Mitäpä tekisin?

Vaimollani paljastui työpaikka romanssi,aluksi kielsi kaiken mutta painostuksen alla murtui ja kertoi totuuden suhteesta.
Mitä tekisin,annanko hatkat vai jatkanko elämää?
14678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

anna hatkat ja jatka elämää

Äänestä
  • vaimolla salasuhde jo ainakin puolen vuoden ajan. Ainoastaan lapset auttavat enään jaksamaan päivästä toiseen. Mitään ei tunnusta, valehtelee vain päin naamaa. Voi v...u kun on väsynyt ja turhautunut olo!

    Äänestä

  • täälläkin kirjoitti:

    vaimolla salasuhde jo ainakin puolen vuoden ajan. Ainoastaan lapset auttavat enään jaksamaan päivästä toiseen. Mitään ei tunnusta, valehtelee vain päin naamaa. Voi v...u kun on väsynyt ja turhautunut olo!

    Minä olen vaimolle aina sanonut, että jos pettää ja siihen päälle vielä valehtelee päin naamaa, niin turpaan tulee että heilahtaa!

    Joku roti se pitää olla siinä haarojen levittämisessäkin ja aina kannattaa muistaa, että se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäkööt. Ja minun kanssa jos alkaa leikkimään niin hanskat heitetään mäkeen jo eräkellon ensimmäisestä kilahduksesta.

    Äänestä

  • Eroaminen ei olekaan aina niin suorasukaista. Haluaisitko itse jättää omat lapsesi huoraavan vaimon kaitsettavaksi? Minkähänlainen tulevaisuus heillä mahtaisi olla? Jos lapsia ei olisi, niin meikäläinenkin olisi jo vaihtanut maisemaa aika päiviä sitten.

    Äänestä

  • se kirjoitti:

    Eroaminen ei olekaan aina niin suorasukaista. Haluaisitko itse jättää omat lapsesi huoraavan vaimon kaitsettavaksi? Minkähänlainen tulevaisuus heillä mahtaisi olla? Jos lapsia ei olisi, niin meikäläinenkin olisi jo vaihtanut maisemaa aika päiviä sitten.

    Miehen ei kannata kiintyä mihinkään siten, ettei ole valmis jättämään kaikkea taakseen 30 sekunnissa kun tarve tulee.

    Äänestä

  • pertti-293745 kirjoitti:

    Miehen ei kannata kiintyä mihinkään siten, ettei ole valmis jättämään kaikkea taakseen 30 sekunnissa kun tarve tulee.

    Joo, että oikein ameriikan elokuvista olet hienon elämänohjeesi bongannut. Onnea vain, miespissis.

    Äänestä

Anna hatkat ja jatka elämää, ellet ole anteeksiantavaa tyyppiä. Unohtaminenkaan ei anteeksiannosta huolimatta taida silti onnistua. Ero on pitemmän päälle mahdollisien lastennekin kannalta paras ratkaisu. Jatkaminen rasittaa kaikkia henkisesti ja silloin pitemmän päälle jokaisen mielenterveys on kovilla.

Itse olen eronnut toistakymmentä vuotta sitten. Mieheni kehui selvin päin, etten voi todistaa että on ollut vieraissa.

Äänestä
  • Halu antaa anteeksi olisi toisaalta kova, mutta en todellakaan taida siihen pystyä. En ainakaan juuri nyt. Pahalta tuntuu myös se, että oma terveys on todellakin alkanut järkkyä, niin fyysinen kuin henkinenkin. Tuntuu, että kaikki mitä on yli kymmenen vuoden aikana saanut aikaan, on pyyhitty kerralla toisen toimesta pois. Kenties kun tästä alkushokista selviän, niin se ero on todella ainut oikea, vaikkakin kivulias ratkaisu.

    P.S. Meillä on myös vaimo todella ylimielinen ja tarinat vaihtuu aina sen mukaan mikä itselle tuntuu parhaalta. Tarkemmin kun ajattelee, niin onhan se säälittävä tapaus!

    Äänestä

  • se on tehtävä kirjoitti:

    Halu antaa anteeksi olisi toisaalta kova, mutta en todellakaan taida siihen pystyä. En ainakaan juuri nyt. Pahalta tuntuu myös se, että oma terveys on todellakin alkanut järkkyä, niin fyysinen kuin henkinenkin. Tuntuu, että kaikki mitä on yli kymmenen vuoden aikana saanut aikaan, on pyyhitty kerralla toisen toimesta pois. Kenties kun tästä alkushokista selviän, niin se ero on todella ainut oikea, vaikkakin kivulias ratkaisu.

    P.S. Meillä on myös vaimo todella ylimielinen ja tarinat vaihtuu aina sen mukaan mikä itselle tuntuu parhaalta. Tarkemmin kun ajattelee, niin onhan se säälittävä tapaus!

    tekojaan. Munkin emäntä aikoinaan touhuili kaverini kanssa selkäni takana. Ero on paras ratkaisu kun luottamus suhteessa on menny. Enpä ole katunut kun heitin pettäjät elämästäni pihalle.

    Äänestä

  • se on tehtävä kirjoitti:

    Halu antaa anteeksi olisi toisaalta kova, mutta en todellakaan taida siihen pystyä. En ainakaan juuri nyt. Pahalta tuntuu myös se, että oma terveys on todellakin alkanut järkkyä, niin fyysinen kuin henkinenkin. Tuntuu, että kaikki mitä on yli kymmenen vuoden aikana saanut aikaan, on pyyhitty kerralla toisen toimesta pois. Kenties kun tästä alkushokista selviän, niin se ero on todella ainut oikea, vaikkakin kivulias ratkaisu.

    P.S. Meillä on myös vaimo todella ylimielinen ja tarinat vaihtuu aina sen mukaan mikä itselle tuntuu parhaalta. Tarkemmin kun ajattelee, niin onhan se säälittävä tapaus!

    Joskus tuntuu niin helvetin pahalta kun miettii et mikä saa ihmisen pelaamaan toisen selän takana tuollaista peliä,luotto nyt ainakin menee pitkäksi aikaa jos ei lopuksi elämää.

    Ero tulee meillekkin,en jaksa elää petturin kanssa,jos on löytänyt jotain mitä en pysty tarjoamaan kai se pitää varmaan mennä sitten sen luo mistä sitä "namia" saa.

    Äänestä

  • se on tehtävä kirjoitti:

    Halu antaa anteeksi olisi toisaalta kova, mutta en todellakaan taida siihen pystyä. En ainakaan juuri nyt. Pahalta tuntuu myös se, että oma terveys on todellakin alkanut järkkyä, niin fyysinen kuin henkinenkin. Tuntuu, että kaikki mitä on yli kymmenen vuoden aikana saanut aikaan, on pyyhitty kerralla toisen toimesta pois. Kenties kun tästä alkushokista selviän, niin se ero on todella ainut oikea, vaikkakin kivulias ratkaisu.

    P.S. Meillä on myös vaimo todella ylimielinen ja tarinat vaihtuu aina sen mukaan mikä itselle tuntuu parhaalta. Tarkemmin kun ajattelee, niin onhan se säälittävä tapaus!

    ylimielinenkin, niin eiköhän se ole sitten siinä. Katuva ja rakastava nainen ei ole ylimielinen eikä vaihtele tarinoitaan. P-I-H-A-L-L-E.

    Äänestä

Itse tuollaisessa tilanteessa joutuisin ensin käymään henkevät keskustelut toisen miehen kanssa, jonka jälkeen konsultoisin vaimoani. Nyrkein.

Sitten vasta alkaisin miettimään, mitä tekisin. Todennäköisesti ajaisin lumihankeen.

Äänestä

naisena neuvoisin vinttaamaan pihalle ja ei kun kierrätys kunniaan.

ota kunnon nainen äläkä jää odottamaan seuraavaa kertaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naisetko ei petä? kirjoitti:

Vaimollani paljastui työpaikka romanssi,aluksi kielsi kaiken mutta painostuksen alla murtui ja kertoi totuuden suhteesta.
Mitä tekisin,annanko hatkat vai jatkanko elämää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu