En saanut toivomaani päivää vapaaksi, voinko valittaa?

Olen määräaikaisapuna eräässä yrityksessä. Toivoin jouluaattoa vapaaksi, koska olen ollut samaisessa yrityksessä jouluaattona töissä myös kahtena viimeisenä vuonna. Otin pomooni yhteyttä yli kuukausi sitten, mutta sain vastaukseksi vain jotain epämääräistä. Nyt minulle on kuitenkin laitettu työvuoro jouluaatolle, ja kun otin asian pomon kanssa, hän ei suostunut edes harkitsemaan asiaan vaikuttamista ja sanoi, että voin itse kysellä silloin vapaalla olevilta, josko joku haluaisi ottaa vuoroni (ja siinä mukana ylimääräiset tunnit).

En kuulu alan liittoon, koska olen töissä vain muutaman viikon rupeamassa. Kyseessä on suuri yritys, joten pomoni ei ole yrityksen johtaja. Pitääkö minun vain niellä pettymykseni ja raahautua aattona töihin, vai voinko ottaa asiassa mihinkään yhteyttä?
4433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Haet saikkulapun terkkarilta selkäkivun tai vastaavan vuoksi vaikkapa ensi tiistaina.

Äänestä

Orjat yleensä joutuu kysymään isännältä lupaa tekemisiinsä, näkisin vaan että puuvilla ja kana on vaihtunut rahaan millä saa saman asian

Äänestä
  • Häivy putiikista, ja sano soronoo vittuako yhtä elämää jossain hikisessä paskapuuhassa roikkuu

    Äänestä

vakituiset menevät ekstrajien, määraikaisten, sijaiste etc. edelle. Eli jos vaikka kyse hoitoalasta, ravintolaalasta tai mistä tahansa vastaavasta niin määräaikaisille jää kaikki pyhävuorot kuten joulu,juhannus etc. Ellei joku vkituinen vapaaehtoisesti suostu vaihtamaan. Vaimoni ollut10 vuotta valtion virastossa jossa kaikki samalla osastolla vakituisia ja normaali 8-16 töissä. Alussa oli käytäntönä että enemmän palvelusvuosia omanneet saivat aina parhaat talviloma ja kesäloma ajat. Vähemmän kuten vaimollani oli kesälomat niin että loppuivat ennen juhannusta tai alkoivat elokuun alussa. Sitten tuli uusi esimies ja järjestys muuttui siten että parhaimmat loma ajat meniät kiertoon että jokainen sai huonommat joka kolmas vuosi. Kaikki hyväksyneet tämän ratkaisun. Toimii siis kun kaikki vakituisia. Sinun kohdalla tuskin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pettynyt työmyyrä kirjoitti:

Olen määräaikaisapuna eräässä yrityksessä. Toivoin jouluaattoa vapaaksi, koska olen ollut samaisessa yrityksessä jouluaattona töissä myös kahtena viimeisenä vuonna. Otin pomooni yhteyttä yli kuukausi sitten, mutta sain vastaukseksi vain jotain epämääräistä. Nyt minulle on kuitenkin laitettu työvuoro jouluaatolle, ja kun otin asian pomon kanssa, hän ei suostunut edes harkitsemaan asiaan vaikuttamista ja sanoi, että voin itse kysellä silloin vapaalla olevilta, josko joku haluaisi ottaa vuoroni (ja siinä mukana ylimääräiset tunnit).

En kuulu alan liittoon, koska olen töissä vain muutaman viikon rupeamassa. Kyseessä on suuri yritys, joten pomoni ei ole yrityksen johtaja. Pitääkö minun vain niellä pettymykseni ja raahautua aattona töihin, vai voinko ottaa asiassa mihinkään yhteyttä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu