Olen alkanut tapailla ihmistä, jolla on vähän alle kouluikäinen lapsi yhteishuoltajuudessa entisen puolisonsa kanssa. Huoltajuus toimii ja lapsi on yhtä paljon molemmilla vanhemmilla, jotka asuvat samassa kaupungissa. Kaipaisin mielipiteitä ja näkemyksiä vastaavassa tilanteessa olevilta, sekä "lapsellisilta" että lapsettomilta.
Miten aikaa tutustumiseen saa järkättyä? onko ihan normaalia, ettei sitä vaan ole...?
Itseäni lapsettomana mietityttää se, miten hankalaa voikaan olla yhteisen ajan järjestäminen....
Millaista on elää lapsen kanssa ja yrittää samalla tutustua uusiin ihmisiin, mahdollisesti aloitella uutta suhdetta? Onko ollut alkuhankaluuksia, jos toisella puoliskolla ei ole ollut lapsia? Väärinkäsityksiä?
Kysymkseni ovat varmasti ihan tyhmiä...
Pakko kuitenkin kysellä, kun oon tilanteessa, joka on mulle uus ja vieras, ja josta en ajatellut itseäni löytävän!
Miten aikaa tutustumiseen saa järkättyä? onko ihan normaalia, ettei sitä vaan ole...?
Itseäni lapsettomana mietityttää se, miten hankalaa voikaan olla yhteisen ajan järjestäminen....
Millaista on elää lapsen kanssa ja yrittää samalla tutustua uusiin ihmisiin, mahdollisesti aloitella uutta suhdetta? Onko ollut alkuhankaluuksia, jos toisella puoliskolla ei ole ollut lapsia? Väärinkäsityksiä?
Kysymkseni ovat varmasti ihan tyhmiä...
Pakko kuitenkin kysellä, kun oon tilanteessa, joka on mulle uus ja vieras, ja josta en ajatellut itseäni löytävän!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei.
Paljon samassa elämäntilanteessa olleita, olevia löydät keskustelupalstalta www.uusionni.net
Keskustelun taso on myös huomattavasti järkevämpää kuin monesti täällä. Tervetuloa lueskelemaan ja juttelemaan muiden kanssa ajatuksista.
Kiitos!
Itse olen äiti jolla on 2 lasta 5v ja 8 v.kesälla aloitin uuden suhteen eron jälkeen.lapset asuvat koko aikaa minuulla paitsi kun ne joskus käy isänsä luonna yhden yön väliilä.Me aloitettiin uuden miesytävän kanssa niin että hän tuli mun luokse illalla sen jälkeen kun lapset olivat mennyt nukkumaan.oli mun luona jokuinen tunti ennen kuin hän meni töihin.niin tapailtiin 1.5 kuukautta ensin.ja silloin kun lapset olivt yöt poissa niin minä menin hänen luokse mutta ei tässä vaiheessa vielä yökylässä.Sitten tuli se päivä kun hän halusi tavata lapset (olin aijemmin kerrtonut että minulla on uusi miesystävä ja hänen nimenssä) Eka tapaminen lasten ja hänen väliilä kesti vain 1.5 tunti. käytiin hänen luonna. Sitten pikku hiljaa niin hän alkoi tulla meille kun lapset olivat hereillä. Ja todella hyvin on mennyt.Nyt hän on meillä 3-4 kerrtaa viikossa. Sinun pitää vaan muistaa sen että anna lapsille aikaa tottua sinuun.Se voi viedä aikaa ennen kuin lapsi hyväksyy ns uuden naisen.mutta usenmiten kyllä menee hyvin kun lapsi näkee että hänellä on edelleen isä joka rakastaa hänta ja antaa aikaa hänellekin.ja ole ihan oma itseesi.. leiki lapsen kanssa.ja anna hänen tutustua myös sinuun niin se huomaa että olet mukava ihminen.
Aina olen ihmetellyt miten naiset osaa. Itsellä on jotenkin aina tullut eteen jommin kummin päin lasten mieli miten he asian ajattelee. Otan tästä opikseni kun ja jos aloitan uutta suhdetta.
Kiitos
Olen samassa tilanteessa kuin aloittaja.
Omalla kohdallani minua on häirinnyt se, että tuntuu että mies on ikäänkuin hakemassa lapsilleen naista - ei itselleen. Esim. se että varmasti hyväksyn hänen (jo teini-ikäiset lapsensa) on varmistettu sataan kertaan jo alussa ja selväksi on tehty sekin, että lapset ns. kuuluvat pakettiin. Minusta se on ihan päivänselvää, mutta niitä satoja varmistuksia en tajua muuten kuin, että miehellä on huonoja kokemuksia ex-naisystävästään, joka ei oikein tullut toimeen miehen lasten kanssa.
Vielä en ole lapsia tavannut, enkä ole halunnutkaan, koska en tunne vielä miestäkään mielestäni hyvin. Tapailut mennään siis ihan miesten lasten ehdoilla ja aikataulujen mukaan. Vastaavasti mies ei kuitenkaan ns. vapailla viikoillaan suostu ymmärtämään ollenkaan minun jo sovittuja menojani, harrastuksia, vanhempieni tapaamisia jne. vaan minun pitäisi olla ihan hänen käytettävissään koska hän on yksin. Eihän minulla "voi olla mitään", koska ei ole lapsiakaan.
Sanomattakin on selvää, että into koko mieheen on hiipumassa jo alkuunsa. Aikaisemmassa suhteessani miehellä oli myös teini-ikäisiä lapsia, mutta ei tämä mies tehnyt niistä tuollaista numeroa. Tutustuimme rauhassa ja lapset tulivat kuvioihin luonnollisesti pikkuhiljaa.
Lapset ovat lapsia, kyllä. Eroja on tavoissa miten nämä "maailman luonnollisimmat asiat" otetaan. Tuntuu että joillekin lapset ovat maailman napa, jonka ympärillä kaiken muun tulee pyöriä.
Huvittavinta omassa tapauksessani on sekin, että mies on alun alkaenkin ollut kiinnostuneempi minusta kuin minä hänestä.