Sain tietää vähän aikaa sitten että entinen poikaystäväni oli tehnyt itsemurhan.. Olin etsinyt tätä ihmistä jo vuoden verran..aikoinamme erosimme todella riitaisasti eikä mies enää minuun halunnut yhteyttä pitää. Eromme riitaisuus oli siis minun syyni ja jostain syystä asia vaivasi minua ja halusin ottaa yhteyttä pyytääkseni anteeksi..En siis ajatellut että exääni olisi asia sen kummemmin liikuttanut mutta jotenkin tuli tunne että pitää saada pyytää anteeksi...aikani yritin etsiä miehen puhelinnumeroa mutta ei löytynyt ja jätin asian sikseen..kunnes törmäsin eräässä sosiaalisessa mediassa hänen ystäväänsä joka kertoi että tämä exäni (sanotaanko häntä nyt vaikka pekaksi) oli tappanut itsensä reilu 1/2 v sitten.
En ollut nähnyt tai kuullut "Pekasta" mitään n. 8 vuoteen..paitsi että oli mennyt kihloihin ja asui siellä missä aikoinaan sanoi haluavansa rakentaa oman kodin..mutta en muuta ja nämäkin sain kuulla kautta rantain.
On tuntunut todella pahalta siitä lähtien kun saintietää itsemurhasta. Pekka oli jo silloin kauan sitten aika masennukseen taipuvainen ja kuulemm aolivat eronneet kihlatun kanssa juuri ennen itsemurhaa. Kuitenkin, vaikka tiedän tai luulen ettei hän ehkä edes ajatellut minua tai meidän eromme häntä ei ehkä enää vaivannut niin silti tuntuu todella pahalta. Jos olisin vain yrittänyt jostain tämän numeron kaivaa tai osoitteen tai jotain...hmm..miten tämän nyt selittäisi...en tarkoita ettäkö olisin omalla ilmaantumisellani voinut häntä pelastaa tai että hänelle asia olisi merkannut jotain mutta mitä jos..? Jos olisin hänet löytänyt niin olisinko voinut antaa hänelle tunteen ettei hän ole "hylätty" ihminen..että jos minä, kenen ei edes tarvitsisi ajatella häntä enää, ajattelen, niin ehkä hän olisi ymmärtänyt kuinka paljon hän merkkaa hänelle oikeasti läheisille ihmisille..
Ja vaivaa sekin etten kerennyt häneltä anteeksi pyytämään..vaivaa se, mikä ajaa nuoren ihmisen tähän (hän oli kuollessaan 28)...ihmisellä oli kuitenkin perhe (siis ei omia lapsia vaan lapsuuden perhe) joka välitti ja harrastuksia, useitakin...
Itse olen nyt kahden lapsen äiti ja sekin on alkanut mietityttämään, että miten voin suojella omia lapsiani siltä ettei heille koskaan tule eteen tilannetta että kokevat elämänsä niin arvottomaksi ettei kannata elää. Jokainen lapsi on kuitenkin vanhemmilleen se kaikista tärkein asia koko maailmassa, niin tuntuu todella pahalta että joku on luullut olevansa täsyin arvoton.
Asia vaivaa todella paljon enkä tiedä miksi..en usko että asia vaivaisi niin paljon jos hän olisi kuollut esim liikenne onnettomuudessa..jos hän ei olisi itse päättänyt elämäänsä..silloin olisi vain ajatellut että näin tämä nyt meni....usea kaveri ja tuttu tai kaverin perheenjäsen on kuollut onnettomuuksissa ja niistä ei ole ollut tälläinen olo..
Mieheni ihmettelee miksi annan asian vaivata näin paljon, enkä tiedä itsekkään...Jotenkin vain tuntuu pahalta ja juuri se, ettei näihin kysymyksiin voi saada vastauksia..toki voisin ottaa yhteyttä Pekan perheeseen mutta se tuntuisi vähän kornilta...heillä kun on pahempi tilanne kuin minulla, niin en kehtaisi vaivata heitä, oman poikansa menetyksellä koska MINUA vaivaa niin moni asia...
tuntuu myös etten saa surra asiaa...moni ystäväni kelle olen asiasta puhunut, ottavat sen vain olan kohautuksella ja itselle tulee sellainen olo, että he kuvittelevat minun vain hakevan sääliä tai huomiota...koska enhän edes ollut enää tekemisissä miehen kanssa...mitä siis ei todellakaan ole tarkoitus..siis hakea sääliä...
mitenköhän asiasta pääsisi edes yli..ehkä ajan kanssa...en pyydä tähän edes vastauksia..halusin vain päästä vähän purkamaan sydäntä...
En ollut nähnyt tai kuullut "Pekasta" mitään n. 8 vuoteen..paitsi että oli mennyt kihloihin ja asui siellä missä aikoinaan sanoi haluavansa rakentaa oman kodin..mutta en muuta ja nämäkin sain kuulla kautta rantain.
On tuntunut todella pahalta siitä lähtien kun saintietää itsemurhasta. Pekka oli jo silloin kauan sitten aika masennukseen taipuvainen ja kuulemm aolivat eronneet kihlatun kanssa juuri ennen itsemurhaa. Kuitenkin, vaikka tiedän tai luulen ettei hän ehkä edes ajatellut minua tai meidän eromme häntä ei ehkä enää vaivannut niin silti tuntuu todella pahalta. Jos olisin vain yrittänyt jostain tämän numeron kaivaa tai osoitteen tai jotain...hmm..miten tämän nyt selittäisi...en tarkoita ettäkö olisin omalla ilmaantumisellani voinut häntä pelastaa tai että hänelle asia olisi merkannut jotain mutta mitä jos..? Jos olisin hänet löytänyt niin olisinko voinut antaa hänelle tunteen ettei hän ole "hylätty" ihminen..että jos minä, kenen ei edes tarvitsisi ajatella häntä enää, ajattelen, niin ehkä hän olisi ymmärtänyt kuinka paljon hän merkkaa hänelle oikeasti läheisille ihmisille..
Ja vaivaa sekin etten kerennyt häneltä anteeksi pyytämään..vaivaa se, mikä ajaa nuoren ihmisen tähän (hän oli kuollessaan 28)...ihmisellä oli kuitenkin perhe (siis ei omia lapsia vaan lapsuuden perhe) joka välitti ja harrastuksia, useitakin...
Itse olen nyt kahden lapsen äiti ja sekin on alkanut mietityttämään, että miten voin suojella omia lapsiani siltä ettei heille koskaan tule eteen tilannetta että kokevat elämänsä niin arvottomaksi ettei kannata elää. Jokainen lapsi on kuitenkin vanhemmilleen se kaikista tärkein asia koko maailmassa, niin tuntuu todella pahalta että joku on luullut olevansa täsyin arvoton.
Asia vaivaa todella paljon enkä tiedä miksi..en usko että asia vaivaisi niin paljon jos hän olisi kuollut esim liikenne onnettomuudessa..jos hän ei olisi itse päättänyt elämäänsä..silloin olisi vain ajatellut että näin tämä nyt meni....usea kaveri ja tuttu tai kaverin perheenjäsen on kuollut onnettomuuksissa ja niistä ei ole ollut tälläinen olo..
Mieheni ihmettelee miksi annan asian vaivata näin paljon, enkä tiedä itsekkään...Jotenkin vain tuntuu pahalta ja juuri se, ettei näihin kysymyksiin voi saada vastauksia..toki voisin ottaa yhteyttä Pekan perheeseen mutta se tuntuisi vähän kornilta...heillä kun on pahempi tilanne kuin minulla, niin en kehtaisi vaivata heitä, oman poikansa menetyksellä koska MINUA vaivaa niin moni asia...
tuntuu myös etten saa surra asiaa...moni ystäväni kelle olen asiasta puhunut, ottavat sen vain olan kohautuksella ja itselle tulee sellainen olo, että he kuvittelevat minun vain hakevan sääliä tai huomiota...koska enhän edes ollut enää tekemisissä miehen kanssa...mitä siis ei todellakaan ole tarkoitus..siis hakea sääliä...
mitenköhän asiasta pääsisi edes yli..ehkä ajan kanssa...en pyydä tähän edes vastauksia..halusin vain päästä vähän purkamaan sydäntä...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Asiaan et mitenkään olisi voinut vaikuttaa, turha syytellä itseäsi.
Itsellä paras kaveri tappoi baari-illan jälkeisenä yönä itsensä, ei ikinä maininnut mitään mikä viittaisi että mokomaa aikoisi. Jos joku itsensä tahtoo tappaa, hän sen tekee, yritimme estää tai emme.