Kreationismi / luonnoll.valinta / sattuman lait

Väittely 2:n ensimm. mainitun suht. käy yleensä näin:
Kreationisti: ihminen siksi koekeatasoinen olento että aiheuttaja on korkeampi voima
( onko voima kristittyjen jumala , Allah , Buddha vai tuhannet muut jää avoimeksi, kaikilla yhtä
tieteellisesti pätemättömiä perusteita: "pyhiä kirjoituksia" )
Antikreatonisti: Ihminen sopeutunut parhaiten elinolosuhteisiin, siksi saavuttanut johtavan aseman.
Entä sitten sattuma: voisiko se olla lopulta se uskontoja ja sopeutumisteorioita ylempänä oleva älykäs suunnittelija.
Ennenkuin ylenkatsot ajatusta , koetapa taistella sattuman lakeja vastaan. Heitä lukuisia kertoja
kruunaa ja klaavaa, koeta korkeampia voimia apuun kutsuen tai luonnollisen valinnan periaatetta
noudattaen saada jommalle kummalle enemmän osumia. Onnistuiko ?
Koeta sitten kysyä sattumalta, onko seuraavan yksittäisen heiton tulos jompi kumpi. Saattaapi
olla tai sitten ei ole. Sattuma osaa myös tarvittaessa säilyttää salaisuutensa.
Saattaa näin olla, että sattuma nauraa sekä jumalille että luonnolliselle valinnalle.
21494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

"Antikreatonisti: Ihminen sopeutunut parhaiten elinolosuhteisiin, siksi saavuttanut johtavan aseman."

Miten niin johtavan aseman?

Äänestä
  • se pyrkii hallitsemaan eläimiä ja omia lajikumppaneitaan

    Äänestä

  • sattumisti kirjoitti:

    se pyrkii hallitsemaan eläimiä ja omia lajikumppaneitaan

    ..."pyrkii hallitsemaan..." ei ole yhtä kuin että on silloin "johtavassa asemassa".

    Äänestä

  • Super Papu kirjoitti:

    ..."pyrkii hallitsemaan..." ei ole yhtä kuin että on silloin "johtavassa asemassa".

    onnistuu, kuten toveri Stalinille ja korpraali Hitlerille, kun 2:n maailmansodan
    alussa määrättiin Puolan kohtalo. Olivat johtavassa asemissa tehtyjen ratkaisujen
    suhteen.

    Äänestä

  • sattumisti kirjoitti:

    se pyrkii hallitsemaan eläimiä ja omia lajikumppaneitaan

    "se pyrkii hallitsemaan eläimiä ja omia lajikumppaneitaan "

    Ei tuo tarkoita johtavaa asemaa. Antaisitko nyt jonkun mittarin, miten johtavaa asemaa mitataan. ainakin tällä hetkellä ihmisen elämää hallitsee sadat lajit, jotka eivät ole mitenkään riippuvaisia lajeina ihmisestä.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    Johtavassa asemassa ovat muurahaiset. Niiden yhteenlaskettu massa ylittää
    maapallon ihmisten massan. Niillä on korkealle kehittynyt luku- ja kirjoitustaito.
    Saattaa olla, että niiden tuntemus antimateriasta ja pimeästä energiasta
    ylittää inhimillisen tiedon, siinäpä perusteita johtajuudelle , pöllö.

    Äänestä

termi antikreationisti? Mikä se on? Miten se eroaa evolutionistista?

Äänestä
  • keksin termin eilen. Jos hyvin käy, se on vuoden päästä yleisessä käytössä.

    Äänestä

  • itsimuttas kirjoitti:

    keksin termin eilen. Jos hyvin käy, se on vuoden päästä yleisessä käytössä.

    yleisiin toimintaperiaatteisiini kuuluu äidinkielen ilmaisuvarannon rikastuttaminen,
    elävöittäminen, monipuolistaminen ja muunkinlainen yleisluontoinen kehittäminen.

    Äänestä

  • Mikä on evolutionisti?

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    Mikä on evolutionisti?

    evolutionisti on henkilö, joka pitää evoluutioteoriaa pätevänä selityksenä lajien kehittymiselle (evolutionismi). Mutta sanaa ei varmaan käytetä muussa kontekstissa kuin vertailtaessa eri kehitysteorioita keskenään?

    Äänestä

  • kaarne ei rek. kirjoitti:

    evolutionisti on henkilö, joka pitää evoluutioteoriaa pätevänä selityksenä lajien kehittymiselle (evolutionismi). Mutta sanaa ei varmaan käytetä muussa kontekstissa kuin vertailtaessa eri kehitysteorioita keskenään?

    "Mutta sanaa ei varmaan käytetä muussa kontekstissa kuin vertailtaessa eri kehitysteorioita keskenään?"

    Vertailtaessa, niin siis mitä muita, kehitysteorioita (kuin evoluutio) keskenään. Käsittääkseni evoluutioteoria on se ainoa, mutta valaise toki minua myös niistä muista, jos sellaisia kerran mielestäsi on.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    mitä vikaa evolutionisti -termissä on. En jaksa pitkiä johdattelukyselyjä, vaan tunnustan etten ole biologi, joten mun termistö saattaa olla virheellistä. Mielekästä olisi siinä tapauksessa että kerrot mitä ajattelet mun ajatuksista.

    Kehitysteoruialla tarkoitin esim kreationistista selitystä. Arvelen nyt että et pidä sitä teoriana ja se sopii mulle, mutta hyvä olisi jos esittäisit selkeän näkemyksen, etkä vain johdattelisi.

    Äänestä

  • Evoluutio ei ensinnäkään ota kansaa elämän syntyyn, eli evolutionisti voi olla kreationistikin. Näitähän on maailma pullollaan (siis ihmisiä, jotka ymmärtävät, että evoluutio on tieteellinen fakta, ja aukkojen jumalansa on hakeutunut pienempään piiriin).

    Kreationismi = uskomus, jonka mukaan maailmankaikkeuden on luonut jokin ulkopuolinen voima
    antikreationismi = uskomus, jonka mukaan maailmankaikkeutta ei ole luonut ulkopuolinen voima

    Jos maailmankaikkeutta ei ole luonut ulkopuolinen voima, on olemassa kai kaksi vaihtoehtoa:
    1. Maailmankaikkeus on syntynyt itsestään
    2. Maailmankaikkeus on aina ollut olemassa

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Evoluutio ei ensinnäkään ota kansaa elämän syntyyn, eli evolutionisti voi olla kreationistikin. Näitähän on maailma pullollaan (siis ihmisiä, jotka ymmärtävät, että evoluutio on tieteellinen fakta, ja aukkojen jumalansa on hakeutunut pienempään piiriin).

    Kreationismi = uskomus, jonka mukaan maailmankaikkeuden on luonut jokin ulkopuolinen voima
    antikreationismi = uskomus, jonka mukaan maailmankaikkeutta ei ole luonut ulkopuolinen voima

    Jos maailmankaikkeutta ei ole luonut ulkopuolinen voima, on olemassa kai kaksi vaihtoehtoa:
    1. Maailmankaikkeus on syntynyt itsestään
    2. Maailmankaikkeus on aina ollut olemassa

    kreationismista on ollut laajempi: vaikka se on saanut nimensä luomisesta, se ottaisi kantaa myös kehitysprosessiin. Tämän taulukon tapaisesti: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kreationismi

    Äänestä

  • UPDATE_9281033 kirjoitti:

    kreationismista on ollut laajempi: vaikka se on saanut nimensä luomisesta, se ottaisi kantaa myös kehitysprosessiin. Tämän taulukon tapaisesti: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kreationismi

    Jos kreationismi ottaa kantaa myös kehitysprosessiin, niin vastaavasti pitäisi tehdä ateisminkin ja evoluutioteorian pitäisi selittää maailmakaikkeuden ja elämän synty.

    Noh, positiivinen korrelaatiohan tässä tietysti on havaittavissa esimerkiksi ateismin ja tieteellisen maailmankuvan välillä, mutten silti lähtisi heittelemään yhtäsuuruusmerkkejä. Esimerkiksi itse miellän omaavani suhteellisen avoimen ja tieteellisen maailmankuvan. Jos pitäisi määritellä, olisin kuitenkin vahvasti evoluution kannalla oleva kreationisti.

    Nuoren maan kreationismi (tai vaikka "last thursdayism") ottaa toki kantaa kehitysprosessiin. Tai lähinnä sen puuttumiseen. Mutta tämä ei ole seurausta kreationismista sinänsä, vaan tuon laadun hihhuleiden ajatusmaailmasta. :)

    Äänestä

Kaikella on syy ja seuraus, tai sitten minkä tahansa seuraaminen mistä hyvänsä on puhdasta sattumaa. Jos universumi ja aika syntyi itsekseen ilman syytä, kyseessä on sattuma. Mikäli universumi on ikuinen ja ollut aina, entropia olisi kuluttanut kaikki tapahtumat loppuun.

Seuraus:

Ihminen on syntynyt sattumalta, elämänsä ja kuolemansa ovat sattumaa ja/tai ihminen on sopeutunut niin hyvin lämpökuolemaan ettei edes huomaa sen olemassaoloa.

Olisiko kolmaskin vaihtoehto?

Äänestä
  • yhteiseksi hyväksemme, seuraus on iän piteneminen ja syy on nauru.
    Lantinheiton tulos on tunnetusti riippuvainen heittäjän objektille antamasta liikeradasta.
    On muitakin tulokseen vaikuttavia tekijöitä, esim. tuuliolosuhteet , ilmanpaine ja
    vetovoiman kiihtyvyys heittopaikalla. Olen tutkinut, olisiko ko. tekijöiden sattumien
    puhtausasteissa eroa ja saanut mielenkiintoisia tuloksia. Julkaisen ne heti, kin saan tutkimukseni valmiiksi.
    Saattaa olla, että sen kolmannen vaihtoehdon salaisuus ratkeaa silloin.

    Äänestä

Antikreationisti? Onko se mahdollisesti jokin uusateistin synonyymi?

Äänestä
  • synonyymi. Ei heti hyväksy vanhantestamentin kiukkuista jumal-äijää maailman
    luojaksi, arvioi myös Buddhan ja Allahin ehdokkuutta.
    Päätyy lopulta siihen, että kaikki onneksi ovat tarujen tuotteita.

    Äänestä

  • sattumisti kirjoitti:

    synonyymi. Ei heti hyväksy vanhantestamentin kiukkuista jumal-äijää maailman
    luojaksi, arvioi myös Buddhan ja Allahin ehdokkuutta.
    Päätyy lopulta siihen, että kaikki onneksi ovat tarujen tuotteita.

    Ateismi on suuri huuhaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

sattumisti kirjoitti:

Väittely 2:n ensimm. mainitun suht. käy yleensä näin:
Kreationisti: ihminen siksi koekeatasoinen olento että aiheuttaja on korkeampi voima
( onko voima kristittyjen jumala , Allah , Buddha vai tuhannet muut jää avoimeksi, kaikilla yhtä
tieteellisesti pätemättömiä perusteita: "pyhiä kirjoituksia" )
Antikreatonisti: Ihminen sopeutunut parhaiten elinolosuhteisiin, siksi saavuttanut johtavan aseman.
Entä sitten sattuma: voisiko se olla lopulta se uskontoja ja sopeutumisteorioita ylempänä oleva älykäs suunnittelija.
Ennenkuin ylenkatsot ajatusta , koetapa taistella sattuman lakeja vastaan. Heitä lukuisia kertoja
kruunaa ja klaavaa, koeta korkeampia voimia apuun kutsuen tai luonnollisen valinnan periaatetta
noudattaen saada jommalle kummalle enemmän osumia. Onnistuiko ?
Koeta sitten kysyä sattumalta, onko seuraavan yksittäisen heiton tulos jompi kumpi. Saattaapi
olla tai sitten ei ole. Sattuma osaa myös tarvittaessa säilyttää salaisuutensa.
Saattaa näin olla, että sattuma nauraa sekä jumalille että luonnolliselle valinnalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu