Tullut nyt testattua ja käytettyä jo hyvä tovi sekä ilmaista suomi24 että maksullista deittipalstaa. Täytyy myöntää että olen aikalailla yllättynyt siitä että deittipalstoilla on niinkin vähän sanoin kuvaillakseni ikäluokkani naisia joilla on kohtuuhyvä työ, yleisesti terveellisenoloiset elintavat, eivät tupakoi, ovat suht täysjärkisenoloisia, pitävät suurinpiirtein ulkonäöstään huolta eivätkä leiu koko ajan jossain pilvilinnoissa. Itse 29 vuotiaana miehenä jolla on ihan hyvä työ, harrastukset,kämppä yms. ja olen varmastikin vähintään keskivertokomea ulkonäöltäni ja elämän muut asiat kunnossa, on näiden palstojen kautta lähinnä tullut vastaan mitä omituisimpia naisia, treffeille pääseminen on ollut suht helppoa eli se ei ole ollut ongelma. Siis lyhykäisesti kuvailisin että kaikkea muuta kuin sellaisia tavallisen ja normaalinoloisia naisia. Olen miettinyt että mistä moinen johtuu ja tullut siihen tulokseen ettei naisten jotka ovat ns. kunnon pakkauksia jollaista haen, ei ole tarvetta olla tällaisilla palstoilla seuraa hakemassa kun vientiä on vähintään riittävästi muutoinkin.
Sen sijaan yksinhuoltajaäitiä, tupakoivia, runsaasti alkoholiakäyttäviä, lihavia, siwan kassalla töissä olevia amiksia yms. täällä kyllä riittää joka sormelle ja varpaalle, muttei siis mitään kunnon naisia mitkä jaksaisivat sytyttää oikeasti, siis ihan ihmisenä eikä vain ulkonäöllisesti.
No tulevana viikonloppuna teen järkiratkaisun ja lähden baariin ihan oikeasti tutustumaan ihmisiin, selviää se ihmisen ajatuksenkulkukin kummasti erilailla kuin turhaakin turhemmilla deittipalstoilla roikkuen.
Sen sijaan yksinhuoltajaäitiä, tupakoivia, runsaasti alkoholiakäyttäviä, lihavia, siwan kassalla töissä olevia amiksia yms. täällä kyllä riittää joka sormelle ja varpaalle, muttei siis mitään kunnon naisia mitkä jaksaisivat sytyttää oikeasti, siis ihan ihmisenä eikä vain ulkonäöllisesti.
No tulevana viikonloppuna teen järkiratkaisun ja lähden baariin ihan oikeasti tutustumaan ihmisiin, selviää se ihmisen ajatuksenkulkukin kummasti erilailla kuin turhaakin turhemmilla deittipalstoilla roikkuen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miten tämä kirjoitus on niin helvetin tuttu? Oletko copypastannut jonkun vanhemman aloituksen?
Mitä vikaa on siwan kassassa? Tärkeempi duuni se on kuin joku vitun markkinointi päällikkö.
Nimenomaan. Tekeekö korkea koulutus/työ jotenkin paremman ihmisen? Kyllä minä tunnen suht korkeasti koulutettuja/"korkeassa virassa" olevia ihmisiä ketkä osaa olla ns. rasittavia ihan koko ajan.
Kannattaisi ajatella niin, että arvot tulee muualta kuin papereista.
Mikä vika on yksinhuoltaja-äideissä ja vähän pulskissa?
Kysyn vaan.
Taidat etsia tikkulaihaa...
L16=öytykö sieltä ravintolasta paremmin ,ainakin katsekontaktin saa helpommin..
Luuletko tosiaan löytäväsi baareista korkeammin koulutettua ja vähemmän tupakoivaa seuraa kuin deittipalstoilta?
Jos sulla on ulkonäkö ja asiat kunnossa, niin sopivia ehdokkaita pitäisi löytyä päivittäin työelämästä ja vapaa-ajalla astumalla ovesta ulos.
Ongelmasi on se, että olet liian ujo ottamaan spontaanisti kontaktia kiinnostaviin naisiin.
on se, että vähättelet muita (siwan kassa, yh, ym.)
Todellinen ongelmasi saattaa olla narsistinen persoonallisuushäiriö. Siihen on saatavana hoidoksi psykoterapiaa ja lääkitystä. Hoida itsesi kuntoon.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Narsistinen_persoonallisuushäiriö