PALESTIINALAISET kaikkein RIKOLLISIMPIA.

Uusi Suomi. Kuuntele juttu/ Leikkaa talteen.
Poikkeuksellisen tilaston julkaisu on aiheuttanut julkisen myllytyksen Tanskassa. Danmarks Statistikin tilasto on räjähdysherkkää tavaraa, sillä se erittelee rikosten ja rikoksista tuomittujen määrän etnisten ryhmien mukaan.

Tilastosta uutisoi ainakin Jyllands Posten, Tanskan suurin sanomalehti, otsikolla "Palestiinalaiset kaikkein rikollisimpia".

Kriitikot pitävät tilastoa arveluttavana ja sen tarjoamaa tietoa täysin hyödyttömänä. Tätä mieltä on muun muassa Kööpenhaminan yliopiston sosiologian professori Flemming Røgild The Copenhagen Postin artikkelissa.

Toinen sosiologi, turkkilaistaustainen Mehmet Ümit Necef, sen sijaan puolustaa tilastoa. Turkkilaiset maahanmuuttajat ovat yksi eniten rikoksia tehneistä etnisistä ryhmistä.

”Emme voi ratkaista ongelmia, ellemme tiedä, mitä pitää ratkaista”
–Jos Tanskan turkkilaiset eivät halua nähdä itseensä liittyviä ikäviä rikostilastoja, on heidän vastuullaan tehdä jotain ”ryhmänsä” tekemille rikoksille, perustelee Mehmet Ümit Necef.

Tilastot ovat jo aiemmin osoittaneet, että maahanmuuttajat syyllistyvät Tanskassa rikoksiin kantaväestöä useammin. Danmarks Statistik on perustellut etniseen tilastointiin siirtymistä sillä, että jako vain länsimaihin ja muihin maihin ei anna tilanteesta tarpeeksi ”reilua” kuvaa. Perinteisessä jaottelussa ryhmä ”ei-länsimaiset maahanmuuttajat” sisältää Danmarks Statistikin mukaan rikollisuuden suhteen hyvin erilaisia ryhmiä.

–Vastustan etnisen taustan tai kansallisuuden vuoksi tuomitsemista. Mutta emme voi ratkaista ongelmia, ellemme tiedä, mitä pitää ratkaista, sanoi maahanmuuttoministeri Birthe Rønn Hornbech.

Tilastoista selviää, että vuonna 2009 maahanmuuttajataustaisista 20–29-vuotiaista 21 prosenttia tuomittiin rikoksesta, kun kantaväestön keskuudessa prosenttiluku oli 8,4. Jyllands Postenin mukaan tylyimmin esiin nousevat Lähi-idästä tulleet ja varsinkin palestiinalaiset, joiden rikosmäärä on kantaväestöön verrattuna yli kaksinkertainen.

Maahanmuuttoministeri Hornbech laukoi tilaston nähtyään, että palestiinalaisia ”ei olisi koskaan pitänyt päästää maahan”. Hänen mukaansa kulttuurierot ovat suuri syy siihen, miksi jotkut ryhmät erottuvat tilastossa.

Tanskan keskustelusta kertoi ensin uutispalvelu Edilex.
17266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

mutta kukkahattuisuus estää niiden tekemisen.

Äänestä

Kaikki arabimaat lähettävät rikollisensa palestiinaan, ja se on ainoa keino, jolla konnat saavat vapautensa, ja arabit naureskelevat partaansa, kun siten saavat rassattua ilmaiseksi Israelia.

Äänestä
  • Se on pässinlihaa se!

    Äänestä

Islamin "mallioppilaat" voittavat kerta toisensa jälkeen rikostilastot,mikä ihme ja kumma vaan syventää politiikkojen luottamusta niihin? En todellakaan tajua?

Räsänen ehdotti, että Suomen tulisi suosia vainnottuja kristittyjä maahanmuttoasiassa, jotka sopeutuvat kultturiin automaattisesti, eivätkä aiheuta turvallisuusriskejä. En ymmärrä Kokoomusta ja Keskustaa,miksi tekevät päinvastoin? Mitä pahaa me suomalaiset olemme tehneet, kun kansamme lapsille ja heidän tulevaisuuteensa luodaan riskit ja takuulla vaikeat ajat, kuten tiedämme... jo Ruosista, eikä kansan ääntä ei kuunnella?

Äänestä
  • niin...

    Äänestä

Kun jopa muut arabit pitävät niitä roskasakkina, niin eiköhän sekin jo jotain osoita. Änkyrä paleista tahtoo eroon koko lähi-itä. Israel taitaa olla ainoa maa siellä, mistä niitä ei ole karkotettu.

Äänestä
  • täällä Euroopassa on.

    Äänestä

Tukholmassa oli 60-70-luvulla aina humalassa olevien suurin ryhmä suomalaiset.

Jos tehdää tilasto sen ajan Ruotsissa asuvien alkoholistien kansallisuudesta saadaan 95% suomalaisia alkoholisteja ja 5% suomalaisia ei-alkoholisteja.

Tällainen tilastovääristymä tulee siitä, että alkoholistit muuttivat Ruotsiin, koska siellä oli kivampi juoda kuin Suomessa.

Rikollisuustilasto selittyy sillä, että rikolliset liikkuvat maasta toiseen keskimäärin enemmän kuin muut.

Äänestä

En nyt ala uutta tietokonettani tämän takia leikkelemään.

Äänestä
  • vaikka.

    Äänestä

Kuin hyttysen kusi meressä

Äänestä

että niitä tarvitaan 1,8 miljoonaa paikkaamaan tulevaa työvoimapulaa, Katainen ei sano että niitä otetaan täyttämään Kokoomuksen poliitikkojen sukulaisten pakolaiskeskuksia.

Äänestä

just oli uutisissa, että irkilaiset pakolaiset saivat oleskeluluvan Suomeen... mitäköhän siitäkin mahtaa seurata? Veikkaan että joku muu taho sanelee pakolaissäännöt... esim. Amerikka tai vastaava. Amerikka on pahin terroristi ikinä, painosti mm. Venetzuelaa kun eivät tahtoneet vastaanottaa amerikkalaista lähetystötyöntekijää...... kai muut maat saavat päättää omista asioistaan?????

Äänestä

Oliko tämä nyt vihreiden uutta uusisuomikamppanjointia?

Äänestä
  • Esimerkiksii suurin rikollis ryhmä Norjassa on Pakistanilaiset,joita Oslon allueella tehdyistä rikoksista noin 90% niiden.Ruotsissa sama jengi kukoistaa ja muuten suomessakin pakistanilaiset on näitä,jotka polttelee krilliravintooloitaan:=)Suomessa on tällä hetkellä pakolaiisista toisuiiksi eniten pakistanista tulleiita somalian jälkeen

    Äänestä

Jyllands Posteneita lisää! Mahtava lehti.

Äänestä

Tuomio-Oja rakastaa heitä;)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tilastofakta kirjoitti:

Uusi Suomi. Kuuntele juttu/ Leikkaa talteen.
Poikkeuksellisen tilaston julkaisu on aiheuttanut julkisen myllytyksen Tanskassa. Danmarks Statistikin tilasto on räjähdysherkkää tavaraa, sillä se erittelee rikosten ja rikoksista tuomittujen määrän etnisten ryhmien mukaan.

Tilastosta uutisoi ainakin Jyllands Posten, Tanskan suurin sanomalehti, otsikolla "Palestiinalaiset kaikkein rikollisimpia".

Kriitikot pitävät tilastoa arveluttavana ja sen tarjoamaa tietoa täysin hyödyttömänä. Tätä mieltä on muun muassa Kööpenhaminan yliopiston sosiologian professori Flemming Røgild The Copenhagen Postin artikkelissa.

Toinen sosiologi, turkkilaistaustainen Mehmet Ümit Necef, sen sijaan puolustaa tilastoa. Turkkilaiset maahanmuuttajat ovat yksi eniten rikoksia tehneistä etnisistä ryhmistä.

”Emme voi ratkaista ongelmia, ellemme tiedä, mitä pitää ratkaista”
–Jos Tanskan turkkilaiset eivät halua nähdä itseensä liittyviä ikäviä rikostilastoja, on heidän vastuullaan tehdä jotain ”ryhmänsä” tekemille rikoksille, perustelee Mehmet Ümit Necef.

Tilastot ovat jo aiemmin osoittaneet, että maahanmuuttajat syyllistyvät Tanskassa rikoksiin kantaväestöä useammin. Danmarks Statistik on perustellut etniseen tilastointiin siirtymistä sillä, että jako vain länsimaihin ja muihin maihin ei anna tilanteesta tarpeeksi ”reilua” kuvaa. Perinteisessä jaottelussa ryhmä ”ei-länsimaiset maahanmuuttajat” sisältää Danmarks Statistikin mukaan rikollisuuden suhteen hyvin erilaisia ryhmiä.

–Vastustan etnisen taustan tai kansallisuuden vuoksi tuomitsemista. Mutta emme voi ratkaista ongelmia, ellemme tiedä, mitä pitää ratkaista, sanoi maahanmuuttoministeri Birthe Rønn Hornbech.

Tilastoista selviää, että vuonna 2009 maahanmuuttajataustaisista 20–29-vuotiaista 21 prosenttia tuomittiin rikoksesta, kun kantaväestön keskuudessa prosenttiluku oli 8,4. Jyllands Postenin mukaan tylyimmin esiin nousevat Lähi-idästä tulleet ja varsinkin palestiinalaiset, joiden rikosmäärä on kantaväestöön verrattuna yli kaksinkertainen.

Maahanmuuttoministeri Hornbech laukoi tilaston nähtyään, että palestiinalaisia ”ei olisi koskaan pitänyt päästää maahan”. Hänen mukaansa kulttuurierot ovat suuri syy siihen, miksi jotkut ryhmät erottuvat tilastossa.

Tanskan keskustelusta kertoi ensin uutispalvelu Edilex.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu