Mikähän se on nyt ja tässä vuonna 2010? Noiden 2008 tilastojen mukaan pienituloinen oli 1150€/kk saava.
Todellinen luku voi olla jo yli 1000000:n nykyisillä elinkustannuksilla ruuasta - asumiseen? Eivät varmaan julkaise uutta tietoa ennen vaaleja.
Asiasta lisää Ilta-Sanomat
Todellinen luku voi olla jo yli 1000000:n nykyisillä elinkustannuksilla ruuasta - asumiseen? Eivät varmaan julkaise uutta tietoa ennen vaaleja.
Asiasta lisää Ilta-Sanomat
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos yksinäinen, kirkkoon kuuluva, ansaitsi v. 2008 bruttona = tai < 1150 e/kk, kyllä hän silloin on totaalisen köyhä. Käteen on jäänyt noin 900 e. Asumiskulujen jälkeen jää juuri sen verran rahaa, että kykenee juuri ja juuri ruuan ja aivan välttämättömät vaatteet hankkimaan. Elintaso vastaa kutakuinkin valtion täyshoitoa. 2000 e/kk voisi olla jonkinlainen pienituloisen raja eli tiukkaa taloudenpitoa sekin edellyttää.
Noissa tilastoissaan. Pitäisi olla mitä menee asumiseen, ruokaan,vaateisiin, liikkumiseen, ym välttämättömään keskiverto yksin asujalta, nelihenkiseltä perheeltä, eläkeläiseltä ja eläkeläis pariskunnalta.
Ole koskaan täsmänneet totuuden kanssa, eikös tuo viimeisin ole THL:n tutkimus ja siihen laitokseen usko horjuu jo lähdössä, taitaa olla korruption etulinjassa?
Totuus on se, että hirmuisella joukolla jää toteutumattomaksi haaveeksi tuo 1150 euroa per kuukausi, satoja tuhansia ihmisiä saattaa kamppailla tuon rajan alle reilusti jäävillä tulonrippusilla mitenkuten!
Usein pienipalkkainen työ on asiakaspalvelutyötä tai niin, että on muuten julkisesti esillä, eikä työhön sisälly työvaatteita, jolloin vaatekustannukset nousevat (ym. ulkonäköjutut). Lisäksi tulevat työmatkakustannukset ja monella ainoa mahdollisuus on oma auto. Ruokaan käytetyt kustannukset saattavat nousta, jos ei ole asiallista mahdollisuutta syödä omia eväitä. Jos yksinäinen, joka on työtön ja asuu vuokralla lähtee töihin 2000 e brt/kk, elintason nousu saattaa olla rahallisesti laskettuna todella vähäinen. Toisaalta, muutama sata lisäeuroa /kk saattaa nostaa elintason aivan uusiin svääreihin.
Entäpä sitten työttömänä. Jos eroa tulee noin 170 h/kk työnteolla jokunen sata euroa. Ei tarvitse olla kovinkaan kummonen mielikuvitus ansaitakseen tavalla tai toisella tuon saman summan, jopa ihan (tai ainakin lähes) laillisin keinoin.
Viimeiset 20 v on painittu tuloloukkujen kanssa. Ongelman ydin on siinä, että alimmat palkat ovat aivan liian matalia. Ei se isommin motivoi jos täyspäiväinen työ ei tuo juurikaan muutosta työttömän elintasoon (eikä juuri edes statukseen) ja heikoimmassa tapauksessa palkalla ei edes pärjää.
Ongelmaan tuskin löytyy ratkaisua semminkin, että kun kokonaistulo yhteiskunnassa nousee, alimpien palkkojen ostovoima vähenee.
Voi vittu mikä idiootti.