Oletko kokenut, että (todennäköisesti) hyväätarkoittavista lähimmäisistä on ollut enemmän harmia ja lisää mielipahaa - ajattelemattomilla kommenteillaan.
Miksi ihmiset eivät voi pitää suutaan kiinni, kun menetys on niin tuore, että pelkkä läsnäolo ja esim. teenkeitto olisi ihan riittävä "apu".
Pohjanoteeraus oli kaksi -aiemmin toisiaan tuntematonta- tuttavaani, jotka sattuivat 'lohdutuskäynnille' samaan aikaan. ja arvatkaapa mitä: alkoivat keskenään keskustella innoissaan Lidlin hinnoista ja valikoimista!
Olisi tehnyt mieli päästää primitiivinen karjaisu: ULOOOOS!!! Mutta ei ollut voimia kuin valua entistä alemmas sohvan nurkassa.
Koirasta on ollut lohtua ja seuraa, vaikka sekin selvästi suree...
Miksi ihmiset eivät voi pitää suutaan kiinni, kun menetys on niin tuore, että pelkkä läsnäolo ja esim. teenkeitto olisi ihan riittävä "apu".
Pohjanoteeraus oli kaksi -aiemmin toisiaan tuntematonta- tuttavaani, jotka sattuivat 'lohdutuskäynnille' samaan aikaan. ja arvatkaapa mitä: alkoivat keskenään keskustella innoissaan Lidlin hinnoista ja valikoimista!
Olisi tehnyt mieli päästää primitiivinen karjaisu: ULOOOOS!!! Mutta ei ollut voimia kuin valua entistä alemmas sohvan nurkassa.
Koirasta on ollut lohtua ja seuraa, vaikka sekin selvästi suree...
Vastaukset 10
Vanhimmat
mistä vieraitten olisi pitänyt puhua??
se että ystäväsi ja lähiomaiset juttelevat normi asioista,juuri auttavat sinua eteen päin.Jos juttelisivat kokoajan vain tapahtuneesta se ei auttaisi asiaa yhtään,kaikkien jotka ovat menettäneet omaisen on jatkettava elämää kun suru hellittää.Voimia suruun,isoveli meni noin kuukausi sitten .
on yllättävän vaativia. Mikään ei kelpaa. Pitäiskö niiden itkeä sun kanssa sitte?
Jos sä tänne jaksat tollasia kirjotella niin sä mikään masentunut ole. Huomionkipeä ehkäkin?
noista edellisistä kommenteista. Se nyt ei ollut mikään aika ja paikka puhella mistään Lidlin hinnoista. Toinen olis voinut lähteä ja tulla toisen kerran. Kyllä lohdutuskäynnillä kysytään miten sinä jaksat ja puhutaan siitä mistä sinä jaksat puhua.
Voimia sinulle ap!
Tänne nimenomaan kirjoitetaan silloin, kun on vaikeaa. Aika erikoinen kommentti oli tuo:ehkä huomionkipeä? Mikähän on mieliala sitten, kun oma läheisin ihminen kuolee.
Varsinkin, jos ei ole itse menettänyt läheistä (ja vaikka olisikin) ei toisen surua pysty ymmärtämään. Tokihan se on herttaista kun toivotetaan jaksamisia ja voimia sun muuta, mutta kovinkaan moni ei ymmärrä, että joskus voimat on vain käytetty loppuun ja jaksamiset kulutettu.
Tuoreeltaan surun haluaa pitää vain itsellään, antaa mielelle aikaa ymmärtää edes jotenkuten toisen poismeno, ei siihen kaipaa seläntaputteiljoita.
Toisaalta itselläni on kokemusta myös välinpitämättömistä läheisistä/tuttavista, jotka eivät edes yritä ymmärtää suruani. Olihan kyseessä "vain" ystävä, joka kaiken lisäksi tappoi itsensä, ihan niinkuin kuolintapa määrittäisi sen, miten paljon ihmistä olisi oikeus surra.
Joku ehdotti myös lääkkeiden hankkimista, ihan niinkuin pillereiden popsiminen toisi minulle rakkaan ihmisen takaisin, ihan kuin suremiseni ja voimattomuuteni olisi väärin.
Eikö ihmisellä ole oikeutta surra rauhassa? Omasta mielestäni ainakin jokaisen suru-prosessia on kunnioitettava ja se on käytävä läpi selväpäisenä, jotta tuskan "turruttamisesta" ei tulisi myöhemmin huonoa omaatuntoa.
mikäs siinä jos pystyy olemaan aiheuttamatta vaaraa muille. esim. ilman unilääkkeitä. minun kohdallani olisi luultavasti ilman lääkkeitä käynyt niin, että olisin aiheuttanut kolarin ennemmin tai myöhemmin.
Ja unen puute vaurioittaa aivoja, pitkään jatkuessa.
Ei ne mielialaan vaikuta, niillä saa tajun kankaalle.
Minäkin olen saanut lohtua koirastamme. On joku, joka vaatii lenkille lähtöä ja jonka hengityksen ääneen voi nukkua. Sukulaisten yhteydenpito väheni mieheni kuoleman jälkeen. Vihan, katkeruuden, kateuden, surun ja valtavan ikävän tunteet vaihtelevat. Halauksia olen saanut enemmän, kuin milloinkaan elämäni aikana. Oikein paljon voimia teille kaikille, joille Joulu on vaikeaa aikaa läheisen poismenon johdosta tai jostakin muusta syystä.
Sama tunne. Olen nyt niin herkkä että pienikin väärä kommentti riittää hajottamaan mut. Ja kun joku sanoo että elämä kuitenkin jatkuu. Tottakai se jatkuu. Ärsyttää kun ihmiset niin luulevat tietävänsä miltä musta tuntuu ja mikä olisi parasta mulle nyt. En halua että mua käsketään. Tämä tulee muuttamaan minua. En tiedä miten pitäisi suhtautua elämään, jotta tämän yli pääsee. Mutta en halua että kukaan ohjailee minua, miten minun pitäisi ajatella. Suren ennemmin yksin, omissa ajatuksissani etteivät muut pääse vääristelemään mun muistoja tai ajatuksia.. Läheinen ihminen kuoli muutama viikko sitten. Tiedän että tunsin hänet parhaiten. Ärsyttää kun kuulen jotain kommentteja muilta. Eivät he oikeasti tunteneet häntä, kukaan muu kuin minä ei oikeasti kuunnellut häntä, puhuivat vain omista asioistaan ja kaatoivat murheitaan hänen niskaan. Hänkin oli kiltti kuuntelija, kuten minäkin. Se on niin tyypillistä nykyään että ihmisiä kiinnostaa vain se miten itse voi. Ja siinä he kuvittelevat tietäneensä minkälainen hän oli.. Tuntuu yksinäiseltä. Kun on menettänyt ihmisen jonka tunsi niin hyvin ja joka tunsi minut. Ei tarvinnut edes sanoa mitään niin jo tiesi mitä toinen ajatteli.
Huomasin tosiaan naapuri tuttavilla esim,käydessäni monesti. Suretti kun aina yrittivät puhua asioista. Jotka ei vähempää voisi kiinnostaa. Lakkasin käymästä todettuani. Ettei oikein kukaan oikeasti välitä toisen surusta ?