"Sosiaalituet pois rasisteilta, joilla on aikaa hengailla netissä kaiket päivät sen sijaan , että tekisivät töitä tai hakisivat töitä tai auttaisivat naapurin mummoa jne. Sosssupummin sen sijaan jauhavat valheellista paskaa netissä kaiken päivät. Millä sossurahoilla se tietokone ja nettiyhteyskin on maksettu?
Lisäksi nämä rasisti uhkailevat ministereiden ja muiden henkeä, herjaavat ja solvaavat ja harrastavat kiihotusta kansanryhmään vastaan eli ovat rikollisia eli kriminaaleja".
Toisin kuin minulta, joka aktiivisesti autan Romani pummeja, Somppuja ja muita loisia tulemaan maahamme. Sitä paitsi olen humanisti, joka olen saannut ilmaiseksi opiskella yliopistossa jo 10 vuotta jo teen lopputyöni viidenvuoden kulttua. Asumme Hoasin solukämpässä vaimoni kanssa, jonka opinnot ovat viivästyneet lapsiemme johdosta, koska kaupunki on ollut nihkeä maksamaan päivähoitopaikkoja heille. Haluaisimme myös käydä vetämässä punkku Vanhalla, mutta toimeentulotukemme sekä opintotukemme ovat pieniä. Opintolainaa emme saa, sillä olemme jättänää edellisetki maksamatta (pystyyn). Avo henkilöni on sosionomiksi opiskeleva ja hän kaiketi pääsee nyt 100 komiteaan päättämään tuloistamme ja se on hyvä juttu, koska avovaimoni jätti minut, kun selvisi että seurustelen Teuvon kanssa. Siksi olisi hyvä poistaa sosiaalituet kaikilta rasisteilta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
niin, eihän saa sanoa mitään kielteistä mutiaista jotka suomea tuhoaa rikoksillaan, kuten vaikka monen ihmisen hengen vaatineella murhapoltolla.
Sinäkin ole tyypillinen luuseri hyysäri joka luulee että kaikki kielteisesti pakkoloisiin suhtautuvista on skinejä.
Yllätys yllätys sinulle mutta näin ei ole.
Mutta tunhan tiesit kun sinun kirjoitus oli provo, joten en en enää enempää viitikkään sitten kirjoittaa.
Oliko alempanakin aloittaneen ketjun kirjoittajan teksiti "provoa" ?
Sosiaalituet pois rasisteilta ?
Toivottavasti oli.
Se aiempi ei todennäköisesti ollut provo. Vihervasemmistostallarit rakastavat oppi-isänsä Stalinin tapaan kieltoja, rangaistuksia ja toisinajattelijoiden eristämistä. Aivan varmasti he haluavat pakottaa rangaistuksien uhalla kaikki olemaan samaa mieltä kuin he itse ovat.