Näitä palstoja kun lueskelen, niin huomaan, kuinka eronneet ja sinkut ovat ahdistuneita Joulusta. Miksi ihmeessä? Sehän on täysin itsestä kiinni, kuinka Joulunsa järjestää ja miten sen haluaa kokea. Minä ainakin odotan pitkästä aikaa Joulua, vaikka exäni halusi välttämättä lapsemme luokseen. Aattoaamun kuitenkin vietän poikani kanssa, pukki on tuonut osan lahjoista vähän etuajassa kuusen alle. Sitten vien poikani äidilleen Joulun viettoon ja menen itse viettämään rentoa Joulua samassa tilanteessa olevien ystävieni kanssa. Tutustun uusiin ihmisiin ja nautin elämästä ilman pakollisia joulurutiineja, kärttyisää vaimoa tai ahdasmielisiä sukulaisia. Pitkästä aikaa tunnen eläväni omaa elämääni, jopa Jouluna.
Eronneen onnellinen Joulu
eronnut_susi
111130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Koska kaikki muutos yleensä pelottaa ihmisiä, eikä kaikilla ole niitä samassa tilanteessa olevia ystäviä. Kaikilla eronneilla ei ole lasta, jolle tehdä joulua ja jonka kanssa viettää edes aattoaamua.
Kaikkien eronneiden ex-puoliso ei ole ollut kärttyinen ja sukulaiset ahdasmielisiä. Minulla on vain hyviä muistoja jouluista ex-puolisoni ja hänen sukunsa kanssa. Ensimmäinen eron jälkeinen joulu pelotti ja nosti pintaan monia tunteita, vaikka hyvä joulu siitäkin tuli. Nyt onkin jo muotoutuneet uudet ihanat joulunviettotavat.
mulla oli ihan ok jouluja ennen eroa. Syötiin jouluruokia ja annettiin toisillemme pikku lahjat. Se liitto loppui taannoin, kun mies lähti toisen naisen matkaan noin päivän varoitusajalla.
Eronneena olen aika totaali yksin - ei ole lasta tai lapsia, joiden takia tehdä joulua, ei ole sukulaisia, kuin pari etäistä tätipuolta ja serkkupuolta toisella laidan Suomea, ystävät viettävät perhejoulua, jonne en osaa tuppautua. No, selvisin hengissä viime joulusta, jolloin ero oli hyvin tuore. Taisin itkeä puolet ajasta, mutta sentään pysyin hengissä. Aion perkele selvitä tästä tulevastakin. Mutta mitään jouluista en kotiin halua. Kynttilöitä poltan ja luen kirjoja.
voi käydä noinkin. Itse erosin liian hitaasti. Ero pitäisi saada aikaiseksi viimeistään kolmessa vuodessa, vaikka olisi kuinka pitkä yhteinen taival. Viisi vuotta olin puhunut exälle erosta, kaksi vuotta kiihtyvään tahtiin. Kun jätin viimein erohakemuksen yksin, niin ex sanoi minun tehneen sen "äkillisen ja typerän tunteen vallassa".
Sama juttu. 1. joulu eronneena ja 1. kertaa olen välttynyt jouluahdistukselta.
Kaikella on kääntöpuolensa. Ellei voi olla lasten kanssa jouluna, niin on ihanan vapaa tekemään mitä haluaa. Sama juttu tietty, jos lapsia ei edes ole. Miksi sitä pitäisi yksin murjottaa ja olla ahdistunut?
käsitä, mistä mä tempaisisin niitä ihmisiä elämääni juuri jouluna, kun ei heitä muutenkaan arjessa ole?! Ei ole sisaruksia, vanhemmat jo kuolleet, ystävillä joillain pikkulapsijoulu, toisilla parisuhdejoulu, kolmansilla sukujuhlajoulu. Vapaus ei tämänikäisenä (40 ) enää ole ihanaa. Mäkin olin ikävuodet teiniydestä kolmekymppiseksi asti sinkku, joten kerkesin nauttia omasta ajasta monta vuotta. Ja edelleen mulla on ihana vapaus tehdä mitä vaan jo jokikisenä päivänä töiden loppumisen jälkeen ja viikonloppuisin ja lomilla...
Anteeksi purkaus. Mutta yksinäisyys voi oikeasti tuntua kipeältä, etenkin jouluna, kun ns. normi-ihmiset ovat perheen ja suvun kanssa.
ei se "normi-joulu" välttämättä ole kaikille parisuhteellisillekaan kovin ihanaa aikaa. Esimerkiksi jos aletaan vetämään viinaa, keikutaan kännissä. Väistämättä monille tulee tarve avata sanaista arkkuaan, tai ottaa parisuhteen kipupisteet käsittelyyn, tai muuten vaan avautua niin että ensin nousee volyymit ja sitten nyrkit. Pelastushenkilökunnalle tämä on vuoden kauheinta aikaa: ihmiset tappelevat verissäpäin, ulos hankeen heitettyjä puolisoita on tänäkin jouluna, yhtä suuria pettymyksiä kuin on toivomuksiakin.
Se on hei ihan mihin vertaa. Jos ihminen oppisi olemaan tyytyväinen siihen mitä on, moni turha itku ja narina jäisi pois. Hyväksyä se tilanne mikä on, esimerkiksi ensimmäinen joulu eronneena. Muistelee vaan sitä, miksi piti erota, niin ehkä aukeaa se, että varmasti joulu tai mikä tahansa juhlapäivä on parempi jos ei tarvitse känistä, pelätä tai riidellä.
Ja sekin vielä. On silkkaa uskomusta, että "normi-ihmiset" on perheen ja suvun kanssa. Ei kaikki edes halua.
kun puoliso vaihtoi toiseen naiseen. Meillä ei riidelty juuri lainkaan, viinaa ei juotu eikä nyrkit heiluneet. Kuvittelin, että olisimme yhdessä vielä vuosia, kenties siihen asti kunnes kuolema erottaa. Vaan eipä tuossa kuvitelmassa mikään pätenyt, lopussa ex ilmoitti, ettei edes rakastanut ikinä, sen sijaan tämä uusi vie jalat alta. Vuosia kumminkin asuttiin yhdessä ja joitain vuosia oltiin naimisissakin. Tuosta erosta on nyt yli vuosi, joten yhdestä erojoulusta olen jo selvinnyt. Sinkkujoulut ennen tätä päättynyttä liittoa olivat paljon helpompia, kun ei ollut mitään yhteisen joulun kokemusta muistoissa.
On se niin väärin, että ne jotka haluaisivat olla yksin, joutuvat olemaan perheen kanssa ja ne jotka haluaisivat ympärilleen perheen tai sukua, joutuvat olemaan yksin.
Anteeksi kun valitan. Ahdistaa vaan aika pahasti juuri nyt. Kai sekin tunne on sallittu?
.... minäkin menin tuohon käpertymiseen ja olin todella syvällä depiken kuilussa. Ainut ulospääsy on se, että alkaa puhua vuorovaikutteisesti kokemuksistaan. Ei se häpeä ole, emme ole huonoja, eikä se toinen osapuolikaan ole välttämämättä tahtoen ilkeä. Näin vaan taphtuuu, syystä tai toisesta. Syy onnistua on se, että kaikki tärkeät asiat on kunnossa ja syy epäonnistua on se, että yksi tärkeä asia mättää. Todennäköisyys on siis epäonnistumisen puolella, mutta en luovuta, ethän sinäkään?
en luovuta. Muutenhan sitä olisi kärvistellyt ihan turhaan vielä pahempia oloja. Nämä tämänhetkiset ahdistukset ovat kumminkin pienempiä kuin viime vuotiset.
Mä olen kyllä puhunut eroasioista ystävieni kanssa, mutta nyt kun siitä erohetkestä on jo yli vuosi aikaa, en enää oikein kehtaa. Pitäisihän sitä jo päästä yli ja ohi ja irti. Lisäksi nämä ystäväni ovat kaikki onnellisesti omissa suhteissaan, joten tunnen itseni friikiksi, kun kaivelen omaa erotraumaani heidän seurassaan. Jotenkin myös häpeän sitä, että ex-mies noin vain jätti minut. Järki sanoo, että hänen pitäisi hävetä omaa käytöstään, omat tunteet taas menevät mykkyrään ja ihmettelen, mikä minut tekee niin kamalaksi ja vialliseksi, ettei ex voinut eroaikeistaan puhua ennen kuin oli jo pakkaamassa laukkujaan.
tyttökaverini on myös eronnut.
Olen todella huolissaan ja välitän hänestä todella paljon,
mutta siitä huolimatta onnistun aina möläyttämään jotain tyhmää suustani.
Todennäköisesti saan hänet voimaan entistä huonommin, vaikka yritän ihan muuta.
Pahinta on, kun ei oikeasti tiedä enää, mitä vois tehdä toisen hyväksi.
Lähetän hänelle paljon jouluenkeleitä.
Minulle tämä joulu on myös onnellinen. Nautin siitä että minun ei tarvitse enää olla exäni kanssa. Nautin siitä että ei tarvitse enää pelätä kenenkään ryyppäämistä ja räyhäämistä. Ihanaa! Olen asunut alkoholistien kanssa lapsuudesta asti, ja nyt muutaman vuoden ollut vapaa alkoholisteista. Ei tarvitse enää pelätä. Alan vihdoin päästä unettomuudestani, joka syntyi kun jouduin pelkäämään myös öisin, joskus esim. heräsin siihen että nyrkki oli valmiina lyömään kasvojeni päällä.
Nautin myös vapaudestani, katselen miehiä ja ajattelen että olen vapaa saamaan vaikka kuinka ihanan miehen. Erosin pitkästä liitosta tuossa muutama joulu sitten, ja nyt muistelen kuinka hienoa on että uskalsin tehdä ratkaisuni ja lähteä. Ajatella jos olisin jäänyt, kyllä olisi kurjaa! Vaikka erosta on jo muutama vuosi, tulee asioita silti vielä käsiteltyä ystävien kanssa. Vaikka ero oli valtava helpotus, oli se myös samalla todella rankka. Meni monta kuukautta että en jaksanut edes hoitaa esim. kirjasto ja pankkiasioita. Olin romahtamispisteessä.
Ihanaa, ulkona on kaunista, olen vapaa ja elämässä voi tulla vaikka mitä ihanaa vastaan!
Olen pahoillani niiden puolesta joilla on ikävä joulu tulossa. Kaikki tunteet ovat sallituja mielestäni eron jälkeen. Anna niiden tulla vaan. Mutta yritä välillä hemmotella itseäsi, tee uusia asioita, etsi uusia asioita joista nautit ja joita et edellisessä elämässäsi olisi tullut kokeilleeksi. Itse esim. aloitin tanssiharrastuksen näin 35-vuotiaana.