Tilanne on niin monimutkainen etten osaa itse edes enään järkeillä tilannetta, vaikka yleensä kaikki on minulle aina selvää.
Kyseinen tapaus alkoi jo melkein kolme vuotta sitten kun tutustuin mieheen, sanotaan vaikka Mikkoon, seurustelin kuitenkin tuolloin joten puhetta pidemmälle ei silloin päästy, ihastuin kuitenkin täysin Mikon älykkyyteen ja kokonaisuuteen, siitä eteenpäin aina erooni asti välttelin kyseistä ihmistä ihan vain sen takia etten tekisi mitään tyhmää. Eron jälkeen, pari vuotta sitten, Mikon kanssa alettiin tapailemaan, sitä ei kestänyt kovin pitkään mutta lyhyeen aikaan mahtuikin enemmän sotkua, se loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin ja sen jälkeen en uskaltanut vuoteen ryhtyä mihinkään uuteen suhteeseen, irtosuhteita ja yleistä mellakointia.
Mikkokin rupesi seurustelemaan ja vähän sen jälkeen sitten itsekin. Jos baarissa törmättiin ne oli ne samat perhoset aina ja ne samat katseet vaikka tilanne olikin muuttunut. Jotenkin se tunne ei kadonnut mihinkään. Nyt sitten kolme kuukautta sitten törmäsin Mikkoon Onnelassa ja hän huomasi heti minusta päällepäin ettei kaikki ole hyvin, kyllähän se totta oli, parisuhteeni narsistin kanssa oli ajanut minut loppuun ja olin täysin hermorauniona. Juteltiin hetki ja halattiin, hän sanoi minulle että voisin hänen luokseen tulla ennenkuin löytäisin oman asunnon jos ero sattuisi. Pari kertaa sen jälkeen vielä nähtiin ja kirjoiteltiin. Sitten se koitti se päivä kun erosin miehestäni. Jostain kumman syystä soitin ensimmäisenä Mikolle ja sovittiin että menen hänen luokseen ennenkuin tilanteet selviää ja löytäisin asunnon.
Ensimmäinen päivä meni jutellessa, toisena päivänä jo alkoi jotain pientä tapahtua. Tunteeni entistä miestä kohtaan olivat kuolleet jo aikoja ennen eronhetkeä.
Nyt sitten puolisentoista kuukautta jatkunut.. Miten me sitä kutsutaan, säätämiseksi.. Molemmat tietyllä tavalla sitoutumiskammoisia tällä hetkellä, ulospäin kuitenkin vaikuttaa että seurusteltaisiin jo, suunnitellaan tulevaa kevättä, kesää.. Juhlia, reissuja.. Tykätään kokoajan enemmän..
Pitäisikö tässä uskaltaa tehdä jotain päätöksiä vai pitäisikö vain mennä tunteen mukana ja katsoa kehittyykö mitään pikkuhiljaa.. Itseäni pelottaa jos liian nopeasti sovitaan seurustelusta kaikki hajoaisi käsiin mutta taas toisaalta pelottaa jos jättää sopimatta niin se hajoaa siinäkin vaiheessa..
Kyseinen tapaus alkoi jo melkein kolme vuotta sitten kun tutustuin mieheen, sanotaan vaikka Mikkoon, seurustelin kuitenkin tuolloin joten puhetta pidemmälle ei silloin päästy, ihastuin kuitenkin täysin Mikon älykkyyteen ja kokonaisuuteen, siitä eteenpäin aina erooni asti välttelin kyseistä ihmistä ihan vain sen takia etten tekisi mitään tyhmää. Eron jälkeen, pari vuotta sitten, Mikon kanssa alettiin tapailemaan, sitä ei kestänyt kovin pitkään mutta lyhyeen aikaan mahtuikin enemmän sotkua, se loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin ja sen jälkeen en uskaltanut vuoteen ryhtyä mihinkään uuteen suhteeseen, irtosuhteita ja yleistä mellakointia.
Mikkokin rupesi seurustelemaan ja vähän sen jälkeen sitten itsekin. Jos baarissa törmättiin ne oli ne samat perhoset aina ja ne samat katseet vaikka tilanne olikin muuttunut. Jotenkin se tunne ei kadonnut mihinkään. Nyt sitten kolme kuukautta sitten törmäsin Mikkoon Onnelassa ja hän huomasi heti minusta päällepäin ettei kaikki ole hyvin, kyllähän se totta oli, parisuhteeni narsistin kanssa oli ajanut minut loppuun ja olin täysin hermorauniona. Juteltiin hetki ja halattiin, hän sanoi minulle että voisin hänen luokseen tulla ennenkuin löytäisin oman asunnon jos ero sattuisi. Pari kertaa sen jälkeen vielä nähtiin ja kirjoiteltiin. Sitten se koitti se päivä kun erosin miehestäni. Jostain kumman syystä soitin ensimmäisenä Mikolle ja sovittiin että menen hänen luokseen ennenkuin tilanteet selviää ja löytäisin asunnon.
Ensimmäinen päivä meni jutellessa, toisena päivänä jo alkoi jotain pientä tapahtua. Tunteeni entistä miestä kohtaan olivat kuolleet jo aikoja ennen eronhetkeä.
Nyt sitten puolisentoista kuukautta jatkunut.. Miten me sitä kutsutaan, säätämiseksi.. Molemmat tietyllä tavalla sitoutumiskammoisia tällä hetkellä, ulospäin kuitenkin vaikuttaa että seurusteltaisiin jo, suunnitellaan tulevaa kevättä, kesää.. Juhlia, reissuja.. Tykätään kokoajan enemmän..
Pitäisikö tässä uskaltaa tehdä jotain päätöksiä vai pitäisikö vain mennä tunteen mukana ja katsoa kehittyykö mitään pikkuhiljaa.. Itseäni pelottaa jos liian nopeasti sovitaan seurustelusta kaikki hajoaisi käsiin mutta taas toisaalta pelottaa jos jättää sopimatta niin se hajoaa siinäkin vaiheessa..
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.