Meillä Oulussa ainakin pahimmat kitisijät ja valittajat valitaan näköjään esimiehiksi ja ihan joka paikkaan tuppautumalla hankaloittamaan toisten työntekoa asennevammallaan. Mitään muuta ei tarvitse olla kuin suhteet kunnossa ja mulkku luonne, niin niillä pääsee ihan mihin vain.
Mulkku luonnehan on seurausta siitä, kun lapsena ei ole oikein kaikki mennyt ns. "tubiin" ja on ollut vähän hankalaa sopeutua muihin ihmisiin, tai siis kun ei ole hyväksytty muidn joukkoon. Ymmärrettäväähän se on, että ei se hyvää tee lapsen sosiaalisten taitojen kehitykselle ja itsetunnolle, kun muu maailma kaltoin kohtelee ja synnytyskin on ahdas ja ei happea saa. Siksihän ihmisistä tulee tällaisia "ylikävelijöitä" jotka suhteilla ja nuolemalla perseitä hankkii valtaa muihin, vaikka heistä ei esimiehiksi ole.
Miten muualla meni valinnat? Otettiinko esimiehen sukulaiset ja perseennuolijat vai oliko ihan oikeudenmukainen ratkaisu ja esimieheksi henkisesti soveltuvat otettiin niihin tehtäviin?
Mulkku luonnehan on seurausta siitä, kun lapsena ei ole oikein kaikki mennyt ns. "tubiin" ja on ollut vähän hankalaa sopeutua muihin ihmisiin, tai siis kun ei ole hyväksytty muidn joukkoon. Ymmärrettäväähän se on, että ei se hyvää tee lapsen sosiaalisten taitojen kehitykselle ja itsetunnolle, kun muu maailma kaltoin kohtelee ja synnytyskin on ahdas ja ei happea saa. Siksihän ihmisistä tulee tällaisia "ylikävelijöitä" jotka suhteilla ja nuolemalla perseitä hankkii valtaa muihin, vaikka heistä ei esimiehiksi ole.
Miten muualla meni valinnat? Otettiinko esimiehen sukulaiset ja perseennuolijat vai oliko ihan oikeudenmukainen ratkaisu ja esimieheksi henkisesti soveltuvat otettiin niihin tehtäviin?
Vastaukset 26
Vanhimmat
njaaa niinkö no niin njaaaa....
Samoja mulkkuja ne on muuallakin tiedoksi vaan.
että junat myöhästelee, jos mulkut toteuttavat itseään vain eivätkä osaa johtaa!!
Pitääkö VR Cargolla esimieheksi valitun olla oikeasti kuten aloittaja antoi ymmärtää; perseennuolija, toisten riistäjä ja elämän hankaloittaja, ketkera vittuilija, sukua jollekin esimiehelle, puhua kimeällä tyttömäisellä äänellä jne?
- Ei ihme että homma kusee ja pahasti, ja veronmaksajat kärsivät värjötellessään asemilla kylmissään junia odottamassa ja yökauden myöhässä olevissa junissa perseet puutuneena istuksiessa, sekä tavaroitaan odotellessa!! - Nyt jotain tasoa ja nepotismintorjuntaa peliin, niin saadaan junat kulkemaan aikatauluissa ja muutenkin rautatieliikenne kuntoon.
- juuri nämä koulukiusatut vinkujat ja perseennuolijat hemmettiin patoumiaan purkamasta esimiesasemista ja HETI! Tarapiaan vain, jos lapsuus oli rankka ja hiakkalaatikko oli aina umpi jäässä kesäläkin!
"Samoja mulkkuja ne on muuallakin tiedoksi vaan."
on vai? Ja jo 30 vuoden kokemuksella?!!
- Eikö olisi aika siirtyä sieltä 60 luvun sotienjälkeisestä toimimatomasta alistavasta johtamisesta nykyaikaan ihan vuoteen 2011? - toisaalta 60 luvulla työntekijää osattiin arvostaa....
Ainut malli joka osataan, toteutetetaan nopeutettua muutosohjelmaa, vähennetään henkilökuntaa.
Palkkiot tulee maksuun , parhaat ylemmälle johdolle. Hyvän asiakaspalvelun tekijöitä vaan puuttuu enemmän ja enemmän ajopisteistä, huollosta, junista, kunnossapidosta, asemilta, ratapihoilta, lipputoimistoista yms. Johdolla rokkaa hyvin, pitäisi pitää taas kunnon juhlat. Antakaa kameran kiertää.
näymä valitaan esimieheksi omahyväisimmät perseennuolijat ja kanssaihmisten selkäääpuukottajat hysteerikot, joiden munattomus aiheuttaa sen, että haetaan valtaa kieroilla keinoilla.
Parhaimmat tyypit jätetään rannalle ruikuttamaan. Karkolla kun työntekijöllä ei saisi olla omaa elämää ja mielipiteitä.
Tunnen firman ja voin vain todeta, että nuolijoita löytyy lähes jokaisesta työpisteestä. Merkillisintä asiassa on se, että nämä höyrypäät valitaan usein esimiehiksi. He ovat yleensä päässeet esimiesasemaan alistamalla tai vähättelemällä työkavereitaan.
valitaan pomojen tuttavat ja perseennuolijat, tyttömäiset, vallanhakuiset, kitisijät suhteilla esimiehiksi.
Jollakin se on toki lapsuuden patoumiaan purkaa ja egoaan pönkittää: jos ei muulla, niin hankkimalla suhteilla, perseennuolennalla ja työkaveria kavaltamalla "valtaa", niin sitten on kiva kitisevällä äänellä vituilla ja hankaloittaa toisten työntekemistä.
Ei piä paikkaasa?? Njaaa
Vr Groupin työntekijöiden työn jatkuvuus varmistuu näin vaalivuonna, luottakaa äänestäjät edusmiehiinne
Mistä niille maksetaan kun kaivetaan vain maata edustamiensa henkilöiden jalkojen alta?
Ihan firman kätyreitä koko kaarti!!
Näin on.
Rautateille palkataan uskomattomia kusipäitä esimiehiksi.Onko todellakin esimiehet jotka valinnan tekevät mulkkuja, vai mikä on, kun pitää aina näin valita.
Ois ees Firman kätyreitä, mutta ovat jotain paljon pahempaa paskaa luottamusmiehet.
shhhh...joojoooo joojooo kyllä kyllä....
Pikkujoulujen ja kesäjuhlien räyhääjät esimieheksi, niin on tunnetta pelissä:)
Riippuu miten onnistuu vakuuttamaan pomon. Pystyykö osoittamaan että on korvaamaton pomolle jos pomo ei muuten saa.
ai että siellä on homojuttujakin, hyi helvetti, kaiken muun paskan lisäksi..
- siksikö siellä kaikki eroaakin, kun tulevat kaapista ulos?
Homoreikää ainakin pitää jakaa meidän pomolle ja luottamusmiehelle. Tuntuu koko paikka suuntautuneelta siihen paikkaan.
Tavarapuolen rautateiden esimiehet ovat homomulkkuja jotka hässivät toisiaan kilpaa ja sen vuoksi kaikki kuljetukset kärsivät.
Rautatieläisillä ei ole mitään muuta mielessä kun tunkea kiskoa toisensa pefaan. On se mahtavaa olla ollut yli 50-vuotiaaksi töissä ja sitten alkaa ottamaan saman ikäiseltä työkaverilta peffaan kankia.
Eihän siinä muuta, mutta muiden pitää kärsiä niistä Oulun työhönopastajista. Ei voisi vähenpää nimittäin kiinnostaa tukea kaikenlaisia teknoleluja niiden työnopastajien kanssa eri ruumiin onteloihinsa.
Kunhan hankin oikein kunnon kahden metrin kelohirren ja nimeän sen vaikka "TUIJAKSI" ja teen aloitteen että se pitää tunkea kaikkien rautatieläisten perseseensä ja harjoittaa kaikki viestintä sen kautta telepaattisesti jos vaikka toinen osapuoli sen sattuisi sen kuulemaan työvuoron aikana rauhastensa värähtelenynä psereessään. Olisi nimittäin tämäkin edistystä nykyiseen menoon kaikenlaisten laitteiden kanssa. Kukahan oikein saa ne kiksit näiden romujen mukana kannostaan. Itse ainakin lähden heti kilpailijalle töihin ja vaikka ilman palkkaa, kun sinne otetaan töihin.
Repesin :) :) näinhän se on. Siis ei vittu....... kuolen kohta nauruun
Oho. Kuka oulun mies on rohkaistunut avaamaan suunsa...Ohhoh, ihmeiden aika ei ole ohitse:) Ettet vaan ole yksi päässeistä;)?
Ne työnopastajat ja esimiehet Cargolla on kaikki perseennuolennalla ja sukulaissuhteilla paikkansa saaneita pyrkyreitä. vr kun on sukusiittola!
Ihan täysiä lapsuuden alistettuja suhteilla esimiehenä olevia kyrpiä, joiden elämä pyörii VR:n ja sen kieroon kasvaneiden työläisten kanssa vapailla ryypätessä, kun piirit on pienet ja kaveripiiri rajoittuu muutamiin kaltaisiinsa onnettomiin tolloihin!
Kun toinen vaihtaa auton/ mp:n, niin kohta toinenkin kateellinen tekee saman. Sitten alkaa märinä, kun ei ole rahaa ja ylitöitä. Facebookissa päivitetään sitten valitusvirttä ja kaikkea paskaa siitä tylsästä elämästään - kiinnostaa vitusti! VINKKIi: lukekaa vähempi namaa, niin ei tarvitse olla kateellisena sitten vaihtamassa autoa, kun joku päivittää hakeneensa osarilla taas auton!!
Varmaan jos toinen vetää itsensä keinuun, joka olisi suositeltavaa sellaisille tampioille, niin kohta on viisi jojoa lisää.
On homogeeninen porukka ja sangen tyhmä, kun täällä märisee, mutta kukaan ei tee mitään oikeassa elämässä.
Voi helevetin esikartano. Ihimeellistä tekstiä. Voi juukelintähen sentään. Kyllä oli jumalatonta kirjotusta. Pyydä syntisi anteeksi Junalta. Sillä Juna on se voima, kunnia, iankaiken elämän. amen.
Kaikki cargo/transpointille hakevat, hakekaa sieltä siirtoa mahdollisimman pian henkilöliikenteellee vaihtariksi kun pystytte. Asemilla vaihtarin homma on jo tosi hyvä ja jos tuntuu oikealta, niin konnariksi juniin. Ei se sielläkään työ vaadi kovin kummoista, kun ottaa huumorilla (eli huumorin tajua pitää olla kuitenkin).
Tätä huumorintajua ei voine liikaa koskaan korostaa, eli kannattaa tässä työssä unohtaa kaikki negatiivinen ja panostaa 300% siihen positiiviseen. Tällä tavalla voit päästä pitkälle ja hankkia tosi hyvin.
Palkka pyöreästi noin 50% lisääntyy siirtyessäsi henkilöliikenteelle, koska tavaraliikenteen työt ovat, no ne ovat...........
Itse tein kesän ajan ns. hälytöitä koko ajan ja kuukausi tulo vuodelle jauttena yli 5000e!!? Jollei tuolla elä, niin on vika jo peruskoulun matikassa tai sitten kulut aivan liian suuret. Itse sijoitin ylimääräisen palkan sijoitusasuntoon, jonka sain ostettua pienellä velkavivulla jo vuoden liksoilla.
Ylityöt kannattaa aina, ja jos et ole täysin kiinni oleva lapsiperheen isukki, häly toihin kannattaa aina lähteä, varsinkin komennukselle. Siellä tienaa jo vaikka käytetyn Corveten hinna vuodessa lisäksi aikaisemmin mainitsemiini ylitöihin.
Cargon tai nykyisin Transpointin hommat on taakse jäänyttä aikaa. Niitä ei kannata kenenkään tehdä, tai ainakaan haaveilla olevansa niissä yli 5 vuotta. Raskasteollisuus on aikansa elänyttä, älä sinä nyt ole aikansa elänyt sentään!
VR ON HYVÄ TYÖPAIKKA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Hyvä, että täälläkin kirjoitellaan jotain positiivistä.
Eli ihan niinkuin se oikeassa elämässä onkin. Valtaosa mitä töissä tapaan, tykkäävät olla vr:llä ja ovatkin mukavaa sakkia, ammattiryhmät tulee toimeen keskenään.
Hyvin palkattuja vr:llä on jokainen työ missä toimii liikenneturvallisuustehtävissä. Eli kuskit, konnat, yms.
Vr on hyvä työnantaja!!