Heippa!
Tämä teksti lienee väärällä palstalla, mutta toisaalta tällaiset Ihannenainen-keskustelut jonkin verraan lisäävät itsekriittisyyttä, siksipä kelvanne tännekin.
Tämä vuodatus on kohdistettu lähinnä muille naisille, koetteko te samanlaisia tunteita, tunnistatteko itsenne? Kuinka tällaiset tuntemukset vaikuttavat elämiseenne ja olemiseenne ja miten niistä voisi mahdollisesti päästä eroon? Auttaako iän karttuminen vai onko tässä nyt mentävä ammatiauttajalle..:)
Entäpä miehet. Oletteko tavanneet paljonkin kaikin puolin ihan onnistuneita naisihmisiä, jotka kuitenkin ovat kovin kriittisiä itseään kohtaan? Miten tällaisiin naisiin suhtaudutte?
Olen suhteellisen nuori, 27-vuotias nainen. Tulen toimeen elämässäni varsin hyvin ja koen tyytyväisyyttä elämääni. Olen jokin aika sitten valmistunut yliopistosta opettajaksi ja nyt teenkin työtä unelma-alallani. Olen onnistunut luomaan oppilaisiini ja heidän vanhempiinsa hyvät ja lämpivät välit, lapset pitävät minusta kovin ja vanhemmat arvostavat työtäni. Vapaa-ajalla toimin lasten parissa urheiluvalmentajana, mikä antaa minulle samanlaisia onnistumisen elämyksiä kuin työni: lasten onnistuminen ja innostuminen sekä heidän uskonsa kasvaminen omaan itseen antaa minulle aivan valtavasti voimavaroja sekä tuottaa itselleni merkityksellisyyden kokemuksia. Elän onnellisessa parisuhteessa empaattisen, fiksun ja minua arvostavan miehen kanssa ja ystävyyssuhteeni ovat minulle kaikki kaikessa. Lisäksi olen elämässäni selvinnyt katkeroitumatta ja edelleen elämään luottaen erittäin vaikeistakin asioista. Koen siis henkisten voimavarojeni olevan varsin suuret ja persoonallisuuteni tuntuu eheältä.
Minua kuitenkin varjostaa tyytymättömyys niinkin turhaan asiaan kuin omaan ulkonäkööni, vaikka muissa ihmisissä en edes arvosta kaunista kuorta muuta kuin mukavana lisänä kauniille persoonallisuudelle. En liene edes kovin ruma, olen normaalipainoinen ja -vartaloinen, suhteellisen söpö tyttö (jos tämänikäisestä näin voi sanoa). Kuitenkin koen valtavaa ahdistusta toisinaan omasta ulkonäöstäni. Tämä todella häiritsee elämääni aika ajoin, sillä on hetkiä, jolloin en halua esimerkiksi lähteä ihmisten ilmoille kotooltani lainkaan, koska koen itseni niin rumaksi. Kaikki hetket vaateostoksilla ovat yhtä tuskaa, enkä tiedäkään mitään epämiellyttävämpää kuin shoppailu.
Tunnen tietenkin inhoa itseäni kohtaan sen takia myös, että annan ulkonäköni häiritä minua, kun maailmassa on nin paljon suurempiakin murheita! Mikä minua vaivaa ja miten tästä pääsee eroon??
Tämä teksti lienee väärällä palstalla, mutta toisaalta tällaiset Ihannenainen-keskustelut jonkin verraan lisäävät itsekriittisyyttä, siksipä kelvanne tännekin.
Tämä vuodatus on kohdistettu lähinnä muille naisille, koetteko te samanlaisia tunteita, tunnistatteko itsenne? Kuinka tällaiset tuntemukset vaikuttavat elämiseenne ja olemiseenne ja miten niistä voisi mahdollisesti päästä eroon? Auttaako iän karttuminen vai onko tässä nyt mentävä ammatiauttajalle..:)
Entäpä miehet. Oletteko tavanneet paljonkin kaikin puolin ihan onnistuneita naisihmisiä, jotka kuitenkin ovat kovin kriittisiä itseään kohtaan? Miten tällaisiin naisiin suhtaudutte?
Olen suhteellisen nuori, 27-vuotias nainen. Tulen toimeen elämässäni varsin hyvin ja koen tyytyväisyyttä elämääni. Olen jokin aika sitten valmistunut yliopistosta opettajaksi ja nyt teenkin työtä unelma-alallani. Olen onnistunut luomaan oppilaisiini ja heidän vanhempiinsa hyvät ja lämpivät välit, lapset pitävät minusta kovin ja vanhemmat arvostavat työtäni. Vapaa-ajalla toimin lasten parissa urheiluvalmentajana, mikä antaa minulle samanlaisia onnistumisen elämyksiä kuin työni: lasten onnistuminen ja innostuminen sekä heidän uskonsa kasvaminen omaan itseen antaa minulle aivan valtavasti voimavaroja sekä tuottaa itselleni merkityksellisyyden kokemuksia. Elän onnellisessa parisuhteessa empaattisen, fiksun ja minua arvostavan miehen kanssa ja ystävyyssuhteeni ovat minulle kaikki kaikessa. Lisäksi olen elämässäni selvinnyt katkeroitumatta ja edelleen elämään luottaen erittäin vaikeistakin asioista. Koen siis henkisten voimavarojeni olevan varsin suuret ja persoonallisuuteni tuntuu eheältä.
Minua kuitenkin varjostaa tyytymättömyys niinkin turhaan asiaan kuin omaan ulkonäkööni, vaikka muissa ihmisissä en edes arvosta kaunista kuorta muuta kuin mukavana lisänä kauniille persoonallisuudelle. En liene edes kovin ruma, olen normaalipainoinen ja -vartaloinen, suhteellisen söpö tyttö (jos tämänikäisestä näin voi sanoa). Kuitenkin koen valtavaa ahdistusta toisinaan omasta ulkonäöstäni. Tämä todella häiritsee elämääni aika ajoin, sillä on hetkiä, jolloin en halua esimerkiksi lähteä ihmisten ilmoille kotooltani lainkaan, koska koen itseni niin rumaksi. Kaikki hetket vaateostoksilla ovat yhtä tuskaa, enkä tiedäkään mitään epämiellyttävämpää kuin shoppailu.
Tunnen tietenkin inhoa itseäni kohtaan sen takia myös, että annan ulkonäköni häiritä minua, kun maailmassa on nin paljon suurempiakin murheita! Mikä minua vaivaa ja miten tästä pääsee eroon??
Vastaukset 1
Vanhimmat
Se nyt vaan johtuu siitä että ulkonäköä korostetaan liikaa ja meno on muuttunut TODELLA pinnalliseksi. ihminen=ulkonäkö, et ole mitään jos et ole kaunis/komea. Katso vaikka 90-luvun tv sarjoja ja muita ja vertaa nykypäivään. Jopa jenkkisarjoissa ihmeen luonnollisia olivat, oikein katsoo että huhuh ovatko ihmiset joskus näyttäneet noin luonnollisilta? (esim. Siskoni on noita, vanhat jaksot) Tämä näkyy myös syömishäiriöiden ja esteettisen kirurgian suosion lisääntymisenä.
Nuoret tytöt kokevat valtavia paineita omasta riittävyydestään. On oltava menestyvä koulussa, todella kaunis ja hoikka, rintava mutta ei muodokas jne...
Itse olen 20v nainen ja joka kerta kun kävelen esim. kaupungilla meinaan purskahtaa itkuun kun tunnen itseni niin rumaksi, lihavaksi ja huonoksi muihin verrattuna. Tämä on todellinen handicap. Koen alemmuutta enkä uskalla edes viedä roskia ellen ole täydessä tällingissä. Elämä on rankkaa kilpailua selviämisestä ja suvunjatkosta ja geneettisesti parhaat yksilöt ovat niitä, jotka lisääntyvät.
Itse olen ihan normi ulkonäöltäni. Mutta normi ei enää kelpaa mihinkään. On oltava HOTTIS, upea, tyrmäävä; Pitkä, laiha, isorintainen, pitkäsäärinen, kauniskasvoinen, pitkät tuuheat hiukset, upeat piirteet.,,
Kyllä tämä rajoittaa elämääni enkä varmasti ole ainoa.