Alan olla todella väsynyt tilanteeseeni. Olimme exäni kanssa yhdessä 3,5v, näistä 3v asuimme yhdessä. Suhteessa oli paljon vaikeuksia, mutta jotenkin en vain saanut revittyä itseäni irti. Oli yhteiset asunnot ja exäni piti minua jotenkin henkisesti otteessani. Hän ei koskaan hyväksynyt lastani, ja kärsin tästä tilanteesta todella paljon. Asuihan lapsi kuitenkin yhteisessä kodissamme ja minä palloilin heidän kahden välillä. Liiallisen huomion antaminen lapselle kun sai miehen raivostumaan jne. Olin todella ahdistunut ja koin olevani loputtomassa oravanpyörässä.
Sain keväällä lopulta sanottua miehelle, että nyt riitti. Mutta jotenkin hän onnistui kääntämään pääni ja lupasi muuttua ja vannoi että kaikki muuttuu hyväksi. Suostuin vielä jäämään ja yrittämään. Tiesin kyllä jo etukäteen että miksipä tämä muuttuisi, ja eihän se muuttunut.
Kesällä sain sanottua miehelle, että tämä on nyt lopullisesti ohi ja hänen on lähdettävä asunnosta. Pysyin todella tiukkana. Puhuin ystäville ja läheisille erosta ja suhteestamme ja he tukivat päätöstäni ja olivat apuna. Mies lopulta ymmärsi, että tämä juttu on tiensä päässä ja hänen on yksinkertaisesti lähdettävä.
Miehelle ero oli kova pala. Hän vannotti minua, että tulemmehan olemaan ystäviä jne. Minä myöntelin koska halusin kaiken sujuvan "yhteisymmärryksessä" ja koetin olla ärsyttämättä toista.
Ajattelin että kyllä tämä tästä hetken kuluttua helpottaa ja voimme jatkaa elämää. Mutta ei. Nyt on kuitenkin kulunut jo pidemmän aikaa, eikä ex osoita mitään irtautumisen merkkejä. Hän on koko ajan yhteydessä, ilmaantuu asunnolleni ja seurailee autolla. Hän pyrkii kaikin keinoin kontrolloimaan minua ja on sairaalloisen mustasukkainen edelleen. Vaikkei hänellä ole edes mitään aihetta eikä varsinkaan oikeutta siihen, olemmehan eronneet ja molemmat vapaita ihmisiä.
Helpottaako tämä koskaan? Helpointa olisi tietysti katkaista kaikki yhteydenpito, mutta pelkään hänen raivoaan. Joskus on aika kovakouraisesti käsitellyt ja uhkaillut lyömisellä.
Sain keväällä lopulta sanottua miehelle, että nyt riitti. Mutta jotenkin hän onnistui kääntämään pääni ja lupasi muuttua ja vannoi että kaikki muuttuu hyväksi. Suostuin vielä jäämään ja yrittämään. Tiesin kyllä jo etukäteen että miksipä tämä muuttuisi, ja eihän se muuttunut.
Kesällä sain sanottua miehelle, että tämä on nyt lopullisesti ohi ja hänen on lähdettävä asunnosta. Pysyin todella tiukkana. Puhuin ystäville ja läheisille erosta ja suhteestamme ja he tukivat päätöstäni ja olivat apuna. Mies lopulta ymmärsi, että tämä juttu on tiensä päässä ja hänen on yksinkertaisesti lähdettävä.
Miehelle ero oli kova pala. Hän vannotti minua, että tulemmehan olemaan ystäviä jne. Minä myöntelin koska halusin kaiken sujuvan "yhteisymmärryksessä" ja koetin olla ärsyttämättä toista.
Ajattelin että kyllä tämä tästä hetken kuluttua helpottaa ja voimme jatkaa elämää. Mutta ei. Nyt on kuitenkin kulunut jo pidemmän aikaa, eikä ex osoita mitään irtautumisen merkkejä. Hän on koko ajan yhteydessä, ilmaantuu asunnolleni ja seurailee autolla. Hän pyrkii kaikin keinoin kontrolloimaan minua ja on sairaalloisen mustasukkainen edelleen. Vaikkei hänellä ole edes mitään aihetta eikä varsinkaan oikeutta siihen, olemmehan eronneet ja molemmat vapaita ihmisiä.
Helpottaako tämä koskaan? Helpointa olisi tietysti katkaista kaikki yhteydenpito, mutta pelkään hänen raivoaan. Joskus on aika kovakouraisesti käsitellyt ja uhkaillut lyömisellä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hommaa käsiisi kirja "Sata tapaa tappaa mieli" Voit löytää miehesi kaltaisen persoonallisuushäiriöisen kirjan sivuila.
Kokemusta nimittäin on. Juuri tuollainen tilanne jokin aika sitten. Ex pitää jonakin omaisuutenansa vieläkin, vaikka seurustelee enkä yhtään epäile etteikö jatka kyttäämistäni kun se nykyinen suhde loppuu, mutta nyt on vapaampaa. Hänellä saa eron jälkeen olla naisia, mutta minun pitäisi istua kotona kutomassa sukkaa. Juuri samalla tavalla ilmaantui yllättäen oveni taa ja kyseli jopa saisiko avaimen kotiini? Uskomatonta! Hankalaa on kun meillä on lapsia, kontrolloi heidän kautta. Ei suostu ottamaan kaikkia lapsia yhtä aikaa luokseen kun luulee minulla olevan jonkun miehen kanssa sutinaa. Lapset siis ovat näppäriä esiliinoja hänen mielestään. Tietenkään lapset eivät saa käydäkään hänen luonaan jos siellä on joku nainen ja lasten tulisi hänen mielestään ymmärtää asia. No on niitä muitakin lapsenvahteja, että lällällää vaan sen suhteen. =) Miehillä on ihme putkiaivot ja jotkut heistä apinan tavoin roikkuvat kiinni. Säälittävää!
Itse erosin pitkästä avioliitosta. Mies oli luonteeltaan mustasukkainen ja omistushaluinen,
ei hyväksynyt eroa millään ja vaikka itse löysi heti uuden, niin minun painostaminen takaisin ja muutenkin vahtiminen jatkui siihen asti kunnes ns."jäin kiinni" toisen miehen seurasta.
Siis olimme eronneet virallisesti jo aikaa sitten ja minulla oli tietenkin täysi oikeus elää niin kuin itse halusin.
Pari kertaa haukkui minut pystyyn tämän jälkeen ja siihen loppui takaisin kinuaminen. Ymmärsi ilm. viimeinkin, ettei paluuta entiseen enää ole..
Samanlaista täällä mutta meillä se on kestänyt jo 3 vuotta. Yritän olla stressaamasta siitä enään koska en pysty sitä muuttamaan tai tilannetta, täytyy olla vahvana ja elää omaa elämäänsä ja toivoa että löytää toisen pian ja sit sais olla rauhassa.
sitä ketään saa hairitä enää eron jälkeen, eriasia jos antaa häiritä.
miten se on mahdollista? Siis oletko antanut avaimet hänelle? Miksi? Ja seuraa autolla?
Nyt teet niin, että: Sovit, että soittaa saa vain 1kerta/viikko max. Ja uhkaat lähestymiskiellolla, jos seuraaminen ei lopu. Kyllä siihen keinot on saada loppumaan, kuulostaa todella oudolta.Oletko nyt aivan varmasti tehnyt selväksi, että olet pysyvästi eronnut hänestä, ja että paluuta ei ole?