Tuli tuosta gallup-ketjusta mieleen, kun kysyttiin oletko ollut lähellä kuolemaa (tai sinne päin).
Mun näkövinkkelistä, mehän ollaan ihan koko ajan lähellä kuolemaa. Sehän suorastaan kutittelee meidän nilkkoja päivin öin, nukuit tai olit baarissa kamujen kanssa kittaamaassa viidettä tequilaa, töissä tai matkoilla jossain enemmän tai vähemmän turvallisessa maassa. Mikä tahansa hetki voi olla se viimeinen. Mistä sitä tietää, mitä seuraava mutka tuo tullessaan kun ajaa nättinä aamuna autolla tai menee vaikka bussilla. Oot duunissa ja joku yks kaks ottaa pyssyn eteen ja osottaa sua. Ihan mitä vaan voi sattua. Tai sit saat sydänkohtauksen. Sammut ja sut löydetään tukehtuneena oksennukseesi tms.. Ihan mitä vaan.
Mun pointtihan nyt tässä oli se, että joskus sitä on tullut kuviteltua elävänsä kaukana kuolemasta, kun asettaa itsensä alttiiksi vaaroille silloin ollaan askelta lähempänä sitä. Siitä vielä eteenpäin vietynä, sairaus tai onnettomuus joka vie ihmisen sairaalaan ja makaa siellä henkihieverissä. Voiko ihminen tosiaan ottaa etäisyyttä kuolemasta ja mennä taas askeleen lähemmäksi sitä? Hassu ajatus, mun mielestä ei. En ainakaan enää ajattele niin. Mun mielestä kuolema on kuin ikuinen halaus, se pitää sun kädestä kiinni missä tahansa menetkin. Se on sun kaveri ja sen seurasta saa nauttia aina. Elämähän on tappavaa, loppujen lopuksi.
Öitä :)
Mun näkövinkkelistä, mehän ollaan ihan koko ajan lähellä kuolemaa. Sehän suorastaan kutittelee meidän nilkkoja päivin öin, nukuit tai olit baarissa kamujen kanssa kittaamaassa viidettä tequilaa, töissä tai matkoilla jossain enemmän tai vähemmän turvallisessa maassa. Mikä tahansa hetki voi olla se viimeinen. Mistä sitä tietää, mitä seuraava mutka tuo tullessaan kun ajaa nättinä aamuna autolla tai menee vaikka bussilla. Oot duunissa ja joku yks kaks ottaa pyssyn eteen ja osottaa sua. Ihan mitä vaan voi sattua. Tai sit saat sydänkohtauksen. Sammut ja sut löydetään tukehtuneena oksennukseesi tms.. Ihan mitä vaan.
Mun pointtihan nyt tässä oli se, että joskus sitä on tullut kuviteltua elävänsä kaukana kuolemasta, kun asettaa itsensä alttiiksi vaaroille silloin ollaan askelta lähempänä sitä. Siitä vielä eteenpäin vietynä, sairaus tai onnettomuus joka vie ihmisen sairaalaan ja makaa siellä henkihieverissä. Voiko ihminen tosiaan ottaa etäisyyttä kuolemasta ja mennä taas askeleen lähemmäksi sitä? Hassu ajatus, mun mielestä ei. En ainakaan enää ajattele niin. Mun mielestä kuolema on kuin ikuinen halaus, se pitää sun kädestä kiinni missä tahansa menetkin. Se on sun kaveri ja sen seurasta saa nauttia aina. Elämähän on tappavaa, loppujen lopuksi.
Öitä :)
Vastaukset 7
Vanhimmat
mut aika hyvä potentiaali on joskus ollut. Mä en ole koskaan uskonut kuolevani oikeasti, enkä pelännyt kuolemaa, mut olen tiedostanut sen vaaran. Tai olen pelännyt hetkellistä tilannetta, mutta en ole koskaan pitkän aikavälin ajattelussa pelännyt kuolemaa, eli en ole elänyt jatkuvassa kuolemanpelossa, vaikka sellainen uhka onkin ollut.
Öitä vaan...
.
ettei ole ikuinen ja kuolema voi tulla hetkenä minä hyvänsä, se helpottaa.
Kuolemalla on monet kasvot/Ismo Alanko
http://www.youtube.com/watch?v=BL-sFxmWxZc
Runontaja olisi valmis kuolemaan.
se ottaa omakseen minkä väriset tahansa
ensimmäisenä
elämä on jo käyty läpi!