Voihan vitsi..

Kuvittele itseäs tosi vanhana. Jos tuntuu, että kaduttais, jos et ois kokeillut suhdetta tämän nuoremman miehen kanssa, niin anna palaa. Voihan olla, että siitä tuliskin pitkäaikainen suhde. Tai sitten lyhytaikainen. Mutta kokeilemalla ainakin tiedät, ei tarvi vanhana miettii, että ois pitänyt.

Voi olla, että suhteesta ei tule pitkäaikainen, jos hän haluaa joskus myöhemmin lapsia. Se kannattaa tiedostaa jo alussa. Mutta toisaalta nykyäänhän parisuhteet ja seurustelut nyt ei muutenkaan tunnu kestävän kovin pitkään, joten onko tuolla nyt niin väliä edes?

Siitä vaan, jos molemmat haluaa ja olette samalla aallonpituudella.

Mä olen myös sillä kannalla, että jos vaan mitenkään voi, ja molemmat on rehellisiä, lapsi- ja muista asioista, niin kyllä rakkaudelle kannattaa antaa mahdollisuus. Aina on jotain, millon nyt ikäero, millon kansalaisuus, millon ikäero toisinpäin, tai koulutusero, toinen on kaunis ja toinen on ruma, toinen on lihava ja toinen on laiha, ja uskokaa pois, aina löytyy jotain niin erilaista, että ei se oikein nyt muitten normeihin käy ja että siitä epäröinnin aihetta saa: se kaikki on vain tekosyitä, kun pelkää rakkauden satuttavan, tai ei olekaan varma itsestään ja omista valinnoistaan, jne. jne.

Sillä tosiasia on se, että kukaan muu sitä suhdetta ei elä: heille se siis ei paskaakaan kuulu kun ihmiset ovat molemmat aikuisia. Toinen tosiasia, yhtä tosi, on ettei kukaan saa koskaan takuita, ei edes saman ikäiset, saman kokoiset ja saman näköiset. Kolmas tosiasia on, että on turhaa miettiä kuten sinä, päätöksiä toisen puolesta, jos itse on rehellinen. Hän tekee omansa. Sinä et ole vastuussa hänen lasten tekohalukkuudestaan etkä voi päättää hänen puolestaan, eikä se sinulle kuulukaan. Pidä sinä huoli omista tunteistasi ja haluistasi. Hän pitää omistaan.

Sinä olet tehnyt lapsesi, selvä. Hän ehkä jonain päivänä haluaa omansa ja silloin teille tulee ero, ellet ole muuttanut mieltäsi, mutta mitä sitten? Se on sitten. Se sattuu. Ja on tilanne, mikä on mahdollinen. Mutta mikään muukaan ei takaa loppuelämän suhdetta. Jos siis tunnet aitoa kiinnostusta, ihastusta, suhteen mahdollisuutta ja ennen kaikkea rakkauden mahdollisuutta, niin miksi kannattaisi toisaalta jättää suhde väliinkään? Kyllähän sä aikuisena jo tiedät, että erostakin selviää...

Mutta toisaalta, ei pidä alkaa seurustelemaan siksi, että toinen imartelee, jos ei oikeasti halua eikä oikeasti kiinnosta. Koska jos se nuoruuden ihailu ja se että toinen on ihan kiva, on ainoat syyt, että jos siinä hiljaisuudessaan toteaa, että ei kyllä ihan oikeasti haluakaan ja että se on vain oman egon hivelyä: on syyt väärät! Jos oikeaa ihastusta ei ole, sitä ei ole. Aikuisenakaan ei tarvitse seurustella vaan tavan ja seurustelun vuoksi, ei saa valehdella, pelata ja on typerää aina perustaa seurustelunsa, tai mitään muutakaan, pinnalliselle egon paapomiselle. Siitä ei seuraa mitään hyvää koskaan lopulta.

Joten kyllä, etäisyys ja rauhoittuminen auttaa, silloin kuulee itseään oikeasti. Itse aina hiljennyn, kuuntelen musiikkia, ja ehkä luen pari päivää, jos täytyy tehdä isoja ratkaisuja. Pois tv, pois kaikki häiritsevä, pois tekosyyt ja itsensä peittäminen kännykän pirinään, sähköpostitulvaan ja tekosyihin, menoihin ja muuhun. Tylsyyttä, hiljaisuutta ja oloa. Silloin tietää, mitä ja ketä kaipaa, vai kaipaako ketään. Mutta se vaatii muutaman päivän ja pientä tottumusta, muuten vaan ajatukset juoksee ensimmäiseen pakokeinoon, mikä yleensä on typerin. Mieti asiaa. Onnea matkaan!