Väsynyt äiti

Hei. Motivoikaa mua vähän... Olen kahden pienen pojan äiti ja kiloja pitäisi saada jotain 15kg pois. Kertyneet kilot eivät ole raskauskiloja, ne minulla lähti heti, vaan pinttynyttä ylipainoa...
Olen kokeillut nutrauksesta sairaaladiettiin ja vaikka 4kg lähtee ni kohta taas syön ja syön ja syön...
Olen vaan niin väsynyt ei jaksaisi vaikka haluaisi... En aivan hirveässä kunnossa ole, maha pahin, mutta tätä vauhtia olen parin vuoden päästä hirveä...
Aina ei pääse käveleen kun olen tottunut olemaan aina lasteni kanssa ja heitä korvatulehduksien takia ei aina ulos voi viedä... Joskus kävelen mieheni kanssa, harvoin mahollista... Ainut mahollisuus on nurkassa kököttävä kuntopyörä voisiko sillä onnistua??? työtkin tässä joskus tulee eteen ja haluan olla kunnossa...
4295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oma kokemukseni on, että juuri väsymys lähtee ja virkeys palaa vähähiilarisella dieetillä. Myös yöunet paranevat ja herääminen tapahtuu ihan itsestään ja vielä pirteänä. Tunnistan itseni sinusta, olin aina väsynyt ja kuitenkaan uni ei saanut virkeyttä palaamaan.

Sinulla voi olla verensokerissa jotain häikkää kun tunnistat itsessäsi syömishimon: kroppa vaatii ruokaa, koska verensokeri putoaa liiian nopeasti alas ja taas nousee liian korkealle kun syöt. Vhh pitää verensokerin tasaisena ja monet diaabeetikot on parantuneet kokonaan diabeteksestä tällä ruokavaliolla.

Kuntopyörä on hyvä apu, liikunta ei ole pahaksi. Mutta onnistut pelkällä ruokavaliollakin. Pienten lasten kanssa energiat kuluu kyllä tehokkaasti päivän mittaan muutenkin.

www.hiilaritietoiset.net

www.karppaus.info

Kun olet noita eri kituuttamisdieettejä kokeillut, niin niistä on tosi lyhytaikainen apu - kokemusta mulla ja yleensä kaikilla karppaajilla tästä on rutkasti. Mikset ole muuten vielä vhh:ta kokeillut? Se on ollut ainoa pysyvä apu tuhansille suomalaisille ja muillekin.

Äänestä

Hei väsynyt äiti!
Tule mukaan ketjuun, jonka aloitin eilen: Kannustusporukka numero xxx

Meitä on kaksi vasta. Tervetuloa!

Äänestä

Hei,
tuo kuulostaa tutulta, itselläni on aika samanlainen ongelma. Olen taistellut pitkään paino-ongelmien kanssa ja vetämättömyys ja voimattomuus vaivaa. Laihduttaminen tuntuu liian suurelta haasteelta, kun energiataso on alunperinkin jo alhainen. Uskon että ravinnolla on reilusti osuutta asian kanssa, mutta tuntuu vaikeaalta selvittää minkälainen ravinto piristäisi ja miten siinä sitten pysyisi. Olen ajoittain löytänyt apua liikunnasta. Uutta energiaa alkaa löytymään kunhan vaan jotenkin saa itsensä alkuun. Kuntoilu on helpottanut väsymykseen eniten niinä aikoina, kun siihen on saanut säännöllisen rutiinin. Joulun jäkeen yritän taas aloittaa kuntoilun ja täytyy yrittää noita ruokailutottumuksiakin toki parantaa. Ei ehkä kuulosta houkuttelevimmalta vaihtoehdolta tuo liikunnan lisääminen, mutta jos saat aloitusrutistuksen tehtyä, niin saat lisävoimia muihin tekemisiin. Voimia sinulle arkeen ja mukavaa joulu.

Äänestä
  • Olen mä ollut tavallaan ei niin paljoila hiilareilla jo ihan itestään... joskus syön leipää mutta yritän kattua et täysjyvää kuten pastoissakin ja riisissä... vihanneksia voisin syödä enemmän mutta perunoihin en koske... tällä tavoin saan joten kuten pidettyä painoni kurissa mutta en saa sitä laskuun... ongelma on et joskus saan ahmimiskohtauksia ja suuhun menee mitä vaan vaikka monta päivää oisin kevyesti ollu... nyt tullu piste et en vaa jaksa enää vaikka tosi paljon haluan... huomasin viesteistänne että totta säännölliset ruokarytmit ja hiilareita pois ni virkumpi!!! Kiitos tästä, tätä alan taas noudattaan tarkemmin eli skarppasitte minua. kiitos!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


haluaja kirjoitti:

Hei. Motivoikaa mua vähän... Olen kahden pienen pojan äiti ja kiloja pitäisi saada jotain 15kg pois. Kertyneet kilot eivät ole raskauskiloja, ne minulla lähti heti, vaan pinttynyttä ylipainoa...
Olen kokeillut nutrauksesta sairaaladiettiin ja vaikka 4kg lähtee ni kohta taas syön ja syön ja syön...
Olen vaan niin väsynyt ei jaksaisi vaikka haluaisi... En aivan hirveässä kunnossa ole, maha pahin, mutta tätä vauhtia olen parin vuoden päästä hirveä...
Aina ei pääse käveleen kun olen tottunut olemaan aina lasteni kanssa ja heitä korvatulehduksien takia ei aina ulos voi viedä... Joskus kävelen mieheni kanssa, harvoin mahollista... Ainut mahollisuus on nurkassa kököttävä kuntopyörä voisiko sillä onnistua??? työtkin tässä joskus tulee eteen ja haluan olla kunnossa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu