Ikävä tapaus

Olen kohta 28v täyttävä, ihan fiksu ja komeaksikin sanottu sinkkumies. Kerronpa tässä nyt eräästä aika ikävästä tapauksesta, joka minulle sattui tässä hiljattain. Olin käymässä yksi viikonloppuilta käymässä erään ihan minun lähellä asuvan kaverin luona, ja sieltä lähdettyäni päätin käydä lähibaarissa katsastamassa, et mikä meininki siellä on näin lauantai-iltana. Join siellä noin pari tuoppia, ja yhdessä vaiheessa baaritiskillä ollessani eräs vaalea ja ihan nättikin nuori nainen tuli juttelemaan minulle. Hän oli liikkeellä muutaman vanhemman ihmisen kanssa, jotka olivat kuulemma hänen työkavereita. Hän pyysi minua istumaan ja juttelemaan heidän kanssa samaan pöytään, ja näin teinkin. Tämä nainen vaikutti siltä, niinkö voisi olla kiinnostunutkin minusta. Kävimme myös tanssimassa, kun siellä lähibaarissa voi tanssiakkin. Sitten kohta hän ehdotti minulle, että lähdetkö minun kanssa johonkin toiseen baariin, jossa voisi bailata kunnolla?Vastasin myöntävästi, ja niin lähdimme kulkemaan kaupungin keskustaa kohti, johon ei ollut kuin muutama sata metriä. Hän vielä otti minua kädestä kiinni, ja tunsin että nyt minulla saattoi käydä tuuri, vaikka siinähän mä oikeastaan virheen teinkin, kun lähdin hänen matkaan sinne. Siellä toisessa baarissa sitten menimme samantien tanssilattialle joraan, ja kävimme hakeen juomaa ja sitten taas uudelleen tanssilattialle. Ongelmat alkoivat heti kohta kun menimme uudelleen tanssilattialle. Siinä kun tanssimme, niin ihan meidän viereen tulla pelmahti sellainen oikein pelimiehen oloinen ja nopealiikkeinen nuori jätkä. Hän alkoi tanssiin ja koikkelehtiin oikein näyttävästi, vieden kokonaan seuralaiseni huomion. Sitten tämä nainen kenen kanssa tulin sinne, sanoi että hän on minun eri paikkakunnalla asuva serkkupoika, joka on tullut yllätysvierailulle. Ajattelin, että voihan hän todellakin olla sen naisen serkkupoika, mutta kuitenkin alkoi jo pänniä se, että kun minulla kerrankin oli hyvät senssit menossa, niin joku tulee siihen sotkeen.
Aloin tuntea itseni ulkopuoliseksi, ja kohta se nainen sanoikin, että minun pitää olla nyt serkkupojan kanssa, ja jatkoi tanssimista hänen kanssaan. Siinä vaiheessa minä jo luovutin, tuntien itseni ihan aasiksi.
Olin sitten siinä yksin jonkun aikaa.
Siinä sitten jossain vaiheessa huomasin naisseuralaiseni, nyt jonkun toisen jätkän seurassa baaritiskin luona, eli hän ei ollut nyt sen "serkkupojan" seurassa. Menin sitten siihen, ja se jätkä alkoi pottuilla minulle, sanoen että: -voisitko poistua. Tätä hän toisti useammasti ja sanoi sitten vielä, että onko sulla kuullun ymmärtämisessä jotain vikaa? Tässä vaiheessa luovutin lopullisesti, ja huomasin pelin menettäneeni. Heti siitä paikalta poistuessani, törmäsin siihen naisseuralaiseni "serkkupoikaan". Tämä sitten kysyi, että mihin se minun serkkutyttö katosi? Sanoin, että tuolla se on nyt jonku toisen jätkän seurassa. Sitten kuulin pöyristyttävän jutun. Hän alkoi puhua, että ei me mitään serkuksia olla, että hän vain keksi sen, päästäkseen sinusta eroon. Voi hyvää päivää, sanon minä. Sanoin siinä sitten, että on se kumma kun joihinkin ei voi luottaa ei sitten ollenkaan. Se jätkäkin oli samaa mieltä, ja sanoi että tytöt ovat tuollaisia.
Tämä tapaus muistutti minua siitä, että joihinkin naisiin ei voi kerta kaikkiaan luottaa, ja jotkut ovat melko kummallisia. En suinkaan yleistä, enkä ala naisia syyllistään että kaikki naiset olisivat sellaisia, mutta näköjään niitä sellaisiakin löytyy, ja on myös hyviäkin naisia. Onhan se aika törkeää toista kohtaan, kun ensin pyytää mukaan lähteen toiseen baariin, ja haluaa minun seurassa olla ja sitten lyöttäytyy toisten jätkien kelkkaan. Sitten vielä valehtelee, että hän on minun serkkupoika, päästäkseen minusta eroon, vaikka minun kanssa halusi ensin lähteä sinne toiseen baariin. Ei niinkö voi millään käsittää tuollaista toimintaa.
8375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

jo kaiken susta:

"...ja sieltä lähdettyäni päätin käydä lähibaarissa katsastamassa, et mikä meininki siellä on näin lauantai-iltana"

Äänestä

Kyllä minä ainakin viikkojen dieetin, salin ja tanssiliikkeitten opettelun jälkeen olisin tuon kokemuksen läpielettyäni mielellään käynyt karkkiostoksilla (20e) ja keskittynyt dataamiseen ja vuokravideoihin.

Äänestä

ja pahasti. Tuollaisia pohjasakkaa olevia naisia on tämä maa täynnä. Et sä siitä ämmästä olis mitään toimivaa suhdetta koskaan saanut vai olitko vain seksin perässä?

Äänestä

Tämä nyt ei todellakaan ole edes tarinana törkeimmästä päästä.

Parhaimmillaan nainen panee suurin piirtein parin korttelin päässä jonkun miehen kanssa kun on jättänyt poikaystävänsä baariin ihmettelemään että minne se tyttöni hävisi.

Se on oikeasti niin että kun naisen tunnepuoli menee päälle ja on pikkaisen narsisimia mukana niin sieltä voi tulla ihan mitä hyvänsä selitystä.

Ämmät ovat kieroja. Tuosta selvisit kuitenkin aika vähällä.

Äänestä

Harmillisesti kävi. Jos kuitenkin ajatellaan nyt vähän sen tytönkin kannalta.

Tyttö sai selvästi ensivaikutelmasta väärän käsityksen, koskapa halusi päästä sinusta melko pian eroon. Joko itse olitkin erilainen kuin piti tai muut vain sattuivat olemaan kiinnostavampia. Tyttö siis keksi hätävalheen, ja niillähän ei ole yleensä taipumusta olla kovin laadukkaita. Mutta mitäpä muuta hän olisi voinut tehdä?

Kun hän huomasi, ettei lopulta halunnutkaan viettää enempää aikaa kanssasi, olisiko hänen pitänyt kuitenkin olla kanssasi loppuilta? Olisiko pitänyt viedä kotiinsa? Lähteä yksin heti kotiin, jottet sinä harmistuisi muista seuralaisista?

Millä tavalla tuossa tilanteessa voi säästää toisen tunteita parhaiten? Onko ongelmasi nyt siinä hätävalheessa eli olisiko tytön pitänyt sanoa suoraan, ettei enää kiinnostanut? Harmittaisiko suora puhe vähemmän?

Luulen, että vastaat suoran puheen olevan se toivottu väylä, mutta ei asia oikeasti ole noin yksinkertainen. Mietipä tätäkin tytön kannalta: kuinka suoraan sanoisit selvästi kiinnostuneelle, itseäsi isommalle, täysin tuntemattomalle ihmiselle - johon varmasti törmäät samoissa paikoissa ja kaupungilla myöhemminkin - että tulipa tunti sitten tehdyksi virhearviointi eikä nyt kiinnosta enää? Asetu nyt harmistasi huolimatta toisen kenkiin ja mieti, oliko tytön käytös pelkästään ilkeää (en tosiaan väitä, että se olisi ollut nättiä) vai olisiko siinä ollut muutakin takana kuin pelkkä inhottava luonne?

Äänestä
  • Kyllä. Jos nainen pyytää miestä mukaansa seuraksi johonkin paikkaan, niin ei seuralaista silloin dumpata vaikka kiinnostavampi mies osuisikin silmään.
    Mitä jos minäkin pyytäisin jotain kaveriani leffaan, mutta sitten kun kaupungilla törmäisin johonkin "kiinnostavampaan" kaveriin, niin jättäisin alkuperäisen kaverin yksin leffaan ja lähtisin tuon kiinnostavamman matkaan?
    Sillä onko kyseessä lyhyempi vai pidempi tuttavuus ei ole mitään väliä.
    Kohteliasta on myös, että jos joku mies roikkuu naisen seurassa baarissa, että nainen tarjoaa loppuillasta piparia.

    Äänestä

pidä odotukset kurissa vaikka nainen ottaakin vähän kontaktia. Eihän tuo nyt mitään ollut luvannut. Olisi se voinut tietysti hoitaa vähän eri lailla nuo tilanteet, esim. se serkkupoika -juttu oli aika lapsellinen.

Äänestä

Voi jätkä! Kuvittelitko tosissas että se paikallinen pubiruusu olis rakastunut suhun ihan täysillä, muuttanut tapansa, kosinut sinua heti baari-illan jälkeen ja hankkinut kanssasi lapsia, farmariauton ja samanlaisen tuulipuvun. Tosikko olet, voi että!

Itsekin tullut joskus käytettyä tuota "serkku" sanaa. No, mitä serkumpi sitä herkumpi!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


yksHeppuVaan kirjoitti:

Olen kohta 28v täyttävä, ihan fiksu ja komeaksikin sanottu sinkkumies. Kerronpa tässä nyt eräästä aika ikävästä tapauksesta, joka minulle sattui tässä hiljattain. Olin käymässä yksi viikonloppuilta käymässä erään ihan minun lähellä asuvan kaverin luona, ja sieltä lähdettyäni päätin käydä lähibaarissa katsastamassa, et mikä meininki siellä on näin lauantai-iltana. Join siellä noin pari tuoppia, ja yhdessä vaiheessa baaritiskillä ollessani eräs vaalea ja ihan nättikin nuori nainen tuli juttelemaan minulle. Hän oli liikkeellä muutaman vanhemman ihmisen kanssa, jotka olivat kuulemma hänen työkavereita. Hän pyysi minua istumaan ja juttelemaan heidän kanssa samaan pöytään, ja näin teinkin. Tämä nainen vaikutti siltä, niinkö voisi olla kiinnostunutkin minusta. Kävimme myös tanssimassa, kun siellä lähibaarissa voi tanssiakkin. Sitten kohta hän ehdotti minulle, että lähdetkö minun kanssa johonkin toiseen baariin, jossa voisi bailata kunnolla?Vastasin myöntävästi, ja niin lähdimme kulkemaan kaupungin keskustaa kohti, johon ei ollut kuin muutama sata metriä. Hän vielä otti minua kädestä kiinni, ja tunsin että nyt minulla saattoi käydä tuuri, vaikka siinähän mä oikeastaan virheen teinkin, kun lähdin hänen matkaan sinne. Siellä toisessa baarissa sitten menimme samantien tanssilattialle joraan, ja kävimme hakeen juomaa ja sitten taas uudelleen tanssilattialle. Ongelmat alkoivat heti kohta kun menimme uudelleen tanssilattialle. Siinä kun tanssimme, niin ihan meidän viereen tulla pelmahti sellainen oikein pelimiehen oloinen ja nopealiikkeinen nuori jätkä. Hän alkoi tanssiin ja koikkelehtiin oikein näyttävästi, vieden kokonaan seuralaiseni huomion. Sitten tämä nainen kenen kanssa tulin sinne, sanoi että hän on minun eri paikkakunnalla asuva serkkupoika, joka on tullut yllätysvierailulle. Ajattelin, että voihan hän todellakin olla sen naisen serkkupoika, mutta kuitenkin alkoi jo pänniä se, että kun minulla kerrankin oli hyvät senssit menossa, niin joku tulee siihen sotkeen.
Aloin tuntea itseni ulkopuoliseksi, ja kohta se nainen sanoikin, että minun pitää olla nyt serkkupojan kanssa, ja jatkoi tanssimista hänen kanssaan. Siinä vaiheessa minä jo luovutin, tuntien itseni ihan aasiksi.
Olin sitten siinä yksin jonkun aikaa.
Siinä sitten jossain vaiheessa huomasin naisseuralaiseni, nyt jonkun toisen jätkän seurassa baaritiskin luona, eli hän ei ollut nyt sen "serkkupojan" seurassa. Menin sitten siihen, ja se jätkä alkoi pottuilla minulle, sanoen että: -voisitko poistua. Tätä hän toisti useammasti ja sanoi sitten vielä, että onko sulla kuullun ymmärtämisessä jotain vikaa? Tässä vaiheessa luovutin lopullisesti, ja huomasin pelin menettäneeni. Heti siitä paikalta poistuessani, törmäsin siihen naisseuralaiseni "serkkupoikaan". Tämä sitten kysyi, että mihin se minun serkkutyttö katosi? Sanoin, että tuolla se on nyt jonku toisen jätkän seurassa. Sitten kuulin pöyristyttävän jutun. Hän alkoi puhua, että ei me mitään serkuksia olla, että hän vain keksi sen, päästäkseen sinusta eroon. Voi hyvää päivää, sanon minä. Sanoin siinä sitten, että on se kumma kun joihinkin ei voi luottaa ei sitten ollenkaan. Se jätkäkin oli samaa mieltä, ja sanoi että tytöt ovat tuollaisia.
Tämä tapaus muistutti minua siitä, että joihinkin naisiin ei voi kerta kaikkiaan luottaa, ja jotkut ovat melko kummallisia. En suinkaan yleistä, enkä ala naisia syyllistään että kaikki naiset olisivat sellaisia, mutta näköjään niitä sellaisiakin löytyy, ja on myös hyviäkin naisia. Onhan se aika törkeää toista kohtaan, kun ensin pyytää mukaan lähteen toiseen baariin, ja haluaa minun seurassa olla ja sitten lyöttäytyy toisten jätkien kelkkaan. Sitten vielä valehtelee, että hän on minun serkkupoika, päästäkseen minusta eroon, vaikka minun kanssa halusi ensin lähteä sinne toiseen baariin. Ei niinkö voi millään käsittää tuollaista toimintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu