Apua!

Olen 14-vuotias 8-luokkalainen poika ja olen ollut syvästi ihastunut luokkalaiseeni tyttöön jo monta kuukautta. Olen ollut hänen kanssaan samalla luokalla kolmannesta luokasta asti, joten se ei ole ongelma, ettenkö tuntisi häntä. Olen ajatellut pyytää häntä kanssani elokuviin, mutten tiedä miten, koska pelkään että saan pakit. Eli kysymykseni on, että miten pyytää häntä leffoihin, ja miten suhtautua jos hän vaikka haluaisi jonkun kaverin mukaansa, ja että kannattaako kertoa tunteistani, jo samana päivänä, vai myöhemmin (milloin?). Hän nauraa silloin tällöin jutuilleni ja hymyilee aika usein minulle, ja pystyimme juttelemaan avoimesti eräällä koulumatkalla kahdestaan. Hän nauraa enemmän yhdelle toiselle luokkalaiselleni ja haluaa usein olla hänen pari, mutta se poika on joskus hauska, mutta heittää usein rivoa läppää josta tytöt (hänkään) eivät pidä,joten en usko että kyseinen tyttö olisi ihastunut häneen, vaan olisi mieluummin esim. minun parini jos vaan kertoisin hänelle että pidän hänestä. Mitä siis teen???
0271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


superjurppa kirjoitti:

Olen 14-vuotias 8-luokkalainen poika ja olen ollut syvästi ihastunut luokkalaiseeni tyttöön jo monta kuukautta. Olen ollut hänen kanssaan samalla luokalla kolmannesta luokasta asti, joten se ei ole ongelma, ettenkö tuntisi häntä. Olen ajatellut pyytää häntä kanssani elokuviin, mutten tiedä miten, koska pelkään että saan pakit. Eli kysymykseni on, että miten pyytää häntä leffoihin, ja miten suhtautua jos hän vaikka haluaisi jonkun kaverin mukaansa, ja että kannattaako kertoa tunteistani, jo samana päivänä, vai myöhemmin (milloin?). Hän nauraa silloin tällöin jutuilleni ja hymyilee aika usein minulle, ja pystyimme juttelemaan avoimesti eräällä koulumatkalla kahdestaan. Hän nauraa enemmän yhdelle toiselle luokkalaiselleni ja haluaa usein olla hänen pari, mutta se poika on joskus hauska, mutta heittää usein rivoa läppää josta tytöt (hänkään) eivät pidä,joten en usko että kyseinen tyttö olisi ihastunut häneen, vaan olisi mieluummin esim. minun parini jos vaan kertoisin hänelle että pidän hänestä. Mitä siis teen???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu