Kiusaaminen ulottuu kaikkialle

niin se vaan on. Työpaikoilla on usein paha olla, niin se pitää purkaa johonkin. Kiusatuksi joutuminen ei välttämättä vaadi mitään kunnon syytä, riittää jos on jollain tapaa erilainen taikka luonteeltaan joitain heikkoja persoonia provosoiva: esim. ilmaisee rohkeasti mielipiteensä tai kritisoi jotain ongelmaa tms.

Se on siinä, että harvat kestävät katsoa itseään peiliin. Toisin sanoen harva meistä on sinut itsensä kanssa. Ei terveellä itsetunnolla varustettu ihminen toista kiusaa. Mutta ongelma on siinä, että pitää tehdä kuten kaikki muutkin. Tämä edesauttaa kiusaamista.

Olen itse joutunut arvioinnin ja sitä myötä kiusaamisen kohteeksi, mutta en ole välittänyt siitä. Se on loppunut siihen kun ei välitä, antaa mennä omana itsenä vaan. Mielenkiintoista on se, että kuinka hirveän monet mielistelevät, noin niinkuin konkreettisesti. Toki kohtelias on syytä olla, mutta monesti menee niin, että ensin jauhetaan paskaa, sitten ollaan mielin kielin.

Hoh hoijaa. Pahinpia kiusaajia ovat muuten jonkin aatteen, esimerkiksi uskonnon tms omaavat persoonat, jotka eivät suvaitse muita ihmisiä. Tai sitten erityisen heikot persoonat, että pitää saavuttaa muiden kunnioitus. Tiedättekö kiusaajat ja muut, että teistäkin jauhetaan paskaa selän takana. Näin se paskanpuhumisen kierre jatkuu ja loppua ei näy.
2459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ei tarvitse olla niin kuin muut vaan olen oma itseni :) ja puhukoon selän takana, mitä sitten, ei se mun maailmaa kaada.

Äänestä

Itse olen ollut töissä erään jehovantodistajan osittain omistamassa ja johtamassa yrityksessä. Siellä käytiin kehityskeskusteluja jotka eivät mitenkään liittyneet työntekoon. Kehityskeskusteluissa päällikkö (yrityksen osa omistaja) jauhaa tuota uskonnollista soopaansa ja valitsee "kavereita" työyhteisöstä. Suorastaan määrää keiden kanssa pitää keskustella. Kehityskeskusteluiden tulos on sekamelska lopputili uhkauksesta uhkaukseen jos vaihdat työpaikkaa niin teen sinun elämästäsi hankalaa. No välitön lomautushan siitä välitömästi seurasi. Suurinpirtein sanoin sinulle ei ole työtä. Päivän parin päästä tulee puhelinsoitto, että nyt olisi työtä voi tulla heti töihin. Luonnollisesti vaihdoin työpaikkaa.

Seuraavassa työpaikassa menin jonkin ajan kuluttua alihankkiaksi yritykseen jossa oli työntekijänä tuon edellisen pomon kaveri lue jehovantodistaja. Tämä jehovantodistaja käytännössä hallitsi kyseisen yrityksen esimiehiä lähipiirineen. Huomasi selvästi, että kyseinen henkilö hallitsee lähipiirineen esimiehiä. Kyseistä työyhteisöä johdettiin selvästi valtakunnansalin opein. Ei muuten ole parasta johtamista. Niin ja kaikki ei ymmärrä, että keskustelut kuuluvat sermin taakse. Onneksi jotkut ihmiset ovat noin yksinkertaisia, ettei ymmärrä tuota asiaa. Saihan ainakin sermin takana omalla työpisteellä hyödyllistä tietoa, jos ei muuta.

Suurauksena työn määrä älytön, tiettyjen ihmisten kanssa et saa olla missään tekemisissä, loputon kyttääminen ja niin edelleen. Tietysti annetaan ymmärtää, että olen yhteistyö kyvytön ja ei ole minkäänlaista kommunikointi kykyä, mutta toisaalta tiiliseinän kanssa on aika vaikea kommunikoida. No lopulta, kun vuosia oli kulunut niin työpaikan esimies otti yhteyttä yritykseen josta olin alihankkijana. Valitti tietysti kaikesta mahdollisesta eli tuli käytännössä uhkaus ellet ala nuolemaan persettä niin sopimus loppu. No eipä tuo mitää tuohan sopii hyvin minulle, että sopimus loppuu. Tuon esimiehen persettä nyt en ainakaan ala nuolemaan enkä muidenkaan. Ilmoitin tietysti, että sopimus voidaan lopetta minun puolestani. No luonnollisestihan sitä kuitenkin jatkettiin, mutta ...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nauran tilanteille kirjoitti:

niin se vaan on. Työpaikoilla on usein paha olla, niin se pitää purkaa johonkin. Kiusatuksi joutuminen ei välttämättä vaadi mitään kunnon syytä, riittää jos on jollain tapaa erilainen taikka luonteeltaan joitain heikkoja persoonia provosoiva: esim. ilmaisee rohkeasti mielipiteensä tai kritisoi jotain ongelmaa tms.

Se on siinä, että harvat kestävät katsoa itseään peiliin. Toisin sanoen harva meistä on sinut itsensä kanssa. Ei terveellä itsetunnolla varustettu ihminen toista kiusaa. Mutta ongelma on siinä, että pitää tehdä kuten kaikki muutkin. Tämä edesauttaa kiusaamista.

Olen itse joutunut arvioinnin ja sitä myötä kiusaamisen kohteeksi, mutta en ole välittänyt siitä. Se on loppunut siihen kun ei välitä, antaa mennä omana itsenä vaan. Mielenkiintoista on se, että kuinka hirveän monet mielistelevät, noin niinkuin konkreettisesti. Toki kohtelias on syytä olla, mutta monesti menee niin, että ensin jauhetaan paskaa, sitten ollaan mielin kielin.

Hoh hoijaa. Pahinpia kiusaajia ovat muuten jonkin aatteen, esimerkiksi uskonnon tms omaavat persoonat, jotka eivät suvaitse muita ihmisiä. Tai sitten erityisen heikot persoonat, että pitää saavuttaa muiden kunnioitus. Tiedättekö kiusaajat ja muut, että teistäkin jauhetaan paskaa selän takana. Näin se paskanpuhumisen kierre jatkuu ja loppua ei näy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu