Olen päälle kolmekymmentä vuotta vanha nainen.En ole oikestaan koskaan seurustellut kunnolla,elänyt avoliitossa.Siis elänyt ja kokeillut nuorehkon naisen elämään kuuluvia asioita.Olen hivenen kyynistynyt parisuhdemarkkinoihin, muutaman kerran olen tehnyt aloitteita,kun ne eivät ole tuottaneet tulosta,olen päättänyt antaa asian olla.(Aloite tarkoittaa mm.puhelinnumeron antamista miehelle,lähestymistä sähköpostitse).Tuskinpas enää löydän ketään,jos en nuorempana,laihempana ja kauniimpana kelvannut, niin vielä vähemmän nyt varhaiskeski-ikää lähenevänä.
Pohdinnat ovat ristiriitaisia, koska viihdyn itsekseni, minulla ei ole tarvetta mennä naimisiin,hankkia taloa,suhdetta koiraa sun muuta, vain siksi,koska se kuuluu asiaan.Toisaalta arki talousongelmineen ja huolineen olisi helpompaa jakaa toisen kanssa.Aina ei jaksa yksin.En myöskään ole koskaan kuvitellut tulevaisuutta yksin, vaan jotenkin ajattelin,että päälle 30 vuotiaalla on jo työ,parisuhde ja lapsi.En iis ole tyytyväinen elämääni, mutta en saa muutostakaan aikaan.
Olen hiukan epäsosiaalinen,masentunut ja ahdistunut enemmän tai vähemmän. Lisäksi teini-iässä/lapsuudesssani koulukiusattu ja syrjitty.Tämä asia vaikuttaa vielä minäkuvaani ja aiheuttaa jonkinlaista sosiaalista kömpelyyttä paitsi suhteissa, myös parisuhdemarkkinoilla.En uskalla noin vain tehdä aloitteita baarissa,koska en koe olevani tarpeeksi viehättävä.
En siis ole vieläkään oikein päässyt irti siitä ruma teinityttö syndroomasta,vaikka tiedostan olevani nyt vähintään normaalin näköinen.Joidenkin mielestä viehättävä,vaikka minulla ei nyt olekaan kauhean perinteisen näköinen.Minä-kuvani siis kaipaa vahvistusta, vaikka perheeni periaattessa ok,niin en kuitenkaan kokenut saavani tarpeeksi tukea esimerkiksi perheeltäni teini-iässä.
Mikä tämän vuodatuksen taustalla oli:halu purkaa sydäntä?Kenties.Ja kuulla onko muita vastaavia ikisinkkuja olemassa.
Pohdinnat ovat ristiriitaisia, koska viihdyn itsekseni, minulla ei ole tarvetta mennä naimisiin,hankkia taloa,suhdetta koiraa sun muuta, vain siksi,koska se kuuluu asiaan.Toisaalta arki talousongelmineen ja huolineen olisi helpompaa jakaa toisen kanssa.Aina ei jaksa yksin.En myöskään ole koskaan kuvitellut tulevaisuutta yksin, vaan jotenkin ajattelin,että päälle 30 vuotiaalla on jo työ,parisuhde ja lapsi.En iis ole tyytyväinen elämääni, mutta en saa muutostakaan aikaan.
Olen hiukan epäsosiaalinen,masentunut ja ahdistunut enemmän tai vähemmän. Lisäksi teini-iässä/lapsuudesssani koulukiusattu ja syrjitty.Tämä asia vaikuttaa vielä minäkuvaani ja aiheuttaa jonkinlaista sosiaalista kömpelyyttä paitsi suhteissa, myös parisuhdemarkkinoilla.En uskalla noin vain tehdä aloitteita baarissa,koska en koe olevani tarpeeksi viehättävä.
En siis ole vieläkään oikein päässyt irti siitä ruma teinityttö syndroomasta,vaikka tiedostan olevani nyt vähintään normaalin näköinen.Joidenkin mielestä viehättävä,vaikka minulla ei nyt olekaan kauhean perinteisen näköinen.Minä-kuvani siis kaipaa vahvistusta, vaikka perheeni periaattessa ok,niin en kuitenkaan kokenut saavani tarpeeksi tukea esimerkiksi perheeltäni teini-iässä.
Mikä tämän vuodatuksen taustalla oli:halu purkaa sydäntä?Kenties.Ja kuulla onko muita vastaavia ikisinkkuja olemassa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Vähän huonosti muotoiltu virke:Piti siis jotenkin muotoilla, vaikka en olekaan kauhean perinteisen näköinen(= minulla siis ei ole sellaiset piirteet, joita kaikki pitävät viehättävinä)
Minua jotenkin kiinnostaa aina, kun joku nainen on tahtomattaan jäänyt yksin. Kiinnostaa, koska pariutuminen on naisille kuitenkin niin helppoa; useimmat naiset vain tutustuvat miehiin eri elämänpiireissään ja odottavat että miehet iskevät. Miehet sitten tosiaan tekevät aloitteita, ja naiset näistä miehistä valitsevat. Koska olen nähnyt baarissa, miten baarin rumimmillekin naisille tehdään aloitteita, niin tiedän, että ainakaan ulkonäöstä yksin jääminen ei ole kiinni.
Itse olen yksin ja yksinäinen, vaikka olen kovasti yrittänyt. Minut vain on aina naiset jättäneet, tai pettäneet niin että minun on ollut pakko jättää nainen.
Ja rukkasia ja pilkkaa, ne on tuttuja juttuja kun olen ollut johonkin naiseen ihastunut. En lähde edes kuvailemaan.
Toivottavasti et loukkaannu, jos vähän kyselen. Kiinnostaa tosiaan, miten nainen voi jäädä yksin, vaikka miehet tekevät aloitteita harva se päivä.
Millaiset miehet sinulle ovat tehneet aloitteita? Miten olet niihin suhtautunut?
Ilmeisesti olet miehiä kuitenkin tapaillut tai "kevytseurustellut"? Miksi et ole hyväksynyt niistä miehistä ketään ihan omaksi, pysyväksi mieheksesi? Millaisia vikoja niissä miehissä on ollut?
Sanot tehneesi aloitteita itsekin. Millaisille miehille olet tehnyt aloitteita?
Millaisen suhteen haluaisit? Mitä miehen tulisi olla?
"Koska olen nähnyt baarissa, miten baarin rumimmillekin naisille tehdään aloitteita, niin tiedän, että ainakaan ulkonäöstä yksin jääminen ei ole kiinni."
Tuo ei todista mitään, koska baarissa ihmiset on yleensä kännissä ja miehet ovat "juoneet naiset kauniiksi"..Eikä se tarkoita sitä, että mies haluaisi kyseisen naisen kanssa seurustella kun alkoholinhuurut on hävinneet. Tiedän mistä puhun, koska olen ei-niin-kaunis nainen.
Kirjoitin tästä aikaisemminkin johonkin ketjuun, mutta olen nähnyt monin erilaisin tavoin "vajaavaisilla" naisilla ihan terveitä perusmiehiä myös miesystävinä. Siis ei pelkästään baari-iskemistä, vaan ihan miesystävänä tai aviomiehenä, joka on naisen mukana arkipäivän tilanteissa, esimerkiksi kaupassa, kirjastossa tai virastossa. Esimerkiksi sokealla naisella, sikaläskillä naisella (120 kg ), pyörätuolissa istuvalla naisella, kääpiönaisella, sekä parrakkaalla naisella (!) olen nähnyt terveen perusmiehen mukana. Parrakas nainen oli muuten ufo ilmestys. Katsoin kassajonossa, että onko tuolla naisella oikeasti parransänki. Kyllä oli. Ja pepun muodosta päätellen se oli kuitenkin nainen ihan oikeasti, eikä mikään transseksuaali.
Olen siis vakaasti sitä mieltä, että ulkonäkö ei sanele sitä, saako nainen miehen vai ei. Ulkonäkö voi vaikeuttaa miehen saamista, mutta ei tehdä sitä mahdottomaksi.
En nyt viitsi kauheasti yksityiskohtaisesti asioitani selvittää täällä palstalla.Mutta sanottakoon näin ,en ole harrastanut seksiä noin neljään vuoteen.Joten baarista pääasiassa haetaan seksiseuraa,eikä se nyt oikein ole juttuni.Tai en usko,että baarikohtaamisista tulee,mitään sen kummempaa.Yleensä siis, kun suhteellisen harvoin, olen ulkona ,niin minuun ei juurikaan kiinnitetä huomiota.Tai,jos joku juttelee,en oikein osaa tarttua juttuun. Muutamia aloitteita tein nuorempana/esimerkiksi opiskelukaverille.Mutta toki,jos omat aloitteet,eivät johda mihinkään,niin asian antaa olla.Kyynistyy siis.Nuorempana tapasin hieman enemmän ihmisiä,mutta minusta ei oltu ehkä riittävän kiinnostuneita pitkällä tähtäimellä.
Toki tiedostan sen, että harvemmin yksin jääminen on kiinni ulkonäöstä,sen olen ymmärtänyt näin vanhemmiten.Pitää näyttää sosiaaliselta, iloiselta,helposti lähestyttävältä.Harva kai haluaa lähestyä murehtivaa,omissa oloissaan olevaa naista tai miestäkään.Uskon siis, että päaäsiassa suurin syy sinkkuteeni on sosiaalistsen suhteiden puute(esimerkiksi ystäväporukan illanvietosta/harrastuksista yleensä voi löytyä joku).
Ei ole rumia naisia on vain liian vähän vodkaa.
Missä ajattelet, että voisit tavata miehen? Millaisissa paikoissa liikut? Onko siellä yleensäkään miehiä?
Kirjoitit, että jos joku juttelee, niin et oikein osaa tarttua juttuun. Mitä tarkoitat? Pitäisikö lähestyvän miehen painostaa sinua juttelemaan, vaikka olet torjuva?
Olen nimittäin itse huono jatkamaan sellaisten naisten kanssa, jotka vaikuttavat torjuvilta. Siitähän voi saada vaikka häirintäsyytteenkin nykyään. Siksi on jännä juttu, että miten nainen, joka torjuu miesten tutustumisyritykset, sitten odottaisi että miehet tulisivat läpi hänen muuristaan.
Harrastan ja liikun pääasiassa porukoissa, jotka enemmän tai vähemmän naisvoittoisia.Järjestöt,työväenopistot,käyn toki joskus diskoissa ja baareissa ja bileissä.Mutta vanhemmiten kyllästyttää baarielämä ja sen melu, ei ole mahdollisuutta kunnon keskusteluun.Toki myönnän,että pohdintani osin ristiriitaisia:ei aina oikein itsekään tiedä ,mitä haluaa.Ehkä vain odotan,että jotakin tapahtuu.Mutta en nyt epätoivoiseen miesjahtiin halua ryhtyä.Asioiden pitäisi edetä luontevasti.Väkisin vääntämällä ei mitään tapahdu.
Toki olen joskus jäänyt jossittelemaan sitä kuinka juttusille tullut mies olikin kiinnostunut,mutta en nyt osannut flirttailla, tai tajunnut kiinnostusta.Kun en ole teininä tai nuorempana oikein tottunut ihailuun, kiinnostukseen esimerkiksi miesten taholta, en oikein"huomaa"epäsuoraa kiinnostusta vanhemmitenkaan.
Mies mieluummin pehmeä,humaani,mukava.fiksu.En tykkään kovista tai alfaurostyyppisistä miehistä.Ns.suosituista tyypeistä.Koska en ole itsekään sellainen.Ehkä boheemi,mutta ei liian vaihtoehtoinen elämäntapaintiaanikaan.Sen vain tietää,kun kolahtaa.Olin hieman ihastunut yhteen tuttuuni(on fb-kaveri),mutta hän on nyt parisuhteessa.Harmi,vaikka en usko,että olisimme olleet riittävän samanlaisia.En siis ilmaissut ko.ihmiselle kiinnostusta, koska en usko,että se olisi ollut molemminpuolista.Tai ehkä olin vain ihastunut ihastumiseen.
Jos sinulle aloitteet ovat sähköposti tai puhelinnumero niin sä et ole oikeasti tehnyt ainuttakaan merkittävää aloitetta.
Noi on juttuja joita tehdään vaikka sellaisille joista halutaan IHAN VAAN KAVERIA.
Aloitteessa sä kerrot että olet kiinnostunut juuri tietystä ihmisestä ja nimenomaan tähtämisessä suhde.
Sä olet etäinen kylmä broileri jota miehet ei jaksa jallittaa. Sä et ole kyllästynyt parisuhdemarkkinoihin vaan sä olet turtunut omaan saamattomuuteesi eikä sulla ole hajuakaan parisuhdemarkkinoista ja siitä miten siellä toimitaan jos halutaan suhde.
Olet vanhapiikamatskua peripassiivisuudessasi. Kukaan ei sua pelasta vaan sä pelastat itsesi jos pelastat.
Se mitä on tapahtumassa on se että OLET TOTTUNUT NYHJÄÄMISEESI JA ALAT PITÄMÄÄN SITÄ OIKEANA VAIHTOEHTONA vaikka järki sanookin toisin.
Kyllä vastaavia ikisinkkuja on. Mä olen päälle kolmekymmentä vanha mies, joka ei ole koskaan seurustellut. Pärjään kohtuullisesti yksinkin, mutta elämäni olisi luultavasti onnellisempaa hyvässä parisuhteessa.