Mitä tehdä?

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa vasta vähän aikaa, reippaat kolme kuukautta.
Itse olen vasta nuori 19 vuotias, poikaystäväni 24.
Emme asu vielä yhdessä, mutta vietän lähes kaikki yöni hänen luonaan.
Ongelmani on se, että hän on todella mustasukkainen. Poikaystäväni on siis kotoisin vietnamista, eli varmaan vaikuttaa myös kulttuurierot..
Hän ei siedä ollenkaan sitä, kun käyn baarissa ystävieni kanssa. Silloin kun olin vielä sinkku, kävin lähes joka viikonloppu ulkona, mutta hänet tavattuaan olen käynyt vaivattomat 3 kertaa. Jokaisen kerran jälkeen alkaa sama setviminen, että mitä olen tehnyt yms. Hän soittelee illan aikana minulle, ja jos en vastaa ollessani juhlimassa, hän ärsyyntyy valtavasti ja heti ajattelee että olen toisen miehen kanssa.
Hän lukee minun tekstiviestejä ja aina jos puhelimeni soi yms hänen täytyy varmistaa kysymällä että kuka se oli ja mitä te puhuitte..
Ja nyt minua on myös alkanut pelottamaan, että onko hän väkivaltainen.. Juuri muutama päivä sitten, hän suuttui minulle erittäin mitättömästä asiasta ja potkaisia minua kovaa alaselkään, yritti siis potkaista minua pois sängyltä. Mutta myöhemmin kumminkin pahoitteli tekoaan ja lupasi ettei koskaan enään tee niin. Ja olen kertonut hänelle että pelkään, että hän joskus lyö minua, sillä silloin kun hän suuttuu niin hän todellakin suuttuu! Mutta vannotti, ettei koskaan voisi lyödä minua. Silti aina pelästyn kun hän tulistuu, että kohta tulee nyrkistä.. Ja hän suuttuu kyllä olemattomista asioista, mutta unohtaa sen nopeasti.. eli heti seuraavalla minuutilla saattaa olla halaamassa ja pyytämässä anteeksi, ja yleensä myöntääkin tehneensä väärin. Eikä hän oikein ymmärrä että naisella voi olla myös hyviä miespuolisia ystäviä, joiden kanssa jutellaan lähes päivittäin.
Mietin vain että mitä tässä oikein pitäisi tehdä.. kun hänen mielestään se on ihan ok olla mustasukkainen, mutta mun mielestä toi menee överiksi.. sillä minulla on olo ettei hän luota minuun vaikka hän niin väittää.
Rakastan häntä, en halua satuttaa häntä, tahtoisin kovasti jatkaa suhdetta, mutta pelottaa että kuinka kauan mä jaksan tämmöistä? Ja pelottaa ajatus, että jos tämä mustasukkaisuus muuttuu vaan pahemmaksi ja jos siihen vielä lisättäis väkivalta.. Huh..
Halusin vaan jakaa tämän tilanteeni täällä, jos olis vaikka kohtalontovereita tai jotain vinkkeja yms...
1322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuo suhde kuullostaa sellaiselta, että itse lähtisin siitä lätkimään ja nopeasti. Jos jo ihan suhteen alussa on näin käsittämätöntä mustasukkaisuutta ja jo väkivaltaisuuttakin niin mieti miksi se ajan kanssa muuttuu? Tuskin ainakaan parempaan suuntaan. Väkivalta on ehdoton EI parisuhteessa. Ja tuohon on nimenomaan tyypillistä, että väkivaltaisuus kohtauksen jälkeen pyydellään anteeksi ja luvataan ettei koskaan tehdä sitä uudelleen, vakuutellaan rakkautta. Mieti onko tuo suhde todella mitä haluat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


_**em**_ kirjoitti:

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa vasta vähän aikaa, reippaat kolme kuukautta.
Itse olen vasta nuori 19 vuotias, poikaystäväni 24.
Emme asu vielä yhdessä, mutta vietän lähes kaikki yöni hänen luonaan.
Ongelmani on se, että hän on todella mustasukkainen. Poikaystäväni on siis kotoisin vietnamista, eli varmaan vaikuttaa myös kulttuurierot..
Hän ei siedä ollenkaan sitä, kun käyn baarissa ystävieni kanssa. Silloin kun olin vielä sinkku, kävin lähes joka viikonloppu ulkona, mutta hänet tavattuaan olen käynyt vaivattomat 3 kertaa. Jokaisen kerran jälkeen alkaa sama setviminen, että mitä olen tehnyt yms. Hän soittelee illan aikana minulle, ja jos en vastaa ollessani juhlimassa, hän ärsyyntyy valtavasti ja heti ajattelee että olen toisen miehen kanssa.
Hän lukee minun tekstiviestejä ja aina jos puhelimeni soi yms hänen täytyy varmistaa kysymällä että kuka se oli ja mitä te puhuitte..
Ja nyt minua on myös alkanut pelottamaan, että onko hän väkivaltainen.. Juuri muutama päivä sitten, hän suuttui minulle erittäin mitättömästä asiasta ja potkaisia minua kovaa alaselkään, yritti siis potkaista minua pois sängyltä. Mutta myöhemmin kumminkin pahoitteli tekoaan ja lupasi ettei koskaan enään tee niin. Ja olen kertonut hänelle että pelkään, että hän joskus lyö minua, sillä silloin kun hän suuttuu niin hän todellakin suuttuu! Mutta vannotti, ettei koskaan voisi lyödä minua. Silti aina pelästyn kun hän tulistuu, että kohta tulee nyrkistä.. Ja hän suuttuu kyllä olemattomista asioista, mutta unohtaa sen nopeasti.. eli heti seuraavalla minuutilla saattaa olla halaamassa ja pyytämässä anteeksi, ja yleensä myöntääkin tehneensä väärin. Eikä hän oikein ymmärrä että naisella voi olla myös hyviä miespuolisia ystäviä, joiden kanssa jutellaan lähes päivittäin.
Mietin vain että mitä tässä oikein pitäisi tehdä.. kun hänen mielestään se on ihan ok olla mustasukkainen, mutta mun mielestä toi menee överiksi.. sillä minulla on olo ettei hän luota minuun vaikka hän niin väittää.
Rakastan häntä, en halua satuttaa häntä, tahtoisin kovasti jatkaa suhdetta, mutta pelottaa että kuinka kauan mä jaksan tämmöistä? Ja pelottaa ajatus, että jos tämä mustasukkaisuus muuttuu vaan pahemmaksi ja jos siihen vielä lisättäis väkivalta.. Huh..
Halusin vaan jakaa tämän tilanteeni täällä, jos olis vaikka kohtalontovereita tai jotain vinkkeja yms...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu