..

Mä tahtoisin tänä jouluna tehdä jotain merkityksellistä elämälläni, joka muuten on täysin käyttökelvoton ja turha. Tahtoisin tappaa itseni vaikka sitten jouluaattona niin, että joku joka haluaisi elää ja jonka elämän loppuminen on elinsiirron varassa, saisi multa lahjaksi jatkomahdollisuuden ja mä pääsisin täältä pois valittamasta.

En vain tiedä miten saisin tämän onnistumaan...pitäisikö viedä tampereen yliopistolliseen sairaalaan respaan tai jonnekin kirje kuoressa jossa selittäisin että teen elintestamentin ja allekirjoittaisin sen ja sitten kävelisin pihalle ja jättäytyisin jonkun rekan alle..tai junan alle niin että vain mun elämäni pilanneet rumat kasvot ja pää ruhjoutuisivat ja kuolisin ja muu osa ruhosta jäisi käytettäväksi jollekin joka voi nauttia elämästä ja haluaa elää.

mun elämä alkoi 1983 ja toivottavasti se päättyy tänä jouluna 24.12.2010

saisinpa joululahjaksi voimaa tehdä tämän ja onnistuisin edes yhdessä asiassa elämässäni, vaikka se olisi sitten elämäni loppu.
3309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olet masentunut ja itsetuntosi on alhainen. Sinun tulisi hakea apua, sillä masennus on sairaus ja kuoleman sekä itsemurhan ajatteleminen on silloin hallitsevaa. Menetät paljon elämässä jos nyt annat periksi.

Äänestä

Tiedän tunteen, mutta anna elämälle aikaa. Kaikki muuttuu paremmaksi, kun vain jaksat mennä eteenpäin. Karista turhat taakat pois selästäsi. Mieti minkälaisen elämän haluat ja ala elämään sitä elämään jossa olet onnellinen.

Tiedän, että se vaikeaa mutta pystyt siihen.

Äänestä

Ethän tee-kaikella todellakin on tarkoituksensa!
Olen itsekin ollut samassa tilanteessa; kuitenkin herätys tuli ja ymmärsin että Elämällä on omat tiensä jokaisen kohdalle...,joskus vain joutuu odottamaan:D
Kerrothan mitä mieltä olet tästä ajatuksesta? Miksi elämäsi on mielestäsi käyttökelvotonta ja turhaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.. kirjoitti:

Mä tahtoisin tänä jouluna tehdä jotain merkityksellistä elämälläni, joka muuten on täysin käyttökelvoton ja turha. Tahtoisin tappaa itseni vaikka sitten jouluaattona niin, että joku joka haluaisi elää ja jonka elämän loppuminen on elinsiirron varassa, saisi multa lahjaksi jatkomahdollisuuden ja mä pääsisin täältä pois valittamasta.

En vain tiedä miten saisin tämän onnistumaan...pitäisikö viedä tampereen yliopistolliseen sairaalaan respaan tai jonnekin kirje kuoressa jossa selittäisin että teen elintestamentin ja allekirjoittaisin sen ja sitten kävelisin pihalle ja jättäytyisin jonkun rekan alle..tai junan alle niin että vain mun elämäni pilanneet rumat kasvot ja pää ruhjoutuisivat ja kuolisin ja muu osa ruhosta jäisi käytettäväksi jollekin joka voi nauttia elämästä ja haluaa elää.

mun elämä alkoi 1983 ja toivottavasti se päättyy tänä jouluna 24.12.2010

saisinpa joululahjaksi voimaa tehdä tämän ja onnistuisin edes yhdessä asiassa elämässäni, vaikka se olisi sitten elämäni loppu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu