Olen seurustellut muutaman kuukauden mukavan miehen kanssa. Viikonloppuna näin jotain, mikä järkytti ja minkä vuoksi mietin suhteen lopettamista, koska oma mielipiteeni näkemästäni on, että ei normaalia vaan sairasta.
Olimme mökillä. Yllätin poikaystäväni hänen alastoman äitinsä kanssa juttelemassa. Tämän olisin vielä niellyt, mutta kun että äiti ja aikamiespoikaystäväni (yli 35-v) saunova yhdessä!
Sanokaa minulle, käyttäydytäänkö näin? Minulta meinasi tulla oksennus. Mietin nyt, että äiti/poikasuhde ei ole normaali, ja että en voi moista hyväksyä. Miksi näin oikein käyttäydytään? Antakaa minulle mielipiteitä, että en tee mitään typerää.
Äiti ja aikamies saunomassa
424
33651
Vastaukset
- uuuuuuuuu
ja sun likainen mielikuvitus. Sauna on pyhä paikka.
- future nurse
Pyhä ja pyhä. Aika naiivia ajatella, että kaikki saunassa tapahtuva olisi pyhää.
Aivan eri olla pikkulapsena alasti vanhempien nähden, kun vanhemmiten.
Lapsi on viaton, aikuinen seksuaalinen olento.
Repikää siitä. - 20
future nurse kirjoitti:
Pyhä ja pyhä. Aika naiivia ajatella, että kaikki saunassa tapahtuva olisi pyhää.
Aivan eri olla pikkulapsena alasti vanhempien nähden, kun vanhemmiten.
Lapsi on viaton, aikuinen seksuaalinen olento.
Repikää siitä.Ettet vaan pelkää että antasit isälles, oikeen haluaisit sitä? Parempikin että saunot yksin.
Olento, mitä hemmetin muumilehtiä sää lueskelet?
Sauna on sauna, ei mikään seksin alttari, vaikka kyllä se naiminen miedoissa lämmöissä on ihan jees sieläkin. Se että tarvitset niihinkin hommiin vanhemas apuun osottaa kyllä kykysi irtautua arjesta.
Revi keskenäs, ja sustako hoitsu, toivottavasti ei tai ainakin paremmat psykologiset testit.
Saunan voi ottaa saunana ja seksin luonnossa. - saaauuuunooja
Niin itse kun olen kaupunkilainen syntyjäni niin on normaalia että kun lapset tulevat murrosikään he eivät sauno enään vanhempiensa kanssa alasti enään!! Mutta esim maaseudulla on ihan eri perinteet saunomisesta! Siellä on yleinen tapa että kaikki lähituttavat saunovat alasti keskenään ja tuntemattomat!! En itse kyllä saunoisi oman äitini kanssa alasti! Ei vain sovi minulle!! Mutta se ei tarvitse tarkoittaa että siinä olisi jotain pervoa!! Mutta esim kaupunkioloissa esim taloyhtiössä saisi aika sairaan maineen jos mä 44 vuotias istuisin alasti äitini kanssa saunassa:-)
- *paniikki paniikki*
saaauuuunooja kirjoitti:
Niin itse kun olen kaupunkilainen syntyjäni niin on normaalia että kun lapset tulevat murrosikään he eivät sauno enään vanhempiensa kanssa alasti enään!! Mutta esim maaseudulla on ihan eri perinteet saunomisesta! Siellä on yleinen tapa että kaikki lähituttavat saunovat alasti keskenään ja tuntemattomat!! En itse kyllä saunoisi oman äitini kanssa alasti! Ei vain sovi minulle!! Mutta se ei tarvitse tarkoittaa että siinä olisi jotain pervoa!! Mutta esim kaupunkioloissa esim taloyhtiössä saisi aika sairaan maineen jos mä 44 vuotias istuisin alasti äitini kanssa saunassa:-)
"Niin itse kun olen kaupunkilainen syntyjäni niin on normaalia että kun lapset tulevat murrosikään he eivät sauno enään vanhempiensa kanssa alasti enään!!"
Niin, siis sinun mielestäsi ei ole normaalia, mutta monen muun mielestä on normaalia.
Itse on paljasjalkainen kaupunkilainen. Kyllä ainakin meillä oli tapana saunoa perhepiirin kesken jo ihan käytännön syistä, kun sattui olemaan vain yksi saunavuoro. Ongelma on pikemminkin kaltaistesi ihmisten likaisessa mielessä ja pääkopassa, jossa mielikuvitus keksii kaikenlaista.
Sitä paitsi, kerro mikä perhepiirin keskuudessa saunomisessa on sen luonnottomampaa kuin ventovieraiden kanssa saunominen ? "Aikuisen oikeita" perusteluja kaivataan, ei mitään musta tuntuu -mutua... - Kipakat löylyt
ja mä joudun pyyhkimään anoppini pojan pyllyn nykyisin, kun anoppi teki sen joskus muinoin.
Laita mustat lasit jos et kehtaa katsoa miesystäväsi äitiä alastomana. Tiedätkö pesikö miesystäväsi myös äitinsä selän? Mä ainakin olen sellaisen teon tehnyt ja jopa vielä mummonikin selän pesu on tullut tehdyksi, vaarin selästä puhumattakaan. - Kipakat löylyt
saaauuuunooja kirjoitti:
Niin itse kun olen kaupunkilainen syntyjäni niin on normaalia että kun lapset tulevat murrosikään he eivät sauno enään vanhempiensa kanssa alasti enään!! Mutta esim maaseudulla on ihan eri perinteet saunomisesta! Siellä on yleinen tapa että kaikki lähituttavat saunovat alasti keskenään ja tuntemattomat!! En itse kyllä saunoisi oman äitini kanssa alasti! Ei vain sovi minulle!! Mutta se ei tarvitse tarkoittaa että siinä olisi jotain pervoa!! Mutta esim kaupunkioloissa esim taloyhtiössä saisi aika sairaan maineen jos mä 44 vuotias istuisin alasti äitini kanssa saunassa:-)
Missä sellainen kerrostalosauna on jossa on kyttääjät paikalla vahtimassa, että kuka saunassa istuu alasti tai vaatteet päällä?
Se, jos mikä on sairasta touhua!
Ei yleisissäkään saunoissa ole kieltoja, ettei saa olla alasti lauteilla. Eikös ne homppelitkin harrastaneet akteja jossain HKI:n uimahallin saunassa. Sinne palkattiin "aktinestovartijat". - aeaeuqa
saaauuuunooja kirjoitti:
Niin itse kun olen kaupunkilainen syntyjäni niin on normaalia että kun lapset tulevat murrosikään he eivät sauno enään vanhempiensa kanssa alasti enään!! Mutta esim maaseudulla on ihan eri perinteet saunomisesta! Siellä on yleinen tapa että kaikki lähituttavat saunovat alasti keskenään ja tuntemattomat!! En itse kyllä saunoisi oman äitini kanssa alasti! Ei vain sovi minulle!! Mutta se ei tarvitse tarkoittaa että siinä olisi jotain pervoa!! Mutta esim kaupunkioloissa esim taloyhtiössä saisi aika sairaan maineen jos mä 44 vuotias istuisin alasti äitini kanssa saunassa:-)
koko elämäni eikä koskaan ole ollut ongelmaa suonoa äitini kanssa olin sitten 4 tai 40 vuotias. Tietysti jos sinä pidät isääsi potentiaalisena seksiobjektina itsellesi niin onhan se ongelmallista silloin. Minä en ajattele äitiäni sillä tavalla. mutta jokainen tekee tietysti niin kuin itselle sopii, mutta älä anna likaisen mielikuvituksesi tehdä tepposia. Älä tee muille luonnollisesta yhdessä saunomisesta mielessäsi jotain pervrssiä ja sairasta.
- sairasta sakkia
saaauuuunooja kirjoitti:
Niin itse kun olen kaupunkilainen syntyjäni niin on normaalia että kun lapset tulevat murrosikään he eivät sauno enään vanhempiensa kanssa alasti enään!! Mutta esim maaseudulla on ihan eri perinteet saunomisesta! Siellä on yleinen tapa että kaikki lähituttavat saunovat alasti keskenään ja tuntemattomat!! En itse kyllä saunoisi oman äitini kanssa alasti! Ei vain sovi minulle!! Mutta se ei tarvitse tarkoittaa että siinä olisi jotain pervoa!! Mutta esim kaupunkioloissa esim taloyhtiössä saisi aika sairaan maineen jos mä 44 vuotias istuisin alasti äitini kanssa saunassa:-)
Täytyypi olla aika pervoa porukkaa jos aikamiehet kylpevät oman äitinsä tai aikuiset naiset oman isänsä kanssa yhdessä!! kyllähän se rooman pakana aikana oli sallittua mutta kuitenkin kun eletään sentää sivistyneessä yhteiskunnassa niin joidenkin ihmisten pitäisi osata edes alkeellisimmat käyttäytymis säännöt eikä elää siinä päästään sairaassa perheyhteisössä!! Uimahalli on niitä varten jos ei ole rahaa ostaa tai mahdollisuuttaa peseytyä taloyhtiön saunassa eri aikaa!! Hitto että täällä on kyllä sairasta ja pervoa porukkaa!!!!!!!!
- pakkohoitoon vaan
*paniikki paniikki* kirjoitti:
"Niin itse kun olen kaupunkilainen syntyjäni niin on normaalia että kun lapset tulevat murrosikään he eivät sauno enään vanhempiensa kanssa alasti enään!!"
Niin, siis sinun mielestäsi ei ole normaalia, mutta monen muun mielestä on normaalia.
Itse on paljasjalkainen kaupunkilainen. Kyllä ainakin meillä oli tapana saunoa perhepiirin kesken jo ihan käytännön syistä, kun sattui olemaan vain yksi saunavuoro. Ongelma on pikemminkin kaltaistesi ihmisten likaisessa mielessä ja pääkopassa, jossa mielikuvitus keksii kaikenlaista.
Sitä paitsi, kerro mikä perhepiirin keskuudessa saunomisessa on sen luonnottomampaa kuin ventovieraiden kanssa saunominen ? "Aikuisen oikeita" perusteluja kaivataan, ei mitään musta tuntuu -mutua...Niin totta tosiaan!! Täytyypi olla aika pervoa porukkaa jos aikamiehet kylpevät oman äitinsä tai aikuiset naiset oman isänsä kanssa yhdessä!! kyllähän se rooman pakana aikana oli sallittua mutta kuitenkin kun eletään sentää sivistyneessä yhteiskunnassa niin joidenkin ihmisten pitäisi osata edes alkeellisimmat käyttäytymis säännöt eikä elää siinä päästään sairaassa perheyhteisössä!! Uimahalli on niitä varten jos ei ole rahaa ostaa tai mahdollisuuttaa peseytyä taloyhtiön saunassa eri aikaa!! Hitto että täällä on kyllä sairasta ja pervoa porukkaa!!!!!!!!
- yjthrstdrytfugiu
future nurse kirjoitti:
Pyhä ja pyhä. Aika naiivia ajatella, että kaikki saunassa tapahtuva olisi pyhää.
Aivan eri olla pikkulapsena alasti vanhempien nähden, kun vanhemmiten.
Lapsi on viaton, aikuinen seksuaalinen olento.
Repikää siitä.Mun mielestä on sairasta kun aikuiset, jotka siis on seksuaalisia olentoja, voi istua bussissa ihan tosta vaan, kenen viereen vaan. Aattele, siinä on pippeli ja pimpsa alle metrin päässä toisistaan!!! Ja toinen paikka... kaupan kassajono, jos nainen on jonossa ja siihen tulee mies taa, niin ai että meinaa oskennus lentää, nehän on melkein paritteluasennossa!!!
Kyllä bussissa pitäisi olla eri puolet miehille ja naisille, samaten kaupassa jonot erikseen. - Häpeisit ajatustas:D
pakkohoitoon vaan kirjoitti:
Niin totta tosiaan!! Täytyypi olla aika pervoa porukkaa jos aikamiehet kylpevät oman äitinsä tai aikuiset naiset oman isänsä kanssa yhdessä!! kyllähän se rooman pakana aikana oli sallittua mutta kuitenkin kun eletään sentää sivistyneessä yhteiskunnassa niin joidenkin ihmisten pitäisi osata edes alkeellisimmat käyttäytymis säännöt eikä elää siinä päästään sairaassa perheyhteisössä!! Uimahalli on niitä varten jos ei ole rahaa ostaa tai mahdollisuuttaa peseytyä taloyhtiön saunassa eri aikaa!! Hitto että täällä on kyllä sairasta ja pervoa porukkaa!!!!!!!!
muuten kuin niskalaakin muodossa.
Sanos nyt ku oot niin äärimmäisen sivistynyt ja kaikkivoipa käyttäytymisen suhteen mulle vähempilahjaiselle yksi juttu.
Mikä tekee sun omista vanhemmista niin helewetin ällöttäviä ettet edes saunassa voi heidän kanssaan istua?................. Niin, vastaa vaan. Se sairaus ja pervola asuu vain ja ainoastaan sinun omassa päässäsi. - ihmisellä
future nurse kirjoitti:
Pyhä ja pyhä. Aika naiivia ajatella, että kaikki saunassa tapahtuva olisi pyhää.
Aivan eri olla pikkulapsena alasti vanhempien nähden, kun vanhemmiten.
Lapsi on viaton, aikuinen seksuaalinen olento.
Repikää siitä.on seksuaalisuus. Myös lapsilla, jopa syntymättömillä vauvoilla...
- kaikkea yleistetään.
saaauuuunooja kirjoitti:
Niin itse kun olen kaupunkilainen syntyjäni niin on normaalia että kun lapset tulevat murrosikään he eivät sauno enään vanhempiensa kanssa alasti enään!! Mutta esim maaseudulla on ihan eri perinteet saunomisesta! Siellä on yleinen tapa että kaikki lähituttavat saunovat alasti keskenään ja tuntemattomat!! En itse kyllä saunoisi oman äitini kanssa alasti! Ei vain sovi minulle!! Mutta se ei tarvitse tarkoittaa että siinä olisi jotain pervoa!! Mutta esim kaupunkioloissa esim taloyhtiössä saisi aika sairaan maineen jos mä 44 vuotias istuisin alasti äitini kanssa saunassa:-)
Maalla ollessa saunomiseen on aikaa vaikka koko ilta mutta kaupungissa taloyhtiössä on saunavuorot ja ne on niin lyhyet että koko porukan on oltava siellä yhtäaikaa.Tuntuu kummalliselta väitteeltä että maalla on tapana saunoa yhdessä.Toki tätä tapahtuu maalla niinkuin kaupungissakin.Itse asun maalla ja meillä kyllä saunottiin porukalla kun olin pieni mutta muistan kun olimme äidin ja tuttavaperheen äidin kanssa saunassa ja siellä oli myös hänen poika ja pikkuveljeni olin aika pieni mutta muistan kun katselin ystäväperheen äitiä ja hänen rintojaan ja jalkoväliä niin muistan kun äitini ja tämä nainen nauroivat että taitaa yhteisaunomisien aika olla ohi ja sen jälkeen ei enää silläporukalla saunottu enkä ole saunonut äitinikään kanssa.
- sakusampio
yjthrstdrytfugiu kirjoitti:
Mun mielestä on sairasta kun aikuiset, jotka siis on seksuaalisia olentoja, voi istua bussissa ihan tosta vaan, kenen viereen vaan. Aattele, siinä on pippeli ja pimpsa alle metrin päässä toisistaan!!! Ja toinen paikka... kaupan kassajono, jos nainen on jonossa ja siihen tulee mies taa, niin ai että meinaa oskennus lentää, nehän on melkein paritteluasennossa!!!
Kyllä bussissa pitäisi olla eri puolet miehille ja naisille, samaten kaupassa jonot erikseen.Edes samaa sukupuolta ei voi enää päästää toistensa lähelle, koska on paljon homoseksuaaleja. Eli ihmiset täytyy eristää toisistaan täysin!
- pakkohoitoon vaan
Häpeisit ajatustas:D kirjoitti:
muuten kuin niskalaakin muodossa.
Sanos nyt ku oot niin äärimmäisen sivistynyt ja kaikkivoipa käyttäytymisen suhteen mulle vähempilahjaiselle yksi juttu.
Mikä tekee sun omista vanhemmista niin helewetin ällöttäviä ettet edes saunassa voi heidän kanssaan istua?................. Niin, vastaa vaan. Se sairaus ja pervola asuu vain ja ainoastaan sinun omassa päässäsi.Täytyy kertoa totuus, isän penis on niin iso, että häpeaän omaa nakkiani :(
- Puurot ja vellit
pakkohoitoon vaan kirjoitti:
Niin totta tosiaan!! Täytyypi olla aika pervoa porukkaa jos aikamiehet kylpevät oman äitinsä tai aikuiset naiset oman isänsä kanssa yhdessä!! kyllähän se rooman pakana aikana oli sallittua mutta kuitenkin kun eletään sentää sivistyneessä yhteiskunnassa niin joidenkin ihmisten pitäisi osata edes alkeellisimmat käyttäytymis säännöt eikä elää siinä päästään sairaassa perheyhteisössä!! Uimahalli on niitä varten jos ei ole rahaa ostaa tai mahdollisuuttaa peseytyä taloyhtiön saunassa eri aikaa!! Hitto että täällä on kyllä sairasta ja pervoa porukkaa!!!!!!!!
Pakanuus on sitä ettei usko just siihen Jumalaan jota kulloinkin tyrkytetään. Sivistys on sitten taas sitä että erottaa uskonnon ja lukeneisuuden, tavat, kultturit jne.. toisistaan.
- pidä oma pääs
20 kirjoitti:
Ettet vaan pelkää että antasit isälles, oikeen haluaisit sitä? Parempikin että saunot yksin.
Olento, mitä hemmetin muumilehtiä sää lueskelet?
Sauna on sauna, ei mikään seksin alttari, vaikka kyllä se naiminen miedoissa lämmöissä on ihan jees sieläkin. Se että tarvitset niihinkin hommiin vanhemas apuun osottaa kyllä kykysi irtautua arjesta.
Revi keskenäs, ja sustako hoitsu, toivottavasti ei tai ainakin paremmat psykologiset testit.
Saunan voi ottaa saunana ja seksin luonnossa.jotain nudistei
- tuli vaan mieleen
hih, meinasin just itekkin puhua tuosta mielikuvituksesta meinaan miettikäähän vähän jo tuota lausetta : "Yllätin poikaystäväni hänen alastoman äitinsä kanssa juttelemassa. Tämän olisin vielä niellyt, mutta kun että äiti ja aikamiespoikaystäväni (yli 35-v) saunova yhdessä!".
Eikös tuosta saa sen kuvan että aloittajan mielestä on ihan normaalia että äiti ja poika tapaavat keskustella alastomina, mutta saunassa sitä ei saisi tapahtua XD - kjfgkjg
ihmisellä kirjoitti:
on seksuaalisuus. Myös lapsilla, jopa syntymättömillä vauvoilla...
Lehmilläkin on seksuaalisuus. Siitä tulikin mieleeni mottoni:
Pillu se on lehmälläkin! - Anonyymi
*paniikki paniikki* kirjoitti:
"Niin itse kun olen kaupunkilainen syntyjäni niin on normaalia että kun lapset tulevat murrosikään he eivät sauno enään vanhempiensa kanssa alasti enään!!"
Niin, siis sinun mielestäsi ei ole normaalia, mutta monen muun mielestä on normaalia.
Itse on paljasjalkainen kaupunkilainen. Kyllä ainakin meillä oli tapana saunoa perhepiirin kesken jo ihan käytännön syistä, kun sattui olemaan vain yksi saunavuoro. Ongelma on pikemminkin kaltaistesi ihmisten likaisessa mielessä ja pääkopassa, jossa mielikuvitus keksii kaikenlaista.
Sitä paitsi, kerro mikä perhepiirin keskuudessa saunomisessa on sen luonnottomampaa kuin ventovieraiden kanssa saunominen ? "Aikuisen oikeita" perusteluja kaivataan, ei mitään musta tuntuu -mutua...Kyllä äiti voi kädellään tyydyttää poikansa, jos se on tapana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä äiti voi kädellään tyydyttää poikansa, jos se on tapana.
Hyvinki voi. Mikä parasta kun voi päästä lastin Äidin käden avustamana :)
- mummo o
sitten ei ollukkaan äiti.
- nainen 32v
no meillä ollaan sitten kyllä kans aika sairaita. Perheessäni kaikki saunotaan yhdessä/kahdestaan miten vaan ja perheeseeni sisältyy siis äitini, isäni, veljeni ja veljen poika myös mukana. Myös veljen uusi tyttöystävä on mukana saunomisissamme aina mökillä. Ja laiturilta mennään uimaan kaikki alasti.
Enpä oo ennen ajatellu että olisimme sairaita, mutta kiitti tiedosta..- Naiset ja miehet er.
Ei toi mitään normaalia kyllä ole. Turha edes alkaa väittää muuta.
- sdfghnjkm,mjnhgfgh
Naiset ja miehet er. kirjoitti:
Ei toi mitään normaalia kyllä ole. Turha edes alkaa väittää muuta.
Siellä on tiukempi eroittelu.
- on jo sairasta...
ole hyvä tiedosta
- jokkis66
aika sairaita jos kaikkien pitää olla alasti samaan aikaan. ei tuollainen ole normaalia
- mm2009
Ei tuo mitään sairasta ole, näinhän kuuluukin tehdä. Jos ihmiset tuntevat toisensa, niin mitä häpeilemistä siinä on, jos kaikki on yhtä aikaa saunomassa. Itselle on käynyt eräillä syntymäpäivillä siten, että kaverini naispuoliset ystävät ottivat kuvia 100 metrin päästä kun kävin uimassa. Tosin heidän mehensä aluksi arkailivat menna uimaan, mutta tulivat lopulta. Onneksi kuvat eivät ole missään nettilevityksessä.
- fakta.
mm2009 kirjoitti:
Ei tuo mitään sairasta ole, näinhän kuuluukin tehdä. Jos ihmiset tuntevat toisensa, niin mitä häpeilemistä siinä on, jos kaikki on yhtä aikaa saunomassa. Itselle on käynyt eräillä syntymäpäivillä siten, että kaverini naispuoliset ystävät ottivat kuvia 100 metrin päästä kun kävin uimassa. Tosin heidän mehensä aluksi arkailivat menna uimaan, mutta tulivat lopulta. Onneksi kuvat eivät ole missään nettilevityksessä.
nomraali luonnolline käytäntö on että noin murkkuiässä tytö ja pojat eivät enää sauno vanhempien kanssa. suurin osa suomessa edelleenkin tekee näin. puhukaas paskaa jos tykkäätte tää on
- 1+9
ketkä muut voivat osallistua? Pitääkö olla sukua vai pääseekö kuka vaan mukaan. Nukutteko myös yhdessä? Entä muut aktiviteetit?
- pinjuska2010
mikäs siinä jos haluaa saunoan ädin/isän jne kanssa, itse olen henk.kohtasesti sitä mieltä että en saunoisi samaan aikaan oman isäni kanssa alasti saatikka oman siskoni poikaystävän kanssa/ oman avopuolison kavereitten enkä myös hyväksy sitä että oma avopuolisoni tekisi näin!!! meitä on moneen junaan ja jokainen saunokoon kuten tahtoo!! : O se varmaan riippuu paljon ihmisen luonteesta.....
- xdasasd
fakta. kirjoitti:
nomraali luonnolline käytäntö on että noin murkkuiässä tytö ja pojat eivät enää sauno vanhempien kanssa. suurin osa suomessa edelleenkin tekee näin. puhukaas paskaa jos tykkäätte tää on
Voit tunkea faktasi sinne minne aurinko ei paista, ja mennä pullon sisälle panikoimaan/kasvamaan.
- hgkjgkgkgk
fakta. kirjoitti:
nomraali luonnolline käytäntö on että noin murkkuiässä tytö ja pojat eivät enää sauno vanhempien kanssa. suurin osa suomessa edelleenkin tekee näin. puhukaas paskaa jos tykkäätte tää on
Tälläistä en ole kuullutkaan. En siis tunne yhtään normaaleja ihmisiä, koska kaikki tuttavani saunovat ihan sekaisin perheensä kesken. Minäkin saunon äitini kanssa. Eipä ole tullut mieleenkään, että se olisi luonnotonta.
Taidat vain projisoida omat insesti fantasiasi muiden ongelmaksi. Käytkö yksin saunassa? Eikös pikkulasten kanssa saunominen vasta perverssiä olekin?! :D - ouuuuuuu
sinä aika sairas menkää hoitoon koko kööri.
- Nainen24....
hgkjgkgkgk kirjoitti:
Tälläistä en ole kuullutkaan. En siis tunne yhtään normaaleja ihmisiä, koska kaikki tuttavani saunovat ihan sekaisin perheensä kesken. Minäkin saunon äitini kanssa. Eipä ole tullut mieleenkään, että se olisi luonnotonta.
Taidat vain projisoida omat insesti fantasiasi muiden ongelmaksi. Käytkö yksin saunassa? Eikös pikkulasten kanssa saunominen vasta perverssiä olekin?! :DMinä ainakin saunon suvun kanssa, ja mieheni kavereiden kanssa, saunasta tullaan ulos vilvoittelemaan, ja kaikki alasti, ja sitten takasin saunaan. Enkä näe siinä mitään sairasta tai seksuaalista.
Mutta ihmiset ovat erilaisia.
Jos sinua ahdistaa ajatus siitä, että mies saunoo äitinsä kanssa alasti (eikös saunassa aina olla alasti??)
niin ehkä sun pitäs keskustella asiasta miehen kanssa, ennen isoja päätöksiä. Tuskin se äitin kanssa saunominen on niin tärkeää, kuin esim. tuleva parisuhde.
Tai jos pidät sitä tosiaan sairaana, niin ehkä sinun pitäis ettiä joku sellanen joka ei sauno äitinsä kanssa. - löytyi??
Naiset ja miehet er. kirjoitti:
Ei toi mitään normaalia kyllä ole. Turha edes alkaa väittää muuta.
Normaalin standardi on löytynyt. Mikä on normaalia ihmisen käyttäytymisessä? Kuka helvetti sen määrittelee? Jos joku porukka on tottunut saunomaan porukalla ilkosillaan ajattelematta sitä seksuaalisena tekona, niin sanokaas mitä epänormaalia siinä on? Itse en ole sitä koskaan tehnyt, mutta jos vaimoni olisi mukana niin mikä ettei? Mitä ihmeellistä alastomuudessa on? Yhtä perverssisiti voi kytätä veljen tyttökaverin persettä mikroshortseissa ja leggingseissä. Jos suoraan sanon, niin vähemmän se todennäköisesti alastomana kiinnostaa.
- adhah
fakta. kirjoitti:
nomraali luonnolline käytäntö on että noin murkkuiässä tytö ja pojat eivät enää sauno vanhempien kanssa. suurin osa suomessa edelleenkin tekee näin. puhukaas paskaa jos tykkäätte tää on
nyt on tullut se aika jolloin meidän on saunottava erikseen. Isällä meinas viime kerraalla nousta ... pystyyn kun saunassa oltiin.
- -.-
fakta. kirjoitti:
nomraali luonnolline käytäntö on että noin murkkuiässä tytö ja pojat eivät enää sauno vanhempien kanssa. suurin osa suomessa edelleenkin tekee näin. puhukaas paskaa jos tykkäätte tää on
Kuka määrittää sen mikä on missäkin perheessä normaalia?? Ja kuka on sitä tuomitsemaan, saati kutsumaan sairaaks? Joissain kulttuureissa on normaalia syödä koiria. täällä se on sairasta ja oksettavaa. Ja kuka ihme menee saunaan vaatteet päällä?? Järkee nyt vähän ihmiset!!
- nainen 32v
Nainen24.... kirjoitti:
Minä ainakin saunon suvun kanssa, ja mieheni kavereiden kanssa, saunasta tullaan ulos vilvoittelemaan, ja kaikki alasti, ja sitten takasin saunaan. Enkä näe siinä mitään sairasta tai seksuaalista.
Mutta ihmiset ovat erilaisia.
Jos sinua ahdistaa ajatus siitä, että mies saunoo äitinsä kanssa alasti (eikös saunassa aina olla alasti??)
niin ehkä sun pitäs keskustella asiasta miehen kanssa, ennen isoja päätöksiä. Tuskin se äitin kanssa saunominen on niin tärkeää, kuin esim. tuleva parisuhde.
Tai jos pidät sitä tosiaan sairaana, niin ehkä sinun pitäis ettiä joku sellanen joka ei sauno äitinsä kanssa.nimenomaan saunassa en todellakaan ajattele seksiä, enkä tiiraile muiden vartaloita ollenkaan. Jos minulta nyt kysyttäisi vaikka että millainen kikuli veljelläni on, niin en osaisi sitä kuvailla koska en todellakaan sitä ole niin tarkkaan siellä syynännyt!
Eli ei sinne saunaan todellakaan edes mennä seksuaalisina olentoina, jos ei osaa unohtaa seksiä edes saunan ajaksi, niin silloin se ei todellakaan ole sun juttu, mutta ite pystyn sulkemaan sellaiset ajatukset ja keskityn vain nauttimaan lämmöstä ja peseytymään.
Se on vähän sama juttu kuin hierojalle menisi, eihän sekään ole seksuaalista vaikka siinä alasti maataan ja toinen vielä lääppii sua!
- :DDDDDDD
nudistit? Onko alastomuus sairasta?
- dahau
olen sen ikainen ihminen,
etta en ymmarra tuollaista..
kylla joku hapy taytyy olla..
sitapaitsi olen asunut muualla
kymmenet vuodet..
en enaa ymmarra suomalaista
avointa alastomuutta..
esim uimahalleissa ahdistaa..
kaikenikaiset tuntemattomat
ihmiset ALASTI.. - Hah !
dahau kirjoitti:
olen sen ikainen ihminen,
etta en ymmarra tuollaista..
kylla joku hapy taytyy olla..
sitapaitsi olen asunut muualla
kymmenet vuodet..
en enaa ymmarra suomalaista
avointa alastomuutta..
esim uimahalleissa ahdistaa..
kaikenikaiset tuntemattomat
ihmiset ALASTI..Jos ihmisen luonnollisin olotila ahdistaa, niin kumpi on sairaampi, luonnollinen vai ahdistunut ?
- LOL hessu
dahau kirjoitti:
olen sen ikainen ihminen,
etta en ymmarra tuollaista..
kylla joku hapy taytyy olla..
sitapaitsi olen asunut muualla
kymmenet vuodet..
en enaa ymmarra suomalaista
avointa alastomuutta..
esim uimahalleissa ahdistaa..
kaikenikaiset tuntemattomat
ihmiset ALASTI..Siis omg omg...mä tulin kerran allasti äitini pillusta enkä nähnyt siinä ongelmaa!!!
TaidaN olla sairas...LOL :DDDD - ....suomineito.....
dahau kirjoitti:
olen sen ikainen ihminen,
etta en ymmarra tuollaista..
kylla joku hapy taytyy olla..
sitapaitsi olen asunut muualla
kymmenet vuodet..
en enaa ymmarra suomalaista
avointa alastomuutta..
esim uimahalleissa ahdistaa..
kaikenikaiset tuntemattomat
ihmiset ALASTI..uimahallissa sama sukupuoli kaikilla,joten so what!se olis eri asia jos ois miehet ja naiset sekasin..
mene amerikkaan niin hylkäät vielä ton "suomalaisten avoimen alastomuuden".mieti vaikka mediaa millanen se siellä on.joka lehen kannes keekoilee puolialaston/alaston naikkonen ja pukeutuminen on hyyyvin vapaata,...me täälä käpylässä hävetää alastomuutta ja se on tabu meille. - asdfghujsdfghjk
....suomineito..... kirjoitti:
uimahallissa sama sukupuoli kaikilla,joten so what!se olis eri asia jos ois miehet ja naiset sekasin..
mene amerikkaan niin hylkäät vielä ton "suomalaisten avoimen alastomuuden".mieti vaikka mediaa millanen se siellä on.joka lehen kannes keekoilee puolialaston/alaston naikkonen ja pukeutuminen on hyyyvin vapaata,...me täälä käpylässä hävetää alastomuutta ja se on tabu meille.Nyt on kyllä puurot ja vellit sekaisin. Pyyhe päällä ne täälläkin saunovat jne.
Nudistit siis on sairaita, jos kerran alastomuus tuomitaan saunassa.
Mutta ajatelkaas sitten yleisiä saunoja.... uimahalleissa.. kaikki miehet samassa saunassa ja Alasti, Hitto.. Apua Olemmeko ruotsalaisia ja Homoja??? iiiiikkkk- tänäänsaunomaan...
....suomineito..... kirjoitti:
uimahallissa sama sukupuoli kaikilla,joten so what!se olis eri asia jos ois miehet ja naiset sekasin..
mene amerikkaan niin hylkäät vielä ton "suomalaisten avoimen alastomuuden".mieti vaikka mediaa millanen se siellä on.joka lehen kannes keekoilee puolialaston/alaston naikkonen ja pukeutuminen on hyyyvin vapaata,...me täälä käpylässä hävetää alastomuutta ja se on tabu meille.Ei täällä käpylässä ennen ollaista sellaista asiaa hävetty, eikä se ole tabu ollut. Se on vaan jotenkin ajansaatossa muuttunut, kaikilla omat saunat, saunavuorot ym..
Mutta siis jenkithän on aivan järkyttyneitä jos ne näkee jonkun alasti!! Joo ja saunoo pyyhkeet päällä, tai saunatakit.. Että meni nyt vähän väärinpäin.. - &/&(/%(/=()(?)
on pipejä päästään, ei nudisti ole normaali
- jonnaus
tänäänsaunomaan... kirjoitti:
Ei täällä käpylässä ennen ollaista sellaista asiaa hävetty, eikä se ole tabu ollut. Se on vaan jotenkin ajansaatossa muuttunut, kaikilla omat saunat, saunavuorot ym..
Mutta siis jenkithän on aivan järkyttyneitä jos ne näkee jonkun alasti!! Joo ja saunoo pyyhkeet päällä, tai saunatakit.. Että meni nyt vähän väärinpäin..Joo, jenkkilässä oli yksi tuttava joka lähetti lapsensa terapiaan, kun se oli yllättänyt iskän ja äiskän puuhailemassa keittiön tiskillä. Täällä isi ja äiti olisivat yhdessä kertoneet mitä tuli tehtyä, milloin sitä tehdään ja miksi lapsi ei olisi saanut sitä nähdä. Jenkeissä sen kertoo terapeutti. Niin kauas tekopyhyys on vienyt porukan luonnosta.
- mies 25v
dahau kirjoitti:
olen sen ikainen ihminen,
etta en ymmarra tuollaista..
kylla joku hapy taytyy olla..
sitapaitsi olen asunut muualla
kymmenet vuodet..
en enaa ymmarra suomalaista
avointa alastomuutta..
esim uimahalleissa ahdistaa..
kaikenikaiset tuntemattomat
ihmiset ALASTI..Tämä menee vähän ohi aiheesta, mutta tuli mieleen, että ollessani Saksassa vaihdossa menimme uimahalliin, jossa oli yhteiset pukuhuoneet, suihkut ja saunat sekä miehille että naisille. Jopa altaassa miehet ja naiset, aikuiset ja lapset vetivät munasillaan menemään. Ja täytyy sanoa, että jopa suomalaisesta se tuntui hieman oudolta.
Mutta normaalius on suhteellista. Aamen. - santturi61
LOL hessu kirjoitti:
Siis omg omg...mä tulin kerran allasti äitini pillusta enkä nähnyt siinä ongelmaa!!!
TaidaN olla sairas...LOL :DDDDVai ei ongelmaa! Huusit silloin kyllä niin paljon kun keuhkoista lähti, jollen väärin arvaa ;-)
- Mitä sitten ?
Jos sinä olet kasvanut, kasvatettu, ahtaissa, häveliäissä rajoissa, niin miksi kaikkien ihmisten pitäisi kasvaa ja kehittyä samanlaisissa karsinoissa ? Siksikö, että sinua ei yököttäisi ? Alastomuus on luonnollista jos siihen on kasvettu ja kasvatettu, että se on luonnollista. Onko sulle mikään ?
- Sellaista...
Missä iässä sun mielestä äidin ja pojan/miehen ei ole enää sopivaa käydä saunassa samaan aikaan? Ihmetttelen tuota kun hyväksyt alastaomana juttelemisen mutta et saunomista. Eikö sanassa nyt kuitenkin yleensä jutella, ja eikä sitten tarvitse pitää sitä saunaa lämpimänä niin kauaa, tai odottaa toista, ja saunassahan on tarkoitus olla yleensä alasti.
- ytifryotypo
no voi kamalaa sentään!
Taitaa sulla olla se likanen mielikuvitus.
Jos tuo on syy katkaista suhde, niin ei sulla tule kyllä moni muukaan suhde kestämään, kyllä sä aina tulet jonkun oksettavan syyn toisesta keksimään. Ehkä sitten on parempi että pysyt vanhana piikana.- heikki_vaan2
olen 100% samaa mieltä.Tollanen ei ole mikään järkevä syy pistää suksia ristiin...
- Nature75
PIenestä pitäen olen oppinut saunomaan kenen kanssa vain. Jokaisellahan meistä tietty on omat näkemyksensä, mutta... ehkä sinun on todellakin parempi pysytellä wanhana piikana, kuten edeltä ilmaisi itseään.
- 20+3
heikki_vaan2 kirjoitti:
olen 100% samaa mieltä.Tollanen ei ole mikään järkevä syy pistää suksia ristiin...
On se, sillä kuka nyt haluaa olla tekemisissä tiukkapipo-panikoijan kanssa ? Itse miehenä antaisin eukolle lapikasta samantien.
- Kaino vieno
Minäkään en ymmärrä jos aikuiset lapset käyvät saunassa vanhempiensa kanssa... Siinä on jotain luonnotonta, että mies istuu munasillaan äitinsä vieressä, vaikkakin saunassa. Sauna on mulle ainakin tosi intiimi paikka, ja minut itseni on kasvatettu siten, että alastomuuttani en isälleni näytä, eikä mikään saisi minua esim saunaan alasti isän kanssa. En halua että isä näkee tissini ja piparini, koska ne ovat erittäin yksityisia kehonosia. Jos minulla olisi veli, niin en taatusti hänenkään kanssaan saunoisi.
Ja kuten ap, järkyttyisin itsekin jos näkisin mieheni äitinsä kanssa täysin vapautuneesti ilkosillaan.- järkyttyy
jos näkisin mieheni äitinsä kanssa ilkosillaan, siilä mieheni äiti kuoli 7vuotta sitten
- sepalusta
järkyttyy kirjoitti:
jos näkisin mieheni äitinsä kanssa ilkosillaan, siilä mieheni äiti kuoli 7vuotta sitten
täähän oli todella hauska havainto!!!!!!!!!!!!
- fwrew
on piparisi nähnyt lukemattomia kertoja jo, jos vain olet saman katon alla kasvanut ja asunut tähän asti.
- Kössi45
Hyvä esimerkki vääristyneistä kasvatusmetodeista. Meitä asuu kolme sukupolvea samassa pihapiirissä iältään 13 v aina 77 vuoteen eikä meillä koskaan ole tullut eteen edes ajatuksen häivää siitä että voiko jonkun kanssa mennä saunaan vai ei. Vaimoni käy milloin äitinsä, milloin isänsä kanssa , minä käyn molempien tyttärieni kanssa milloin taas appivanhempien kanssa ja voin sanoa että saunomisessa ei ole sitten pätkän vertaa mitään intiimiä tai seksuaalista.
Hieman täytyy olla kieroutunut mieli js siitä jotenkin syntistä saa..
No, meitä on moneksi........ - yuedtio
Kössi45 kirjoitti:
Hyvä esimerkki vääristyneistä kasvatusmetodeista. Meitä asuu kolme sukupolvea samassa pihapiirissä iältään 13 v aina 77 vuoteen eikä meillä koskaan ole tullut eteen edes ajatuksen häivää siitä että voiko jonkun kanssa mennä saunaan vai ei. Vaimoni käy milloin äitinsä, milloin isänsä kanssa , minä käyn molempien tyttärieni kanssa milloin taas appivanhempien kanssa ja voin sanoa että saunomisessa ei ole sitten pätkän vertaa mitään intiimiä tai seksuaalista.
Hieman täytyy olla kieroutunut mieli js siitä jotenkin syntistä saa..
No, meitä on moneksi........kotkotuksia tämä alastomuuden häpeily. Siellähän lapset ei saa nähdä vanhempiaan alasti jostain 2-4 vuoden iästä lähtien. Ei sitten ole ihme että alastomuus tuntuu epänormaalilta, kun ei koskaan alastonta ihmistä näe.
- jjiklajsf
fwrew kirjoitti:
on piparisi nähnyt lukemattomia kertoja jo, jos vain olet saman katon alla kasvanut ja asunut tähän asti.
Sukukypsä pipari on vähän eri asia.
- Hömhm
Suomalaiseen ja aitoon saunakulttuuriin kullä kuuluu, että saunoa voivat kaikki, niin koko perhe, ystävät kuin sukukin, yhdessä. Suomalaisten pitäisi tämä kyllä tietää.
- bg
ihmiset ovat vain niin sairaita ajatuksiltaan ,ettei siihen mahdu mitään normaalia.
Lukekaa uutisia, niin näette mikä on sairasta. - tosi idioottiko?
tiedoksi vaan pilluanuolen... että vittu on vain viiden lapsen äideillä ja jos ei ole viittä lasta päästellyt luistaan maailmaan niin minkäs voin jos vittua ei ole.
sillä vittu on vain viiden lapsen äiteellä ja meillä muilla se on vain pillu tai pipari - jag++++
Alasti tänne synytään ja alasti täältä lähdetään.
- vaatekaappi
jag++++ kirjoitti:
Alasti tänne synytään ja alasti täältä lähdetään.
vaatteet päällä kyllä lähdetään...en oo ikinä ollut hautajaisissa jossa arkussa ois ollut alaston vainaja
- se on!
Se joka ei tuota vielä ole ymmärtänyt, ei ole aito suomalainen vaan joku kieroon kasvanut cityhörhelö!
- on
bg kirjoitti:
ihmiset ovat vain niin sairaita ajatuksiltaan ,ettei siihen mahdu mitään normaalia.
Lukekaa uutisia, niin näette mikä on sairasta.maailma on sairas paikka.
- saunatonttuliini
kyllä totta on suomalainen saunakulttuuri aidoimmillaan siinä että kaikki yhdessä saunomaan
ei siinä mitään kummallista ole -aivan luonnollista
paheksumisesi voi loukata sellaisia joille saunominen yhdessä -perhe ystävät sukulaiset- on ihan luonnollista
sinähän voit pitää oman mielipiteesi ja käyttäytyä omantuntosi mukaan ja saunoa sitten yksinäsi
eihän sinun tarvitse osallistua yhteissaunaan mutta tätä luonnollista suomalaista tapaa et voi toisilta riistää
ei tästä kannata tehdä sen isompaa numeroa saati sitten avioeroa
jokainen toimii oman intuitionsa mukaan
meitä on niin moneksi
aikuisuutta on erilaisuuden hyväksyminen
antaa kaikkien kukkien kukkia - yksin saunoja
Suomalaista vanhaa saunakulttuuria on, että miehet , naiset ja lapset saunoivat yhdessä, siis perhe. Siitä on kehittynyt sitten "hienommat tavat", etteivät sanoisinko sukukypsät lapset enää olleet samassa perhesaunassa. vaan poja erikseen ja tytöt erikseen. Pienemmät lapset äidin tai vanhempien kanssa. Saunahan oli myös tärkeä pesupaikka.
Eihän nykyisinkään ihan mahdotonta ole, että saman perheen aikuiset kävisivät löylyssä yhdessä, riippuu paljon tiloista, onko sauna iso ja pesuhuone samoin. Maalla vähän erilaiset puitteet kuin kaupungissa tai kesämökillä - tosin nekin ovat maalla. Käytöksestäkin voisi sanoa, että löylyssä voi käydä pyyhe strategisten pakkojen suojana. - EL
osuit naulan kantaan meillä kans saunoo kaikki yhtä aikaa eikä kukaan ajattele et siinä ois jotain seksiä mukana sielä huumori ja vesi lentää.
- ks,mjnmh
kuulu kulttuuriimme saunominen milloin kenenkin kanssa.
Sekopäät niin tekee, ei normaali suomalainen.
Minä jättäisin äitinsä kanssa saunojat!
- Vakavarainen
Jos olisin nähnyt oman ukkoni äitinsä kanssa saunassa,olisin ottanut ja lähtenyt samantien.Minun mielestäni ei ole ihan normaalia.En voisi kuvitella meneväni oman isäni kanssa saunaan ,ei totta totisesti! Minusta reagoit aivan oikeanlaisesti.Hyvä kun uskalsit ottaa asian esille.Tuo ei ole normaalia että aikamies on äitinsä kanssa saunassa,luonnotonta,oksettavaa!!!
- j
Perustelkaa tuo "luonnottomuus". Itse saunon mökillä aina isäni kanssa, enkä näe siinä mitään omituista.
- Löylykisa
Ei takaa varakkuus näköjään mielen tyyneyttä. Mikä on luonnollisempaa kuin saunoa, äitin ja isän kanssa. Oletusarvonahan kait on että sinut on heidän sisältään jatkojalostettu, tai olet hieman poikkeava.
Taidat pelätä että se isäs kiipeää selkään vai mistä tuo fobia?
Siinä oksennellessas mieti kuule semmosta että siinä vaiheessa kun sulta loppuu päästä loppukin tolkku ja olet laitoksessa muiden hoidon varassa, sanotko perseesi tiskaavalle hoitajalle; ei kiitos koska nolottaa ja oksettaa, kun et itseäsi kykene pesemään? Se hoitajahan on varmasti tyytyväinen kun ei sinuun tarvitse koskea, eli nauti olostasi.
Täs maailmassa on niin montaa muutakin paranormaalia ilmiötä ja toi sun saunafobias on yksi niistä. - -.-.-.-
j kirjoitti:
Perustelkaa tuo "luonnottomuus". Itse saunon mökillä aina isäni kanssa, enkä näe siinä mitään omituista.
Ja miksi pitää sitten saada taloon se helkutin iso sauna ja kaksi suihkua, jos siellä kerta yksin pitäisi käydä.
No onhan se hienoa varmasti kehuskella, että saunaan mahtuu vaikka koko suku.. Ja nolo totuus on että siellä istuskellaan yksin.. Hahhah naurettavaa.. - seija---leena
Jos minun mieheni tekisi noin harkitsisin saksien ottamista tekisin miehestäni eunukin. Ei ainakaan pääsisi harjoittamaan haureutta äitinsä kanssa!
- -----
Löylykisa kirjoitti:
Ei takaa varakkuus näköjään mielen tyyneyttä. Mikä on luonnollisempaa kuin saunoa, äitin ja isän kanssa. Oletusarvonahan kait on että sinut on heidän sisältään jatkojalostettu, tai olet hieman poikkeava.
Taidat pelätä että se isäs kiipeää selkään vai mistä tuo fobia?
Siinä oksennellessas mieti kuule semmosta että siinä vaiheessa kun sulta loppuu päästä loppukin tolkku ja olet laitoksessa muiden hoidon varassa, sanotko perseesi tiskaavalle hoitajalle; ei kiitos koska nolottaa ja oksettaa, kun et itseäsi kykene pesemään? Se hoitajahan on varmasti tyytyväinen kun ei sinuun tarvitse koskea, eli nauti olostasi.
Täs maailmassa on niin montaa muutakin paranormaalia ilmiötä ja toi sun saunafobias on yksi niistä.Ei todellakaan ole KAILILLE maailman luonnollisinta olla sukulaisten kanssa alasti ja saunassa. Vaikka ollaan Suomessa, niin me kaikki ei sanunota samalla tavalla. Kaikkien arvomaailma ei onneksi ole samanlainen. Miten sä ketaat TUOMITA toisen näkemyksen alastomuudesta ja häveliäisyydestä. Aloittaja ei puhunut mitään insestistä vaan häveliäisyydestä ja erilaisesta saunatavasta. Mikä on sopivaa ja mikä ei?
Miksi te tuomitsette noin toisen erilaisen näkemyksen saunomisesta. Haukutte oikein olan takaa.
"Saunakisalla" ei itsellään taida olla kaikki kotona jos pitää noin nuhdella. Täällä on muitakin kuin SÄ!
- n--
Kyllä minäkin järkyttyisin. Sopimatonta. Keskustelisin asiasta tai miettisin onko jotainkin muutakin kummaa...
- Suomalainen mies
Mielestäni ne miehet ja naiset, jotka eivät ole sukua voivat kylpeä sekaisin ja ihan alasti, mutta eivät lähisukulaiset. Jotain happyy täytyy olla.
- luonnon laki
Tuota tuota. Ei kai tuo poika ime siellä enää äidin tissiä tai varmaankaan ei halua samaan paikkaan koskea, mistä on tullut. Kaikkea hurjaa tänä päivänä tietyst tapahtuu. Mutta sinuna olisin ihan rauhassa.
- ...
luonnon laki kirjoitti:
Tuota tuota. Ei kai tuo poika ime siellä enää äidin tissiä tai varmaankaan ei halua samaan paikkaan koskea, mistä on tullut. Kaikkea hurjaa tänä päivänä tietyst tapahtuu. Mutta sinuna olisin ihan rauhassa.
On siinä aina elimet esillä ja näkyvillä.
- ??????
Murkkuiässä ei vanhempien kanssa saunota, mutta sitten aikuisena voi taas. Kyllä tämä äiti on poikansa värkit nähnyt, kun on pessytkin niitä. Sitä paitsi selitä tyhmälle 35-vuotias poikaystävä ? Eikö tuon ikäinen ole jo aikuinen mies ?
- normaalinormaalimpi
Mun kotona saunottiin perheenä yhdessä murkkuikään asti. Eikös tissien kasvettua ja karvoitusten tultua liene aika normaalia lopettaa yhdessäsaunominen? Jopa ihan insesti ja henkilökohtaisistakin syistä. Kuinkas nämä ryhmäsaunomiset jos on vaikka kuukautiset ja joukossa pieniä lapsia ja aikuisia miehiä :) En ole ahdasmielinen enkä päästä pipi, mutta saunon mielellään kaksin mieheni kanssa.
Oudot on outoja.- Aika pelottavaa
Mä olen oikeasti hämmästynyt...
Siis on ihan normaalia että ihmiset ajattelee alastomuudesta erilailla, ja toiset on häveliäämpiä kun toiset. Mutta se että ruvetaan miettimään että on se nyt vaan parempi olla menemättä aikuisten perheenjäsenten kesken saunaan ettei vaan tulisi mitään insestijuttuja???? Siis mitä vittua?
Siinä tapauksessa jos rupeaa itteä päässä kuumottmaan tommoset, tai epäilyttää että perheenjäsenille voisi tulla edes moiset mieleen, niin ei tosiaan kannata saunoa niiden kanssa, vaan hankkiutua itse, tai hankkia niille jotain hoitoa ongelmiin.
Mutta asiaan, jos viestin aloittaja on tosissaan asian kanssa, niin suosittelen miettimään onko omassa suhtautumisessa jotain vinossa, ja mistä se voisi johtua... On hyvin todennäköistä että se 35v poikaystävä on kotoisin hieman erilaisesta perhepiiristä.
Enkä tosiaan pidä mitenkään huonona ratkaisuna välttämättä sitä eroakaan, meinaan jos on noin perustavanlaatuisia käsittyseroja siitä millainen perheympäristön tulisi olla, voi olla että se pidempi yhteiselo alkaisi muutenkin tökkimään.
Oman käsityksen ja kokemukseni mukaan koen oman alastomuuteni kiusalliseksi VAIN tilanteissa joissa epäilen jonkun mielestäni sopimattoman henkilön ajattelevan minusta jotain sopimatonta (havainnut myös että monilla muilla homma toimii jokseenkin samalla mekaniikalla)
Siispä minulla ei ole mitään ongelmaa kekkaloida munasillani vaikka kaikkien sukulaisnaisten läsnäollessa, koska en epäile hetkeäkään että heillä olisi jotain sopimattomia ajatuksia asian suhteen (eihän minullakaan ole)
Samoin minulla ei ole mitään ongelmaa olla esim uimahallin pesutiloissa tuntemattomienkaan miesten kanssa (naisten pesutiloissa tuntisin oloni kiusaantuneeksi), mutta tilanne muuttuisi jos kaikki naiset olisi varmasti kiinnostuneita vain naisista, ja samoin voisi olla ongelmia pesutiloissa joissa olisi vain homo miehiä.
Eikös vaan olekkin jännää? - Saunatonttu 10
olet outo.
Tai perheesi.
Jos teidän perheessä tulee heti insesti mieleen jos käy saunassa yhdessä, jonkun perheenjäsenen tai kaikkien kannattaisi hakeutua hoitoon.
Saunomisessa ei ole mitään seksuaalista, se on suomalainen perinne ja puhdistautuminen, rentoutuminen.
Itse saunon ystävieni kanssa, niin mies- kuin naispuolisten.
Tytärteni kanssa, äitini kanssa, naapurin pariskunnan kanssa...
Ja ikinä ei ole ollut mitään seksuaalista, vaan mukavaa ajanviettoa ja rentoutumista :) - Täplä-Tassu
No, et kyllä kuulosta ihan terveeltä, jos sulle jo yhdessä saunominen tarkoittaa samaa kuin insesti. Näyttää pikemminkin siltä, että sulla on käsitteet vahvasti hukassa. No, ei tarvitse ihmetellä, missä niitä pullossa kasvaneita kakaroita oikein kasvaa. Kaikki opit ja ennakkoluulot, myös ne väärät, otetaan mallina suoraan omilta vanhemmilta.
- myös nainen
Miten ne kuukautiset näkyy sinulle päällepäin ?
Miksei voi saunoa kautta aikojen suomalaiset on saunoneet alasti perheittäin.
Viikko sitten saunoin 80 vuotiaan anoppini kanssa eikä siinä mitään häveliästä ollut.- suomalaiseen saunaan
Itse saunon vaimon siskon ja veljen kanssa joskus. Joskus ollaan koko porukkakin samaa aikaan. Myös oman siskon kanssa on tullut saunottua. Olen saunonut myös naispuolisen työkaverini kanssa.
Saunominen on saunomista. Seksi on eri asia.
Miehellä roikkuu kabanossi ja naisilla on tissit ja karvainen kolmio. Kaikki ne on samanlaisia.- joulurauhaa
En kyllä nää mitään ongelmaa siinä,mutta itse olen kasvanut siihen,että olen saunassa yksin,miehien kans tai jos olis vaimo niin sen kanssa.
Tytär kävi saunomassa vielä 14v ,mut nykyään me ei käydä samaan aikaan saunomassa,kait sen järkikin sanoo..Äitini kanssa käynyt saunomassa kun olin alle 13v en sen jälkeen.
Isäni kanssa kävin aina .
Veljien kanssa en ole käynyt 20v ,koska asuvat erillään,eikä ole sukujuhlia pidetty.
Toiset voivat käydä toiset ei,eli kuka tekee mitäkin ja tahtoo tai ei ...saunassa ei harrastella muuta kuin pesemistä ja rauhaisaa olemista,kylpemistä,välillä ehkä uimista yms.
Vanhat ihmiset eivät tykkää välttämättä tästä alastomuudesta,mikä nykyään on melko sallittua.
Tervettä järkeä mukaan.
- Sauna on lämmin
Se sama kaveri on saunonut sen äitinsä kanssa tasan niin pitkään kuin on ikääkin, eli yli 35 vee. Sää helevetin talliainen saastaisen mielikuvitukses kanssa kahen kuun tuttavuudella fobioit tietty jotain sukurutsia sinne saunaan vai?
Meikäläinen saunoo oman akan, äitini ja tarvittaessa kestää hermo saunoa helposti vieraidenkin kanssa.
Sinä et ilmeisesti ole koskaan saunonut tai isäsi nähden? Kieltääkö uskontosi sen? Nukutko huonosti tai häiritseekö karies purentaasi, onko mummosi Paavi? Ai ei, jaa. Joku ihan perustavaa laatua oleva "vikahan" sussa tulee olla ettet saunoo anna ihmisten.
Kannattaiskohan sun alottaa pikkusen relaan ja totutteleen ajatukseen että aikanenkin ihminen voi vanhempiensa kanssa saunoa. Aloita vaikka vierailemalla yleisessä saunassa, talviuimarien avantosaunalla vaikkapa. Huomaat kuinka hienoa väkeä sielä on ja pääset ahdistuneesta katsomuksestasi, koita ees. - niina5897
Mielestäni myös on outoa, että aikamiehen täytyy käydä äidin kanssa saunassa!! Mutta miehethän ovat ikuisia äidin pikkupoikia, joten ehkä siten ymmärrettävää. En itse menisi aikuisen poikani kanssa saunaan, hänet on kasvatettu siten, että pärjää ihan yksin siellä. Puhutaan suomalaisesta saunakulttuurista sitten miten paljon tahansa, niin jotain rajaa sentään! Ymmärän kantasi, että mietit suhteen lopettamista.
- Lailaii
Aloittajan kanssa samaa mieltä! Olen nuori aikuinen nainen enkä juuri sauno edes oman äitini kanssa, uskomatonta miten jotkut pystyy saunomaan oman isän tai veljensä seurassa! Ehkä olen sairas ja ahdistunut mieleltäni, mutta hyi olkoon miten kuvottavaa!! Sauna todellakin on sen verta pyhä paikka, että tahdon nauttia yksin siellä rauhasta ja hiljaisuudesta. En tahdo eikä minun mielestäni tarvitse jakaa alastomuuttani muille kuin ainoastaan omalle rakkaalleni.
Muistan kun ensimmäisen poikakaverini äiti yritti saada kesällä minua saunomaan heidän kanssaan.. Voi kuinka kylmäsikään tuo ehdotus.
Jutella voi kait ruokapöydässäkin. hrrr..- tsihhhhhhhh
Itse olen päälle parikymppinen tyttyräinen ja kyllä meillä saunotaan koko perheellä (minä isä äiti veli). Eikä mua yhtään häiritse mennä myöskään esim. sulhaseni naispuolisten sukulaisten kanssa saunaan. Mielestäni vähän (tai oikeastaan tosi paljon!) kummallista ajatella, että toisten kanssa saunominen olisi jotenkin hävettävää. Sillä on pitkät perinteet eikä saunomiseen ole tapana liittyä mitään seksuaalista. Ymmärrän sen silloin, jos itse häpeää vartaloaan niin paljon, ettei pysty toisten kanssa rentoutumaan, mutta... Kummallista. Kerta kaikkiaan.
- dfsshgf
sairas on kyllä mieli jos näkee jtn sairasta yhdessä saunomisessa. täysin luonnollista ja jos tuollasen takia edes harkitsen suhteen pistämistä poikki nin sun on kyllä parempi olla yksin. saat saunoakin sitten ihan rauhassa.
- Nahkaa se vain on
Mitä luonnotonta alastomuudessa on?sanoisin että luonnollisempaa se on saunoa kun olla saunomatta.Ainakin se kertoo rehellisyydestä ja avoimuudesta,ei ole mitään salattavaa eikä peiteltävää.
- ei luonnollista
Jos alastomuus olisi täysin luonnollista, niin kulkisimme kaupungilla kaikki alasti kesällä.
Vaatteet on tehty siksi, että seksuaalisuus pysyy kontrollissa. Avioliittokin luotiin siksi, että seksuaalisuus pysyisi jossakin kontrollissa. Jopa alkukantaisissa kulttuureissa, joissa ollaan alasti, varmistetaan, että miesten erektio ei näy.
Se, mitä jokainen puuhaa yksityisesti alasti, seksin suhteen tms. on siten tietenkin myös luonnollista, mutta ei samalla tavalla. On naiivia väittää, että kaikki alastomuus, aina ja kaikkialla - vain siksi että meillä Suomessa sattuu olemaan varsin suurta ihmetystä ulkomaan olioissa herättävä "pyhä" saunkulttuuri - on "luonnollista" ja se pitää niellä mukisematta. Ja jos ei niele, niin tulee leimatuksi häiriintyneeksi.
Omassa lapsuuden kodissani saunoimmme kaikki erikseen, enkä ole mitään traumaa saanut. Päinvastoin.
Katselkaa vähän ympärillenne, niin huomaatte, että on paljon ihmisiä, jotka eivät sauno 35-vuotiaana isin ja äitin kanssa!- asdfghjkjhgf
Luonnotonta on sotkea tähän seksuaalisuudet ja erektiot.
- luonto jussi
"Vaatteet on tehty siksi, että seksuaalisuus pysyy kontrollissa. Avioliittokin luotiin siksi, että seksuaalisuus pysyisi jossakin kontrollissa. Jopa alkukantaisissa kulttuureissa, joissa ollaan alasti, varmistetaan, että miesten erektio ei näy."
Ison kirjan alussa sanotaan, että Jla loi ihmisen alastomaksi. "He olivat molemmat alasti, mies ja hänen vaimonsa, eivätkä tunteneet häpeää" 1Ms2:25
ja
"kaikki mitä Jla oli luonut, oli sangen hyvää" 1Ms1:31
Jla siis loi ihmisen alastomaksi ja kaikki Jlan luoma on sangen hyvää -myös ihminen alastomana. Ihminen on siis nimenomaan alunperin tarkoitettu elämään alastomana. Alastomuus on siis luonnollista.
Vasta syntiinlankeemus sai ihmisen tuntemaan alastomuuden häpeää.
Jla oli siitä pahoillaan. 1Ms3:7,11
Alkuasukasheimoja löytyy edelleenkin mm Amazonilta, Borneasta, uudesta Guineasta, jotka elävät alastomina.
Tässä pari linkkiä
http://www.amazon-tribes.com
http://www.amazon-indians.org
Miksi käyttää runsaasti työllistäviä vaatteita (niiden tekeminen ja huoltaminen), jos lämpötila on sopiva?
Seksuaalisuuden hallitsemiseen vaatteita ei tarvita.
Jos vaatteet ratkaisivat seksuaalisuuden hallinnan ongelmat, niin meillä ei pitäisi lainkaan olla ongelmia sillä alueella.
Länsimaiden kulttuuria kokemattomilla alkuasukasheimoilla seksuaalisuus pysyy paljon meitä paremmin hallinnassa. - vai että seksiä
Pitääkö joka asiassa nähdä seksuaalisuus.Mitä jos kerrankin ajattelisit luonnollisuus sen tilalle.Joka näkee sukulaisten kanssa saunomisessa seksuaalisuutta,on itse vinksahtanut jo ajatellessaankin jotain siihen suuntaan.Tervejärkiset tietää mikä on luonnollista,eikä ala kuvittelemaan joutavuuksia.Eroappas sitten ap jos se niin häiritsee,mutta mietippä kenen mielikuvitus laukkaa.
- justiinsa joo....
vai että seksiä kirjoitti:
Pitääkö joka asiassa nähdä seksuaalisuus.Mitä jos kerrankin ajattelisit luonnollisuus sen tilalle.Joka näkee sukulaisten kanssa saunomisessa seksuaalisuutta,on itse vinksahtanut jo ajatellessaankin jotain siihen suuntaan.Tervejärkiset tietää mikä on luonnollista,eikä ala kuvittelemaan joutavuuksia.Eroappas sitten ap jos se niin häiritsee,mutta mietippä kenen mielikuvitus laukkaa.
Soitanpa 45-vuotiaalle miesserkulleni, että tuuppa saunoon mun kanssa. Oon itte 36. Ihan luonnollista kun oltais alasti yhdessä, eikös? Ollaan nähty toisemme viimeksi 10 vuotta sitten. Mut ei se mitään, alasti saunominen sukulaisten kanssa on täysin luonnollista (eikä serkun vaimollakaan varmaan oo mitään tätä vastaan...)
- Saunan ystävä
mikä tuossa on ongelma? Alastomuus on luonnollista enkä itse ainakaan koe saunomista koskaan millään tavalla eroottisena tilanteena, en vaikka vieressä olisi kuinka kauniita naisia. Joten miksi ongelmia pitäisi olla sitten siinä että saunoo äitinsä kanssa? Ylensääkin alastomuus on vain alastomuutta, tilanteesta riippuu se onko se eroottista, etovaa tai jotain muuta. Saunaan mennään peseytymään ja onhan edelleen jossain saunoissa pesijätkin, ei siinäkään ole mitään eroottista. Ja kaikki ne jotka ovat kommentoineen etteivät koskaan voisi saunoa toista sukupuolta olevan vanhempansa kanssa, entäpä sellainen tilanne että olisitte itse homoja/lesboja. Ettekö sitten voisi enää saunoa samaa sukupuolta olevan vanhempanne kanssa?
- nooral
eihän tuossa mitään.
itse saunoin poikaystävän, poikaystävän isän ja isänsä tyttöystävän kanssa. alasti. ei se minusta outoa ollut, saunomista se vaan on. on niitä pippeleitä, pimppejä ja tissejä ennenkin nähty. eikä niitä tarvitse katsoa. - A
Kysyjä kertoo järkyttyneensä kumppaninsa ja tämän äidin saunoessa yhdessä.
Suomalaiset saunovat yhdessä ikään ja sukupuoleen katsomatta, pienemmissä tai suuremmissa ryhmissä. Siksi kysyjän tulee nyt pohtia oman järkyttymisensä mahdollista syytä omasta elämänkokemuksestaan käsin.
Toivotan kysyjälle rohkeutta pohtia itseään. Tämän avulla kysyjä piankin jo varmaan ymmärtää syyn voimakkaaseen reaktioonsa.
- höh ja huh
Olet varmasti kasvanut jossain todella estyneessä ilmapiirissä (lestadiolaiset?). Monissa perheissä alastomuus on aivan normaalia lähi- tai kaukaisempienkin sukulaisten kesken. Kyllä meillä ainakin äiti tuli saunaan, vaikka pojilla kasvoi jo karvat. Ja jos kerran on aiemminkin saunottu yhdessä, niin miksi se pitäisi lopettaa siksi, että ikää on tullut kummallekin lisää. Oikeastaan 35v poika ja yli 60v äiti ovat paljon normaalimpaa saunaseuraa toisilleen kuin kaksi ventovierasta samaa sukupuolta olevaa.
Jos olet noin ahdasmielinen, niin toivottavasti tämä 35v herra ymmärtää vaihtaa parempaan. - Sasu88
Itse vähän päälle parikymppinen, enkä ole isäni tai veljeni kanssa saunonut yhdeksään vuoteen. Itsekkään en sitä helpolla sulattaisi, jos aviomieheni (27v.) paukkaisi äitinsä kanssa joulusaunaan. Ymmärrän siis sinua täysin. Monet tuntuvat kauheasti järkytystäsi ihmettelevän ja kammoksuvan. Miksi? Kyllä minulle isäni kanssa saunominen on täysin luonnoton ajatus, vaikka puberteettikin ollut ohi jo viisi vuotta sitten...
- saunan ystävä
kuin minkä esitin aiemmassa viestissäni. Entäpä jos olisit lesbo, lakkaisitko saunomasta äitisi kanssa?
- vanne
kyllä se niin on vaikka kaikki niin puhuu puolesta, mutta kyllä aikamiehen kuuluu saunoa sun eikä tosiaankaan äitinsä kanssa. sauna mullekkin ollut aina intiimi paikka ja olen saunonut tyttäreni kanssa mutta kesällä voi saunoa vähän rennommin jos olis vaikka mökillä mut kyllä mulla ois uimapuku saunassa jos siellä olis enempi porukkaa. peräkammarin pojat saunokoot äitinsä kanssa ja asukootkin sen helmoissa.
Sauna on sauna. Sielä voi olla täysin alasti ilman mitään ongelmaa. Kenen kans tahansa. Ollaan ainaki pienestä pitäen saunottu koko perheen voimin; alasti niin isä, äitee, veljet ja siskot. Ihan varmasti äiti oli nähny poikansa ennenki alasti eikä siinä oo mitää ihmeellistä. Oon itte aina vaan ihmetelly ku just monet sanoo ettei voi saunoo veljiensä tai vanhempiensa kanssa. On meitä moneen junaan;D
- Siveyspoliisi
Minun puolestani jokainen saa saunoa miten haluaa, mutta odotan myös että minunkin tapaani kunnioitetaan.
Teini-ikään asti saunoin äidin kanssa, sen jälkeen yksin. Mökillä kaveriporukan (tyttöjä ja poikia) kanssa saunotaan uikkareissa. Minua ei muiden alastomuus haittaa. Voin mennä mökkisaunaan veljeni alastomien kavereiden kanssa, mutta itselläni on bikinit päällä. Veli pitää huolen, että peseytyessäni ei kukaan vilkaisekaan minuun päin tai nyrkki heilahtaa :D
Minusta oma vartaloni kuuluu vain minulle. Saunon yksin myös sen takia, että saan työasiat pois mielestä. Työni on pääasiassa puhetyötä ja jatkuvaa kontaktia ihmisten kanssa. Saunassa on ihanan hiljaista ja siellä voi rauhassa rentoutua työpäivän jälkeen. Miesystäväni kanssa saunon (alasti) muuten, paitsi tiettyyn aikaan kuukaudesta. En mene saunaan mieheni siskon tai äidin kanssa, vaikka ovat pyytäneet. Minun kotonani saunotaan pariskunnittain tai miten kukin haluaa.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt naisten saunavuoroja. Hirveää kälätystä ja juoruja, parin siiderin pöhnää ja läskien vertailua. Ei oikein sovi minulle.- ?????+
Katsos meillä jokaisella on eri syyt käydä saunassa, minä istun siellä ja nautin lämmöstä, sinä katselet toisten vartaloita ? "Minusta oma vartaloni kuuluu vain minulle".
- Alaston apina
Aloittaja on outo ja sairas. Tuohan on ihan normaalia kaikissa normaaleissa perheissä.
- Savusaunan lauteilta
Sauna on pyhä paikka. Ennevanhaan oli tapana, että talonväki saunoi yhdessä, niin isäntäväki kuin rengit ja piiatkin! Ei siinä ajateltu seksiasioita. Amerikkalisuus on tarttunut ikävine ilmiöineen suomalaisiinkin.
Ollaan niin tekopyhiä että oksettaa! - Tsemppiä.....
Meillä on lähisukulaisia paljon, kun lasken vanhempani, setäni, tätini, veljet, siskot, heidän lapset, lapsen, lapset, samoiten omat lapseni, heidän lapset ja lapsenlapset, niin äkkiä laskettuna päästään n.kahteen ja puoleen sataan.Kaikki vanhemmat ovat saunoneet lastensa kanssa, kun ovat olleet pieniä, mutta jo ennen murrosikää,-ovat lapset saunoneet keskenään tai sitten yksin. Kyllä tämän saunomisasian alkuunpanija on ihan oikeassa:
Kyllä minuakin oksettaisi, jos olisin törmännyt moiseen, että aikamiespoika saunoo äitinsä kanssa.
Parikymmentä vuotta sitten näin kaupungilla usein, aikamiespojan ja äidin kulkevan käsikädessä ja yleisesti
puhuttiin että heillä oli suhde. Miestä ei koskaan nähty muiden naisten kanssa, kuin äitinsä...että silleen...
KUN AIKAMIESPOIKA JA ÄITI SAUNOVAT YHDESSÄ,- ON SE KAIKKEA MUUTA KUIN NORMAALIA.
Jätä mies saunomaan ja nukkumaan äitinsä kanssa. Löydät kyllä ihan normaali miehenkin.
- saunatonttu pikkunen
Kyllä minä saunon täysi-ikäisen poikani kanssa, äitini kanssa, veljieni ja siskon kanssa ja veljien lapsien kanssa, paitsi että nyt kun yksi veljenpojista on yli 12v. niin mielestäni ei enää yhdessä saunomista. Muuten yhdessä saunomisessa ei mielestäni mitään outoa. ?!
- sepeteusta
kuule! Mä en näe kyllä tuossa mitään pahaa. Minä voin käydä aikamiespoikieni kanssa saunassa eikä kyllä ihan heti tule seksi poikieni kanssa mieleen! Voi pyhä yksinkertaisuus! Mutta ihmisillä on erilaisia tapoja ollut maailman alusta sen loppuun saakka. Toiset haluavat käydä yksin saunassa ja ehkä viel vaatteet päällä:)! Mun kulttuuriin on aina kuulunut että miehet ja naiset voi olla saunassa. Ja siellä ollaan saunassa otetaan kuumat löylyt, ei siinä kyllä seksi tule mieleen. Saunassa on kyllä mukava keskustella vaikeistakin asioista! Ja laittaa maailma järjestykseen vaikka sen oman kolkymppisen poikani kanssa!
Eihän sitä muuten ekxäksi pääsisikään
- nouahdasmielinen
on ihmeellistä?!eri asia jos olisivat tehneet jotain muuta.mietihän asiaa:ovat nähneet toisensa ennenkin alasti ja saunoneet ennenkin uhdessä.miksei nyt?oletkos sinä niitä jotka eivät ikinä uskaltaneet teini-iässä oman isänsä kanssa saunaan kun oli niiiin noloo..?kyllä äiti lapsensa kanssa saunaan saa mennä aikuisenakin ihan niinkuin isäkin..
- ukkelis-kukkelis
aloittaja taitaa olla itse hieman oudohko suomalaiseksi tai sitten aloittaja voi olla toisen kulttuurin kasvatti. Sauna on pyhä paikka mihin ei liity mitään seksuaalista. Suomalaiset perinteisesti ovat saunoneet perheensä, sukunsa ja ystäviensä ja tuttujensa kanssa alasti eikä sitä katsota mitenkään epänormaalina.
Omassa perheessäni saunomme kuitenkin miehet ja naiset erikseen. Ennen saunoimme yhdessä kun lapset olivat pienempiä, nykyään ei yhtä aikaa mahduta.
Ja mökillä saunasta tullessamme kaikki menee alasti uimaan. Kaikkihan niin tekee täällä, vaikka mökkinaapureitakin on, eikä siinä ole mitään häpeällistä tai erikoista.
Minusta ei ole mitään sairasta että miesystäväsi saunoo äitinsä kanssa. Sinulla itsellä taitaa olla liian likainen mielikuvitus. Eikä se sitäkään tarkoita että se on ikuinen mammanpoika. Ei se taida olla tarpeellinen syy suhteen lopettamiseen. - Hiii
Sinä olet sairas jos tuollainen oksettaa. Meillä käy 3 sukupolvea yhtäaikaa saunassa, miehiä, naisia, lapsia, vanhempia... Eikä mua okseta jos menen isäni kans saunaan... Mahdat olla tekopyhä siveys-sipuli, miten sinä ilkeet mennä miehen kans saunaan, vai oletko vaatteet päällä...????
- juujuuon on
melee luostariin,ei toi oo normaalista poikkeavaa,sentään hänen oma äiti!
- nakupelleilijä
Meilläkin on kyllä aina saunottu sekaisin, joskus kahdestaan veljen kanssa, joskus isän ja äidin, joskus vaan mieheni kanssa. En usko että sauna kumppanini edes katselee minua. Alastomuus on saunassa vain välttämättömyys, kun ei vaatteita voi käyttää. Tai no, iskän kanssa on kyllä hyvä käydä saunassa kun molemmat on sokeita kun myyrät, että jos puhetta ei kuuluis ni ei vois millään tietää kuka siellä saunannurkassa nököttää.
- vaimo&äiti40v
En minäkään saunoisi isäni kanssa, mutta mieheni saa aivan vapaasti saunoa äitinsä kanssa, ei siinä ole mitään sairasta
- zyzzy
En ymmärrä miten joku voi hävetä itseään niin paljon ettei pysty saunomaan muiden kanssa ja siksi pitää sitä muilla etovana, vai pidätkö itseäsi niin kiihottavana että kaikki tuijottaisivat sinua... Itse olen 23v ja voin käydä isäni, vaarini, siskon miehen ja ystävien kanssa saunassa ALASTI. Sikäli kun olen ollut pienenä (5v asti) aina alasti kotona koska se oli mukavaa, eikä silloin ole kyllä kenelläkään tullut mieleen mitään insesti tms juttuja... Onpahan isäni, vaarini jne nähnyt minut alasti jo syntymästäni asti...
- muodot
Kun täytin 12 v. lopetin saunomisen perheeni kanssa. Murrosiän jälkeen olen, joskus saunonut äitini kanssa, mutta en koskaan veljeni ja isäpuoleni kanssa. Ei tuntuisi kivalta ja järkevältä ajatukselta.
Kerran olin miesten ja naisten yhteissaunassa ilman vaatteita. Asiasta ei oltu sovittu etukäteen. Oltiin naiset saunassa ja sitten sinne tuli miehiä. Stondiksia.... Ei ollut kiva olo sen jälkeen.
Sitten olen ollut miesten ja naisten kanssa yhteissaunassa uikkarit päällä. Ystäväni avioimies tiirasi koko ajan tissejäni ja toinen mies siinä pullisteli käsi ja jalkalihaksiaan, kun oli treenannut ne salilla. Inhosin sitä tuijottamista. Nykyään, jos menen yhteissaunaan otan ison pyyhkeen, jonka kiedon vartalolleni kainaloista alaspäin. Siitä huolimatta erään toisen ystäväni mies toteaa monesti, että on niin kiva saada tänne naiskauneutta. Katselkoon kuitenkin vain oman vaimonsa tissejä.
Kyllä ihmisten varsinkin miesten mielessä kaikenlaista liikkuu, kun edessä on ihminen ilkosillaan. Typerää tällaiset jutut, ettei siinä ole mitään seksuaalista. Näin se ainakin miehillä toimii seksuaalisuus näkemisen kautta. Turha hurskastella ettei mitään mieti.- voin sanoa tuohon
että enemmän itsellä alkaa mielikuvitus laukata kun näkee naisen joka on kokonaan verhonnut itsensä pyyhkeeseen. Jos taas nainen on alasti saunassa niin sitten näkee onko kyseessä kaunis vaiko rumemman puoleinen tapaus. Mutta ainakin se kertoo sitä ettei naisella ole häpeänaihetta itsensä suhteen. Se on mielestäin positiivisin puoli. En kuitenkaan ole sellainen että alan ulkonäön perusteella tekemään johtopäätöksiä naisen suhteen, jos naisen kanssa on mukava keskustella ja muutenkin mukavamman puoleinen niin sellainen sytyttää enemmän kuin joku playboy -lehden leikelty malli, joka on vain ns. harhaa. Kokonaisuus ratkaisee paljon.
Tietysti hyvin ymmärtää sen että naiselle tulee ajatus että miehet katsovat häntä kun hän on alasti saunassa, erittäin todennäköistäkin se on. Mutta mitä siitä on haittaa? Jos se tuntuu pahalta sinusta ja uskot että miehet vain ajattelevat seksiä niin voit olla hyvinkin oikeassa. Tai sitten et. Mutta jos miehet ovat naimisissa niin ehkä heidän vaimot ovat silti se nro.1. Sitä et voi tietää täysin varmasti. Asia on hyvin tapauskohtainen, joten mitkään kirjoitukset eivät voi päteä joikaiseen täysin. Mutta faktempana voi pitää sitä että jos saunot vanhojen eläkeläismiesten kanssa tai oman perheen lähipiirin kanssa, niin näiden ajatusmaailma on näissä edellämainituissa hieman toisenlainen kuin esim. 18-40 vuotiaiden piirissä. Joka tapauksessa sauna on silti se pääasia. Ainakin minun mielestä, ja uskon että valtaosan muunkin väestön mielestä. Poikkeustapauksia silti aina löytyy. - mitähän selität
voin sanoa tuohon kirjoitti:
että enemmän itsellä alkaa mielikuvitus laukata kun näkee naisen joka on kokonaan verhonnut itsensä pyyhkeeseen. Jos taas nainen on alasti saunassa niin sitten näkee onko kyseessä kaunis vaiko rumemman puoleinen tapaus. Mutta ainakin se kertoo sitä ettei naisella ole häpeänaihetta itsensä suhteen. Se on mielestäin positiivisin puoli. En kuitenkaan ole sellainen että alan ulkonäön perusteella tekemään johtopäätöksiä naisen suhteen, jos naisen kanssa on mukava keskustella ja muutenkin mukavamman puoleinen niin sellainen sytyttää enemmän kuin joku playboy -lehden leikelty malli, joka on vain ns. harhaa. Kokonaisuus ratkaisee paljon.
Tietysti hyvin ymmärtää sen että naiselle tulee ajatus että miehet katsovat häntä kun hän on alasti saunassa, erittäin todennäköistäkin se on. Mutta mitä siitä on haittaa? Jos se tuntuu pahalta sinusta ja uskot että miehet vain ajattelevat seksiä niin voit olla hyvinkin oikeassa. Tai sitten et. Mutta jos miehet ovat naimisissa niin ehkä heidän vaimot ovat silti se nro.1. Sitä et voi tietää täysin varmasti. Asia on hyvin tapauskohtainen, joten mitkään kirjoitukset eivät voi päteä joikaiseen täysin. Mutta faktempana voi pitää sitä että jos saunot vanhojen eläkeläismiesten kanssa tai oman perheen lähipiirin kanssa, niin näiden ajatusmaailma on näissä edellämainituissa hieman toisenlainen kuin esim. 18-40 vuotiaiden piirissä. Joka tapauksessa sauna on silti se pääasia. Ainakin minun mielestä, ja uskon että valtaosan muunkin väestön mielestä. Poikkeustapauksia silti aina löytyy.Niin, miksi ottaa riskiä ja mennä "poikkeustapauksen" tuijotettavaksi yhteissaunaan. En minäkään voisi saunan rauhasta nauttia, jos jonkun kaverin mies siinä kehuisi ja pullistelisi ja tuijottelisi. Vaikka se oma vaimo kullekin olisi se ykkönen, niin ei se silti kivalta tuntuisi, et vissiin ihan ymmärtänyt mitä edellä joku kirjoitti, kun aloititkin viestisi kertomalla millainen nainen sinut sytyttää.. kun nimenomaan siellä saunassa haluaa olla katseilta piilossa, ei halua niitä ihaileviakaan katseita, koska ne eivät sinne kuulu. Sauna = oma rauha. Se että "sauna on pyhä" ei todellakaan estä miehiä katsomasta naisia sillä silmällä. Typerää luulla niin. Saunokoon jokainen miten tahtoo, enkä väitä, että esim. perheen kesken saunomisessa olisi mitään pahaa, mutta ei siinäkään mitään pahaa ole jos saunoo mieluummin yksin tai vain saman sukupuolen kanssa.
- justjoo..
Kai nyt saunoa voi kenen kanssa vaan?!
- asdfghjkjhgfddfgh
Ei tuo sentään sairasta ole. Ymmärrät kuitenkin että kyseessä on aikamiespoika, joten turhaan vaahtoat. Suomessa kun ollaan, niin eipä tuo saunominen ylitä uutiskynnystä. Ns. äiti/poika suhde näyttää toimivan hyvin, vaikka useimmat ei kai tuota tekisikään.
- soo soo
No se jortikka voipi hypähtää pystyy, jos miehet ja naiset on sekaisin. Herkillä miehillä voipi vaikka laueta ja tulee vielä nolo tilanne.
- asdfghdfgh
soo soo kirjoitti:
No se jortikka voipi hypähtää pystyy, jos miehet ja naiset on sekaisin. Herkillä miehillä voipi vaikka laueta ja tulee vielä nolo tilanne.
Kysy lääkäriltä, että auttaisiko jokin lääke tuohon.
- jokufdghjkl
Sun suomalaisuutes on sitten aika paljon päin kuusta. Jos et ees tollasta voi hyväksyä, sehän kuuluu suomen kulttuuriin (periaatteessa).
- N21hhh
ystäväni perhe saunoo myös yhdessä. siis isä ja äiti 40-45v, tytär 20v ja poika 17v, kaikki samaan aikaan....mielestäni se on erittäin vastenmielistä. minuakin pyytäneet kimppasaunaan, vaan enpäs lämpene asialle...hyi hemmetti.
- hatsikeuhko
tämän on pakko olla röllitys.
- pahoinvoiva nuori
Itse nyt en sauno alasti kokoperheen kesken koska ei vaan koskaan edes olla saunottu yhdessä
Mutta kyllä ihmisillä on ongelmia oman seksuaalisuutensa kanssa jos alaston ihmisporukka oksettaa/ kuvottaa
Kyllä minäkin häpeän omaa vartaloani ja katson pahasti alipukeutuneita ihmisiä. Mutta sauna on sauna! Pesutila! Ei mikään kutu/porno luola.. te ahdasmieliset itsensä kadottaneet alastoman apinan jälkejäiset.. Katsotteko liikaa eroottisia saippuasarjoja? kadonnut todellisuus?
- mie oon järkyyttynyt
sairashan sie oot. jätä ihmeessä se mies pian, niin sillä voi vielä olla jotain toivoo, eennen kuin sie sairauksissas sairastutat senkin.
Saunottu pienestä pitäen yhdessä, niin ei siinä mitään. Ennen saunottiin koko perhe yhdessä, paitsi isoissa perheissä, kun kaikki eivät mahtuneet lauteille yhtäaikaa. Ihan tottumiskysymys. Ei mitään kummallista.
- minä vain
sua, mutta en sitä kuitenkaan sairaana pidä. Oma poikaystäväni käy myös välillä äitinsä kanssa yhdessä saunassa, ja jaksan sitä ihmetellä. mutta se johtuu varmaankin siitä, etten itse ole saunonut yhdessä edes äitini kanssa saatikka sitten isäni kanssa enään 10 vuotta täytettyäni, ja muutenkin olen "ujo" oman alastomuuden kanssa perheeni kesken, aina on tasan tarkkaan kaikki vaatteet päällä kun perheeni edessä kuljen, en vahingossakaan puoli alasti liiku.
Me ollaan vaan niin erilaisia kaikki, toiset on avoimempia kuin toiset, toisille on luonnollista olla puolialasti tai alasti läheisten keskuudessa.
Eli lyhyesti,ymmärrän sua hyvin, mutta ei se kuitenkaan sairasta ole, ei sen takia kannata suhdetta poikki pistää. Yrität vaan ymmärtää :D - onneksi normaali
Kyllä meilläkin ihan rohkeasti saunotaan kaikki yhdessä vaikka tietääkseni ollaan ihan normaaleja. Itse asiassa tuollainen ahdasmielisyys on mielestäni oire jostain muusta ongelmasta asiaan liityen. Olenko oikeassa että kirjoittajan seksielämässä on keskimääräistä suurempia ongelmia? Haluttomuutta ja kyvyttömyyttä suhtautua seksiin normaalisti? Tietenkin taustalla saattaa olla aiemmin elämässä koettuja traumoja.
- hfghfrg
Poliittisesti korrektit saunojayhdistelmäthän ovat:
-Miehet keskenään
-Naiset keskenään
-Isä ja/tai äiti ja alle murrosikäiset lapset
-Pariskunnat kaksin
Muut yhdistelmät sitten kunkin oman harkinnan mukaan, mutta kaikki ei välttämättä hyväksy. Ei siinä mielestäni mitään sairasta ole, että poika näkee äitinsä ja äiti poikansa alasti. Eri asia on sitten, jos jompikumpi kokee sen miellyttävänä, mutta terveelle ihmiselle tuollaisen ei pitäisi tulla mieleen.- Täplä-Tassu
Kuka nämä "poliittisesti korrektit" saunomisyhdistelmät oikein määrittelee ? Pitäisikö sitä varten perustaa oikein EU:n Saunavalvontavirasto, ja sille TV-lupatarkastajan tyylisiä valvojia vahtimaan sitä, että suomalaisissa saunoissa saunottaisiin "poliittisesti korrektilla" tavalla :D :D :D
Ei hyvää päivää teidän kanssa.!! Uskottava se on, että tällä PISA-tutkimusten menestyjäkansalla alkaa latva lahoamaan huolestuttavalla tavalla. Elintason noustessa ihmisillä katoaa jo suhteellisuudentajukin....
- Janis Petke
Jaa-a että saunassa alasti... kyllä meillä päin saunassa käydään alasti.. että sairasta käydä äitinsä kanssa saunassa.. kannattaisko katsoa kerran ainakin peiliin.. jos oikeesti olet tota mieltä niin kannattaa muuttaa suomesta pois.. ja muista sit saunoa vaatteet päällä missä oletkin.. voi tulla uimahallissa tuiki tuntemattomia saunojia.?? ettei vaan heittäydy ihan sairaaksi! ja ei kun saunaan ja alasti.. toivottavasti naapurin akka näkee kun vilvottelen ja juon olutta.. olis ainakin juttu seuraa..:)
- suomalainen saunoja
jos miesystäväsi olisi saunonut äitinsä kanssa vaatteet päällä.
Ehkä on parempi, että lopetat suhteen heti alkuunsa. Mies pääsee tulevaisuudessa helpommalla, ja voi jatkaa normaalia elämäänsä ilman friikkiä naisystävää, joka voisi saattaa hänetkin kiusallisiin tilanteisiin sukulaisten ja ystäviensä kanssa.
Suomalainen saunaperinne on jo vanha, ja saunassa ollaan yleensä alasti. Jotkut ovat sinuja oman ja muiden alastomuuden kanssa ja saunovat aina alasti vaikka heterogeenisen ystäväjoukon tai työkavereiden kanssa, toiset suojautuvat pyyhkein, jotkut eivät osallistu saunomiseen kuin oman perheen tai samaa sukupuolta olevien kanssa, joku ei halua näyttäytyä alasti edes omien pikkulastensa kanssa. Missään niissä ei ole mielestäni mitään kummallista, enkä patista ketään tekemään mitään, mikä tuntuu epämukavalta. Annetaan ihmisten toimia niin kuin heistä tuntuu mukavalta ja luonnolliselta.
Suomessa ja Saksassa on hotelleissa ja uimahalleissa saunoja sekä erityisesti höyrysaunoja, joissa sekä naiset että miehet saunovat yhdessä alasti, siis keskenään täysin vieraat ihmiset, jotka sattuvat saunaan samaan aikaan.- kiinni
"Suomessa ja Saksassa on hotelleissa ja uimahalleissa saunoja sekä erityisesti höyrysaunoja, joissa sekä naiset että miehet saunovat yhdessä alasti, siis keskenään täysin vieraat ihmiset, jotka sattuvat saunaan samaan aikaan. "
Esim Kasselin keskustan uimahallin saunassa naistenpäivä on vain keskiviikkoisin. Lisäksi on perjantaina päivällä naisille yksi sauna varattuna. Miehille on torstaisin yksi sauna varattuna. Muulloin on aina sekasaunat. Ja saunat ovat saksassa "tekstilfrei" aluetta. Tämä on tyypillistä Saksassa kaikkialla. Sekasaunominen on luonnollista ja erottelu poikkeuksellista.
http://www.stwks.de/index.php?id=714
Siellä onn ihan mukava seurata, kun kolme sukupolvea tulevat yhdessä viettämään rauhallista laatuaikaa yhdessä saunaan.
Alastomuus on siis ihmiselle luonnollinen olotila. Seksuaalisuuden hallinnassa ei ole ongelmia alastomana, kun siihen oppii.
Itselläni kolme saunomiskertaa saksalaisessa yleisessä saunassa todisti tämän.
Ennenkokemattomaan tapaan tottuu nopeasti, jos on avoimella mielellä. - juujuupa
Mistä lähtien työ, myö ja hyö ovat saunoneet yhdessä. En tunne laajassa ystäväpiirissä yhtään perhettä,
jossa "koko porukka" saunoisi yhdessä!
Siinä namä "sekasin tapaukset" ovat oikeassa, että yleensä saunassa ollaan alasti. Mutta! Että sikin sokin
se ei kyllä kuulu suomen kulttuuriin.
Onhan tuo kulttuuri hieno sana, mutta ei sitä pidä joka paikkaan tunkea! - Voi elämän käpy
juujuupa kirjoitti:
Mistä lähtien työ, myö ja hyö ovat saunoneet yhdessä. En tunne laajassa ystäväpiirissä yhtään perhettä,
jossa "koko porukka" saunoisi yhdessä!
Siinä namä "sekasin tapaukset" ovat oikeassa, että yleensä saunassa ollaan alasti. Mutta! Että sikin sokin
se ei kyllä kuulu suomen kulttuuriin.
Onhan tuo kulttuuri hieno sana, mutta ei sitä pidä joka paikkaan tunkea!En nyt siitä lähde kiistelemään onko kulttuuria vai mitä, mutta jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin sellaiset ylellisyydet kun omat huoneet, ja useammat vaatekerrat kun vaan on oikeasti täälä Suomessa vaan ihan muutaman sadan vuoden vanhoja juttuja... Jos niinkään vanhoja.
Mitenkäs meinaat että ovat joskus aikoinaan 3 sukupolven asuessa samassa matalassa savupirtissä ilman mitään väliseiniä tai "siveys syistä" asetettuja sermejä onnistuneet viettämään elämänsä näkemättä toisiaan alasti?
Ja jotain on todellakin pahasti pielessä jos perheenjäsenille tulee tosiaan toisistaan jotain "epäpuhtaita" ajatuksia... Joka voikin juuri osittain johtua siitä että pidetään sitä alastomuutta tabuna, jolloin se sitten onkin niin kumma asia että rupeaa kiinnostamaan... Tiedä häntä?
Mutta kyllä minun vaan täytyy todeta että on helvetinmoinen onnen potku että synnyin tänne Suomeen, ja vielä ihan kohtuu täyspäiseen ja kohtalaisen vapaamieliseen perheeseen. Meinaan jos vertaa jotain patavanhoillista Englantilaisperhettä, ja heidän menoaan, joka tarkoittaa sitä että pyykitkin pitää pestä salassa ettei vaan kukaan sattuisi näkemään toisen alusvaatteita.... Voi hyvää päivää.
Vielä tähdennettäköön että se on ihan ookoo jos et itse ole mikään sekasaunafani, tai et itse halua näyttäytyä muiden edessä alasti, kukin tyylillään. Mutta että ruvetaan kammoksumaan ihmisiä sillä perusteella että eivät pidä alastomuutta perhepiirissä minään ihmeellisenä asiana ei ole mielestäni ookoo.
Ja kukatahansa joka vetää tähän asiaan mukaan jonkun insestin tai epäterveen seksuaalisuuden niin suosittelen suorittamaan pientä itsetutkiskelua, voi olla että havaitsette jotain jännää...
Ihan näin vaan aivopähkinänä... mitäpä luulette kumpi tilanne vaikuttaa näin äkkiseltään enemmän siltä että perhesuhteissa on jotain epätervettä luottamuspulaa...
Se että voidaan olla luontevasti perheenkesken ilman suojaavia vaatteita?
Vai se että ei sellaista voida kuvitellakkaan, koska se voisi johtaa jonhonkin pahaan?
Ja eiköhän jokainen sisimmissään osaa tuosta sen oikean vastauksen löytääkkin.
- Suomi Sauna
Mieti nyt ihan rauhassa...
Suomessa on saunottu koko perheen voimalla jo vuosituhansia ja sinä hienohelma rupeat moralisoimaan normaalia saunakurttuuria vastaan.
Minä ja minun sukuni, ystävät, tuttavat ja naapurit jne. tekevät myös samoin.
Mieti siis nyt ihan rauhassa todenäköisempää vaihtoehtoa, että olet itse jotenkin "poikkeava" - Lannen mies
Kylla tuntuu oudolta mita kirjoitat.Muistan etta noin 10 vuotiaana en enaa mennyt aitin kanssa samaan aikaan sen kummemmin kuin siskojenkaan.On todella outoa mita kirjoitat.Minulla on myos 3 poikaa sama juttu,noin kymmenvuotiaana alkoivat kayda omin pain.Mika sitten sinulle neuvoksi vaikea sanoa.Ehdottaisin kuitenkin tarkkailla tilanetta,ennenkuin menet pidemmalle..En tieda oletko ottanut puheeksi asiasta.En voi muuta kuin toivoa etta kaikki kaantysi hyvin sinun puolelta
... järkyttyneempi, jos olisivat saunoneet vaatteet päällä...!!!
- ja mitä se sulle..
tästä sinun huonosta provosta.
- Mies Messukylästä
Mitä pahaa siinä on, sillä onhan hän nähnyt poikansa alasti tuhansi kertoja jo lapsesta lähtien.
- nainenvaanmie oon
normia,mie saunonut appiukon ja iskän kans....ja väliilä jopa 10 äijän kans,,,; )))
- BuahahhaaAppiasKans
nainenvaanmie oon kirjoitti:
normia,mie saunonut appiukon ja iskän kans....ja väliilä jopa 10 äijän kans,,,; )))
Niin ja oot aikuisviihde alalla töissäkin!Luuska :D
- Minuakin äiti pyyhki
Alastomuus on ihmisen luonnollinen olotila, suomalaiset ovat siihen aina niin suhtautuneet, ennen kuin angosaksien perverssi suhtautuminen yrittää tännekin tunkeutua.
Epäilen vahvasti, että poikaystäväsi äitikin on ehtinyt hänen alastomaan ruumiiseensa täysin tottua, kun on häntä kylvettänyt pessyt ja takapuolta pyyhkinyt. - farkuillasaunassako?
Anteeksi mutta oliko tuo kyseinen juttu kirjoitettu ihan tosissaan. Siis miksi ihmeessä ei saunassa omien perheenjäsenten kanssa saisi olla alasti. Mitenkä siellä sitten pitäisi olla?? Farkut jalassa vai?? Huhhuh, kaikkea sitä näkee ja kuulee.... XD
- kuri5
se on suomalainen "tapa" että saunotaan alasti mutta jotku nyt tekee siinä poikkeuksen ja jotku ei riippuu vähän. esim oma mielipiteeni on uimahalleissa et uimahousut jalassa koska se alastomuus tekee homoseksuaaliks. ja sanoisin että kerro asiasta poikaystävällesi että sinä et ole tottunut tähän mutta yrität tottua jne. sopikaa asia :) tai yritä pikkuhiljaa tottua siihen esim olemalla saunassa uimahousuilla ja esim vähentämällä niitä sit vaikka 2kk jälkeen.
- kävin ennen
äidin ja isän kans saunassa,nyt käyn vieraan naisen kans joka on lasteni äiti
- Random nainen
Haha voin sanoa että olen minäkin saunonut mökillä isän kanssa. Meillä ei ole mitään valaistusta saunassa, siellä on ihan pimeää joten ei siellä mitään näe. Minusta ei ole mitenkään ihmeellistä että miesystäväsi saunoo äitinsä kanssa :D
- PervoPirkko
Eiköhän se raja mene oman pään sisällä ja se olet nyt kyllä sinä joka kuvittelet likaisia ajatuksia.Kyllä mä ainakin pitäisin normaalina että mun mies saunois äitinsä/vanhempiensa kanssa mutta rajansa myös saunomilla eli en ymmärrä kimppa saunoja koko suvun kesken vaimoineen/miehineen se on sairasta jos mikä!!
- XX
Saunomiskulttuuri on muuttunut aika paljon jo esim. minun elinaikanani. Luulen myös että on erilaisia tapoja eri perheissä ja eri puolella Suomea.
Kotikylässäni (1950-luku) saunottiin näin:
A. Perhe
- isä, äiti ja pienet lapset saunoivat yhdessä
- murrosikään ehtineet lapset saunoivat omin nokkinensa, pojat ja tytöt erikseen
B. Useampi perhe
- miehet ja pojat yhdessä tai omina ryhminään
- naiset ja tytöt yhdessä tai omina ryhminään
Ex-vaimoni suvun (1970-90-luku) saunakulttuuri:
Aika vapaa meininki. Esim. useampi aviopari yhteissaunassa. Se vielä menetteli. Mutta ajan mittaan kävi niin että myös mies ja nainen jotka eivät olleet keskenään naimisissa saunoivat kaksistaan kun omat aviopuolisot eivät olleet paikalla. Se meni mielestäni jo överiksi. - Kaikki saunaan yhdes
Sinä olet sairas !
- ?
Meillä kaikki lapset ovat käyneet saunassa toista sukupuolta olevien vanhempien ja sisarusten kanssa murrosikään asti. Siitä eteenpäin vain samaa sukupuolta olevien sukulaisten kanssa. Nuoremmat saivat sitten päättää kenen kanssa saunoivat. Tämä oli luonnollinen tapa meidän perheessä, mutta ymmärrän kyllä, jos muualla tehdään muulla tavalla.
Se on tottumiskysymys. Me olemme tottuneet saunomaan naiset erikseen ja miehet erikseen, joten nyt tuntuisi tosi oudolta saunoa koko perhe yhdessä, kun kaikki ovat jo murrosiän ohittaneet. Mutta ei siis mielestäni ole luonnotonta, jos niin on ollut perheessä tapana tehdä:) - Hermanni 2343211
Meilläpäin Hämeessä pidetään ihan outona,jos saunaan menee uikkareissa tai muutoin peittelee itseään.
Nytkin tuli mieleni että onkohan serkkupoika(helluntalainen)tehnyt vehkeelleen jotain,kun oli ainoana uikkareissa kun saunottiin 30v sitten heidän rantasaunallaan.Lapsuus vietettiin paljon yhdessä kainostelematta.
Kyllä suomalaiseksi taitaa olla sairas tämä aloittaja,joka pelkää anoppiaan. - eagegaeta
Joissakin perheissä vain pikkulapset käyvät saunassa toisen vanhempansa kanssa kunnes hän oppii käymään suihkussa ja saunassa yksikseen. Toisissa perheissä taas on koko perhe yhdessä koolla.
Mutta enpä ole ennen kuullut, että aikuinen mies joutuisi vielä katsomaan alastonta äitiään. Hämmentäähän tämä minuakin, sillä en ole tämmöiseen tottunut, mutta normaalista poikkeavaksi en menisi ketään sanomaan. Kuka on oikeastaan määritellyt sanan normaali?
Ehkä miesystäväsi ei uskalla/osaa saunoa yksin eli hän on jäänyt ns. uusavuttomaksi. Tai sitten miesystäväsi suvussa tai perheessä tämä on aivan normaali tapa. Kyllähän uimahalleissakin ollaan suihku- ja saunatiloissa pyllyt pyllyä vasten. Alastomuus on luonnollinen asia. Toisille enemmän, toisille vähemmän. Mene ja tiedä. Kysy miesystävältäsi, miksi he tekevät niin. En usko, että sinun tarvitsee sellaisen asian takia häntä jättää. - Immettelijä
Olen aivan samaa mieltä.
Saunassa ei saisi olla kuin yksi immeinen kerrallaan, jos saunomassa on 2 tai jopa useampi immeinen,tulee jokaisella olla naparetkivarustus päällään, ettei vahingossakaan näy palajasta ihoa, hyi sentään paljasta ihoa.
No vitsi vitsinä ...
Aina joskus kummastuttaa ihmisten idiotismi sen huipussaan ...
Sauna, lämmin kostea paikka puhdistautumiselle ...
Sauna paikka jossa ammoisista ajoista käyty PERHEEN voimin ...
Toki siellä voi sekstata, mutta jotain helevetin rajaa ...
Äiti poika, Isä tytät, tytär veli, mummo poika, isoisä tytär ... miksei muka voi käydä noinkin?
Jos moiset aiheuttaa paniikkia, katso ensin itseäsi peilistä kiitos. - JIP83
heh, oot sinäkin, meillä tulee veljipojan emännätkin saunomaan samaan aikaan, mitäs pahaa siinä on? kaikki on peseytymässä kuten kuuluukin, jos et tuommosta kestä niin ole nunna. en ymmärrä mikä ihmeen sukupuolisorto tässä on oikein kyseessä?
onko sillä oikeasti väli' onko se mamma vai emäntä, vaiko veljen tai kaverin muija vaiko oma äiti tai anoppi, sauna on osa peseytymistä.
minun puolesta saa tulla vaikka koko suku ja ja lähimmät saunaan samaan aikaan jos vaan 2 neliön koppiin mahtuvat, olen vain tyytyväinen että täällä olevat mahollisuudet kelpaa muillekkin kuin mulle.
harmittaa yksin saunoa kun lapset ei halua, tosin ovat vielä niiin nuoria etteivät sitä oikein ymmärrä.
mutta en edes jaksanu lukea loppuun asti kun on asia peseytymisenä kuitenkin ihan normaalia ja äitihän on kyllä poikansa nähny ennenkin.
jos oikeasti olet oksentamassa nin leboksi vaan tai oikeasti nunnaksi. - nainen maalta
Voihan toki olla niin, että siinä (poikaystäväsi) perheessä ei hävetä alastomuutta, vaan pidetään yhtä luonnollisena kuin mikä arkipäiväinen asia tahansa. Mm minun mieheni perheessä käyttäydytäään näin. Perhe ei ole sairas tms. vaan ihan normaali perhe. Kaikki saunovat sekaisin ja ajallaan kun sopii, tuttuja kun ollaan. Mutta periaatteet ovat asetettu korkealle käytöksen ym suhteen. Kauniit tavat ovat kunniassa. Että minusta on luonnollista.
- Lestadiolainen
Täällä on esitetty jos jonkinlaista arviota alkuperäisen ahdasmielisyydestä ja myös epäilty lestadiolaiseksi. Itse voin kertoa ison perheen lestadiolaislapsena, että emme ole sen erilaisempia kuin muutkaan. Tällaiset asiat riippuu paljon perheen kulttuurista. Meillä kotona saunoivat tytöt erikseen, pojat erikseen sekä vanhemmat ja pienet lapset yhdessä. En olisi isona halunnut saunoa isäni/veljieni kanssa, en olisi kokenut sitä miellyttäväksi. Olen hävennyt paljon vartaloani - eriparirintojani - eikä tätä häpeää ole kukaan minuun istuttanut, se on sisäänrakennettu. Nyt saunon ystävieni kanssa ja mieheni ja lasteni kanssa, mutta huomaan, että isommat (murrosikäiset) tytöt eivät halua enää käydä isän/veljien kanssa saunassa ja suon heille tietenkin vapauden toimia niin kuin hyvältä tuntuu. Häpeän itseäni jopa ystävien kanssa saunoessa, mutta saunominen on niin ihanaa ja rentouttavaa, että olen ajatellut olla välittämättä pienistä, vaikka ystäväni ovatkin kauniimpia ja hoikempia kuin minä.
Ota asia miesystäväsi kanssa puheeksi. Elä nyt ihmeessä tuon takia lopeta suhdetta. Jos sinulla on suu, niin sullahan on mahdollisuus kysyä asiasta. Täytyy sanoa, että olisin itsekin järkyttynyt, jos mieheni olisi seurustellessamme mennyt äitinsä kanssa saunomaan, mutta jotkut on näköjään vapaita. :D - karjalaista sukua
En tiedä minkälaisessa maailmassa olet kasvanut, mutta en ole ennen kuullut, että se olsi sairasta. Itse olen tottunut siihen jo lapsesta saakka. Saunassa kävi piiat, rengit, isännät ja emännät ja mukulatkin, milloin minkäkinlaisella joukkiolla, eikä se kenestäkään ollut sairasta, eikä se ollut mitenkään edes seksuaaliviritteistä. Mutta se oli silloin ennen. Nykyään kun ihmiset ovat muuten vapautuneet, niin ehkä vanhat perinteet joutavat romukoppaan. Mutta niin kauan kun elän käymme koko sukukunta saunassa niinkuin ennenkin, ellei sitten sukuumme erehdy sellainen henkilö, jolle alastomuus on tabu.
Ei edes amerikkalainen miniämme enää arastele alastiliikkuvaa uutta sukuaan, johon on sattumoisin naitu. Ensimmäisillä saunakerroilla hän kietoitui pyyhkeeseen, mutta sekin on jäänyt jo pukeutumishuoneesen.
Alasti tänne synnymme ja alsti me täältä lähdemme, eikä se ole häpeämisen syy. - JIP83
heh, nyt kun luin niin en voi ymmärtää osaa vastaajista, tuskin edes tietävät mistä puhutaan.
kautta aikojen ollaan peseydytty tavalla tai toisella ja en ymmärrä miksi tämä on väärin, jos joku tän ajattelee pervosti niin omapahan on tautinsa, heh edelleen, heräkkää jo ihan oikeasti elämään.
onhan noita pilvilinnoja ja mukamas mukavaa vankeutta mutta tietyt asiat ja määreet on ja pysyy, teitte mitä hyvänsä :)
velipoika, sen emäntä, oma emäntä, velipojanpoika, omat muksut, anoppi ja kummivanhemmat molemminpuolin.. ja oli siinä muutama kaverikin, vielä olis ollu tilaa, ja nyt puhun omasta saunasta en mökin tai kaverin.
ollaanhan sitä uimahallissakin eri-ihmisten kanssa saunassa vaikkei edes tunneta :) - lapinmies-
itekkin kun nuorempa asuin keski suomes, niin siel ex akan porukat kans sauno kaikkien kanssa alasti ja sekasin miehet/naiset tutut ja sukulaiset olihan se vähän outua .... mut ei lapissa moista
- mummeli56v
Kyllä suomessa nyt saunomiseen pitäisi perheen kesken olla ihan jees juttu. Siellä pestään, löytylellää ja vietetään rentouttavaa aikaa perheen ja läheisten kesken. Ei se ole mikään "seksikeskus". Alastomuus ystävien ja perheen kesken on minusta ihan luonnollista. Mulla käy saunassa poika sen lapset , tyttäret ja vävypoika ja penskat sekä minä mummona. Ei ole koskaan ollut ongelmis sen suhteen . Pennut ravaa ulkona ja uimassa ja saunassa jokaisen mukana ja siiren kun saunottelu on ohi, puetaan päälle ja siivotaan kimpalla sauna ja kannetaan aina saunavedet yhdessä ja hoidetaan se makkaran grillauskin yhdessä. HLuonnollinen olotila vapaassa meiningissä ja vahvoilla itsetunnoilla. Kaikilla on hauskaa ja kiva olla Heitellään vielä tikkaa ja joku pelaa lasten kanssa afrikan tähteä.
hei, joku 35 vuotias mies voi jopa hoitaa vanhaa äitiään jopa joutuu pesemään sen intiimit paikatkin. samoin tyttäret isäänsä. Onko sekin jotain sun mielestä äklöä. - alasti saunassa
Täytyi olla provo!!!!!!! Ei kukaan oo noin idiootti,no Päivi Räsänen ehkä. Et kai ole hän?
- mustasukkanen.
Eikai kukaan niin sairas oo että ois seksisuhde oman äitinsä kanssa.
- huoh.
Koittakaa nyt hyvät ihmeiset ymmärtää, että se mikä on normaalia TEILLE ei välttämättä ole normaalia MUILLE. Siis ei minä ole saunonut omien vanhempieni kanssa varmaan yli kymmeneen vuoteen (nyt 20v), eikä ole ilmeisesti myöskään avopuolisoni. Mutta! Ymmärrän myös niitä, jotka saunovat perheejäsenten ja sukulaisten kanssa ikään katsomatta. Kaikki tulevat erilaisista suvuista, jossain ollaan avoimempia ja jossain ei. Minusta tuntuisi todella oudolta käydä esimerkiksi oman isäni kanssa saunassa nyt, mutta sen voi välttää hyvin sillä ettei mene. :D
Vähän kyllä silmään pisti nuo kommentit siitä, että ihmiset jotka eivät sauno mielellään sukulaisten kanssa, tulisivat jostain lestadiolaisesta perheestä tai jotenkin muuten eri kulttuurista. Siis mitä pahaa siinä on jos ei käy saunomassa suvun kanssa? Mikä pakko se on? Miksi on puolusteltava omia mielipiteitään ja elämäntapaansa? Eivät iskostetut aatteet kuitenkaan niin vain muutu joksikin muuksi. Vähän suvaitsevaisuutta ihmiset! - jeke11
aattelit sitte avautua asiasta ihan täällä suomi24 keskusteluissa?!?! URPO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- ihmettelijä-äiti
Meillä on toisin. Käyn (minä 47v.) poikani (20v.) kanssa saunassa samalla saunavuorolla, välillä yhdessä, välillä erikseen. Hän on minun poika ja en ole koskaan ihmetellyt hänen alastomuuttaan. Mitäs ihmettelemistä tuossa on, olenhan kasvattanut hänet vauvasta asti. En ajattele häntä seksuaalisesti, hän on minun lapseni. Minut hän on nähnyt alasti koko ikänsä, ei taida olla enää mitään ihmettelemistä. Ei äiti ole mikään seksuaalinen objekti. Ei siinä mietiskellä mitään Sellaista mitä jotkut likaisessa mielikuvituksessaan ehkä ajattelevat. Saunassa jutellaan samalla kaikenlaista, yleensä silloin on parhaat jutut mitä viikolla ja/tai lähiaikoina on tapahtunut. Ehkäpä se johtuu rentoutumisesta. Ei saunassa olo ole mitään pornoa, vaikka ehkä se on niille joiden ajatukset pyörivät liikaa seksuaalisuuden ympärillä tai sitten niille joilla on muutenkin ahdistusta ihan tavallisessa elämässä. Meitä on monesta erilaisesta perheestä. Onhan tietysti niitäkin joilla ei ole normaalia tasapainoista perhettä. Ja on niitäkin joilla on perheessä pervoja, insestijutut eivät ole syntyneet itsestään. Suhde kestää jos molemmilla on samat arvot elämässä. Jos suhteen hyvinvointi on kiinni siitä saunooko poika äitinsä kanssa, silloin sen jota asia häiritsee kannattaa harkita tarkoin kestääkö toisessa mitään muutakaan mitä elämä tuo mukanaan.
- Juuri näin
Tähän ei tarvitse enää oikeastaan lisätä mitään tai ottaa pois.
Minä isänä pitäisin aivan outona tytärtäni, jos hän ajattelisi minua jotenkin seksuaalisena olentona, olenhan häntä vuosia pessyt vauvana ja taaperona.
- Oma asia
Olen kuusikymppinen ukonrahjus, jonka sisaret ovat vanhempia ja nuorempia. Veljiä ei ole.
Kun isotsistkot tulivat aikoinaan murrosikään, jakautui perheemme siihenastinen yhteissaunominen siten, että sisareni alkoivat saunoa äidin ja minä isän kanssa. Aikuisiällä olen saunonut vain yhden sisareni kanssa (jolloin vaimoni oli myös mukana), äitini kanssa en ole tullut saunoneeksi enää kertaakaan lapsuuden jälkeen.
Itselläni on kaksi poikaa. Kun vanhempi heistä tuli murrosikään, ei hänkään tahtonut enää saunoa äitinsä kanssa ja meillä oli siitä alkaen "miesten sauna" ja "äidin sauna" niin kauan kuin pojat asuivat kotona.
En silti suostu näkemään mitään kummeksuttavaa saati paheksuttavaa siinä, jos perheen yhdessä saunominen eri sukupuolten välillä jatkuu murrosiään yli ja vielä aikuisiälläkin. Kussakin perheessä on omat tottumuksensa, joissa vain aniharvoin on mitään sairasta aspektia mukana.
Olen saunonut koko aikuisikäni eli neljänkymmenen vuoden ajan satunnaisesti spontaaneissa yhteissaunoissa, kun samanhenkisiä ystäviä on sattunut sille tuulelle. Vaimoni on ollut mukana useimmiten, mutta ei aina. Vastaavasti hän on saunonut joskus sekasaunoissa ilman minua. Emme ole kumpikaan paheksuneet tästä toisiamme. Meille sauna on saunomista eikä seksin eri ilmenemismuotoja varten. En ole vielä kertaakaan havainnut näissä saunatilaisuuksissa häiriökäyttäytymistä, näkyviä erektioita, lähentelyä tai vastaavaa - ellei sellaiseksi lasketa sitä, että joskus vähän yli parikymppisinä yhteissaunaamme tunkeutui kaksi seurueemme ulkopuolista päihtynyttä nuorta naista, joista toinen olisi tunkeutunut täysillä lauteilla väkisinkin syliini istumaan. Vieressäni ollut tyttöystäväni (nykyinen vaimoni) ilmoitti, ettei asia käy - se syli on jo varattu! Tilanne raukesi siihen ja saunominen jatkui saunomisen merkeissä.
Nudismi/naturismi ei ole jaksanut vaimoani ja minua kiinnostaa. Joskus kahdestaan mökillä oltaessa saatamme ottaa aurinkoa vaatteitta, ilman että asialla olisi sen suurempaa merkitystä. Nostakoon toiset omalla kohdallaan vaikka harrastuksen asemaan, omapahan on asiansa!
Monet näkevät alastomuudessa suhteettomasti seksuaalisuutta. Miksi? Seksi ja seksuaalisuus ovat aivan upeita asioita, mutta ei niitä tarvitse joka asian sekaan sotkea! - lonely-81
Johan nyt pomppas...!! Kyl mun tietääkseni saunassa ollaan alasti ja saa puhuu vaikka äitinsä tai jonkun muun perheen jäsenen kaa. Ja eiköhän toi sun miehes äiti ole nähnyt poikansa alasti jo monet kerrat.. Et sillei!
- Vastaus ongelmiin
Vaatteet päällä saunaan niin eipähän kukaan voi pervoja ajatella, jos ei auta niin pitää varustautua toppatakkeihin ja villasukkien kera saunailtaa varten. Suosittelen ottaan piponkin mukaan, että varmana ei näy edes vilaustakaan liiallisesta ihosta. Tämän jälkeen olette valmiita saunailtaa viettämään, vaikka kieltämättä saattaa jo tulla ilman löylyjen heittämistä kuuma, mutta ei se mitään tällä periaatteella ei tarvitse paljoa löylyä heittää kun on jo tarpeeksi. Kädethän voisivat rasittua liiallisesta veden heittämisestä ja säästyypähän vettä muuhun tarkoituksiin.
- HYI
Yök.
- saunova suku
jo silloin kun minä aloitin seurustelun 70-luvulla. Helsinkiläisenä en sitä ymmärtänyt, mutta maalla se oli yleistä eikä siinä ollut mitään pahaa. Eikä ole vieläkään.
- cc
Jo aikuiset pojat 20 ja 25v. käyvät normaalisti vaimoni ja minun kanssani saunassa.
Samaa perhettähän tässä ollaan, en näe siinä mitään kummallista.
Pienestä asti ovat siihen tottuneet.
Uskoisin, että nuorena opittu suhtautuminen alastomuuteen vähentää myös tarvetta ja halua tirkistelyyn, ja iternetpornon kyttäämiseen.
Eiköhän nuo internetporno addiktit ole juuri niitä joille alastomuus on ollut tabu.
- 18-9
Jos äiti ja poika ovat tottuneet käymään saunassa yhdessä, mitä ihmeen väärää siinä on ? Jos minun mieheni menisi äitinsä kanssa saunaan, ei minulla olisi mitään siihen sanottavaa. Hehän ovat äiti ja hänen poikansa, en voi mitenkään kuvitella mitä kummallista siellä voisi tapahtua. Tässähän on oikeasti kyse siitä, että kaksi erilaista perhekulttuuria törmäävät yhteen, toisessa perheenjäsenten alastomuus on luonnollista, se ei liity seksiin mitenkään ja toisessa on totuttu saunomaan tai muuten peseytymään yksin. Tietenkin toisenlainen tapa on outoa, mutta ei kai omien tapojen vuoksi pidä mitenkään pitää pahana toisten tapoja. Pitää olla minusta melko likainen mielikuvitus, jos kuvittelee, että äiti ja poika siellä saunassa puuhailisivat jotain muuta.. Ja kun ihmiset sanovat, että sauna on sauna, he myös tarkoittavat sitä. Olen ollut joskus yhteissaunassassa, en tosin perhepiirissä ja ymmärrän kyllä sen, mitä sillä tarkoitetaan. En häpeä omaa alastomuuttani, tosin en myöskään tuo sitä esiin. Tunnen miehen, joka hoiti 90-vuotiaaksi asti äitiään, pesi hänet ja saunotti. Eikä kukaan ajatellut mitään, miksi olisi..
Aloittajalle sanon vaan, että voi olla että loukkaat miesystävääsi, jos nostat tuollaisesta metelin. Toisaalta voihan se olla, että mies tajuaa, että ette niin kovin hyvin sovikaan toisillenne. Mitä muuta löytyykään.. - srtj
Voipi olla että sun tarvii tehdä polttoitsemurha jotta sielusi pelastuu.Ei tommoselle kammotukselle muuta voi so bye bye !!
- saunokaa yhdessä
se joka pitää sitä sairaana on itse sairas. itsehän olen 19 vuotias miehen alku ja saunon äitini tai siskoni kanssa ihan ilman ongelmia. siihen on pienestä pitäen totuttu. jotkut ei siihen totu koska vanhemmat/sisarukset ovat mieleltään härskejä. ja sauna on pyhä paikka.
- saunokaa yhdessä
ja jatkan edellistä viestiäni. tietenkin sillä on väliä mistä on kotoisin. pohjalaiset pystyvät saunomaan vaikka kenen kanssa alasti mutta pääkaupunkiseudulla tätä ongelmaa näyttää enemmänkin olevan. ja sitten ku mennään suomen ulkopuolelle esim jenkkeihin niin siellä ajatellaan varmasti samalla tavalla saunomisesta että se on jotenkin epäsoveliasta/härskiä... eli nyt jotain rajaa noihin syytöksiin. suomalaiset ovat hiljaista kansaa eikä mitään järkyttäviä perverssejä. pistää vihaks tollaset ihme ajattelut
- satunnainen matkaaja
saunokaa yhdessä kirjoitti:
ja jatkan edellistä viestiäni. tietenkin sillä on väliä mistä on kotoisin. pohjalaiset pystyvät saunomaan vaikka kenen kanssa alasti mutta pääkaupunkiseudulla tätä ongelmaa näyttää enemmänkin olevan. ja sitten ku mennään suomen ulkopuolelle esim jenkkeihin niin siellä ajatellaan varmasti samalla tavalla saunomisesta että se on jotenkin epäsoveliasta/härskiä... eli nyt jotain rajaa noihin syytöksiin. suomalaiset ovat hiljaista kansaa eikä mitään järkyttäviä perverssejä. pistää vihaks tollaset ihme ajattelut
tuli hotellin sauna osastolle mentyy alasti ja kaljakassin kans, kyl siel tietty jengi vähä katto uikkareissaan ku suomalais pojat tuli porekylpyyn ja saunaan ilman rihman kiertämää kun muilla (suurin osa pariskuntia) oli uima-asut päällään.
Mut ei se niit sit hetken päästä enää haitannu, ku tajusivat et nää on vaa suomalaisia. :)
- future nurse
Oli alastomuus kuinka luonnollista tahansa, tuo ei ole normaalia.
Kehotan puhumaan miehesi kanssa asiasta.. Ei tähän osaa oikein muutakaan sanoa.
Onko teistä, joista miehen ja tämän äidin käytös on normaalia, suvaittavaa, että nuori ja eri sukupuolta oleva vanhempi saunovat alasti? Mielestäni ei tule kuuloonkaan! Psykologiselta kannalta ajatellen moinen toiminta haittaa nuoren seksuaalista kehitystä. Nuori tarvitsee "suojaa" vanhemmiltaan seksuaalisen kasvun turvaamiseksi. Ei lievennä asiaa, olivat vanhemmat sitten katselleet lasta vauvana alasti kuinka paljon tahansa.
En ole pervo, mutta kokisin tämän ikäisenä isäni kanssa alasti saunomisen yksityisyyteni paljastamisena ja liiallisena läheisyytenä. Vaikka olisi läheinen eri sukupuolta olevan vanhemman kanssa, joku raja pitää olla.- stals
Hihhii. :D Itse ainakin kävin pienempänä mielelläni naapurin mummon ja papan kanssa yhdessä saunassa, ja kyllä, alasti. Enkä ole häiriintynyt :D Joten höpönpöppöä. Asenteet ne on jotka nuoren seksuaalista kehitystä haittaavat. P.s. opiskelen psykaa y-opistossa. Ei lapsia saa opettaa häpeämään alastomuuttaan! Muttei myöskään saa käskeä lasta alasti saunaan/uimaan jos ei halua. huoh. Annetaan lasten elää ja olla ja iloita ja leikkiä.
- future nurse
stals kirjoitti:
Hihhii. :D Itse ainakin kävin pienempänä mielelläni naapurin mummon ja papan kanssa yhdessä saunassa, ja kyllä, alasti. Enkä ole häiriintynyt :D Joten höpönpöppöä. Asenteet ne on jotka nuoren seksuaalista kehitystä haittaavat. P.s. opiskelen psykaa y-opistossa. Ei lapsia saa opettaa häpeämään alastomuuttaan! Muttei myöskään saa käskeä lasta alasti saunaan/uimaan jos ei halua. huoh. Annetaan lasten elää ja olla ja iloita ja leikkiä.
En tarkoita, että lasta pitäisi opettaa häpeämään vartaloaan, en todellakaan. Lähinnä sitä, että NUORTA pitäisi opettaa pitämään jonkinlainen yksityisyys alastomuusasioissa.
Riippuu tietysti myös siitä, miten on kasvatettu. Meillä ei kotona tytöt ole isän kanssa alasti saunoneet sitten murrosiän alun. Uikkareissa kylläkin. Itse en kokisi oloani kotoisaksi alasti isäni edessä. Mutta jokainen taaplaa tyylillään.. - mtermem
future nurse kirjoitti:
En tarkoita, että lasta pitäisi opettaa häpeämään vartaloaan, en todellakaan. Lähinnä sitä, että NUORTA pitäisi opettaa pitämään jonkinlainen yksityisyys alastomuusasioissa.
Riippuu tietysti myös siitä, miten on kasvatettu. Meillä ei kotona tytöt ole isän kanssa alasti saunoneet sitten murrosiän alun. Uikkareissa kylläkin. Itse en kokisi oloani kotoisaksi alasti isäni edessä. Mutta jokainen taaplaa tyylillään.."Lähinnä sitä, että NUORTA pitäisi opettaa pitämään jonkinlainen yksityisyys alastomuusasioissa."
Eli häpeämään omaa vartaloaan.
Vaikka vääntäisit tuon ihan minkälaiseksi haluat, tuossa siitä on pohjimmiltaan kyse. Häpeästäsi ja ahdistuksestasi.
Ja sen psykologiasi voit tunkea sinne minne aurinko ei paista, koska et ymmärrä psykologiasta yhtikäs mitään. - Saunaan
Liivit pois Lyyli!
- stals
Ehkä sun kannattaa jättää se, koska olet mielestäni aika kummallinen. Siis sinä, kirjoittaja. Koska jos aijotte olla yhdessä niin tuut todennäkösesti rajottamaan sun miestäs ihan liikaa. Toi alastomuushan on ihan normaalia! Ootko kasvanu tynnyrissä ?
- Suomalainen sauna
Kuten otsikossa laitoin, minäkin olen järkyttynyt SINUN ajattelutavasta! Sauna on peseytymis paikka jossa rentoudutaan ja vietetään aikaa, mielellään tietenkin hyvien ystävien kanssa. Sukulaiset tietenkin saunovat yhdessä ja keskustelevat asioistaan ja viettävät aikaa yhdessä. Minä (nyt jo yli 40v) kun menen tädilleni, jonka naapurissa asuu useita serkkujani, saunomme kaikki yhdessä, niin miehet kuin naiset, niin nuoret kuin vanhat. Kun veljeni meni naimisiin ei ollut epäselvää mennäänkö me kaikki yhdessä saunaan, tottakai saunahan on VAIN peseytymis paikka, mitä sun päässä oikein liikkuu? Joten en mitenkään voi käsittää mitä sä oikein ajattelet?
- --------
Juu ei se oo normaalia jos alasti saunotaan..
- 313523523452
Kieltämättä hieman erikoista mut jos kaveri muuten on ok niin en sen takia löis suhdetta poikki. Tai no jos vaadit mieheltä täydellisyyttä niin ja olet itse täydellinen ja virheetön niin sithän se kannattaa ilman muuta jättää näkyvästi ja vielä haukut perään.
- jepulishaa
Ei juma.. Kuule jätä vaan miehes, saa hän sitten vähän normaalimman naisen TOIVOTTAVASTI seuraavaksi.. Sinulla kun tuota järjenjuoksua ei näköjään ole, kun tuota pidät sairaana.
- Outside of the box!
Herraisä, todellakin jätät sen miesrukan, riutuu vielä suhteessa kanssasi!
En kyllä itse voisi kuvitella itseäni saunomassa omien vanhempieni kanssa, en todellakaan, mutta ei se silti ole epänormaalia ole saunoa perheen kesken! Toki se on jokaisen henk.koht. asia, kenen kanssa saunoo, saunooko yksin vai saunooko ollenkaan (minä kuulun niihin yksin saunojiin). Mutta jospa jättäisit sen arvostelun ja ahdasmielisyyden sikseen.
Ja näinkö oikein, sanoiko joku jotain "poliittisesti korrektista" saunomisesta? Voi hyvä jumala, antakaa sen olla vitsi!
Mistä tämä ahdasmielisyys kumpuaa? Jos et itse pidä vaikka maksalaatikosta, pidätkö epänormaalina ja kuvottavana jos joku toinen pitää? Kauhean itsekeskeistä ajattelua, etten sanoisi. Yrittäisitte edes katsoa omaa napaanne pidemmälle, huomaatte elämän helpottuvan huomattavasti, voin luvata. - piupaukulkija
Älä nyt ihmeessä katkaise hyvää suhdetta alkuunsa. Kyllä alastomuus ja saunominen on ihan luonnollista. Jopa Flamingossa, joka on kylpylä, on suomalainen sauna johon riisuudutaan ja pidetään korkeintaan pyyhe ympärillä saunaan mennessä, ohjeet lukee seinällä ja kyse on sekasaunasta. Ei se mitään tavatonta ole että saman perheen aikuisetkin lapset voivat kylpeä vanhempiensa kanssa sukupuolesta riippumatta. Kylpeehän aikuisetkin sekä kaksin että kimppasaunassa ja tuskin siellä vaatteita päällä pidetään. Jopa kylpylöissä on höyrysaunoja joissa ventovieraat ovat alasti samassa tilassa. Että älä nyt ole hassu! Monessa perheessä koko porukka kellottelee kesäpäivänäkin omassa pihassaan alastomana. Sitten esim Turussa on nakuranta jossa ei saa edes vaatteita pitää päällä, jos sinne menee ottamaan aurinkoa ja uimaan. Ja sielläkään ei toisiaan edes tunneta. Että anna vaan äidin ja pojan kylpeä yhdessä ja mene itse joukkoon mukaan, kai sinä vieraan naisen kanssa saunot alasti uimahallissakin. Katselepa vanhoja kuvia saunomisesta, niissä koko kylä kylpee yhdessä:-)
- joonas jupeli
Niille joille alastomuus ei ole mikään tabu, van luonnollinen olotila ei uskoakseni tule vanhemmitenkaan niin suurta tarvetta nettipornoon tai alastomien naisten tirkistelyyn.
Asia joka koetaan luonnolliseksi, ei ole mitenkään ihmeellinen.
Ajatteleppa vaikka vastaavasti jostain muslimimaasta tullutta miestä, jossa naiset lukkevat burkhassa, johonkin meidän uimarannalle katselemaan bikiniasuisia naisia.
Pelottava ajatus.
- pellepompos
"Sanokaa minulle, käyttäydytäänkö näin? Minulta meinasi tulla oksennus. Mietin nyt, että äiti/poikasuhde ei ole normaali, ja että en voi moista hyväksyä. Miksi näin oikein käyttäydytään? Antakaa minulle mielipiteitä, että en tee mitään typerää."
Ennemmin se on merkki siitä, että kumpaistakaan ei vaivaa toisen alastomuus - normaaliuden merkki.
Ihmiset vaivaantuvat yleensä vain joko tuntemattomien nakuilusta tai sitten sellaisten alastomasta vartalosta, joka herättää heissä jotakin epäsiveitä ajatuksia.. - Perinne ok
Olen 55 v nainen ja minusta on ihan normaalia olla lähisuvun kanssa saunomassa. Lauteillahan vaan istutaan ja heitetään löylyjä ja puhutaan lepposia. Sairas mielikuvitus, jos siitä jotain kliksejä saa. Myös lähiystäväpiirin kanssa saunottu yhdessä. Pesuhuoneessa toki ollaan erillään, se jotenkin muotunut sellaiseksi, että naiset huolehtii pienimmistä ja miehet pysyy terassilla sen aikaa. Kun mennään terassille on pyyhe tai kylpytakki päällä. Tietysti, jos jotakuta ei haluta olla mukana lauteilla, niin valinnanvapaus olla pitää, mutta toisia ei sit arvostella.
Mikä tässä nyt on niin vaikeaa?
Sekö, että joku haluaa muuttaa ikiaikaisen perinteen ja tehdä siitäkin jotain seksuaalista? Älä jaksa!- saunahenki
Aloittaja voisi mennä reilusti anoppinsa ja miehensä kanssa mukaan sinne saunaan ja nauttia lämmöstä ja saunomisesta.
Voisi sitten itse todeta, että siellä ei mitään seksuaalista virettä ole.
Appiukkoa toki voi ujostella, ja jättää menemättä samaan aikaan.
- Voi jessus
Ei normaalia, hyi helvata :s
Jos "mies" saunoo äidin kanssa aikuisena niin huhhuh... - Hirmuinen___rölli
Onnistunut trolli on onnistunut ja päässyt vielä etusivulle. Nostan hattua.
- SaunonYksin
joo, kuule sun on katkaistava suhde. Ajattele, jos se nampuusi menis saunaan teidän tulevan lapsen kanssa. Tosi SAIRAS mies!
- Komppaan.
Mene sinä sinne saunaan imemään ukkis kyrpää, sustahan se on normaalia.
- Annitsu20
Enpä olisi uskonut, että tällaisesta edes keskustellaan. Meidän perhe on aina käynyt yhdessä saunassa. Nuoriso on iältään 16-23 ja kaikki ollaan yhdessä saunailtoja vietetty koko ikämme ja välillä on ollut vanhemmat ja isovanhemmatkin mukana. Olen pitänyt yhdessä saunomista itsestään selvyytenä. Tietysti tämäkin on sitten tottumiskysymys, mutta minä en näe mitään syytä, miksi asiat eivät jatkossa olisi samanlailla kuin nytkin.
- No ei se nyt sentään
SAIRASTA ole vaikkakin vähän mammanpojan hommaa.
- opettajankaa
historian tunnit menevät naimiseksi..välillä koko luokka on kimpoissa
- Omituinenko nainen
Kyllä minä ainakin saunon vanhempieni kanssa ja myös muiden tuttujeni kanssa, mikäli se kaikille sopii, enkä ole pitänyt sitä mitenkään omituisena. Mökillä saunon miesystäväni veljien ja isän kanssa enkä edes ole ajatellut, että se olisi mitenkään seksuaalista.
Jos joku ei halua saunoa samaan aikaan, niin sallin sen toki.
Olen 46 -vuotias nainen ja aijon jatkaa sanomista ilman, että pidän sitä pervona. - Samaa mieltä
Lapsena(-10) saunoin vanhempieni kanssa. Itseltäni olisi tippunut silmät ja korvat päästä ihmetyksestä.
Ei tulisi mieleenikään näin 24.v naisena mennä isäni kanssa löylyihin, empä ole ikänä edes ajatellut kun ei tule kysymykseenkään. No maailmaan mahtuu kaiken näköistä hiihtäjää, aina on niitä et mikään ei ole epänormaalia.. Et mikäs nyt olisi!?
Kai niil on vie ne hyvän yön suukotkin..- suoraan suulle
tietty suoraan suulle, eikös. Ja tähänkin joku sanoo, et täysin "luonnollista".
Olen sitä mieltä, että suomen saunakulttuuri sallii pervoilun juuri siksi, että riittää aina ihmisiä, joille mikään ei ole liian luonnotonta. Myös naapurin kiva setä voi mennä saunaan kenen tahansa naapurin lapsen kanssa, eikös? Sehän on täysin "luonnollista", eikös olekin? Missä menee raja??!!
- Persenaama
Mulla tulee ainakin oksennus ajatuksestakin, että keekoilisin äitimuorini edessä munasilleen tai että kävisin hänen kanssaan samassa saunassa. Meidän suku on vissiin muutenkin jotenkin ahdasmielistä porukkaa, koska en voisi kuvitellakaan, että saunoisin vaikkapa velipojan muijan tai esim. teini- ikäisten serkkutyttöjeni kanssa.
Sauna ei ole mitenkään sen pyhempi paikka kuin esim vessakaan ja en voisi kuvitellakaan, että istuisin äitini kanssa krapulapaskalla jollain kimppapöntöllä. Te varmaan kusta lorotattekin äitienne ja siskojenne ja koko sukunne nähden, eihän luonnollisuudessa ole mitään hävettävää, eihän? Muutenkin vituttaa tuo pyhä paikka, pyhä paikka- jaanaus. Sauna on lämpöhuone eikä mitään sen kummempaa. Vaikka äitini on varmasti nähnyt minut alasti niin nyt aikuisena tuskin kumpikaan haluaa nähdä toisiaan alasti. Ootteko jotenkin pimeitä vai mikä oli...? Varmaan haluatte tanssia jouluna kuusitanssiakin koko suvun kanssa munasillaan, sehän on luonnollista. Siitä vaan äidit anopit miniät sedät ja enot (jos eivät ole jo tippuneet veneestä) kuusen ympärille alasti.
Itseasiassa kun se alastomuus on niin luonnollista niin miksi ette anna äitinne tai isänne pyhkiä persettännekin aikuisena. Ihan luonnollistahan se on ja ovathan ne jokatapauksessa tehneet sitäkin joskus. Just joo puusilmät, jatkakaa, mutta lopettakaa tuo jaanaus saunan pyhyydestä ja suomalaisten ikiaikaisista tavoista. Kiitos. - saunasauna
sun tarvii vaan kysyy että kummasta
- Huh!
Miehen täytyy olla henkisesti jälkeenjäänyt ja äiti on totuttanut poikansa olemaan kanssaan saunassa. Tajusi tilanteen omituisuuden varmaan vasta kun näki ilmeesi, jos sittenkään!
Mies on varmaan täysin kylmä eikä mitään yhteyttä omaan miehisyyteensä, jos voi häpeilemättä olla äitinsä kanssa alasti juttelemassa.
Todella vaikea pähkinä! Jää ihmeessä tutkimaan ja kerro koko kansalle...Ja näytä tämä palsta hänelle, jollei itse huomaa. Saattaa olla lööppinä huomisen paperiversiossa. Ja mies saa hermoromahduksen ja äitinsä kuolee sydänkohtaukseen.
Kumpikohan käyttää kumpaa hyväksi jos kyse on siitä?
Vai oliko se sittenkin luonnollista alastomuutta, onhan nudistirantojakin?
Toivottavasti et nyt erehtynyt, koska tämä on iso juttu...
Vai kostatko tällä tavalla exällesi?- JaLu
Ei toi ainakaan mun mielestä oo mitenkään sairasta. Ite käyän siskojeni kans alasti saunassa vaikka ikä eroo vaan pari vuotta ja oon siis ite 28.
Mut jos toi asia sua noin paljo vaivaa et meinaat lopettaa suhteen sen takii ni kannatasko ensin kuitenki puhuu sen poikakaverin kans. Voihan se lopettaa moisen ku saa tietää että sä et pidä tommosesta käytöksestä. - Khgytbnvh
Minä ihan luulin että tämä on joku naturistipalsta kun näin toitotetaan että seka/suku/perhesaunat on NIIN normaalia ja luonnollista. Taitaa olla yksi ja sama henkilö kirjoittanut. Minäkin olisin järkyttynyt jos olisin aloittajan tilalla, ja luultavasti laittaisin poikki. Ei välttämättä tulisi mieleen mitään perverssejä epäilyjä, mutta tulisi mieleen että onko vähän luonnoton äitisuhde miehellä. Vähän sellainen Psyko-leffamainen. Onko miehellä ollut naisystäviä aikaisemmin? Asuuko vielä äitinsä kanssa? Jos ei ja kyllä noihin niin kehottaisin kyllä juoksemaan karkuun.
Itse lopetin isäni kanssa saunomisen 11-vuotiaana, ja sen jälkeen olen kerran käynyt sekasaunassa kavereiden kanssa(pakotettiin, siellä oli mm. kaverini mies ja hän kyllä alkoi lähentelemään). Uimahallissa käyn ja naisten kanssa on ok käydä saunassa, mutta en ikinä voisi kuvitella meneväni muiden miesten kanssa alasti saunaan kuin oman mieheni. Myös mökillä uidaan alasti, että en tosiaankaan häpeä alastomuuttani. Siskonpoikani lakkasi tulemasta mökkisaunaan meidän naisten kanssa omasta halustaan 12-vuotiaana. Nyt hän on jo vähän vanhempi, eikä tulisi mieleenkään olla hänen kanssaan alasti.
Jos olisin sinkku, niin ehkä voisin villiintyä ja mennä samanikäisen kaveriporukan kanssa sekasaunaan alasti, mutta en esim. itseäni vanhempien miesten kanssa. Miehet tuijottaa minua häiritsevästi jo vaatteet päällä, mitä se sitten olisi ilman vaatteita.
Että joku vielä menee saunaan miehensä veljien ja isän kanssa! Todella omituista. Ei tulisi mieleenkään puhua appiukon kanssa niitä näitä tissit paljaana. Jopa bikinit päällä juttelu tuntuu epämiellyttävältä. Jos minä saunassa olisin miehen veljien ja isän kanssa niin enkö minä voisi koko ajan sitten hillua tissit paljaana. Minusta olisi todella luonnotonta seurustella alastomana isäni tai miespuolisten sukulaisten kanssa.
En ajattele perverssejä, mutta minusta tuollaiset yhteissaunomiset ovat todella omituisia. Olen asunut eri puolilla Suomea, enkä ole ikinä kuullut että käytäisiin porukassa saunassa eri sukupuolta olevat aikuiset lapset/vanhemmat/sukulaiset.
Ymmärrän kyllä että jotkut ovat nudisteja joille alastomuus koko kansan edessä on luonnollista, mutta itse en ole sellainen enkä halua perheenjäsenekseni sellaista. Kyllähän tuolla kaupungillakin alasti liikuskelu olisi laitonta ja säädytöntä, miten sitten sauna siitä eroaa? Siis totta kai saunassa ollaan alasti, mutta että miehet ja naiset keskenään...
Ennen vanhaan muuten on ollut kimppahuusseja. Voisihan noita vielä nykyisinkin tehdä, siellä voisivat perheet viettää keskenään luonnollista laatuaikaa.
Kaikkea sitä kuulee.
- yhteinen hyvä
Minun naisystäväni avomies saunoo kenties tulevan anoppinsa kanssa ja ystäväni pitää sitä normaalina.Avomiehen ja anopin ikäero alle 10v.Myös muita yhteisiä asioita on mm. yhteisiä hotelliöitä ja laivamatkoja samassa hytissä /huoneessa.Olen miettinyt sitä vanhaa sananlaskua ,yksi pitää äidistä,toinen tyttärestä.Tässä taidetaan pitää molemmista.
- SAUHUTA
Perheen kesken kaikki on paljon mukavampaa,myös "se".
- -mielipide-
Ei mitään ongelmaa!
Ovathan he nähneet toisensa jo tuhannesti. Oman perheen kanssa käydään yhdessä saunassa, ainakin meillä.
Tyttö- tai poikaystävät eivät kuulu enää perheeseen, silloin sovitaan toiset saunakaverit :-) - ???
mikäs tossa.)Ottihan mullakin sisko suihin saunassa!suku on paras!
- ???
Ai nii,siis sisko puoli!ei mitää sukuu!!:)
- Saunatonttu*
Aina kaikkea perverssiä mielessä. Ihan hävettää tuollainen ajattelutapa. Kyllä meillä saunotaan koko perheen voimin iästä riippumatta yhdessä täysin alasti.
Taidat olla ahdasmielinen kukkahattutäti. Toivottavasti miehesi löytää avarakatseisemman naisen jos jätät hänet noin mitättömän asian vuoksi. - sauna41513
Ootko varma että se oli hänen äiti??
- vanha äitee saunassa
että ei villahousut ja tossut jalassa ja pipo kireellä! kaupungissa omat tavat ja maalla omat...maalla kylvetään usein kimpassa..kun lämmintä riittää mennään yhdessä...ja viimeks kuka ei haluu yhdess kylpee...alasti ainakin meillä...äiti poika saunassa ,mitäs siitä saattaapa poika pestä äiteensä jos äitee vanha ja sairas sinusta tuskin siihen on...jätät vanhan ihmisen pesemättä..kasva aikuiseksi...apua kaipaat sinäkin vanhana siveyden sipuli! itte oot sairas...kato peiliin!
vaikka olin syntynyt ja asunut melkein 30v Venäjällä, en ihmettelen yhtä tämä saunomis tapoja mitä on monessa muissa maissa/kulttuurissa kuin Suomessakin. Mitään häpeä ei voi olla jos äiti ja poika, tai isä ja tytär ovat saunomassa yhdessä.. he ovat sama perhe, äiti/isä hoitivat vasta syntyneitä lapsia tuhansia kertoja: pesevät ja pyyhkivät pippeliä ja pyllyjä.. ennen kuin lapsi itse kykenee sen tehdä.. miksi silloin ei kuka edes ihmettelee miten se on mahdollista? Ja silloin ei tulee mieleen mitään seksuaalista? Ja varmasti kävivät tuhansia kertoja saunomassa/pesemässä kin yhdessä/samassa tiloissa jos tila riittä.. mitä se muuttuisi kun lapset ovat kasvaneet? ei mitään.. vain se että vanhemmat vain vanhenevat, ja lapset hakevat itselle kumppania elämään.. Se vanhemmat-lapsi suhde on perhe, puhdas ja pyhä. Alastomuus on luonnollista nimen oman saunassa/pesu tilassa... mökillä sauna jälkeen uintinsa.. En ymmärrä mistä sinulle tulo oksettava olo? Oliko tuleva kumppanisi äiti noin ruma tai ihanasti kaunis että häpeät olla hänen kanssa samassa tilassa? Täytyy siis miettiä tarkka kannattako sinulle jatka sen miehen kanssa yhteis oloa jos tästä pienestä on tulee oksettava olo? Ajatelkaa, jos miehesi on jossakin kaukana ja hänen äitinsä on sairastunut eikä enää kykenee hoitaa itseä, miehesi siis ei pääse auttaman häntä, pystytkö sinä auttaman sen rouvan perus asiassa, esim pesetkö sinä hänet /tarkoitan koko vartaloa tietysti ja intiimi paikat myös/ jos tarve tulee? Tai sinua häpeä auttaa voimattomalle ihmiselle? Oksettako yhä? Siis eroa sen miehen kanssa ja ole yksin... tai yrittää ajatella vähän kuka olet ja miksi olet? Ja mietinpä vielä omia vanhempia? Jos heille tarvitse apuasi samassa tapauksessa? Pystytkö siihen? jos vastaus on kielteinen... olen pahoillani, jotakin on sinussa vialla... :(
- mies_27w_
Oon seurustellut naisen kanssa ,joka on saunonut isänsä kanssa ja mun mielestä se antaa hyvinkin rennon vaikutelman. pitää olla päästään vialla että sen kuvittelee jonakin seksinä. Itse en kehtaa esiintyä vanhemmilleni alasti ,se vain on mulle tabu. Tavallaan haluan pitää jotakin päällä , (enkä paljasta kaikkea nykyisestä minästäni) .. ja koska mulkkuni on aikas iso lepotilassa ,että sen esittäminen saattaisi olla jopa häiritsevää . :) hehe
seurustelu välittömästi. Me käymme usein maalla koko suvun kanssa
nauttimasssa saunomisesta, ja vain saunomisesta tarinoiden niitä ja näitä, myös
järveen pulahtaen, vai pitäisikö olla trikoot yllä sinun mielestä??- ei seksuaalista, neu
jos äidillä joku vamma, et tarvii apua. -muuten ei tavallista.
- ammattisopeuttaja ..
asiakkaita sopeutetaan suomeen!
http://naurunappula.com/410071 - rättipääää
Miksi Suomessa eivät nudistipaikat menestyneet, todella. Alastomuus on ollut aina suomalaisessa saunakultuurissa normaalia.
- aina alasti saunassa
Toki eri perheissä on erillaiset kultturit myös saunomisen suhteen. Joissain perheissä vanhemmat käy keskenään saunassa ja lapset ( varsinkin vartuttuaan ) yksitellen. Tai veljekset ja siskokset erikseen. Ehkä sun kannattaa keskustella miehesi kanssa asiasta ja antaa oma näkökanta asiaan. Olisikohan mieheklläsi jäänyt vanha kulttuuri päälle tai sitten hän on ikuinen peräkamarin poika
on ihan normaalia...sä vaan et taida ajatella normaalina... ni kenen pääkoppa se korjausta kaipaa kun edes ajattelet siinä olevan jotain muuta
- köh
mun mieheni työkaveri on nainen ja naimissa, menee oman ja muitenkin miesten ja naisten kanssa alastisaunaan .ekakerlla mieheni oli itekin järkittynyt kun tämä nainen kipusi lauteelle alasti miheni on 43 tämän mies samanikäinen kun mun mies nainen 30 sanoo myös veljentensä kansa .saunassa oli myös meidän kouluikäinen poika joka oli kovasti ihmeisään
- ljei
Minä en näe tuossa mitään vääryttä,että eikö saisi oman äitinssä kanssa saunoa yhdessä.
Sulla ei taida olla kaikki asiat pää kopassa ihan kohdallaa,kun kaikkia ala jo kuvittelemaan,että poika-äiti
suhde heillä on,tottakai heillä on suhde toisiinssa,äiti synnytti rakkaan poikanssa jota rakastaa edelleen ja viihtyy hänen seurassa ja saunoo hänen kanssa jos tykkää,niin minäkin olen äitini kanssa saunonut ja ikää mullakin on jo yli 40-v.Mietihän tyttö uudestaan mitä suustas päästät ja kirjoitat tänne.
Mukavia saunailtoja teille kaikille ja oikein mukavaa joulun odotusta.- Ei
Äiti saisi kyllä alastomana ollessaan hankkia oman miehen saunakaverikseen eikä käyttää
omaa poikaansa korvikkeena .
Poikani kasvaessa miehen ikään hän halusi erkaantua vanhemmistaan ja saunoa yksin eikä siinä
ollut mitään luonnotonta .
Totta ihmeessä pojan rakastetun suu loksahtaa auki : Mitä hittoa aikuinen poika käyttäytyy vielä
kuin sylilapsi ja äiti sallii tällaisen pysyvän omistushalun jatkuvan.
Aikuisen pojan kuuluu erkaantua äidin helmoista ja tisseistä aikuisiän saavutettuaan.
Aikuisen miehen tulisi osata määrätä omasta alastomuudestaan ja käyttää sitä rajoitetusti
äitinsä nähden sillä hän ei ole enää sylilapsi.
Itselläni on kokemus eräästä äitiinsä kiintyneestä miehestä kun kyselin oisko hän sitten halunnut
maata äitinsä kanssa tämä vastaa Olisin halunnut äidin opettavan hänelle kuinka ollaan miehen
ja naisen kanssa siihen loppui kiinnostukseni mieheen.
Onko sairasta saunoa alasti oman poikansa kanssa niin näkisin tilanteen kyllä hämmentävän
ainakin ulkopuolisia.Itse en edes haluasi saunoa mieheksi kehittyneen poikani nähden.
- Kaik yhes koos ;)
On sairasta kuvitella että olisi sairasta saunoa alasti perheen kesken! Kasvatus on vain tullut niin sovinistiseksi että seksiä nähdään joka puolella !!! Saunokaa edelleen alasti , niin mekin, kaikki mukaan !!
- marslady
Itellä oli vastaava tilanne, että miehen asuessa kotonaan hän nukkui äitinsä kanssa samassa sängyssä. Tilanpuutteen vuoksi, asunnossa ei ole kuin kaksi huonetta. Kun tulin käymään miehen luona niin anoppi siirtyi lattialle, kunnes keksittiin, että vierassänkyjäkin on olemassa... Eikä tässä mitään sairasta ollut, mutta kieltämättä outoa, senkin takia koska itse en olisi alkanut nukkumaan vastaavasti omassa kotona...
Anoppi ei alaknut nukkumaan appiukon kanssa edes samassa huoneessa.
Ei kait siinä saunomisessakaan ole mitään sairasta, mutta itsellä sellainen "kasvatus", että tuntuu kyllä oudolle. Ite en ole enää teini-iän jälkeen saunonut kenenkään muun kanssa kuin yksin tai sitten 10 vuotta mieheni ja nykyään lastemme kanssa. Teini-ikään asti kävin mummoni kanssa saunassa. Toinen lapsistamme on nyt 3,5v ja viimeksi mummolassa käydessämme halusi mummonsa kanssa saunaan.
Että ei näissä asioissa mitään seksuaalisuutta tarvitse olla ja toivonmukaan missään ei näin olekaan, koska se olis sairasta, mutta se on juttu sitten jo erikseen...
Jokaisella on erilainen kasvatus ja aatemaailma. Voithan sinä jutella miehen kanssa asiasta ja sanoa, että asia vaivaa sinua tms.. Mutta ei nyt erota kannata tuon takia... - Mukana ollut
On outoa.Kerro tarkemmin,mikä sinua "mättää"
- MÖKKISAUNA
TAIDAT OLLA TOSI KATEELLINEN TULEVALLE ANOPILLE JA VAAN HAVITTELET HÄNEN OMAISUUTTA KUN ON NUKKUNUT POIS EI TÄSSÄ MITÄÄN PAHAA OLE JOS POIKA JA ÄITI SAUNOO NIIN ON TAPAHTUNUT MAILMAN OLEMASSA OLON AIKANA MONESSA PERHEESSÄ SE ON IHAN NORMAALIA SE KUULUU MÖKIN LAKIIN ETTÄ KAIKKI SAUNOO YHDESSÄ KAIKEN LISÄKSI ALASTI
KOITA VAAN SOPEUTUU TÄHÄN TAIKKA ET SAA TÄTÄ MIESTÄ JOTA HAVITTELET KYLLÄ KUULES ANOPIT HUOMAA ETTÄ OLETKO SOPIVA MINIÄ ALOKAS TÄÄ OLI ENSIMMÄINEN TESI SINULLE JATKOO SEURAA - Kasva aikuiseksi
Mitä ihmeellistä mielestäsi on alastomuudessa. Onko mielestäsi miesten ja naisten yhteis saunat jotenkin perverssejä. Tekikö miehesi saunassa jotain sopimatonta äitinsä kanssa vai käyttäytyivätkö he asiallisesti niinkuin toisia kunnioittavat ihmiset yleensä ? Vaikka itse et ole vastaavassa tilanteessa aikaisemmin ollutkaan niin älä heti tuomitse toista epänormaaliksi. Taitaa olla niin, että miehesi ja hänen äitinsä ovat sinut itsensä kanssa jota et itse taida olla. Typerintä mitä voisit tehdä olisi erota miehestä joka osaa olla luonnollisesti oma itsensä eikä varmasti edes yrittänyt saunomista sinulta salata. Vaikuttaa siltä että miehesi on avoin ja rehellinen, sellaisesta miehestäkö haluaisit luopua ja ottaa tilalle jonkun ahdasmielisen nettirunkkarin joka tekee kaiken salassa. Jos asia vaivaa sinua olisi syytä varmaan keskustella miehesi kanssa ja mielestäni voisit hieman avartaa ahdistunutta mieltäsi sekä mennä mukaan saunomaan. Voit ihan samalla ajatusmaailmallasi haukkua kaikki aikuiset jotka saunovat lapsien kanssa pedofiileiksi. Onhan se sairasta kun aikuiset saunoo lasten kanssa, niillä on varmasti jotain sairasta mielessä ?! Eli vika on ihan omassa mielessäsi.
- Ei
Voisit vähän testata poikakeveriasi kerrot olleesi isäsi kanssa kahdestaan saunassa .
Onko aikapoika hämmästynyt asiasta kerrot sitten hänelle olevasi itse häpeissäsi kun
poika ja äiti roikkuvat tosissaan kiinni kuin pentuiässä.
Porukalla sanottaessa tilanteessa on kuitenkin toisenlainen ilmapiiri mitä kahden kesken
saunoessa.
Tai sitten kerrot olleesi kimppasaunassa miten poikakaverisi siihen reagoi onko kaikki
hänen suunnaltaan kohdallasi yhtä luonnollista ja mutkatonta .
- vasta..
jos sei olekkan se oikea äitee vaan äitipuoli jota hän ei ole sulle paljastanna..
- psyko96
Ja että piti tämäkin vielä nähdä. Suomi24 pitäs lopettaa, alkaa olemaan jo aika Sairaita nämä keskustelut!
On täysin normaalia ystävät ja sukulaiset saunovat yhdessä. Ikään tai sukupuoleen katsomatta.
Itse olet sairas ja mielesi on kieroutunut, kenties huonoja "unia" lapsuuden sauna illoista??? - Mielipid. Ihmetellen
Hei sinä "Järkyttynyt"!!! Siis "kuplassa" kasvatettu. Etkö tiedä, että sauna on ns. pyhä paikka?? Seksuaalisuus riisutaan vaatteiden mukana pukuhuoneeseen. Vain aikuisviihde-elokuvissa sukua saatetaan jatkaa saunassa. Toista on Suomessa: ollaan synnytty saunassa ja kuoleman jälkeen maallinen tomumaja pesty ja säilytetty saunassa maahanpanoa varten. Ei ruumishuoneita tarvittu eikä huippumoderneja synnytyssairaaloita. Siitä huolimatta olemme me jälkipolvetkin täällä -:D Saunassa istuttiin hiljaa ja nautittiin löylyn lämmöstä: Ei juoruiltu eikä juotu olutta tms. Jopa ns. pakanalliset elämänkatsomukset tekivät saunasta jotakin erikoista: Oli "saunatontut" yms. kodin haltijat.
Sekasaunomista on harrastettu vielä nykyisinkin mm. suurilla partioleireillä toimitsijoiden kesken olosuhteiden pakosta. Ja kaikkien mielestä täysin luonnollista. Kuten elämä ja kuolemakin.
Yritä kestää ajatus. Sitä paitsi: "Sieltä" sinäkin olet tullut. Ei ne äidin intiimialueet pitäisi niin vieraita olla, että niistä kiihottuu seksuaalisesti. - PerinteikäsSaunoja
Tuo nyt ei ole kovinkaan outoa, joa hän oli äitinsä kanssa saunomassa Eri asia jos sielä ois ollu naapurin eukko tai akka. Et sitte kysynyt miesystävältäsi, josko saisit saunoa tulevasi anoppisi kanssa.
Itse olen sitä mieltä että saunomiset vois mennä tähän gatekorioihin
- Ydinperhe ( 1 perhe kerrallaan )
- Avioparit ( 1 aviopari kerrallaan )
- Miehet / Pojat
- Naiset / tytöt
- Pikkulapset vanhempien kanssa.
- Jossain tapauksissa sekasauna, johon uimapuku / Uimahousupakko!
Itse olen 31 vee mies ja tossa pari vuotta sitte tuli saunottua 13 vee kummipojan kans eikä siinä ollu mitäään Luonnotonta.- Ei
Äidin ja pojan välinen napanuora ei ole vielä poikki !
Olettaisin poikakeverisi valinneen sinut saunakaverikseen tai hän olisi halunnut myös sinut mukaan
saunomaan .Onko niin että jäit napanuoran jatkeeksi ! - .Peelo
Ei kirjoitti:
Äidin ja pojan välinen napanuora ei ole vielä poikki !
Olettaisin poikakeverisi valinneen sinut saunakaverikseen tai hän olisi halunnut myös sinut mukaan
saunomaan .Onko niin että jäit napanuoran jatkeeksi !... ja parhaiten asioista tietävät aina ulkopuoliset. Niinpä niin...
- Ei
.Peelo kirjoitti:
... ja parhaiten asioista tietävät aina ulkopuoliset. Niinpä niin...
Käsittääkseni Ap kysyi ulkopuolisten mielipidettä ?
- TÄTI ON TÄRKEE
Vasta sitten kun ne alkaa sekstaileen keskenään. Äiti-lapsisuhde on sellanen ettei sitä kuules arvon hienonenä riko mikään, et edes sinä ahtaine ajatuksinesi.
Kannattasko sun tarkistaa lääkitykses, tai käydä saunassa? Molemmat on terveyttä edistäviä vaihtoehtoja sun tapauksessasi.
Aloita vaikkapa menemällä kolmanneksi pyöräksi sinne saunaan. Huomaat ettei sielä välttämättä tehdä uusia ihmisiä kuten mielikuvituksesi luulee vaan heitetään jopa vettä kiukaalla ja repsautetaan vihdalla kaveria selkään löylytervalla piristetyssä ilmanalassa.- Ei
Äitiä- ja lasta ei enää ole on kaksi aikuista ?
Lapset kasvavat aikuisiksi ja näinollen aikuisen miehen kuuluu valita saunaseurakseen
tyttöystävän eikä roikkua enää äiti-lapsisuhteessa vaan siirtyä mies- nainen parisuhteeseen. - Älä ihmees
Ei kirjoitti:
Äitiä- ja lasta ei enää ole on kaksi aikuista ?
Lapset kasvavat aikuisiksi ja näinollen aikuisen miehen kuuluu valita saunaseurakseen
tyttöystävän eikä roikkua enää äiti-lapsisuhteessa vaan siirtyä mies- nainen parisuhteeseen.Jumankavite, tuota oot kyllä miettinyt ja pitkään, mikä viisaus. Eli parisuhteeseen pitää siirtyä jotta saa jatkaa saunassakäyntiä. Ei kannata olla noin ronkeli sen saunaseuran suhteen. Piikkusen epäilen että arvon daami on edelleen ilman saunaseuraa:DDDDDDD
- Nasu~92
Miksievät äiti ja poika voi olla niin läheiset että saunoisivat yhdessä? Tuo on todella typerän kuuloista! :D Jos miehesi saunoisi jonkun vieraan naisen kanssa alasti, siitä voisi alkaa huolestumaan. Älä missään nimessä tee hätäisiä johtopäätöksiä tuollaisesta, jos mies muuten on mukava!
- Vieroitettu ajoissa
Miten nainen vanhenee. Eli tavallaan sen, millainen sinustakin tulee.
Vai pelottaako se, että miesystäväsi on niin taloudestaan tarkka, että ei tuhlaa energiaa?
Seisoiko miesystävälläsi, vai näkyikö päältä, että oli rakasteltu juuri äsken. Se kyllä näkyy. Jos ei kumpaakaan ollut havaittavissa, niin huolestuttaako sinua anoppiehdokkaasi hyvät välit miesehdokkaasi kanssa.
Ehkä on hätiköityä vetää johtopäätöksiä yhdessä saunomisesta suuntaan tai toiseen.- Vakavarainen
Vielä lisään edelliseen kirjoitukseeni että en voisi kuvitellakaan meneväni äitini kanssa saunaan.Minusta sellainen olisi lesboilua.En voisi ajatella meneväni siskojenikaan kanssa saunaan saatikka veljieni.Isästäni puhumattakaan.Ja olen sentään jo yli puolivuosisataa elänyt.Yksin on kauneinta,olla saunassa.Yksin on tänne maailmaan tultu,yksin täällä on selvittävä.En voi ajatella meneväni edes kerrostalon yhteissaunaan,jotain rajaa sentään.Kyllä olisi järkyttävää jos menisin oman aikuisen poikani kanssa saunaan,mielestäni se olisi todella epäsiveellistä.Kyllä täällä jotain tolkkua sentään pitää olla saunomisessakin.Kyllä meidän ihmisten on säilytettävä säädyllisyytemme,se on ehdoton mielipiteeni.Jotain rajaa,jotain tolkkua on sentään oltava-saunomisessakin.
- nappikuppi
Mitäs mieltä olette saunomisesta jossa eno saunoo siskon tyttöjen kanssa. Tytöt ovat yli 20 v. Itse ihmettelin tuota kuultuani asiasta olen tämän enon eukko. Mielenkiintoinen ketju tästä saunomisesta.
- Jutta-Marjatta
Vakavarainen kirjoitti:
Vielä lisään edelliseen kirjoitukseeni että en voisi kuvitellakaan meneväni äitini kanssa saunaan.Minusta sellainen olisi lesboilua.En voisi ajatella meneväni siskojenikaan kanssa saunaan saatikka veljieni.Isästäni puhumattakaan.Ja olen sentään jo yli puolivuosisataa elänyt.Yksin on kauneinta,olla saunassa.Yksin on tänne maailmaan tultu,yksin täällä on selvittävä.En voi ajatella meneväni edes kerrostalon yhteissaunaan,jotain rajaa sentään.Kyllä olisi järkyttävää jos menisin oman aikuisen poikani kanssa saunaan,mielestäni se olisi todella epäsiveellistä.Kyllä täällä jotain tolkkua sentään pitää olla saunomisessakin.Kyllä meidän ihmisten on säilytettävä säädyllisyytemme,se on ehdoton mielipiteeni.Jotain rajaa,jotain tolkkua on sentään oltava-saunomisessakin.
Ihan yhtä suuri henkinen floppi olla saunassa vanhempiensa kanssa kuin olla saunomatta. Ne rajat on sun päässäs ja ittes luomia. Aatteles, kukaan toinen ei ajattele kuten sinä, joten voit rentoutua ja saunoa rauhassa, kenen kanssa vaan. Siveellisyyden kanssa on sekin niin ja näin, aatteles. Kaameeta, jossain päin maailmaa menevät ihan onnellisina pimpat ja kullit paljaana pitkin mettiä eikä kukaan edes mieti että olis jotenkin sopimatonta.
Vaikka siveys onkin arvostettava asia niin kyllä sun noilla vuosilla sois jo osaavan erottaa saunomisen ja seksuaaliset kierot ajatuksesi toisistaan. Kääriliinoihin kun sut kääräsevät niin sillon on kostyymipakko, ei saunassa.
Sun kannattas ilmottaa ittes johonkin ennätystenkirjaan. Herranpoika on perimätiedon mukaan ainut joka on ilman molempien vanhempien jeesiä maailmaan putkahtanu! Mistä sun on keksitty kun ihan yksin oot ollu kaiken aikaa? Mun mielestä ystävät on kivoja ettei tartte olla yksin kaiken aikaa, koita edes ja sitten saunaan niitten kanssa, saatat yllättyä. - asdghjkjhgfdfghj
nappikuppi kirjoitti:
Mitäs mieltä olette saunomisesta jossa eno saunoo siskon tyttöjen kanssa. Tytöt ovat yli 20 v. Itse ihmettelin tuota kuultuani asiasta olen tämän enon eukko. Mielenkiintoinen ketju tästä saunomisesta.
Eno on onnellinen mies. Mielenkiintoinen skenaario kyllä. Vapaamielinen pitää olla, jos tuon hyväksyy.
- Suomi ja sauna tabu?
Suomessa on aina ollut tapana saunoa perheenjäsenten kanssa yhtäaikaa. Olen saunonut yhdessä perheeni kanssa aina. Meillä on 2 tytärtä (16 ja 22v), jotka mielellään ovat aina saunoneet vanhempiensa kanssa yhtäaikaa.
- Ei
Entä saunotteko yhdessä tyttärien poikakaverien kanssa ?
- Niuhottaja
No tosi asiassa oudolta tuntuu minäkään en hyväksy että mieheni saunoo siskonsa ja minun kanssa
- Veroilmoitus mieless
Itse saunon avovaimoni lasten kanssa. Teini-ikäisiä, heillä on tehty aina näin. Avokkini ei näe mitään outoa mutta tytöt ovat kyllä katselleen minua ja punastumistani.
- suomalainen aikuinen
Kuuluu suomalaiseen kulttuuriin. Aina ovat perheenjäsenet voineet saunoa yhdessä. Ei saunaan mielestäni liity mitään seksuaalista, perheen kesken ainakaan. Itse en pidä tuota hälyttävänä millään lailla.
- häveliäs
Kyllähän minäkin aika äimänä olin, kun kuulin, että mieheni on käynyt äitinsä kanssa saunomassa aikuisikään asti ja äitinsä pyörähtelee alasti suihkusta tullessaan, kun tulee kyläilemään meille. Myös hänen sisaruksensa saunovat aikuisten lastensa kanssa. Olen myös kuullut muissakin perheissä olevan tällaista yhteissaunomista. Itse en vois kuvitellakaan saunovani isäni tai aikuisen poikani kanssa.
Mutta ei siinä mitään sairasta ole...meidän suvussa ollaan erilaisia kuin heidän suvussaan, eikä meillä alastomuutta pidetä niin luonnollisena kuin heillä. Ihan tuo suku vaikuttaa normaalille. Tapansa kullakin. Ei sen takia tarte välejä poikki laittaa miesystäväänsä.- Ei
Ystävätteri mies ja minä olimme yhteissaunassa enkä silloin kokenut siinä tilanteessa mitään
väärää .Mutta kuinka kävikään ystävättärei kävi uimassa ja mies alkuun ponkaisi mukaan mutta
jäi sitten muka velä lämmittelemään.Ei aikaakaan kun mies kävi ylättäen tisseihin kiinni .
Siinä sitten oli lähdettävä pakoreissulle uimaan .
Yhteissaunasta jäi paska maku suuhun ja olen
päättänyt etten enää sauno tällaisissa tilanteissa .
Saunomisen viattomuus pyyhkiytyi pois siitä hetkestä lähtien .
En ole koskaan ennen kokenut oksettavana pariskuntien yhteissaunomista mutta silmä kun välttää
toisen katseen niin tialle astuukin eri mies jonka olin tuntenut fiksuna ihmisenä. - MIIA HEIKKINEN
Ei kirjoitti:
Ystävätteri mies ja minä olimme yhteissaunassa enkä silloin kokenut siinä tilanteessa mitään
väärää .Mutta kuinka kävikään ystävättärei kävi uimassa ja mies alkuun ponkaisi mukaan mutta
jäi sitten muka velä lämmittelemään.Ei aikaakaan kun mies kävi ylättäen tisseihin kiinni .
Siinä sitten oli lähdettävä pakoreissulle uimaan .
Yhteissaunasta jäi paska maku suuhun ja olen
päättänyt etten enää sauno tällaisissa tilanteissa .
Saunomisen viattomuus pyyhkiytyi pois siitä hetkestä lähtien .
En ole koskaan ennen kokenut oksettavana pariskuntien yhteissaunomista mutta silmä kun välttää
toisen katseen niin tialle astuukin eri mies jonka olin tuntenut fiksuna ihmisenä.JOS NÄIN ON NIIN EN YHTÄÄN IHMETTELE MIHIN TÄMÄ SUOMEN MAA ON MENOSSA!!!! TÄÄLTÄ SE VIKA LÖYTY: KUKA NORMAALI AIKUINEN MIES TAI NAINEN SAUNOO ALASTI ISÄNSÄ TAI ÄITINSÄ KANSSA!!! VOI JUMALAUTA ETTÄ SYKE NOUSEE JA OKSENNUS KURKKUUN, HYI SAAAATANA ETTÄ OOTTE ÖLLÖJÄ
- Ei
Sitten Ap sinun pitää sopeutua vain äidin ja pojan väleihin tässä asiassa.
Toivon mukaan äiti ei alati ykköstilalla muissakin asioissa.
Miksi poikakaverisi ei saunonut sinun kanssasi vaan valitsi äidin saunakaverikseen ? - fik-
Ei kirjoitti:
Ystävätteri mies ja minä olimme yhteissaunassa enkä silloin kokenut siinä tilanteessa mitään
väärää .Mutta kuinka kävikään ystävättärei kävi uimassa ja mies alkuun ponkaisi mukaan mutta
jäi sitten muka velä lämmittelemään.Ei aikaakaan kun mies kävi ylättäen tisseihin kiinni .
Siinä sitten oli lähdettävä pakoreissulle uimaan .
Yhteissaunasta jäi paska maku suuhun ja olen
päättänyt etten enää sauno tällaisissa tilanteissa .
Saunomisen viattomuus pyyhkiytyi pois siitä hetkestä lähtien .
En ole koskaan ennen kokenut oksettavana pariskuntien yhteissaunomista mutta silmä kun välttää
toisen katseen niin tialle astuukin eri mies jonka olin tuntenut fiksuna ihmisenä.sutkin ihmiset himoitsevat ja naivat, koska se on mukavaa.
- neropatti88.....
Eihän tuo ole paha.
On kait moni äitinsä alasti nähnyt jos ei muuloin niin lapsena. Äitini pesi minut lapsena saunassa eikä sillä sielä ollut vaatteita.
Tosin nykyään en käy äitini kaa saunassa mutta varmaan moni käy vielä aikapoikanakin. Ei kait tuo nyt ihme ole.
Minä suosittelisin sinulle hakemaan mielenterveys apua. Sinä ole sairas ja sun mielikuvitus. Kaikkea sitä netissä lukee, oliko tämä olevinaan joku provo?? Voiko suomessa olla näin tyhmiä ihmisiä? - tulevaisuutta vain
suomessa lähitulevaisuudessa, kun alastomuus loukkaa muita uskonnollisia kansaryhmiä.
Tulevaisuudessa putsaamme itsemme lasten peppupyyhkeillä, pimeässä ja vaatteet päällä.
Myös kokovartalo uimapuvut tulevat käyttöön ja naisille kovartalouimapuku jossa on myös naaman ja hiusten peittomahdollisuus. Uimarannoille tulee kiellot, jossa ei saa oleskella 2pariskuntaa samaan aikaan, ettei vain näe toisen puolisoa, jos vaikka uima-asu sattuisi repeämään.
Tämä on eu:ssa tällä hetkellä käsiteltävänä - Joo´o, joo´o, sillai
Kyllähän se on ihan fakta homma, että jos ihmiset laitetaan alasti huoneeseen joka on mahdollisesti lämpötilaltaan yli 80 astetta lämmin, niin väistämättähän ihmiset muuttuvat seksihulluiksi ja rupeavat oikopäätä tutkiskelemaan saunakumppaneitaan, ja kiihottumaan... Taitaa olla tämä nyky-yhteiskunta vähän yliseksualisoitu, kun jo pelkkä alastomuus äärimmäisen epäseksuaalisessa lämpötilassa tekee ihmisistä seksihulluja. Ja siitä "vaatteet on tehty hillitsemään seksuaalisuutta"... toivottavasti se oli vain provokaatio, sillä jos ei niin suosittelisin lämpimästi tutkimaan asioita vähän tarkemmin ennen kuin aletaan esitellä kaikille sitä viisauttaan. Kun niin monesti tuppaa nämä "viisaat" ihmiset tutkimaan ja esittämään asioita vahvasti kyklooppi näkökulmasta. (jos joku ei tiennyt, tarkoittaa yksipuolista näkemystä.)
- vasta(taan)
" Kun niin monesti tuppaa nämä "viisaat" ihmiset tutkimaan ja esittämään asioita vahvasti kyklooppi näkökulmasta. (jos joku ei tiennyt, tarkoittaa yksipuolista näkemystä.)
Yllä taas yksi yksipuolinen näkemys. Kun ei saa olla muita kuin näitä SUVAITSEVAISIA AJATUKSIA.
Mitään ei saa enää kieltää. Moraalille loppu. Lasten hyväksikäyttö sallittava, homous pakolliseksi,
eläimen kanssa naimisiin, nakuleirit valtion rahoilla,ilmaiset kortsut kaikille, huumeet vapaiksi, uskonto kiellettävä. ETTEKÖ TAJUA, MIHIN OLLAAN MENOSSA.
Ymmärrän täysin, miksi Hän oli huolissaan em. saunomisesta. Kiitos, että on vielä edes jollakin maalaisjärkeä. Vai joko loppui suvaitsevaisuus Hänen mielipiteitään kohtaan. Pidä sama linja, välittämättä näistä, joille kaikki muu on ihan samaa, paitsi toisen mielipiteet (paitsi, jos ne on ihan samat). - saunamallu
vasta(taan) kirjoitti:
" Kun niin monesti tuppaa nämä "viisaat" ihmiset tutkimaan ja esittämään asioita vahvasti kyklooppi näkökulmasta. (jos joku ei tiennyt, tarkoittaa yksipuolista näkemystä.)
Yllä taas yksi yksipuolinen näkemys. Kun ei saa olla muita kuin näitä SUVAITSEVAISIA AJATUKSIA.
Mitään ei saa enää kieltää. Moraalille loppu. Lasten hyväksikäyttö sallittava, homous pakolliseksi,
eläimen kanssa naimisiin, nakuleirit valtion rahoilla,ilmaiset kortsut kaikille, huumeet vapaiksi, uskonto kiellettävä. ETTEKÖ TAJUA, MIHIN OLLAAN MENOSSA.
Ymmärrän täysin, miksi Hän oli huolissaan em. saunomisesta. Kiitos, että on vielä edes jollakin maalaisjärkeä. Vai joko loppui suvaitsevaisuus Hänen mielipiteitään kohtaan. Pidä sama linja, välittämättä näistä, joille kaikki muu on ihan samaa, paitsi toisen mielipiteet (paitsi, jos ne on ihan samat).Itse olen tottunut sekasaunaan juuri tutussa porukassa, jossa kaikki tietää ettei siinä ole mitään seksuaalista, tuntemattomaan porukkaan en menisi alasti. Siskollani on ollut ongelmia poikaystävän hyväksyä saunomista miespuolisten kavereiden kanssa, hänellä ei ole samanlaista avointa "saunakasvatusta", joten tiedän että toiset suhtautuu asiaan eritavalla ja se on ihan ok. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja niistä täytyy keskustella, pyrkiä kompromissiin. Se on sitä parisuhteen rakentamista...
- kysyvä 0597
saunamallu kirjoitti:
Itse olen tottunut sekasaunaan juuri tutussa porukassa, jossa kaikki tietää ettei siinä ole mitään seksuaalista, tuntemattomaan porukkaan en menisi alasti. Siskollani on ollut ongelmia poikaystävän hyväksyä saunomista miespuolisten kavereiden kanssa, hänellä ei ole samanlaista avointa "saunakasvatusta", joten tiedän että toiset suhtautuu asiaan eritavalla ja se on ihan ok. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja niistä täytyy keskustella, pyrkiä kompromissiin. Se on sitä parisuhteen rakentamista...
aikuisena enää saunoa samassa alasti . Joku on totaalisesti ymmärtänyt väärin jos näin luulee.
Mutta haluaisin kysyä: Jos joku halvaantuu tai joutuu tajuttomaksi sairaalaan, niin voiko hänen sairaanhoitajaksi tulla eri sukupuolta oleva hoitaja?
Esim. Kuka vaihtaa terveyssiteen halvaantuneelle, tai pesee alapään? Laittaa katetrin, pesee hänet ammeessa? Voiko se olla mies? Kyllähän hoitajina on useiten naisia. Kertokaa. - nappukuppi
saunamallu kirjoitti:
Itse olen tottunut sekasaunaan juuri tutussa porukassa, jossa kaikki tietää ettei siinä ole mitään seksuaalista, tuntemattomaan porukkaan en menisi alasti. Siskollani on ollut ongelmia poikaystävän hyväksyä saunomista miespuolisten kavereiden kanssa, hänellä ei ole samanlaista avointa "saunakasvatusta", joten tiedän että toiset suhtautuu asiaan eritavalla ja se on ihan ok. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja niistä täytyy keskustella, pyrkiä kompromissiin. Se on sitä parisuhteen rakentamista...
Enon eukkona vähän kummastelin tuota kun kuulun asiasta. Minusta ei ollut ihan normaalia.
- 97+987
kysyvä 0597 kirjoitti:
aikuisena enää saunoa samassa alasti . Joku on totaalisesti ymmärtänyt väärin jos näin luulee.
Mutta haluaisin kysyä: Jos joku halvaantuu tai joutuu tajuttomaksi sairaalaan, niin voiko hänen sairaanhoitajaksi tulla eri sukupuolta oleva hoitaja?
Esim. Kuka vaihtaa terveyssiteen halvaantuneelle, tai pesee alapään? Laittaa katetrin, pesee hänet ammeessa? Voiko se olla mies? Kyllähän hoitajina on useiten naisia. Kertokaa.jos joku saunoo alasti naisystävän teini-ikäisten lasten kanssa, mielestäni se on rikollista. Onhan lasta esittävän haureellisen kuvan säilyttäminenkin rikos. Ei se nuori vielä sillä hetkellä itse ymmärrä, mutta myöhemmin. Uimapuvut päälle. Ei tule kuuloonkaan. Itse kerran uhkasin erästä sukulaismiestä poliisilla, jos hän änkääntyisi samaan saunaan naisystävänsä ja erään pikkutytön kanssa, kun tyttökään ei olisi halunnut!
- jarkko...--.
kysyvä 0597 kirjoitti:
aikuisena enää saunoa samassa alasti . Joku on totaalisesti ymmärtänyt väärin jos näin luulee.
Mutta haluaisin kysyä: Jos joku halvaantuu tai joutuu tajuttomaksi sairaalaan, niin voiko hänen sairaanhoitajaksi tulla eri sukupuolta oleva hoitaja?
Esim. Kuka vaihtaa terveyssiteen halvaantuneelle, tai pesee alapään? Laittaa katetrin, pesee hänet ammeessa? Voiko se olla mies? Kyllähän hoitajina on useiten naisia. Kertokaa.Olin kerran sairaalassa ja mulle annettiin mieshoitaja. Vaadin saada naispuolisen hoitajan ja kyllä ne totteli.
- juu´u...
vasta(taan) kirjoitti:
" Kun niin monesti tuppaa nämä "viisaat" ihmiset tutkimaan ja esittämään asioita vahvasti kyklooppi näkökulmasta. (jos joku ei tiennyt, tarkoittaa yksipuolista näkemystä.)
Yllä taas yksi yksipuolinen näkemys. Kun ei saa olla muita kuin näitä SUVAITSEVAISIA AJATUKSIA.
Mitään ei saa enää kieltää. Moraalille loppu. Lasten hyväksikäyttö sallittava, homous pakolliseksi,
eläimen kanssa naimisiin, nakuleirit valtion rahoilla,ilmaiset kortsut kaikille, huumeet vapaiksi, uskonto kiellettävä. ETTEKÖ TAJUA, MIHIN OLLAAN MENOSSA.
Ymmärrän täysin, miksi Hän oli huolissaan em. saunomisesta. Kiitos, että on vielä edes jollakin maalaisjärkeä. Vai joko loppui suvaitsevaisuus Hänen mielipiteitään kohtaan. Pidä sama linja, välittämättä näistä, joille kaikki muu on ihan samaa, paitsi toisen mielipiteet (paitsi, jos ne on ihan samat).XD Aika hyvin ylireagoitu, täytyy myöntää... Sekasauna = Huumeita ja lasten hyväksikäyttöä...
- heter0
jarkko...--. kirjoitti:
Olin kerran sairaalassa ja mulle annettiin mieshoitaja. Vaadin saada naispuolisen hoitajan ja kyllä ne totteli.
Haluaisi et mies kopeloisi mun munia....
...ois ihan liian hintahtavaa!
- 888anfar
En ole koskaan kuullut moista, enkä hyväksyisi omassa perheessä. Minäkin olen kotoisin maalta eikä meidän suvussa kukaan saunonut kuin samaa sukupuolta olevien kanssa alasti.
- soomalainen
Jälleen näitä provovoja.Ei voi olla toota, että tällaista tekstiä näkee suomessa Et tunnu tietävän saunomisesta mitään. Mene Amerikkaan. Siellä ollaan vieraantuneitä ja ymmärretään kaltaisiasi
- mene mukaan lauteill
Kerro kaverillesi, että sinua oksettaa tuollainen, et hyväksy. Äitini sanoi minulle, kun tulin tanssi-ikään että ei tanssi ole syntiä, mutta se mitä tanssipaikoilla tapahtuu, on syntiä. Joko napanuora ei ole katkennut tai sitten heillä on ollut tapana Mutta kysy ihmeessä ja kerro, että se vaivaa sinua. Äiti ei ole huomannut, että pojalla on jo maitohampaat lähteneet tai jotain. Ei sitä pahinta tarvitse aina ajatella.
- Mies-79---
Mitä ihmeellistä tuossa nyt on? Oikeastaan ainoa syy miksi itse en äitini kanssa sauno on se, ettei kiinnosta jutella. Siskon kanssa esimerkiksi voisi ihan hyvin korkata saunakaljat ja vaikka laulaa saunassa. Saunaan liittyy alastomuus mutta ei seksi silloin kun on kyse ihan vaan lähisukulaisista.
- Ei
Eräs pappisperheen poika kertoi murroiässä tapahtuneesta hänen ja siskonsa välisistä
seksualisista kokeiluista .
Kaikki ei ole vallan niin puhdasta ja viatonta .
Pappisperheen vanhemmat ovat siinä uskossa jotta kaikki perheenjäsenet voivat saunoa yhdessä.
Ihannetilahan olisi turvallinen saunominen perheenjäsenten keskuudessa mutta saunassakaan
ei kylve pelkät lintukotoasukkaat
Pappisperheen tytär murrosiässä kertoi asiasta minulle ja yhdelle toiselle tytölle !
- kokemus opetti
miten saunoo leirintäalueen rantasaunassa, kun on tunti sauna-aikaa. reissussa on yksi mies ja kaksi naista, siinä kolmannella jää sauna väliin. jos ei sitten peseydy ja löylyttele järvessä,kaiken lisäksi leirialueen isäntä tulee vahtimaan.että sauna on vapaa seuraaville kylpijöille,ei siinä kerkiä seksiä ajatella,kun kiire painaa päälle. kokemus opetti minutkin saunomaan oikein,sillä olin ennen tiukkapipo nainen ja pipo ol vanteella kiristetty päähän kiinni. repikää siitä!
miehesi on aikuinen mies ja äiti on äiti -miehesi äiti. mitäs ihmeellistä tuossa on... lue suomen kansallishistoriaa.. kuulepas - nyt mieti, onko sauna seksisauna , sauna vai jotain muuta ?? saunassa kielen kannat irtoavat ja jäyh' kansa uskaltaa jutella
alastomuus ei ole ase - alastomina synnyimme vanhemmistamme..- eituhjuliehguieng
Voi raukkaa... Sinulla on vilkas mielikuvitus.. Kannattaa hakeutua hoitoon.. Olet sairas.
- Jenni 24v. hoikka ro
Minä ainakin saunon appiukon kanssa, ja paikat ovat kyllä märät muustakin muin vedestä. Saunon myös mieheni veljen kanssa.
- m50m
Jenni 24v. hoikka ro kirjoitti:
Minä ainakin saunon appiukon kanssa, ja paikat ovat kyllä märät muustakin muin vedestä. Saunon myös mieheni veljen kanssa.
no mulla haluttaisi käydä vaimon siskon kans saunassa,käymme joskus kyläilemässä heidän äidin luona,ja siellä näen joskus vaimon siskoo,minusta ihana katsella hänen touhuja kesällä,ja sit kun tulee sauna aika niin ajattelen et saispa mennä hänen kans saunaa,hän on pieni siro,terhakkaat rinnat olen nähnyt ne rintaliiveissä ja ilman, on kerran näyttänyt mulle makuhuonessa rintanssa,muut ei sitä tiedä oli kiihottaavaa nähdä,piukat nännit ja kiintee takapuoli,kerran törmäsin saunaa kun luulin et hän ja vaimoni olivat jo tulleet pois,mut sisko oli viellä siellä lattiaa pyyhkimässä,,siinä näin hänen alastoman vartalon voi taivas et oli,kiihottavan näköinen sanoi et jokos olet tulossa saunaan,katsoin häntä ja ajattelin et saisinpa joskus saunoo hänen kans,,riisuin ja menin saunaa mun kalu alkoi jäykistyyn lauteilla,näin silieni edessä vieläkin ne ihanuudet,karvakolmio puna kasvoilla oli tosi ihanan näköinen,,toivon et saan joskus olla hänen kans lauteilla,,,,,
- ,,m,nbb
Mä kävin vielä yli kolmekymppisenä äitin kanssa saunassa.
- poikien äiti
Menin melkein sanattomaksi!
Ei sinulla muita murheita elämässäsi ole ? Vai onko niitä roppa kaupalla.
Kauhistele nyt! Mökillä saunomme yhdessä poikien kanssa kuten jo lähes neljänkymmenen vuoden ajan olemme tehneet ihan Eevan ja Aatamin asussa.
Sun kirjotuksesi on pakko olla provo! - itsekin
Oli mulla exäni kanssa.hän tosin ei nyt vielä noin vanha,mutta aikuisen ikäinen kylläkin.Olin myös järkyttynyt,koska minä olin lopettanut isäni kanssa saunomisen ajat sitten,kun astuin teini-ikään.Antoivat myös pusuja suulta suulle,mikä tuntui myös minun saamani kasvatuksen vastaiselta,tosin olen vastaavanlaisia tapauksia näåhnyt kaveripiirissäni,että se nyt niin kamalaa sitten kai ollut.Itse kerroin exälleni,että se häiritsee minua,jolloin hän kyllä alkoi saunoa vain minun kanssani.En sitten tiedä eron jälkeen,että onko palannut tähän tapaansa.Suosittelen avoimesti keskustelemaan asiasta,sillähän hänen kantansa asiaan selviää.Tsemppiä vaan!
- 61v. poikamies
Onhan se ollut tapana jo satoja vuosia, että saunaan mennään kaikki kun sauna kerran on lämmitetty. Siellä ovat mummot , isoisät , lapset ja lapsenlapset samaan aikaan. Ei saunominen ole mikään seksitapahtuma. Siellä käydään puhdistautumassa eikä sen asian kanssa ole mitään tekemistä erotiikan kanssa. Itsekin olen ollut saunomassa koko suvun kanssa esimerkiksi heinätöiden jälkeen. Tietty, että tulin vilkuilleeksi serkkutyön tissejä mutta kyllä pääasia oli saunominen. Ei alastomuutta tarvitse saunomisessa häpeillä.
- häpy tallella
Pidä ihmeessä oma mielipiteesi se on TODELLA LUONNOTONTA JA TÖRKEÄÄ vaikka nyt siinä ei ois mitään seksuaalista mutta olla oman åitin kanssa tuon ikäsenä saunassa on ällöttävää
- Jeesus rakastaa
Mitä oletteko alasti saunassa??? Perverssi touhua koko suku alasti saunassa ja kuollut mummo ala lauteella odottaa pesua. HYI HELVETTI MITÄ TOUHUA!!!!!!!!!!!!
- jhgöppp,oiouyt
Kyllä voi käydä. Sitten asia muuttuisi jos siellä rakasteltaisiin. Käsittääkseni isät saa rakastella poikiaan jos pojat ovat 18 täyttäneet mutta äidit eivät saa rakastella poikiensa kanssa ettei tulisi vammaisia.
- Äiti/anoppi
Täytyy oikoa käsitystä maalaisista, ei ainakaan Pohjanmaalla aikuiset lapset sauno vanhempiensa kanssa. Pidän tälläista menettelyä tosi outona. Tuskin itse jatkaisin seurustelua ko. tyypin kanssa.
- Saunoja62
Mitä ihmettä, tottahan sukulaiset voivat saunoa yhdessä, mitä ihmeellistä tässä on?
Oliko avaus puhdas provo? - silver---panther
Ei alasti sukulaisen kanssa saunomisessa ole mitään likaista ja sairasta, mutta ei tuo kyllä kovin fiksun ihmisen toiminnalta kuulosta. kyllä minä ainakin menin jo miesten puolelle saunaan n.10-vuotiaana uimahallissa ja saatoin olla joku 7v, en muista ja ei minulle olisi tullut mieleenkään saunoa äitini kanssa teini-iässäkään saati vanhempana.
jos siellä koko suku nysvää yhtä aikaa saunomassa, se on eri asia kuin mamin kanssa kahdestaan.
Kaikki äidit ei tiedosta tuota epänormaaliksi, koska kyseessä on oma lapsi eikä voisi ikinä ajatella seksuaalisesti, mutta terve mies kyllä ei sanuono äitinsä kanssa ja se on minun mielipide. - Terve ihminen...
Eihän saunomisessa ole mitään pahaa?
Vuokatin Katinkullan nakuosastolla perheet tulee isompien ja pienempien tyttärien kanssa samaan saunaa. Ja voi kauheaa: siellä on muitakin.
Tunnen naisihmisiä jotka ovat koko ikänsä saunoneet isänsä kanssa - murrosiässäkin.- Ei
Mielestäni isot pojat voivat siirtyä äidin helmoista miesten puolelle saunomaan oppimaan miesten maailmaa .Isot pojat saavat aloittaa myös naisiin tututustimisen ,ilman äidin läsnäoloa saunassa.
Äidin ja pojan kahdenkeskeinen saunominen kuuluu lapsuusikään . - yks84
Ei kirjoitti:
Mielestäni isot pojat voivat siirtyä äidin helmoista miesten puolelle saunomaan oppimaan miesten maailmaa .Isot pojat saavat aloittaa myös naisiin tututustimisen ,ilman äidin läsnäoloa saunassa.
Äidin ja pojan kahdenkeskeinen saunominen kuuluu lapsuusikään .Olen samaa mieltä.
- sauna ei ole seksiä
Hyvä nyrkkisääntö tähän on sellainen, että jos voit mennä vaatteet päällä hissiin jonkun kanssa, niin voit myös saunoa alasti samassa seurassa.
- Ei
Tuo nyrkkisääntö ei oikein kuulosta hyvältä.
Vaikka joudunkin käyttämään samaa hissiä naapurin miehen kanssa en tahdo mennä alasti
saunomaan hänen kanssaan .
- mnbpoklö
Kaupungeissa yhteissaunominen on itsestäänselvyys. Saunavuoro kestää vain sen tunnin.
- Ei
Lapsuuskodissani asuimme kerrostalossa saunoimme tunnin aikana näin.
Naisväki kylvettiin ensin ja tämän jälkeen miesväki .
Mielestäni siinä oli riittävästi aikaa koska ennen saunaa peseydyimme kotona suihkussa
ja näin ollen kylpemiselle ja löylyttelylle jäi runsaasti aikaa.
Kylpytakit päällä siirryimme saunatiloihin ja tulimme takaisin joten pukeutumiseenkaan
ei kulunut liiaksi aikaa.
Lieneekö oma kasvatuksesi hieman puritaaninen? Kyseessähän on äiti ja lapsi vaikka aikuinen onkin. Alastomuus on luonnollista, jokainen itse puolestaan luo omat käsityksensä seksuaalisuudesta. Tuntuu leviävän jenkeistä tämä sairalloinen suhtautuminen alastomuuden ja seksuaalisuuden automaattiseen yhdistämiseen: hauskoissa kotivideoissa ei edes pieni lapsi saa alasti juoksennella ilman että pyllyvako sumennetaan! Eikö se ole sairasta jos oletetaan ettei voi alastonta ihmistä katsoa ilman seksuaalisia ajatuksia?
- Ei
Mielestäni aikuisella pojallani ei ole edes tarvetta nähdä minua alasti .
Eikä minulla häntä .Onko se sairaalloista ajttelutapaa ? - Pervoja ollaan
Me varmaan ollaan ihan pervoja, kun uusioperheemme saunoo kaikki yhdessä eli
minä ja tyttäreni ( 18-v ) sekä mieheni ja poikansa (19-v. ) kaikki ALASTI samassa
saunassa. Hyi kauheeta ! Vai onko se sittenkin hyväksyttävää - mehän ei olla
SUKUA keskenämme mieheni ja minä eikä meidän lapsemme keskenään.
Mökillä myös täti ja tädin mies saunovat kanssamme alasti ( kuten myös anoppi, silloin kun vielä eli)
KARMEETA !
- sdfghjkjhgffgh
Miten te vaan katselette, kun toiset käyvät saunassa kuka äidin ja kuka siskontyttöjen kanssa? Tulkaa alas sieltä norsunluutornista ja kokeilkaa saunoa itsekin.
- jarkko..-,
Olisihan se aika erikoista jos perhe häveliäisyyssyistä menisi eriaikoina saunaan. Sähköäkin kuluisi enemmän. Eri asia tietenkin jos sauna on niin pieni ettei sinne mahdu koko perhe kerralla.
- Ei
Minä olen sen verran häveliäs etten tahdo jakaa kylpyhetkeäni ja pesytymishetkeäni
aikuisen poikani seurassa .
Mutta kuka estää teitä "häpemättömiä " äitejä kylpemästä aikuisen pojan seurassa.
- Rauhoitu jo
Oletko liikaa aikaisemmin tuijottanut outoja aikuisviihdesivustoja, -videoita tai -lehtiä? Jos olet, niin kannattaa vähentää.
Luuletko, että äiti ei ole koskaan nähnyt poikaansa alastomana? Luuletko ihan tosissasi, että molemmat näkivät toisissaan jonkin "seksiobjektin"?
Jos saat joskus jälkikasvua, niin toivotko, että jälkikasvusi ei ajattele sinua omana äitinä, siis äitinä, joka on vaihtanut vaipat ja pessyt päästä varpaisiin, laastaroinut haavat, saattanut kouluun ja kuunnellut ehkä tilitystä ensimmäisistä sydänsuruista, vaan jälkikasvusi näkee sinut seksuaaliviritteisenä ällöttävänä objektina tai oudolla tavalla kiihottava eroottisena olentona?
Mikä sinusta sitten on normaalia? Mieti sitä. Poliitikot ovat sellaisten asioiden kanssa painineet, esim sateenkaariperheitten kanssa, kun on "mun ja sun lapset ja taitaa olla jopa yhteisiäkin lapsia, ainakin noin niinkuin paperilla vaikkei geneettisesti, se kun taitaa olla mahdottomuus"- Ei
Mitä hemmetin pahaa ja hävettävää siinä on jos äiti ja iso mies haluaa kylpeä
erikseen ?
Pakko olla ajatuksiltaan samankaltainen tai muuten on epänomaali ?
Esim kesällä kun käydään uimassa saunotaan milloin mitenkin .kun kaikilla uimavaatteet päällä .Ja voi tulla tilanne että se vanha äiti trvitsee hoivaa saunassa kun hyvä olla vahtimassa ja auttamassa ? Voihan jotain vaatetta pitää päällä jos niin haluaapi ? ei kaikki sairasta ,vaan jopa normaaliakin ?
- 3+6
Kirjoitus on selkeesti jonkun keksimä..."antakaa mielipiteitä, että en tee mitään typerää"...sähän oot tehnyt jo, kirjoitit tänne!!!
- Amies-vaimo-3lasta
Mikä tässä nyt on itseasiassa ongelmana oikeasti? Onko jotain ihmeellistä tapahtunut pojan ja äidin välillä vai kyse pelkästä nakuna olosta saunassa?
Ihmiset on hyvin erillaisia ja ovat saaneet hyvin erillaisen kasvatuksen ja sen myötä tietysti käsitys siitä kuinka vähän on vaatteita päällä ja ketä saunoo kenenkin kanssa.
Mä olen itse naimisissa onnellisesti ja on kolme lasta, ikää 51 vuotta mulla.
Olen käynyt äitini kanssa saunassa viimeksi silloin kun olin n. 35-vuotias, eikä siinä nyt mitään ihmeellistä ole. Mun edes mennyt äitini on pienestä pitäen nähnyt minut alasti ilkosillani ja minä välistä nähnyt äitini alasti, meillä saunottiin yleensä että miehet/isä/veljet erikseen ja naiset erikseen mutta joskus pienempänä olin myös siskojeni ja äitini kanssa saunassa, myöhemmin aikuis iällä on tullut saunottu siskonkin kanssa ja myös äiteen kanssa.
Mulle tuo on ihan normaalia eikä siinä ole mitään mystistä tai epänormaalia.
Mä olen aina ollut äitilleni lapsi, vielä aikuis iälläkin ja äiti on aina ollut äiti, suhde normaali ja lämmin kaikin puolin rakastava.
Mitä helvetin ihmeellistä siinä on, että äiti ja poika eivät voisi saunoa yhdessä.
Vai onko kenties nyt ihan oikeasti ihmisillä vintti niin pimeenä että kaikesta pitää tehdä jotenkin helvetin epänormaalia, sairasta ja kehittää jotain juttuja päässä.
Voi pyhä sylvi sentään. On teillä murheet.
PS. ja sauna on tosiaan pyhä paikka kuten joku kirjoitti, paikka jossa puhdistutaan, paikka jossa nautitaan, istutaan ja keskustellaan hiljaa (pois lukien tietysti sählyjoukkueen tai muun saunailta ;-) )
Joo, olkaa rauhassa koska ei kaikki maailmassa ole epänormaalia.
En tiedä auttoiko tämä sinua yhtään mutta mieti nyt ainakin kaksi kertaa ennenkuin teet mitään tyhmää mokaa, koska kerroit että mies on mukava ja jos epäilet niin pidä silmät auki ja myöskin katso onko omissa asenteissa jotain tarkasteltavaa. - jonnaus
Lueskelin nyt koko ketjun ja ei voi kuin sanoa, että luonnotonta on tuo ajattelu, että saunomisessa olisi jotain seksuaalista tai jonkun ihan väläyttämään insestiä. Jos lapset tulevat murkkuna vielä vanhempien kanssa saunaan, niin mikäs siinä. Yleensä lapsi lopettaa murkkuiässä oman kroppansa muutosten takia vanhempiensa kanssa saunomisen, ei siksi että olisi heti "iskä kiipeämässä päälle".
Seksuaaliset ajatukset saunomisessa ovat vain teidän omassa mielessänne. Se, jos mikä on sairasta, että saunomisesta tulee mieleenne seksi sukulaisten välillä.
Olisi teillä oksentelioilla ollut hankalaa asua isoisän lapsuudessa kotona, kun iskä ja äiskä köyrivät samassa huoneessa, äiti synnytti samassa huoneessa, saunassa todellakin käytiin porukassa (tosin naiset ja miehet erikseen, mutta poikalapset pitkälle naisseurassa)..
On tuo jenkkiläinen tekopyhyys näköjään madellut tänne meillekin. Sääli. Suomi on varmaan ainoa paikka tällä pallolla, jossa saa olla luonnollinen ja oma itsensä.- Ei
Itse olen elänyt senkin ajan kun vanhempani ja me lapset jaoimme saman makuutilan.
Ei muuten ollut mitenkään kiva kuunnella lapsena vanhempien seksipuuhia vaikka
yrittivätkin olla mahdollisimman hiljaa .
Nykyisin on silti eri makuuhuoneet vanhemmilla ja lapsilla ! - ---
Kyllä joukossa on joskus perverssejä, turha kuvitella että olisi niin viatonta. Silmät auki!
- eioototta...
--- kirjoitti:
Kyllä joukossa on joskus perverssejä, turha kuvitella että olisi niin viatonta. Silmät auki!
Joukossa joo voi olla perverssejä... Mut jos sen takii et maailmassa on perverssejä pitää ruveta omaa äitiä tai anoppiehdokasta tai miestä sellaiseks epäilemään ilman mitään järkevää syytä... Tsekkaa lääkitykses.
- Löylyä lisää
Minusta tuo on ihan normaalia. Olen itsekin yli 40 v. ja ollut saunassa vanhempieni kanssa. Tekohan vain osoittaa, että hän on kasvanut mieheksi eikä ole enää teinipoika, joka katselee pippeleitä ja pimpsaa.
- ERIKOISELTA.
Minä en enää menisi 23 v poikani kanssa saunaan alasti. Mutta me ihmiset olemmekin kaikki erilaisia.
- kysynpä vaan.
On ihmisillä ongelmat. Ei ole ihmekkään, että masennuslääkkeiden ja kaikkien pillereiden käyttö on suomessa lisääntynyt, kun pientä pääkoppaa rasitetaan tuommoisella ajatuksella.
Mitenkäs sitä 70-luvulla elettiin??
Eläkää vapaasti! Jos minä menen takapihalleni saunan jälkeen vilvoittelemaan ja joku tuijottaa minun kaluani, niin tuijottakoot, jos semmosta ei ole ennen nähnyt.
Perkel, kun tähänkin maahan alkaa tulemaan tämä amerikkalainen elämäntyyli. Alastomuus on pahasta, televiso mainokset pitää sensuroida,lapsille ei saa puhua, ettei vaan leimaudu pedifiiliksi, kuvia pitää suomentaa, ettei vaan näy joku firma siellä taustalla, jne.
Mihin on kadonnut suomalaisuus???- Ei
Meidän perheessä tämä pojan aikuistuminen ja irtaantuminen äidin helmasta tapahtui ihan
luontevasti.
Yksi päivä murrosiässä oleva pikani ilmoitti haluavansa saunoa erillään.
Eipä siinä mitään sen kummempaa miehuus oli alkanut .
Isä ja poika sitä vastoin kylpivät keskenään ja jakoivat miesten juttuja joihin en halunnut sekaantua.
- Ihminen hyvä älyä!
Kieltäisit äitiä saunomasta lapsensa kanssa?Ei se ikää katso mitenkään,voisinhan minäkin pitää kuvottavana kun sinä ja miehesi saunoisitte!
- Hanna Maria
Onko tämä viesti provo? Ainakin on saanut paljon huomiota.
Jos on noin mustasukkainen miehen äidistä, niin ei ehkä kannata kuukauden tuttavuuden jälkeen jatkaa. Minun aviomieheni ei ryhdy puuttumaan siihen, kenen kanssa minä olen pesulla.- Ei
Tai poika ei malta pysyä erossa äidistään edes sitä aikaa kun tuo oman tyttöystävänsä
mökillle.Meillä oli tilanne toisinpäin poikani ei tahtonut malttaa pysyä päivääkään erossa
omasta tyttäystävästään vanhemmistaan vanhemmistaan sitä vastoin päiväkausia. - Kysy.
Ei kirjoitti:
Tai poika ei malta pysyä erossa äidistään edes sitä aikaa kun tuo oman tyttöystävänsä
mökillle.Meillä oli tilanne toisinpäin poikani ei tahtonut malttaa pysyä päivääkään erossa
omasta tyttäystävästään vanhemmistaan vanhemmistaan sitä vastoin päiväkausia.Itseltäsi,onko epänormaalia,jos saunot oman äitisi kanssa? On erittäin harvinaista,jos aikuisella on seksuaalinen suhde omaan vanhempaansa. Entä sitten yleiset ns.sekasaunat,ovatko nekin kenties irstauden pesiä? Aloittajalla taitaa olla erittäin likainen mielikuvitus. Vinkkinä,ilmanmuuta sinun kannattaa erota miesystävästäsi ja hakeutua ammattiauttajan puheille.
- fghdgh
ei o normaalia minustakaan !jos saunottaessa kaikilla on pyyhkeet päällä niin sitten on ok.suihkuun menossakin oma marssijärjestys silloin.tässä pitää olla tahdikas.pääpointti on se ettei nakuilla vieraiden nähden.saatikka oman lapsen kanssa jos ikä yli noin 10vuotta lapsella.tytär/ äiti tai poika/isä käyvät yhdessä kyllä saunomassa.
- saunoa luontevasti
"ei o normaalia minustakaan !jos saunottaessa kaikilla on pyyhkeet päällä niin sitten on ok.suihkuun menossakin oma marssijärjestys silloin.tässä pitää olla tahdikas.pääpointti on se ettei nakuilla vieraiden nähden."
Yleiset saunat ovat pääsääntöisesti sekasaunoja Saksassa. Naisille omia vuoroja on useinkin vain yhtenä tai kahtena päivänä. Miehille vain yhtenä päivänä. Muulloin aina sekasaunat. Saunat ovat ns "tekstilfrei" saunoja.
katso esimerkiksi Kasselin kaupungin yleisen saunan vuorolista
http://www.stwks.de/index.php?id=714
- ....
Mitä outoa tuossa nyt muka on? Kautta aikojen täällä on saunottu milloin milläkin kokoonpanolla eikä siihen todellakaan liity mitään seksuaalista. Tilanteen irstaus on täysin sinun oman mielikuvituksesi tuotetta.
Kyllä nyt jokainen nainen tietää, miltä mies näyttää ilman vaatteita, vaikka ei olisi alastonta miestä koskaan nähnytkään. Samoin jokainen mies tietää, miltä nainen näyttää. Ehkä jossain ulkomailla ollaan niin hysteerisiä, että soitetaan poliisit paikalle, jos joku on alasti saunassa. Mutta me nyt kuitenkin olemme Suomessa.
Mahtaisi olla sosiaaliviranomaisilla ja terapeuteilla aikamoinen työ, jos perheen kanssa saunominen on sairasta ja epänormaalia ja joka pitäisi parantaa...- Sauna kunniaan!!!
Hulluja kaikki tyynni? Nauretaan ulkolaisille avoimesti ku eivät uskalla riisuuntua edes saman sukupuolen seurassa saunassa.Sitjonku mielestä alastomuus oman perheen kesken saunassa on jo yleisen syytteen alainen seksuaalirikos mutta nudismi kait sallittua. Kolmas mies(?) on huolissaan genitaaleistaan sairaalassa ja vaatii naishoitajan sijaan miehen ne pesemään. Arabikulttuurissa normaalia, mutta kukaan normi suomalainen heteromies ei toisen miehen kosketusta sille alueelle todellakaan kaipaa saati vaadi. Yhtenäiskulttuuria ei ehkä enää ole kuten keskustelusta selviää, mutta olisko seuraavassa mitään ideaa?
Saunassa tulee olla etiketin mukaan alasti, mutta ken haluaa voi suojautua katseilta pyyhkeellä ja koti- ja mökkisaunoissa myös uima-asuilla jos saunassa mukana vastakkaisen sukupuolen edustajia. Ken ei tahdo nähdä vastakkaista sukupuolta olevaa nakuna olkoon katsomatta tai saunokoon vapaaehtoisesti eri porukassa.
Tapoja on lukuisia erilaisia ja monet niistä opetettuja. Välimeren alueella on useita kulttuureja Euroopan puolellakin joissa tyttäret eivät saa nähdä isäänsä edes alushousuissa tai äitiään koskaan alasti kuten Amerikassa. Jenkeissä tämä on johtanut ns. tirkistelykulttuuriinja epäterveisiin ilmiöihin. Emme kaipaa niitä tänne. Suvaitsevaisuutta, hyvät ihmiset.
Kyllä nyt ja aina ennenkin on perheen/suvun kanssa voitu saunoa alasti. Ihan normaalia.
- pesulle, pesulle
Vielä 1900-luvun alussa saunottiin yleisissä saunoissa miehet ja naiset yhdessä. näin kertoili eräs museo-opas aikoinaan.
- yleinen tapa
pesulle, pesulle kirjoitti:
Vielä 1900-luvun alussa saunottiin yleisissä saunoissa miehet ja naiset yhdessä. näin kertoili eräs museo-opas aikoinaan.
"Vielä 1900-luvun alussa saunottiin yleisissä saunoissa miehet ja naiset yhdessä. näin kertoili eräs museo-opas aikoinaan."
Kyllä sitä jatkui yleisesti vuosisadan puoliväliin asti.
äitini oli kauppalassa oppikoulussa ja asui alivuokralaisena. Ainoa pesupaikka on paikkakunnan yleinen sauna, jonka tehdas oli rakentanut. siellä aina kaikki saunoivat sekaisin. 5 v äitinikin kävi murkkutyttönä siellä kaikien muitten seassa, kunnes pääsi ylioppilaaksi v -51.
No juu, tämmöstä sattuu... Meinasin nimittäin itsekin oksentaa muutama viikko sitten kun näin naapurini noin 70v käppäilevän aikamies poikansa kanssa yhdessä saunaan,,... Hyi
- moelanen
Meillä käy kolme sukupolvea samaan aikaan saunassa sukupuolesta riippumatta.
- normaali 1970
no voi herran dyydeli..itse olen 40v nainen ja monesti olen käynyt vanhempieni kanssa SAMAAN AIKAAN saunassa..ihan normaalia..ei siinä ole sitten yhtikäs mitään..JOS nyt tuon takia olet hänet jättämässä niin et sitten häntä ansaitsekaan, sitten voit elämäsi yksin viettää..taidat olla hieman kapeakatseinen tai siihen oppinut..on kiva jutella saunassa niin isän ja äidin kanssa niitä näitä ja naureskellä niille ja näille..suunnitella tulevaisuutta ja miettiä mennyttä aikaa..en mistään hinnasta vaihtaisi pois..ja siinä ei ole seksuaalisuutta pätkän vertaakaan..ihan normaalia sosiaalista kanssakäymistä OMAN PERHEEN KANSSA..
- niin minä
omaishoitajana pesin hänen selkäänsä saunassa useammankin kerran.
Olenko siis perverssi? - saunatrolli
En muista, oliko teksti täsmälleen sama joskus vuosi sitten, mutta asia oli aivan sama. Ihmettelen, etteivät edes Suomi24:n ylläpitäjät huomaa tätä vaan nostavat tämänkin aiheen esille ja laittavat vielä valokuvan.
Sairasta sanoisin :=) - mies 25v
Hmm. Sain juuri tietää olevani sairas perverssi. Pitänee varata aika psykiatrian polille..
- Luonnollista
Hyvät ihmiset, ei kaikki alastomuus ole seksuaalista! Alasti saunominen on Suomessa ikivanha tapa, eikä se perheessä tai ystävpiirissä muutu seksuaaliseksi, vaikka kaikki olisivat jo aikuisia.
- Raukkaa
Muistan kun 50-60 luvulla oli kylällä perhesaunoja, jossa monetkin perheet sauno melkeimpä yhtä aikaa.
Saunominen oli luonnolllista eikä mitään tirkistelyä. - joopatijoo....
No hui onpas hirveetä, kun he saunovat yhdessä ALASTI!!! Eikö sullakaan ole tärkeämpiä huolenaiheita? Ei helv.. mikä siinä niin ihmeellistä on jos saunovat yhdessä? Ei siellä saunassa yleensä vaatteet päälläkään olla. Taidat tehdä kärpäsestä härkäsen. Hei.. elämme 2000- lukua ystäväiseni, jos et satu muistamaan..
- mauriveikko
Eikö yleensä saunassa olla alasti? Ja mitä Äiti ja poika saunaan tulee, niin sitä on kautta aikain varsinkin
maaseudulla että siellä ollaan kaikki yhdessä niin mummusta poikaan.
Se on sairas Amerikkalainen ajatustapa että jopa pienet eri sukupuoliset sisarukset eivät saa edes nukkua samassa huoneessa.
Itse olen opettanut lapsilleni ja lapsenlapsilleni että voimme kaikki käydä yhdessä saunassa ja vielä ihan nakuna. Ei siellä selväpäisen ihmisen tule mitään insestiä mieleen, vaan ainoastaan kunnon saunahetki ja pestä toisten selät kerrankin kunnolla kun yksinään se on aika huonoa.
Ja jos tunnet että yhteissauna on sairasta, niin mene pikimmin lääkäriin sillä olet todella sairas.
Sinulla on vääristynyt maailman kuva siitä mitä "saunakulttuuri" on.
Ja sinun on parasta lopettaa seurustelu miehen kanssa, ja kokeile vaikka naisen kanssa mieluummin
ehkä se sopii paremmin sinulle.
Mene vielä kerran itseesi ja ajattele uudemman kerran, ketkä saavat olla saunassa ja kenen kanssa ja alasti. Minä ainakin nautin saunassa olosta kun siellä saunotaan, niin kuin se paikka on ainoastaan peseytymistä varten niin ruumiillisesti kun henkisestikin.- puhdas poika
Ei niitä saunajuttuja tarvitse niin kuolemanvakavasti ottaa, sehän on peseytymispaikka eikä mitään muuta.
Itsekin kylvin äitini ja samassa talossa asuneen kahden naishenkilön kanssa samanaikaisesti armeijaikään asti ja hieman toisellakymmenellä ollessani tapahtui huvittava tapauskin. Pesuhuone oli tilava ja naisväki pesi hiuksiaan ja kuka mitäkin paikkaa ja minä vahingossa kaadoin vesiämpärin lattialle ja sanoin, kuten yleensä helposti tulee sanottua että VOI VITTU.
Samassa äitini rupesi antamaan tukkapöllyä minulle ja puolestaan sanoi että ai...mikä näkyy...?
Minä vastasin samalla kun hän minua hiuksista pöllytti ja pyöritti ympäri ikäänkuin näkymiä tiedustellen että: ...vittu...ämpäri...jakkara...vittu...ämpäri...jakkara...jne.
- hmmm.
enää saunota. Onkohan muutenkin miten äidin poika?
Miehillä ja naisilla myös eri saunavuorot yleisissä saunoissa. Ihan normaalia käydä eri aikaan saunassa. Etsi itsellesi sellainen mies, joka ajattelee asioista samalla tavalla. Jos tuossa asiassa eri näkemys, varmasti ratkaisevasti myös muissa asioissa. - ei niuhottaja
En todellakaan saunoisi isäni kanssa.Enkä myöskään ymmärrä naisten ja miesten yhteisaunomista kuin uimapuku tai pyyhe suojana.
- phill curtuss
lyö se niin mahottomat löylyt. Oon monesti yrittäny sille ihan lemmessä sannoo. Ei usko. Tuo vaatteet päällä saunominen saattasi mulle kyllä sopia paremmin ja jos vielä hengittelis märän pyyhkeen läpi. Kiitos vinkistä. Tämä oli tosi valaiseva keskustelu. Yritän vielä pakkautua löylyyn (paremmin varustettuna).
- yöksyrjö............
"poika" n. 50v ja "äiti" n. 70v. Ja asuvat yhdessä. "poika" siirtyi biologisen äitinsä helmoista, nymfovanhuksen luo asustelemaan. Sairasta, sanon ma....
Mutta, meitä on joka junaan. Osa jää asemalle...
- toisinpäin...
eli olisit mennyt naisena saunaan isäsi kanssa.
Olisiko se ollut normaalia?
No tietysti olisi, koska sinä teit sen.
Jos poikaystäväsi olisi edes uskaltanut epäillä jotain
olisit tyrmännyt hänen ajatuksensa heti SAIRAIKSI
ja LIKAISIKSI.
Suhde olisi mennyt heti KATKOLLE.
Naiset ovat niin herkkähipiäisiä.
Miehistä saa kuvitella mitä tahansa, mutta jos ajatukset
kohdistuvat heihin itseensä alkaa tavarat lennellä
ja ärräpäät soida.
Hah, hulluja te olette :D - saunasantra
Mie kyl oon sitä mieltä, että ei siitä saunomisesta pidä tehä niin suurta numeroa.
Jos et halua mennä heitä kattelemaan sinne saunaan, älä mene. Oksenna rauhassa.
Ite en mene saunaan sellasten kanssa, jotka saa mulle vaivautuneen olon. Toisten saunomisiin en puutu.
Kyl vaan pidin kauheana ku exä ehdotti yhteissaunaa mulle hänen kavereidensa kanssa. Että olisin ollu ainoo nainen siellä ja hän ois halunnu nähä kuinka katon kavereittesa kikkelit läpi ja sitte oisin kehunu exääni kuinka hänellä on isoin.... No se oli aika ällöä enkä suostunu. Oksensin rauhassa.
Tää oliki sit ainua kerta ku oon mistää saunaseurasta kieltäytyny. - Mitäs menit
Tapana ruveta seurusteleman kaikkien omituisten kanssa. Älä välitä, se vain on sinun KYKY. -ja mikset kiitä semmosista yökkimisistä.
Jotkut eivät vain opi.- Ei
Kyselin pojaltani mielipidettä aikamiespojan ja äidin saunomisesta.
Poikani katsoi minua pitkillä missäs nyt mennään.
Älä helvetissä !
Totta on äidit saunovat aikamiespoikien kanssa kahdestaan.
Miksi hitossa ?
Siihen jäi testi pojalla oli kiirus perheensä luo .
Samaa testasin kahdelta naisystävättäreltäni
Mitä ?
Voi taivaan tulet että vielä isoa kossia pitäisi raahata saunaan perässään.
Ei suinkaan kukaan enää aikuista poikaa huoli munasillaan saunaan.
- yksin saunova
Tuo luonnollisuuden hokeminen tässä ketjussa on naurettavaa. Ei kaikki alastomuus kaikkien kesken ole luonnollista. Moni tuntee olonsa kiusaantuneeksi, kun yritetään pakottaa saunaan vedoten siihen, ettei siinä ole mitään kummallista. Parempi kuitenkin pitää rajansa. Ei kaikkien tarvitse päästä arvioimaan jokaista ruumiinmutkaasi.
Ja jos sauna on vain peseytymispaikka, niin ei sinne kaipaa seuraa sen kummemmin kuin suihkuun tai ammeeseenkaan. Koko perheen ei tarvitse mennä samaan aikaan hampaitakaan pesemään. Toista oli joskus ennen kun ei ollut juoksevaa, lämmintä vettä. Ollaan aina saunottu porukalla ja alasti ollaan oltu :) Enkä koe olevani mitenkään sairaampi ku muutkaa ihimiset. Alastomuus on luonnollista, varsinkin saunassa :)
Nii on ollu sisarukset, äitit ja pojat ja isät ja tyttäret ja ompaha vielä lauteille mahtunee kaverit, tutut ja muutki sukulaiset alasti saunomaan,kaliaa on juotu ja makkaraa paistettu, kyllähä se mahtaa kuulua suomalaiseen perinteeseen :)- n.k.l
Samaa nahkaa se on, kuin nenän päässä. Kuka on senkin miehen pyllyä aikanaan enemmän pessyt, kuin äiti. Ehkä erilaista, ei "outoa" ja mikä on normaalia.
- rekapaska
Kaikkien joiden mielestä tämä on sairasta, onko naturalismi myös sairasta?
Sauna on sauna ja mutsi on mutsi. Kumpaakaan tarvi erottaa toisistaan ellei sit oo sairas pää tai haluu vaan muuten tukeutuu Amerikan malliin, missä ei vanhemmatkaan sauno yhessä alasti taikka pikkulapset oo alasti rannoilla.
- tottumuskysymys
Itse käymme vielä koko perhe samassa saunassa pojat 11 ja 12. Mutta luulen, että ennenpitkään minut (äiti) jätetään kuviosta ulos, tai sitten ketjutetaan saunomista, niin että pojat ja isä ja sitten äiti ja isä yhtä aikaa saunassa. Aika näyttää mikä tuntuu luontevalta.
Itse en kyllä sauno alasti mieheni miespuolisten sukulaisten tai kavereiden seurassa. Jos saunassa eri sukupuolta olevia (muu kuin puoliso tai lapset) niin silloin saunotaan uikkarit päällä, tai ne saunoo uikkarit päällä joista se tuntuu paremmalle. En myöskään pidä alasti uimisesta (sen tunteesta), mutta joskus laiskuuttani sitäkin olen tehnyt kun ei vieraita lähettyvillä. Mutta toisaalta kylpylöiden ja uimahallien höyrysaunat eivät tuota ongelmia, niihin kyllä menen alasti ja ei tunnu vaikealle. Mutta en mene keskikaiteen viereen, ellen tiedä että saan perhettäni siihen jatkeeksi miesten puolelle.
Mutta kuten vastauksista huomaat, moni on oppinut erilaisia saunomistapoja, joten älä nyt sen takia miestä heivaa. Seuraile ja tutustu rauhassa ja kokonaisuutena arvioi sitten tilanteenne. Ja voihan asiasta suoraan jutellakin ja mainita että sinusta se tuntuu oudolle, niin etköhän siitäkin yli pääse kun kuuntelet toisen kantaa ja tiä vaikka kompromissikin olisi olemassa.
Hyviä joulusaunanodotteluja kaikille!- muodot
"Mutta jos miehet ovat naimisissa niin ehkä heidän vaimot ovat silti se nro.1. "
Tämä lause ei nyt pidä mitenkään paikkaansa. Olen sen käytännössä huomannut. Aina, kun vaimo ei ole lähettyvillä miehet yrittävät kaikenlaista.
Olen myös huomannut, että miehet eivät välitä vaikka kyseessä olisi oma tytär tai lapsen lapsi. Eräskin mies totesi, että on mukava katsella lapsen lapsia sillä silmällä, kun heille on tullut muotoja. Omalle tyttärelleen oli todennut, että se on ihan normaalia jos isä ja tytär on sillä lailla. Eräs ystäväni oli koko lapsuuden seksisuhteessa isänsä ja veljiensä kanssa. Ei tosin omasta tahdostaan. Mikäs siinä on sitten saunoessa, jos on jo näin pitkälle menty. - hyi miten sairasta
Ihan sairasta saatana, riisutteko te joskus vaatteet pois. Hyi helvetti miten sairasta. Ai että on sairasta, seinähulluja, himo kiiluu silmissä ja on sairasta. Ootte sairaita tajuatteko!?! Vitun sairaat!!! miten voitte olla noin sairaita sikoja, tekee mieli oksentaa, söisitte senkin. hyi saakeli, miten saaastaista olla alasti, miten voitte olla noin tunnottomia, paatuneita, sairaita, mielisairaita, patoutuneita, saastaisia, eläimiä, apinoita, huoria, homoilijoita, pedofilioita jne. Sairasta, jättäkää mut rauhaan sairaat!!! Ette minua saa, saatana, laitan oveni eteen niin paljon tavaraa ja teippaan sen kiinni, otan puukon mukaan nukkumaan mennessä, enkä todellakaan vaatteita pois, senkin sairaat pervot, koittakaapa tulla hakemaan. Hyi helvetti, että syötte oksennustakin, yök! Olette S-A-I-R-A-I-T-A!!!!
Tajuatteko kuinka sairaita ja kieroontuneita olette!! Miten tuollaiset kanit kehtaa mennä ihmisten ilmoille. Nyt soitan poliisille ja kerron, että tämä on sairaita täynnä ja poliisituleejapidättää teidät, saatanan sairaat rietastelijat!!!!
- Yks saunoja
Ihan normaalia,jumakauta oletko kaapissa asunut ? Kannattaisi katsoa vanhoja kuvia / filmejä jossa suomalaiset saunoo koko perheen kesken , siellä ei tuijotella sukupuoleen , ikään ym yhtään mitään. Jos tuon takia aiot välit poikki laittaa niin aika pelle olet .
- Puhdas sauna
Voi voi teitä!
Minä käyn saunassa kylpemässä ja peseytymässä eikä minua häiritse ketä muita siellä on. Ei isäni eikä äitini muutu joksikin seksiobjektiksi tai salasuhteeksi aikuisuuden saavutettuana, he ovat minulle aina vanhemmat ja minä heidän lapsensa, aikuisenakin, niin me suhtaudumme toisiimme.
Saunoa voimme eri aikaan tai samaan aikaan tilanteesta riippuen. Sen ratkaisee esim käytössä oleva aika tms.
Se on vain tapa että aikuistuttuaan tytöt ja pojat rupeavat saunomaan erikseen ja ilman vanhempiaan, ei sen kummempaa.
Onhan Suomessa ns turkkilaisia saunoja joissa miehet ja naiset istuvat samoilla lauteilla eikä siinä mitään kummallista ole. Vieraat ihmiset!
Olisiko kysyjän mielestä pojan pitänyt saunoa hänen kanssaan, vieraan ihmisen????- Ei
Mitäs pahaa siinä on jos poika näkee tyttökaverinsa alasti ?
Täysikäinen ihminen saa jo kotona ollessaan tai käydessään tyttökaverinsa kanssa
mökillä päättää keskenään miten tekevät saunovatko kahdestaan vai erikseen.
Mielummin tyttökaverinsa kanssa kuin äitinäsä .
Eipä ihme jos noita mammanpoikia sitten roikkuu äitien kanssa nurkissa kun eivät
siirry miesten saunavuoroon .
Äiti voi vallan hyvin saunoa oman miehensä tai miesystävänsä kanssa jos välit ovat kunnossa
ei tarvitse tukkia itseään aikuisen pojan ja tyttökaverin väliin saunapoliisiksi.
Kyllä nyt jo luontokin vetää poikaa normaalisti tytön luo saunomaan jos valinta pitäisi
tehdä äidin ja tyttöystävän välillä.
Vai kumman valinnan tekisivät tämän palstan miehet ?
Saunoisivatko äitinsä vai tyttöystävänsä kanssa ?
- aik.mieh.jaäid.eri.v
Jotenkin tuntuu omituiselta , olkoon sauna pieni tai iso ja yksi vuoro tai kaksi. Vuorothan voi jakaa, että ensin menee toinen ja sen jälkeen toinen. Ei maallakaan kun tultiin aikuisikään saunottu vanhempien kanssa, joten kysy suoraan miksi heillä on tällainen järjestely. Tuntuu omituiselta, onkoaikamies poika joku "äidin pikku kulta #.
- vihreepipa
saunovat kaikki yhdessä, sillä se säästää energiaa ja luontoa kun kiuas on vähemmän aikaa päällä ja hiilidioksidipäästöjä tulee vähemmän. Ajatelkaa luontoa ja kestävää kehitystä
- saunaan erikseen
On mukavaa saunoa porukassa, mutta täällä maallakin tykkään et jos on miehiä ja naisia sekaisin laitetaan uikkarit. Ja kesällä järven rannalla uikkarit tietty sopiiki kuvioon ko uidaan ja kotonakin nyt ku ostettiin palju. En myöskään menisi isäni kanssa mistään hinnasta saunaan alasti. Olkoon vaan nähnyt lapsena minut alasti mutta nyt olen aikuinen enkä halua sitä enää. Ja ymmärrän että ap ei varmasti tarkoittanut ensimmäisenä että mies sekstailee äitinsä kanssa saunassa... mutta olen ap:n kanssa samaa mieltä ei äidin ja pojan tarvitse saunoa yhdessä. Ja todellakin ei näihin tarvita todellisia syitä niin ku joku kirjoitti... kai ne oikeesti on mielipideasioita.
- tähän soppaan
saunaan erikseen kirjoitti:
On mukavaa saunoa porukassa, mutta täällä maallakin tykkään et jos on miehiä ja naisia sekaisin laitetaan uikkarit. Ja kesällä järven rannalla uikkarit tietty sopiiki kuvioon ko uidaan ja kotonakin nyt ku ostettiin palju. En myöskään menisi isäni kanssa mistään hinnasta saunaan alasti. Olkoon vaan nähnyt lapsena minut alasti mutta nyt olen aikuinen enkä halua sitä enää. Ja ymmärrän että ap ei varmasti tarkoittanut ensimmäisenä että mies sekstailee äitinsä kanssa saunassa... mutta olen ap:n kanssa samaa mieltä ei äidin ja pojan tarvitse saunoa yhdessä. Ja todellakin ei näihin tarvita todellisia syitä niin ku joku kirjoitti... kai ne oikeesti on mielipideasioita.
Mielenkiintoinen aihe, jota en ole aiemmin miettinytkään.. Itse lapsena aloin saunomaan yksin jossain 10 nurkilla, ehkäpä siksi että suhde vanhempiin ei ollut koskaan läheinen.
Nyt itselläni lapsia,poikia.Vanhin murrosiässä, on jättänyt yhteiset saunomiset.En tiedä miksi,ehkä on aina ollut enemmän isin poika.Mutta nämä nuorimmat ovat uskoakseni sellaisia että tulevat saunomaan minun kanssani aina, ainakin toivon niin.Saunassa kun monesti tulee juteltua hyvinkin tärkeitä asioita.
Minusta yhdessä saunomisessa, oli ikä mikä tahansa, ei ole mitään outoa.Kuuluu suomalaiseen kulttuuriin. - Ei
tähän soppaan kirjoitti:
Mielenkiintoinen aihe, jota en ole aiemmin miettinytkään.. Itse lapsena aloin saunomaan yksin jossain 10 nurkilla, ehkäpä siksi että suhde vanhempiin ei ollut koskaan läheinen.
Nyt itselläni lapsia,poikia.Vanhin murrosiässä, on jättänyt yhteiset saunomiset.En tiedä miksi,ehkä on aina ollut enemmän isin poika.Mutta nämä nuorimmat ovat uskoakseni sellaisia että tulevat saunomaan minun kanssani aina, ainakin toivon niin.Saunassa kun monesti tulee juteltua hyvinkin tärkeitä asioita.
Minusta yhdessä saunomisessa, oli ikä mikä tahansa, ei ole mitään outoa.Kuuluu suomalaiseen kulttuuriin.Mistä syystä haluat saunoa akuisten poikiesi seurassa ?
Onko sinun vaikea saunoa yksin tai vain poikien isän kanssa ?
Mielestäni läheinen suhde lapseen luodaan lapsuusiässä eikä siihen saunominen
vanhempana vaikuta enää onko suhde läheinen vai etäinen kysehän on pelkästä
saunomisesta ?
Mielestäni minulla on poikaani läheinen suhde pojan lapsuusiässä ja nyt on
vuorostaan lapsenlapseni vuoro saada minulta läheisyyttä osakseen .
Ihan hyvät välit meillä on vaikken tiedäkkään aikuisen poikania joka askeleesta hänellä on oma vaimo jonka kanssa hän jakaa vuorostaan läheisyyttä ja omaa elämäänsä poikansa kanssa.
Perhesuhteetkin muuttuvat vahemmaksi kasvaneen aikamiehen elämässä. - puhdas poika
Ei kirjoitti:
Mistä syystä haluat saunoa akuisten poikiesi seurassa ?
Onko sinun vaikea saunoa yksin tai vain poikien isän kanssa ?
Mielestäni läheinen suhde lapseen luodaan lapsuusiässä eikä siihen saunominen
vanhempana vaikuta enää onko suhde läheinen vai etäinen kysehän on pelkästä
saunomisesta ?
Mielestäni minulla on poikaani läheinen suhde pojan lapsuusiässä ja nyt on
vuorostaan lapsenlapseni vuoro saada minulta läheisyyttä osakseen .
Ihan hyvät välit meillä on vaikken tiedäkkään aikuisen poikania joka askeleesta hänellä on oma vaimo jonka kanssa hän jakaa vuorostaan läheisyyttä ja omaa elämäänsä poikansa kanssa.
Perhesuhteetkin muuttuvat vahemmaksi kasvaneen aikamiehen elämässä.Saunokaa miten saunotte ja seurustelkaa miten seurustelette.
Me ollaan äiti ja poika 50 ja 70v eletään ja saunotaan kimpassa eikä kiinnosta jos joku sitä paheksuu.
Se on niiden murheita joita tällainen haittaa. Emme ole kellekään häiriöksi ja nuoremmat kimulit saavat olla häveliäisyytensä kanssa missä ovat. Ei paljoa kiinnosta. Eläkäämme jokainen omaa elämäämme. Eläköön. - Ei
puhdas poika kirjoitti:
Saunokaa miten saunotte ja seurustelkaa miten seurustelette.
Me ollaan äiti ja poika 50 ja 70v eletään ja saunotaan kimpassa eikä kiinnosta jos joku sitä paheksuu.
Se on niiden murheita joita tällainen haittaa. Emme ole kellekään häiriöksi ja nuoremmat kimulit saavat olla häveliäisyytensä kanssa missä ovat. Ei paljoa kiinnosta. Eläkäämme jokainen omaa elämäämme. Eläköön.Mitä tarkoitat kimpassa äitinä ja poikana saunotte kahdestaan ?
Onko pojallasi tyttöystävää ,vaimoa omaa perhettä tai sinulla mies vielä elossa ?
Asutteko poikasi kanssa kahdestaa samaa taloutta ?
Poikahan oli kutsunut tyttöystäväänsä perheensä kesämökille .
Ap tapauksessa ei ollut mitään yhteistä kimppasaunomista kuin äidin ja pojan välillä ?
Tyttöystävähän jäi kokonaan tuosta äiti-poika kuviosta ulkopuolelle ?
Onko äiti sinun mielestäsi pojan elämässä numero yksi ja tämän jälkeen tulee mahdollisesti
tyttöystävä tai vaimo .
Tottakai silloin kun äiti on avuton ja tarvitsee peseytymisapua kuluu perheenjäsenten avustaa. - puhdas poika
Ei kirjoitti:
Mitä tarkoitat kimpassa äitinä ja poikana saunotte kahdestaan ?
Onko pojallasi tyttöystävää ,vaimoa omaa perhettä tai sinulla mies vielä elossa ?
Asutteko poikasi kanssa kahdestaa samaa taloutta ?
Poikahan oli kutsunut tyttöystäväänsä perheensä kesämökille .
Ap tapauksessa ei ollut mitään yhteistä kimppasaunomista kuin äidin ja pojan välillä ?
Tyttöystävähän jäi kokonaan tuosta äiti-poika kuviosta ulkopuolelle ?
Onko äiti sinun mielestäsi pojan elämässä numero yksi ja tämän jälkeen tulee mahdollisesti
tyttöystävä tai vaimo .
Tottakai silloin kun äiti on avuton ja tarvitsee peseytymisapua kuluu perheenjäsenten avustaa.Saunotaan kimpassa kun saunotaan kimpassa, ei sen kummempaa. Pili välillä pystyssä mutta onpahan helpompi pestä.
Ei ole pojalla tyttö-eikä naisystävää eikä äidillä poika-tai miesystävää, tai poikamiesystävää.
Asutaan samaa taloutta.
Ei ole mökkiä mihin voisi ketään kutsua.
Molemmat olemme toisillemme number one.
Itsestään selvä että pesemme toisemme kun ollaan saunassa, oli avuttomuutta tai ei.
Muuta kysyttävää???? - Ei
puhdas poika kirjoitti:
Saunotaan kimpassa kun saunotaan kimpassa, ei sen kummempaa. Pili välillä pystyssä mutta onpahan helpompi pestä.
Ei ole pojalla tyttö-eikä naisystävää eikä äidillä poika-tai miesystävää, tai poikamiesystävää.
Asutaan samaa taloutta.
Ei ole mökkiä mihin voisi ketään kutsua.
Molemmat olemme toisillemme number one.
Itsestään selvä että pesemme toisemme kun ollaan saunassa, oli avuttomuutta tai ei.
Muuta kysyttävää????Kyllä sinä isona poikana tiiät että mamman helmoissa on sinun parasta pysytellä.
Oma iso poikani karkasi heti maailmalle kun kieltelin helmoissa roikkumasta.
Maailmalla isot tytöt ovat viekkaita ja saattavat viiä sinun poikuuen uuestaan siitä ei mamma
tykkää ;
Hyviä mammalöylyjä vain kotinurkille äläkä päästä isoja tyttösiä mamman lähelle
- Joulun tyttö
Ei tuollaisen takia pidä erota, puhu miehellesi! Vai joko olette keskustelleet?
Itsekin lopetin perhesaunomisen murrosiän alussa, olen ainoa lapsi. Aikuistuttuani aloin taas saunoa joskus äidin kanssa, saunassa on hyvä jutella kaikesta. Mutta.. erottuani pitkäaikaisesta miesystävästä viime vuoden syksyllä vietimme joulua oman perheen kesken ja jotenkin vain päädyimme kaikki yhdessä joulusaunaan. Loppujen lopuksi se oli oikein mukavaa, kynttilävalossa kuten silloin joskus, ehkä 15 vuotta sitten. Tavaksi perhesauna ei lähtenyt, en tiedä miten tänä vuonna, mulle se varmaan sopisi taas.- Fossiili2
Eiköhän tuossa ap:n kysymyksessä ole ratkaisevaa se, että ovat saunoneet yhdessä. Siis saunassa saunoneet.
Eihän tuo kokoonpano ole ehkä vakio, mutta ei tavatonkaan. Suurimmalla osalla taitaa ne yhteissaunat loppua luonnollista kehityskulkua noudattaen kun häpykarvoitus tulee, mutta onhan sitä itse kukin ollut joskus vanhemmallakin iällä yhteissaunassa. Ja suvuilla on eroja saunakulttureissa. Oman suvun keskuudessa lähtökohtatilanne jos "sukukokoontumisia" on miesten ja naistan saunat, vaimon puolella, että perhekunnittain. Siihen ajatukseen meni muutama vuosi oppia, kun aikaisempi normi, että miehet vauvasta vaariin miesten samaan saunaan. Suhde appiukkoon jäänyt varmaan vähemmän syvälliseksi tämän takia :D.
Sama ratkaisu taitaa olla jo annettu ap:lle. Kysy/mainitse miehelle asiasta.
- urbis et orbis
Itse pidän kans epänormaalina tota tapaa et murrosiän ohittanet viel saunoo yhdessä s-puoleen katsomatta
- Juhannuspukki
Ai...enpä ole tullut ajatelleeksi ollenkaan että on epänormaalia jos murrosiän ohittaneet saunovat yhdessä naiset ja miehet ? ? ?
Minä kun olen saunonut nykyisen avovaimoni kanssa ihan seurustelun alkuajoista asti ja oltiin lähes parikymppisiä kun tutustuttiin ja sillointällöin saunommekin.
Nykyään meillä on kaksi lastakin joten ollaan muutakin tehty kuin saunottu keskenämme. Ollaan varmasti yhteiskunnan eriskummallisinta porukkaa. Ei muuten mutta kun on tullut saunotuksi samanaikaisesti. Antakaa anteeksi. - gfdhgfd
Juhannuspukki kirjoitti:
Ai...enpä ole tullut ajatelleeksi ollenkaan että on epänormaalia jos murrosiän ohittaneet saunovat yhdessä naiset ja miehet ? ? ?
Minä kun olen saunonut nykyisen avovaimoni kanssa ihan seurustelun alkuajoista asti ja oltiin lähes parikymppisiä kun tutustuttiin ja sillointällöin saunommekin.
Nykyään meillä on kaksi lastakin joten ollaan muutakin tehty kuin saunottu keskenämme. Ollaan varmasti yhteiskunnan eriskummallisinta porukkaa. Ei muuten mutta kun on tullut saunotuksi samanaikaisesti. Antakaa anteeksi.ei meillä aikuiset lapset ja vanhemmat sauno samaan aikaan.
Läheinen äiti poika -suhde on tabu.
Saunooko aikuiset tyttäret isiensä kanssa? - ------
gfdhgfd kirjoitti:
ei meillä aikuiset lapset ja vanhemmat sauno samaan aikaan.
Läheinen äiti poika -suhde on tabu.
Saunooko aikuiset tyttäret isiensä kanssa?ei päästä ikinä poikiaan menemään. Eikä jotkut pojat äidistään. Pojat saunoo puolisoidensa kanssa ja vanhemmat keskenään. Vois tulla aika paha olo jos avokkini sanunoisi mieluummin äitinsä kuin minun kanssa. Enkä voisi mennä heidän kanssaan samaan saunaan. Ällöä
- välillä haluttaa
------ kirjoitti:
ei päästä ikinä poikiaan menemään. Eikä jotkut pojat äidistään. Pojat saunoo puolisoidensa kanssa ja vanhemmat keskenään. Vois tulla aika paha olo jos avokkini sanunoisi mieluummin äitinsä kuin minun kanssa. Enkä voisi mennä heidän kanssaan samaan saunaan. Ällöä
Minä saunon aina vaimoni Äitin kanssa kun vaimoni ei halua koskaan saunoa..5v,sitten menin appelaan
näytille ja siitä saakka ollaan anopin kanssa aina saunottu..joulu aattona mentiin taas anoppia
tervehtimään ja anoppi oli lämmittänyt saunan valmiiksi..Olen 37v mies ja anoppi 56 v,todella hyvä
vartaloinen nainen ja aina saunottu yhdessä..Alkuaikoina täytyy sanoa ,että teki mieli koskettaa kun
hän pyysi selkää pesemään..Nyt pesen hänet yltä päältä eikä siinä ajattele sen kummempaa..
Anoppi sanoi joulusaunassa ,että anna kun pesen sinun kalusi ,että Seija saa puhdasta munaa ja
niin hän alkoi sitä pesemään..Näin meillä..
Käsitykseni mukaan saunominen lakkaa yhdessä kun lapsi tulee murrosikään. Näin meillä ja monessa muussa tuttavaperheessä.
Ilmeisesti Itä-Suomessa on enempi tapana maalla, että samaan aikaan voi olla saunassa vaikka kolme sukupolvea sukupuolesta riippumatta. Juuri äskettäin kaverin kertoi esimerkin eräästä ilomantsilaisesta perheestä. Ei pyyhkeitä suojanaan vaan tosiaan alasti kaikki peittelemättä mitään. Ei kuulemma kukaan häpeile mitään ja ovat hyvin luontevia vaikka vieras mieskin olisi joukossa. Outo juttu mutta jos kaikki tuntevat olonsa luonteviksi eikä kuvassa ole mitään seksuaalista hipelöintiä, niin mikäpä siinä.- Kunan Helli
Me käydään siitä huolimatta vaikka ikäeroakin on , äiti ja aikamies saunassa ja jatkamme aina vaan. Ei se vaarallista ole kun eihän sitä kukaan näe vaikka pili pikkaisen seisahteleekin sillointällöin ja onpa tuo pesusienelle sylkäissytkin kerran pari.
Saunan jälkeen jatkuu elo kuin ei mitään. Saunanraikkaana ja virkeänä kumpikin.
- saunomisessakin
Olen aloittajan kanssa aivan samaa mieltä, että ei tuon ikäisen miehen pidä enää äitinsä kanssa saunoa, ja toinen toisilleen alastomana esiintyä.
Minun mielestäni äiti ja isä voivat käydä lastensa kanssa yhdessä saunassa siihen saakka, kunnes lapset tulevat alakouluikäisiksi. Sitten siitä lähtien alkaa eri kokoonpanot perheissä saunomisjärjestyksessä eli naiset omassa joukossaan tyttöjen kanssa, ja miehet omassa porukassaan poikien kanssa.
Minun lapsuuden perheessäni oli veljeskaarti, joka kävi omalla vuorollaan saunomassa, ja sitten me siskokset omalla vuorollamme sekä meidän vanhempamme eli äiti ja isä, jotka saunoivat viimeisenä kahdestaan. Em. kokoonpanot muodostuivat jo siinä vaiheessa, kun itse kävin jonkin aikaa perheemme kuopuksena alakouluikäiseksi asti yksin äidin ja isän kanssa saunassa, ja silloin jo siskoni kävi yksin omalla vuorollaan ja veljeni taasen omalla vuorollaan.
Itseni muodostettua perheeni, kävivät omat lapsemme minun ja mieheni eli tyttöjemme isän kanssa saunomassa muistaakseni noin esikouluikään ehdittyään, jonka jälkeen tyttäremme alkoivat käymään ensin minun eli äitinsä kanssa saunassa, ja jonkun ajan kuluttua siskokset ihan kahdestaan, ja me puolisot omalla vuorollamme kahdestaan, kuten teemme vieläkin, jos ja kun aikuiset tyttäremme ovat kotona käymässä.
Olen kylläkin kuullut huhuja, että lähinaapurimme, joilla on ollut vain yksi tytär, olisi käynnyt saunassa vielä aikuisena vanhempiensa kanssa, jota kyllä itse vähän outona toimintona pidin ajatellen juuri isä ja tytär suhdetta. Mutta nyt samaisen naapurin tytärkin on jo asunut poissa alkuperäiskodistaan ja on perustanut oman perheensä tahollaan, että en tiedä nykyisin, millä kokoonpanolla tuo samainen naapuri saunoo, kun tytär saapuu kylästämään omaan kotiinsa vanhempiensa luo oman miehensä ja oman lapsensa kanssa. Tällä samaisella naapurin tyttärellä on menossa jo kakkoskierros-miessuhde, eli on jo ehtinyt erotakin ainoan lapsensa isästä matkan varrella.
Tämä viestini tulee jo niin myöhässä, kun olet tuota asiaa joutunut jo pohtimaan, että itse ainakin sinuna ottaisin asian ihan esille ja juttelisin asiasta, ja ehdottaisin ainakin sellaista marssijärjestystä saunontaanne, että kävisitte sinä ja miesystäväsi kahdelleen saunomassa ja miehen äiti menisi sitten yksin saunaan. Toivon mukaan olet noin jo tehnytkin, onhan tuosta aloitusviestistäsi jo aikaa ehtinyt kulua jokunen tovi, että kenties, oletko enää tuon samaisen miehen kanssa seurustelusuhteessakaan?- Kunan Helli
Eikös se sentään olis kolmisteen komiampaa.
Miehen äiti , mies itse ja vaimonsa kaikki vaan ja kivaan.
Saunominen ei saa olla vakavaa eikä siitä miehen pili kulu jos sitä molemmatkin miehelle tärkeät naiset katsovat ja pesevätkin. - Henan...
Kunan Helli kirjoitti:
Eikös se sentään olis kolmisteen komiampaa.
Miehen äiti , mies itse ja vaimonsa kaikki vaan ja kivaan.
Saunominen ei saa olla vakavaa eikä siitä miehen pili kulu jos sitä molemmatkin miehelle tärkeät naiset katsovat ja pesevätkin.On on toki. Nautinto vailla vertaa. Meillä on tehty joskus sillätavalla vaikka ensialkuun molemmat naiset hieman vierastivat ajatusta saunoa kolmistaan. Mutta alkuun päästyä on perinteestä pidetty kiinni ja naisväki pitänyt kiinni jostain muustakin...
- Pyhimys_paska
haista paska uskovainen. Taidat pitää haisevan pillusi läskireitesi suojissa. (onneksi)
- hehhehhee
Nyt poika saunoo, se kylpee,se laulaa ja huutaa...
- vxzxfv
entä jos olisikin kyse isästä ja 15-19 vuotiaista tyttäristä. Kyllä sillon tulis kaikilta teiltä noottia.
- Kunan Helli
No mitä sekään kenellekään kuuluisi.
- Kynän Herpa
Kunan Helli kirjoitti:
No mitä sekään kenellekään kuuluisi.
No tulikos juhannuksena saunottua vastakkaisen sukupuolen kanssa?
- saunaan:)
Onpa taalla kaikenlaisia (siis aika sairaitakin) kommentteja. Niistahan emme valita. On se mielestani aika outoa myos, mutta paljon riippuu siita, miten mies ja aitinsa yleensa kayttaytyvat keskenaan, onko mies itsenainen mies vai mamman kultapoika jne, eli millainen suhde heilla on normaalisti, onko normaali mielestasi? Ei tallaisilla palstoilla voi kommentoida kaikkitietavasti, jos ei tieda kaikkea teidan tapauksesta, eiko niin, eli kyselepa vaikka kavereidesi mielepidetta, jos tietavat enemman teista ja miehestasi jne
Yleisesti ottaen olen varmaan ns normaali suomalainen (vaikka ulkomailla asunkin), eli lapset voivat saunoa vanhempiensa kanssa tilanteesta riippuen 7-10 vuotiaaksi saakka, jonka jalkeen oman sukupuolen kanssa saunominen ok, muuten ei valttamatta. - 13+4
Olin saunomassa entisen tyttöystäväni ja parhaimman kaverini kaa yhdessä muutama vuosi sitten. Aiemmin olin sitä mieltä että alasti saunominen on ainoa oikea tapa, oli saunassa kuka tahansa muu.
Tätä mieltä olin siihen asti kunnes muijani vartalo vei kaiken huomion pois kaveriltamme, joka ei edes teini, vaan 34 tuolloin, ja sillä seiso.
Ei enää ikinä. - Anonyymi
kuka sitä äitin selluliitti persettä haluu nähdä, vaimonkaan kanssa en mene saunaan enää kun sen täyttää 40v, niin kamalalta näyttää
- Anonyymi
Mummon kaa ei ainakaan voi saunoa....
- Anonyymi
Noh en kyllä mene aikuisten poikieni kaa saunaan! Jotenkin vaan hiukan outoo!! Me juhannuksena saunotaan naiset käy ensin ja miehet sit!! Ja pyyhkeet ympärillä saunan terassilla juodaan saunajuomat!!. Ei siinä paljain takamuksin istuta!!!. Mut tuli mieleen kun on näitä jotka seurusteleva kotona alasti myös omien ystävien kaaa en ymmärrä🤔. Mut kyllähän meitä on moneksi! Onhan myös äiti poika suhteet joskus outoja minulla tuttava asui aikuisen pojan kaa ja käviät kauppareissut yhdessä! Äiti sano ei minun poikani voi ottaa tyttöystävää!!!!.niinkauvan kun minä elän!!!!!?. Jotenkin ymmärrän sinua🤗!!.
- Anonyymi
En mene minäkään!
- Anonyymi
No kyllä itekin voisin mennä 60 vuotiaan äitini kanssa saunaan ja varmaan menen jos äiti suostuu koska miks ei oman äidin kanssa voi saunoo? Eikä ainakaa mua haittais vaik siellä saunassa tapahtuis muutakin.
- Anonyymi
Niii tai sit sun mies saa äidiltään jotain mitä ei saa sulta
- Anonyymi
Hieman vanha aloitus, mutta eiköhän tuo napanuora ole jo tähän päivään mennessä katkaistu ja napakin on jo hyvin arpeutunut?
- Anonyymi
Ei missään tapauksessa äidin pidä edes teinille olla alasti sillä mikä voisi olla typerämpää kun teinin tai pojan himot alkaa äitiinsä tulla.Herätkää nyt oikeesti.
- Anonyymi
On sitä tyttökaverin äiti tullut joskus nusautettua pikaisesti saunan tuvan sohvalla, kun tyttäkaveri lähti käymään kaupoilla... Ei mitään härskiä kuitenkaan.
- Anonyymi
> Sanokaa minulle, käyttäydytäänkö näin?
Kyllä käyttäydytään. Aivan normaalia. - Anonyymi
Yhdessäolo on tärkein seikka kaikenkattavan demokratian edestä. Ykseys ennenkaikkea sussiunakkoo
- Anonyymi
No en itekää olis menny sillon ku seurustelin, mut oon nähny äitini joka on 60 vuotias, alasti pari kertaa ja ainaki sil on kiinteempi perse ku mun 30v exäl. Oon siis 24v jätkä ja oon puhunu mun mutsille mun seksielämästä. Mutsi asuu kyl faijan kans mut ei ne oo koskenu toisiinsa koko mun elämän aikana. Eikä mun mutsi oo ikinä sheivannu pilluunsa. Kyl mä silti siitä kiihottusin jos mä oon pitäny paljon löysempääki muijaa kiihottavana
- Anonyymi
Pervo mies olet.
- Anonyymi
Kaikille teille saunojat ja saunojat, ei aikamiehen pidä hyväksyttää kehoaan äidillä. Psykofyysinen eheys on ilmeisesti rikottu, eli tarkoittaa insestistä kokemaa, lapsuudessa. Eräänlainen dissosiaatio häiriö on kysymyksessä jos aikamiehen pitää käydä lapsen rooleissa torjumassa kokemaansa, tiedätte varmaan miten traumakokemukset syntyvät ja näyttäytyvät vaikka Pirkkalan kokoisessa kylässä, sammioon kaikki paljaana, jotta perverssit narsistiset persoonat saavat tämänkin tyylistä vallan tunnetta. Siis ei ole normaalia.
- Anonyymi
No joo, ei kai tapoihin enää kuulu, että tuon ikäisinä vanhemmat ja lapset saunovbat yhdessä. Eikä tämä nyt ole mitään likaisen mielikuvituksen aiheuttama mielipide, vaan se on ihan sosiaalisiin tapoihin kuuluva fakta-asia, että aikuisiällä nyt normaalisti ei käydä missään sekasaunassa. Siis juurikin niin, että poika äitinsä kanssa ja isä tyttären kanssa.
Itsellä ainakin ihan ehdoton ei sille, että aikuiset lähisukulaiset sekasaunovat keskenään. On se outoa. - Anonyymi
Normaalia toimintaa
- Anonyymi
Voi sentään.
Wanhaan hyvään aikaan tuo oli ihan tavallista.
Tässäkikin tapauksessa on kyse vain lapsi äiti suhteesta, eikä mistään seksistä.
Minun nuoruudessani kaikki meni saunaan yhtä aikaa, jos vain sinne tilan puolesta sopi. - Anonyymi
Tutustuin erääseen ns. äitin poikaan joka asunut äidin ja isän helmoissa aikamies ikään saakka. Ei tiennyt parisuhteesta mitään. Ja sen huomasi.
Mutta muistan kun hän kerran mainitsi ihan naama peruslukemilla että äiti ei häpeä olla alasti hänen edessään, se oli hänelle ihan luonnollista. Palloili kuulema ihan muina naisina alasti saunan jälkeen ym.
Olin kyllä eri mieltä. Ei ihan normaalia. Äidin poika hän on muuten vieläkin ja avuton kaikessa kuten odottaa saattaa. Olemme nykyään vain hyvän päivän tuttuja. - Anonyymi
Nykyaika on niin seksin täyteistä. Monikin vertailee saunassa omia vehkeitään muiden vehkeisiin ja katsellaan väkisinkin naisten tissejä ym. Se ei kuulu kyllä saunaan.
Kaukana ne ajat, kun ennen vanhaan sauna oli peseytymistä varten, siellä synnytettiinkin. Sotien aikanakin rintamalla sauna oli tärkeä että saatiin esim. täit kuriin ja siellä kuivatettiin märkiä vaatteita, etenkin villahousujen kuivautus oli tärkeää talvi sodan aikana.- Anonyymi
Vainajatkin vietiin saunaan pesua varten.
Ennen vanhaan sauna oli erittäin tärkeä.
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103419MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768