Liian kranttu?

Oletteko etukäteen kovinkin valikoivia ketä haluatte treffata tai kenen kanssa yrittää suhdetta?

Tuossa toisessa ketjussa yritin miettiä johtuisiko se siitä että olen liian "nice guy" ja voisi pohtia monia muitakin syitä itsekukin miksei joku nainen kiinnostu, mutta toisaalta voidaan kysyä niistä omista havainnoista että suuntautuuko ne oikeisiin ihmisiin joiden kanssa on mahkuja?

Tietysti parempi itsenäisesti kuin ahtaassa ja huonossa suhteessa, mutta on kuitenkin hyvä laskeutua pohtimaan että miksi kiinnostuu jostakusta ja miksi ei.

Vai oisko niin että nuo asiat ovat lopulta jo niin syvälle ohjelmoituja ja elämän aikana käytynä läpi ettei voi enää kiinnostua varsinkaan parinkympin vuosien jäädessä taakse muusta kuin tietynlaisista ihmisistä vaikka ne olisivat itselle tietyllä tavalla "vääriä"?

Ehkä sitä on itselläkin joku kaava joka on täysin väärä että löytyisi se merkityksellinen pysyvämpi parisuhde.
8350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Annan kyllä mahdollisuuksia aika anteliaasti ja lähestyn naisia aika huoletta. Kun pitkällä tähtäimellä se vasta selviää nappaako vai ei. Erään exäni tiesin puolisen vuotta eikä hän herättänyt minussa sen kummempia tunteita ennen kun aloimme kerran jutella kunnolla ja se oli sitten sellaista menoa että siitä suhteesta toipuminen kesti pitkään.

Äänestä

Onko tällainen itsekriittinen aihe jotenkin epäsuosittu vai miksi antaa ketjulle miinusta jos sitä ei edes vaivaaudu muuten kommentoimaan? :D

Äänestä
  • Jollakin tuntuu olevan paha päivä tänään.

    Äänestä

  • superneitsyt kirjoitti:

    Jollakin tuntuu olevan paha päivä tänään.

    Nähtävästi. Vaikka minä kuvittelin että minulla on huono päivä tänään. Silti virtaa riittää hymyllekin. ;)

    Äänestä

Mitä järkeä ottaa jotain esim kalkkuna helttaista lyhyttä naista kun tietää että jos tästä meidän jutusta syntyis perhe niin tulevalla poikalapella tulis olemaan entistä vaikeampaa. Tyttölapsien kohdalla perintötekijät ovat aika yhden tekeviä. Naiset voivat aina parantaa ulkonöään tarpeeksi meikeillä ja muilla jotta kelpaavat jollekkin. Naiset voisivat hetken miettiä miltä ja kuinka haluttuja he olisivat esim miehinä kun heillä olisi samanlainen heltta, kapea leuka eikä niitä meikillä piirrettyjä vahvoja kulmakarvoja. Ihon kosteutus, hiustenvärjäy ja sopivien hajusteiden käyttö on jo varsin tavallista myös miehillä joten niihin on turha kiinnittää erityistä huomiota. Vaatteet kannattaa myös unohtaa koska oman lapsen kohdalla asiaan voidaan vielä puuttua.

Äänestä

On muutamakin kriteeri minkä mukaan en edes lähde yrittämään:

1. Tupakointi, en kertakaikkiaan siedä tupakan hajua.
2. Liika alkoholin käyttö, silloi tällöin ei haittaa kunhan kohtuudessa pysytään.
3. Ei ole minkäänlaisessa pari-/avoimessa suhteessa toisen miehen kanssa.

Mutta jos noista pääsee läpi niin sitten yritän.

Äänestä

Olen erittäin kranttu, olen ehdottomasti mielummin yksin, kuin suhteessa johon en usko sataprosenttisesti. Kriteerit minulla on aika kovat. Mies ei saa missään nimessä polttaa, alkoholia saa käyttää hyvin rajoitetusti, esim. viiniä ruoan kanssa on ihan ok, mutta mies joka kittaa kaljaa harvasen ilta, ei kiitos. Hänen pitää ehdottomasti olla tasapainoinen, sinut itsensä kanssa (ei taipuvainen masennukseen ja epävakuuteen) positiivinen, luotettava, hyvin toimeentuleva, omata hyvän maun (pukeutuu tyylikkäästi ja arvostaa esteettistä sisustustyyliä). Lisäksi hänen täytyy minun silmiin olla kivan näköinen (kivan näköinen vaatii ehdottomasti pituutta vähintään siinä 178 cm. Lihavaa tai kaljamahaista en huoli, enkä myös liian laihaa.
En lähtisi kokeilemaan josko onnistuisi jonkun deitin kanssa, jos en toisaan itse usko siihen ihan täysin, kun en todellakaan ole epätoivoinen. Pystyn itse tarjoamaan saman kuin vaadin häneltä, ja tiedän, että minulla on helppo saada itselleni komeankin miehen, mutta kun se ei vaan riitä.

Äänestä
  • Haetkohan sinä nyt enemmän välinettä kuin läheistä ihmistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nice guys finish... kirjoitti:

Oletteko etukäteen kovinkin valikoivia ketä haluatte treffata tai kenen kanssa yrittää suhdetta?

Tuossa toisessa ketjussa yritin miettiä johtuisiko se siitä että olen liian "nice guy" ja voisi pohtia monia muitakin syitä itsekukin miksei joku nainen kiinnostu, mutta toisaalta voidaan kysyä niistä omista havainnoista että suuntautuuko ne oikeisiin ihmisiin joiden kanssa on mahkuja?

Tietysti parempi itsenäisesti kuin ahtaassa ja huonossa suhteessa, mutta on kuitenkin hyvä laskeutua pohtimaan että miksi kiinnostuu jostakusta ja miksi ei.

Vai oisko niin että nuo asiat ovat lopulta jo niin syvälle ohjelmoituja ja elämän aikana käytynä läpi ettei voi enää kiinnostua varsinkaan parinkympin vuosien jäädessä taakse muusta kuin tietynlaisista ihmisistä vaikka ne olisivat itselle tietyllä tavalla "vääriä"?

Ehkä sitä on itselläkin joku kaava joka on täysin väärä että löytyisi se merkityksellinen pysyvämpi parisuhde.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu