Aika paha

Kävin aikanaan painamassa naimissa olevaa nuorta neitoa. Nainen halusi lapsen. Mutta aviomiehen teoreettinen mahdollisuus tulla isäksi oli luokkaa 1%. Syystä jos toisesta. Sovittiin tapaaminen ja siitin hänelle lapsen. Hänen miehensä uskoo että hän on lapsen isä. Toistaalta säälittää miehen tilanne. Mutta nyt heillä on kuitenkin lapsi. Pääasia että ovat onnellisia. Minulle tämä asia saa nousemaan hymyn kasvoille. Toki voi olla että nainen ja mies olivat sopineet yhdessä koko jutun että noin toimitaan. Siitä ei minulla ole tietoa. Kuinka monen perheen lapset mahtanee olla allulle laitettu vastaavalla tavalla?

Pyydän asiallisia vastauksia. En voivottelua tai itkemisiä. Sitä voitte harrastaa siellä synkässä pienessä mielessä.
7599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei tuossa ole mitään ongelmaa. Pääasia että kaikki ovat tyytyväisiä. Kautta maailman aikain ihmiset ovat hoitaneet lapsia joilla on ollut vieras isä.

Äänestä

että joka kymmenes isä on tietämättään isä toisen miehen siittämälle lapselle.
Tämä tarkoittaa karrikoidusti sitä, että meidän jokaisen tuttavapiirissä on yksi tai useampia lapsia, joiden isä ei ole se joka väitetään olevan.
Ei kai siinä sinänsä ole mitään kauheaa, mutta se vaan antaa naiselle aikamoisen etulyöntiaseman, jos joskus tulee ero..
Jos nainen haluaa oikein ilkeä olla, voi musertaa miehen sanomalla, ettei lapsi edes ole hänen.
Ja tällöin ei kai miehellä ole enää oikeutta myöskään tavata lastaan enää..
Eli mies siinä on aika heikoilla.
Nykyään on kuitenkin annettu lapsettomille pareille monenlaisia mahdollisuuksia käyttää spermapankkia, adoptoida jne, jolloin isän asemakin olisi tasa-arvoinen äidin kanssa, lähtisin siitä että niitä keinoja etupäässä käytetään.

Äänestä

Perheen 1. lapsi on melko varmasti erään toisen aikaansaannos kun aviomiehen..2 seuraavaa kylläkin ovat varmasti aviomiehen biologisia lapsia, tämä 1. on ihan erinäköinenkin..kaikki muut vaaleita, tämä tumma ollut pienestä asti..isä ei epäile mitään. Äiti tiesi lasta odottaessaan että lapsi voi olla 50% aviomiehen tai 50% rakastajan, rakastajalla oli jo perhe ja välit meni poikki joten oli kätevää jatkaa aviomiehen kanssa lapsiperheen elämää..

Äänestä

höyläsin tossa puolisen vuotta naimisissa olevaa ja lapsettomuushoidoissa käyvää mimmiä... joo, raskaaksi tuli muttei klinikan hoidoista vaan minun tipoista.

Äänestä

tyytyväinen itseesi. Nainen on kyllä niin säälittävä myösettei tosikaan. Hyi hitto teitä molempia. Eikö lapsen pitäisi syntyä vanhempien RAKKAUDESTA!!!!!

Äänestä
  • jos mies ei pysty tekemään vaimoaan raskaaksi, niin miksi ei voi hankkia kunnon siitosoria tekemään kaikki tyytyväiseksi?
    pois turhat, kalliit ja tehottomat lapsettomuushoidot. Hommatkaat mies, mielummin jolla on jo lapsia siis tulosta.

    Äänestä

  • väkevä siemen itää kirjoitti:

    jos mies ei pysty tekemään vaimoaan raskaaksi, niin miksi ei voi hankkia kunnon siitosoria tekemään kaikki tyytyväiseksi?
    pois turhat, kalliit ja tehottomat lapsettomuushoidot. Hommatkaat mies, mielummin jolla on jo lapsia siis tulosta.

    kylälle SONNIKSI!!!! Ei sinusta taida muuhun ollakkaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KäkiKukkuu kirjoitti:

Kävin aikanaan painamassa naimissa olevaa nuorta neitoa. Nainen halusi lapsen. Mutta aviomiehen teoreettinen mahdollisuus tulla isäksi oli luokkaa 1%. Syystä jos toisesta. Sovittiin tapaaminen ja siitin hänelle lapsen. Hänen miehensä uskoo että hän on lapsen isä. Toistaalta säälittää miehen tilanne. Mutta nyt heillä on kuitenkin lapsi. Pääasia että ovat onnellisia. Minulle tämä asia saa nousemaan hymyn kasvoille. Toki voi olla että nainen ja mies olivat sopineet yhdessä koko jutun että noin toimitaan. Siitä ei minulla ole tietoa. Kuinka monen perheen lapset mahtanee olla allulle laitettu vastaavalla tavalla?

Pyydän asiallisia vastauksia. En voivottelua tai itkemisiä. Sitä voitte harrastaa siellä synkässä pienessä mielessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu