Yksi sukulaisemme joskus mainitsee, että olisi mukava, jos itsellä olisi eriaisia harrastus välineitä.
Sitä vaan ihmettelen, että miksi hän ei sitten hanki sitä mitä haluaisi, koska ei se ainakaan rahasta ole kiinni. Tämä sukulainen on jo eläkkeellä, asunto ja autokin on, eikä velkaakaan ole ja rahaa on säästössä.
Hän on harrastanut puutöiden tekemistä, mutta hänellä ei ole kunnollisia puuntyöstö koneita.
Kerran hän oli käynyt jossain puuverstaassa, jossa oli monelaisia puuntyöstö koneita.
Kovasti hän kehui ja puhui jälkeenpäin, että kunpa itselläkin olisi vannesaha ja höyläkone, joista olisi paljon apua erilaisia puutöitä harrastaessa.
Kerran hän oli saanut elektonisen kosketinsoittimen liikkeestä kotiin koesoittoa varten ja siitäkin hän haaveili, että olisipa itselläkin tällainen.
Sitä vaan ihmettelen, että miksi ei ihminen voi sijoittaa rahaa asioihin, joita toivoo saavansa.
Menee vaan myymälään tai liikkeesseen ja ostaa sen mitä on suunnitellut hankkivansa.
Ei ne nykyään paljon maksa ja tuskin on rahasta kiinni. Minulla on paljon pienemmän tulot ja silti olen sijoittanut omiin harrastuksiini, kuten kannettavaan tietokoneeseen midi koskettimistoon musiikki softiin ja lisäksi lasinhiomakoneeseen ja taidevärilaseihin.
Asiahan olisi aivan eri, jos olisi niin pienet tulot, ettei mitään jäisi säästöön.
Silloin ei voisi oikein mitään ostaa, kun ei olisi varaa ostaa.
Nykyään taloudellinen tilanne rahamarkkinoilla on sellainen, että euron arvo voi romahtaa yht'äkkiä ja jos on säästöjä, niin ne menettävät arvonsa.
Euron arvon huononeminen on muutaman ökysijoittajan aikaansaama ja ajama keino rikastua tästä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos se tahtoo vannesahan niin menet kauppan ja kysyt paljon semmonen maksaa. Sit menet sen sukulaisen luo ja kerrot että sull aolis semmonen ihan uudenkarhee tiedossa ja sä voisit järkätä sen, tuplaat hinnan ja kysyt kelpaako vai myykkö jollekin toiselle.
Vaihtoehdot ovat:
- sinä teet hyvän tilin vannesahasta
- sukulaisesi havahtuu ja ostaa sahan halvemmalla kaupasta ja on iloinen kun sai halvalla ja sahailee ihan sikana
- sukulaisesi ei enää koskaan marmata sinulle mitä milloinkin olis kiva olla koska pelkää että myyyt sille taas jotain kamaa ylihintaan
- teetät sukulaisellasi jotain naulakoita tai keppihevosia kun se tykkää sahailla ja myyt ne naapuri kunnan torilla sikamaisella voitolla