saan monesti ihastuneita katseita teinitytöiltä, joita en todellakaan nuorena finninaamana saanut. Olen siis komistunut kun ikää on tullut lisää. 18 vuotiaana baarissa oli turha haaveilla naisseurasta, nyt tilanne on toinen kun ikä on tuonut lisää ulkonäköä ja miehisyyttä olemukseen.
Olen 27 vuotias
29
1009
Vastaukset
- asdgasdgsadg
varmaan katsoo sua että oot pedofiili joka olis kiva passittaa vankilaan.
Tiedän tunteen, koen samaa itsekin ja sama ikäkin vielä.
Meinasin tuossa alkuillasta sitten ajaa kolarin liikennemerkin kanssa, kun tuli viiden nuoren naisen porukka vastaan. Katse herpaantui vähäksi aikaa, kun oli silmänruokaa tarjolla :)- sitten ovat?
Ai jaa. Miksi teillä ei sitten ole 18-vuotiasta tyttöystävää, jos he kerran niin kovasti teitä ihailevat? Ja miksiköhän suuri enemmistö minun tuntemistani 18-vuotiaista tytöistä seurustelee ikäisensä tai max viisi vuotta vanhemman kanssa? En tiedä tuttavapiiristäni yhtäkään, en miestä enkä naista, joka seurustelisi tai olisi parisuhteessa huomattavasti vanhemman tai nuoremman kanssa. Ikäerot ovat kauttaaltaan joko -tai 5 vuotta. Julkkiksia ei nyt lasketa. Puhun tavallisista ihmisistä, joita on kuitenkin suurin osa ihmisistä.
- qqqqqqqqqqqqqqqqqqqq
sitten ovat? kirjoitti:

mutta koskea ei. Ei kai tässä mitään alemman tason miehiä olla!
sitten ovat? kirjoitti:
Ai jaa. Miksi teillä ei sitten ole 18-vuotiasta tyttöystävää, jos he kerran niin kovasti teitä ihailevat? Ja miksiköhän suuri enemmistö minun tuntemistani 18-vuotiaista tytöistä seurustelee ikäisensä tai max viisi vuotta vanhemman kanssa? En tiedä tuttavapiiristäni yhtäkään, en miestä enkä naista, joka seurustelisi tai olisi parisuhteessa huomattavasti vanhemman tai nuoremman kanssa. Ikäerot ovat kauttaaltaan joko -tai 5 vuotta. Julkkiksia ei nyt lasketa. Puhun tavallisista ihmisistä, joita on kuitenkin suurin osa ihmisistä.
"Miksi teillä ei sitten ole 18-vuotiasta tyttöystävää, jos he kerran niin kovasti teitä ihailevat?"
Siksi kun en edes harkitse sitä asiaa kun ei kiinnosta olla niin nuoren kanssa, lisäksi kun heillä on vielä koulun ja työnsuhteen yleensä kaikki hakusessa.
Omanikäistä sopivaa olen etsinyt, pitää löytyä sitä elämänkokemusta.- Ei noin
sitten ovat? kirjoitti:
Ai jaa. Miksi teillä ei sitten ole 18-vuotiasta tyttöystävää, jos he kerran niin kovasti teitä ihailevat? Ja miksiköhän suuri enemmistö minun tuntemistani 18-vuotiaista tytöistä seurustelee ikäisensä tai max viisi vuotta vanhemman kanssa? En tiedä tuttavapiiristäni yhtäkään, en miestä enkä naista, joka seurustelisi tai olisi parisuhteessa huomattavasti vanhemman tai nuoremman kanssa. Ikäerot ovat kauttaaltaan joko -tai 5 vuotta. Julkkiksia ei nyt lasketa. Puhun tavallisista ihmisistä, joita on kuitenkin suurin osa ihmisistä.
Minulle teki seiskaluokkalainen kuluneen vuoden aikana jonkinlaisen aloitteen. Kokemus oli lähinnä järkyttävä. En todellakaan ryhtyisi mihinkään 13-vuotiaan tytön kanssa. Oltiin samalla harrastusleirillä ja menin ulos röökille (en yleensä polta, mutta silloin päätin polttaa). Tyttö livahti perään, jutteli jotain ja tarttui minua kädestä ja sanoi asiansa. Selitin sitten rauhallisesti mutta päättäväisesti oman näkemykseni asiaan 30-vuotiaiden ja yläasteikäisten suhteista ja kehoitin etsimään omanikäistä seuraa.
Kerran istuin hörppimässä kahvia krapulassa iltakuudelta kaupungilla ja yksi aika nuoren oloinen selvästi pari siideriä ottanut tyttö tuli siihen selittämään että näytän ihan Jared Letolta, hihhih. Juteltiin siinä sitten vähän aikaa ja lähdin jatkamaan menojani. Eipä tullut siinäkään mieleen yrittää mitään.
Sitä en tiedä katselevatko teinit minua kaupungilla kulkiessani. Kai jotkut katselee, ehkä.
- Mulkeroo
En ole järin kiinnostunut lukioikäisistä esimerkiksi näin 30-vuotiaana, mutta voin sanoa että katseiden määrä on satakertaistunut nuoruuden päivien ja jo muutamassa vuodessakin.
Eli siinä alle parikymppiset ja juuri parikymppiset kattelevat selkeästi enemmän jo ihan kadullakin, enkä itse töllää heitä mitenkään erityisesti.
Ehkä se on se iän tuoma kokemuslisä, miehisyys ja karisma. Vitsi.
Veikkaisin että pimperoa saisi suht helposti jos vain haluaisi senkin ikäisiltä jos vähän yrittäisi.- Jos on ulkonäköä
Kyllähän ne katselee. Olen itse 29-v nainen ja saan kyllä katseita sekä itseäni vanhemmilta miehiltä että itseäni nuoremmilta miehiltä. Ja olenhan minä silloin tällöin antanut itseäni nuoremmille, he kun ovat jotenkin lutuisia. Sellaisia söpöjä, vähän kuin koiranpentuja. Ja ihanan innokkaita sängyssä. Taidot eivät välttämättä ole kovin kaksisia, mutta hyvä puoli on se että jaksavat useamman kerran peräkkäin. Yksi inttipoju vetäisi minua kuusi kertaa yössä ja olihan se mahtavaa. Mutta vakavempi ihmisuhde on sitten eri juttu. Siinä suosin enemmän samanikäistä.
- adadasdadsaa
Jos on ulkonäköä kirjoitti:

Montako kertaa muuten keskimäärin kolmikymppinen mies jaksaa? Ihan vertailun vuoksi vain kyselen... ;)
- Kerran tai kaksi
adadasdadsaa kirjoitti:
Montako kertaa muuten keskimäärin kolmikymppinen mies jaksaa? Ihan vertailun vuoksi vain kyselen... ;)
Yleensä kerran ja pienen lepotauon jälkeen toisen kerran, mutta parikymppinen on usein valmis melko nopeasti uuteen yhdyntään. Kolmekymppinen tarvitsee sen tauon.
- Juuri saanut
adadasdadsaa kirjoitti:
Montako kertaa muuten keskimäärin kolmikymppinen mies jaksaa? Ihan vertailun vuoksi vain kyselen... ;)
Keskimääriä en tiedä, mutta näin 33-vuotiaana uskoisin, että kestän ihan riittävästi. Viime yönä touhuiltiin kolme kertaa ja aamulla vielä muutama rundi. Olis enemmänkin mennyt, mutta nainen tuntui jo saaneen (heh ;) ) tarpeeksi. Ei se määrä, vaan se laatu.
Vaikka nuorena olikin varmaan innokkaampi, niin iän myötä on oppinut, ettei ole kiire mihinkään. Ei seksissäkään. - Sama taas
Juuri saanut kirjoitti:
Keskimääriä en tiedä, mutta näin 33-vuotiaana uskoisin, että kestän ihan riittävästi. Viime yönä touhuiltiin kolme kertaa ja aamulla vielä muutama rundi. Olis enemmänkin mennyt, mutta nainen tuntui jo saaneen (heh ;) ) tarpeeksi. Ei se määrä, vaan se laatu.
Vaikka nuorena olikin varmaan innokkaampi, niin iän myötä on oppinut, ettei ole kiire mihinkään. Ei seksissäkään.Piti vielä sanoa, että paras treeni mitä mies voi tehdä itselleen, on päivittäinen pc-lihaksen treenaaminen. Palkintona vanhemmitenkin kovat erektiot, intensiivisemmät orgasmita ja parempi laukeamisen kontrollointi. Periaatteessa samat lihakset, joilla nainen saa tavaraansa tiukemmaksi :)
- WTF???
Sama taas kirjoitti:
Piti vielä sanoa, että paras treeni mitä mies voi tehdä itselleen, on päivittäinen pc-lihaksen treenaaminen. Palkintona vanhemmitenkin kovat erektiot, intensiivisemmät orgasmita ja parempi laukeamisen kontrollointi. Periaatteessa samat lihakset, joilla nainen saa tavaraansa tiukemmaksi :)
PC-lihas??? Mikä se on???
- Vieläkin se sama
WTF??? kirjoitti:
PC-lihas??? Mikä se on???
Ei liity tietokoneisiin.
Lue tää ja viisastu :) Sitten voi hakea myös sanalla Kegel. - Epäonnistuin
Vieläkin se sama kirjoitti:
Ei liity tietokoneisiin.
Lue tää ja viisastu :) Sitten voi hakea myös sanalla Kegel.Nih, tässä:
http://www.tohtori.fi/?page=8662831&id=6989718
Jep. - WTF...
Epäonnistuin kirjoitti:
Nih, tässä:
http://www.tohtori.fi/?page=8662831&id=6989718
Jep.Okei. Nyt kaikki sit treenaamaan lihaksia.
- Ei noin
Kerran tai kaksi kirjoitti:
Yleensä kerran ja pienen lepotauon jälkeen toisen kerran, mutta parikymppinen on usein valmis melko nopeasti uuteen yhdyntään. Kolmekymppinen tarvitsee sen tauon.
Riippuu monesta asiasta. Maniassa saatan panna tai jos ei ole seuraa niin runkata hyvinkin 8 kertaa päivässä ilman ongelmia.
- Ei noin
Jos on ulkonäköä kirjoitti:
Kyllähän ne katselee. Olen itse 29-v nainen ja saan kyllä katseita sekä itseäni vanhemmilta miehiltä että itseäni nuoremmilta miehiltä. Ja olenhan minä silloin tällöin antanut itseäni nuoremmille, he kun ovat jotenkin lutuisia. Sellaisia söpöjä, vähän kuin koiranpentuja. Ja ihanan innokkaita sängyssä. Taidot eivät välttämättä ole kovin kaksisia, mutta hyvä puoli on se että jaksavat useamman kerran peräkkäin. Yksi inttipoju vetäisi minua kuusi kertaa yössä ja olihan se mahtavaa. Mutta vakavempi ihmisuhde on sitten eri juttu. Siinä suosin enemmän samanikäistä.
Kai sitä nyt nuorena on innokas kun panettaa niin törkeästi koko ajan ja saa siihen nähden ihan liian harvoin. Kyllä mäkin ensimmäisiä seksikumppaneita panin jokaista monta kertaa putkeen, teki niin helvetin hyvää. Ja olihan siinä pakko vähän kompensoida sitä kestävyyden puutetta jollain muulla. En taida olla ihan ainoa jolta parikymppisenä lensi lasti vähän turhankin helposti naisseurassa. Parhaimmillaan jaksoi vain muutaman työnnön.
Opettelin kyllä antamaan suuseksiä sitten. Ja nykyään osaa jo vähän pidätelläkin tarpeen vaatiessa. - Ei noin
Sama taas kirjoitti:
Piti vielä sanoa, että paras treeni mitä mies voi tehdä itselleen, on päivittäinen pc-lihaksen treenaaminen. Palkintona vanhemmitenkin kovat erektiot, intensiivisemmät orgasmita ja parempi laukeamisen kontrollointi. Periaatteessa samat lihakset, joilla nainen saa tavaraansa tiukemmaksi :)
lantionpohjan lihakset? Joo, niiden reenaamisen pitäisi olla pakollista kaikille. Hitto että reenattu pillu tuntuu hyvältä.
- työtön ATM
Minuunkin on 18-vuotias pikkubimbo ihastunut. Laaja yleissivistykseni, vahvat moraaliset periaatteeni ja perustellut mielipiteeni ovat simppelin typykän mielestä jotain todella vaikuttavaa.
- Onko?
Älä hitossa? Onko sulle vihdoin käynyt mäihä? No hyvää joulua sitten vaan.
- työtön aTM
Onko? kirjoitti:
Älä hitossa? Onko sulle vihdoin käynyt mäihä? No hyvää joulua sitten vaan.
Se vähän ujostelee mutta kyllä mä siltä vielä pillua saan.
- sadgsadgsadg
työtön aTM kirjoitti:
Se vähän ujostelee mutta kyllä mä siltä vielä pillua saan.
saat pillua Fleshlightilta?
WAU! - työtön ATM
sadgsadgsadg kirjoitti:
saat pillua Fleshlightilta?
WAU!Eikä kun nätiltä 18-kesäiseltä blondilta.
- Älä huijaa, Äly
työtön aTM kirjoitti:
Se vähän ujostelee mutta kyllä mä siltä vielä pillua saan.
Mistä sä sen olet muka löytänyt, kun istut aina himassa netin ääressä? Jostain mesestä, vai?
- työtön ATM
Älä huijaa, Äly kirjoitti:
Mistä sä sen olet muka löytänyt, kun istut aina himassa netin ääressä? Jostain mesestä, vai?
junasta....
- sadgsadg
työtön ATM kirjoitti:
junasta....
valehtelua.
- työtön ATM
sadgsadg kirjoitti:
valehtelua.
Mistä moinen epäusko?
- Missä ja milloin?
työtön ATM kirjoitti:
Mistä moinen epäusko?
No kerro nyt meille vähän enemmän. Sitten ehkä uskotaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1886092
Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten122352- 241739
- 791718
Oiskohan se aika
Selvittää pää vihdoin ja viimein. Minun kaivattu ei todellakaan käy täällä ja piste. Ei ole mitään järkeä enää tuhlata t81631Muistutus t-Naiselle.
Olet ilkeä ja narsistinen k-pää. Annat itsestäsi kiltin kuvan ulospäin kelataksesi ihmiset ansaan. Sitten päsmäröit, hau1531624Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu3261622Oho! Varmistusta odotellaan.
Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"1371417Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa
Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä291399Kun Suomen uutisiin ei voi luottaa?
Kertoisitteko te uutismaailmasn perehtyneet ASIANTUNTIJAT nyt sitten sen, mihin voi?3361242