Kysymys teille eronneille, jotka itkette ettei ole ketään....? Missä ovat ystävänne? Hyviä ystäviä ei hylätä parisuhteen aikana, eivätkä hyvät ystävät katoa myöskään erottua. En ymmärrä tätä voivottelua kun ollaan NIIN YKSIN. Kommentteja...
Miksi unohdatte ystävät parisuhteessa?
fighter72
12765
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ainakin ystävät ovat olemassa mutta heillä on myös omat elämänsä - perheensä, lapsensa, parisuhteensa, työnsä. Ei arjessa ennätetä kovin usein tavata ja viikonloppuisin/loma-aikaan nämä ystävät ovat paljon varattuina lastensa/parisuhteensa takia. Osa ystävistä myös asuu etäällä, eli varsinaisia tapaamisia voi olla vain pari kertaa vuodessa. Tän kyllä ymmärrän - mulla oli samanlainen tilanne ennen eroa. Mulla sattuu vielä olemaan epäsäännöllinen työaika ja osin viikonlopputöitä, joten ystävien tapaaminen on välillä tosi työlästä. Tulee tunne, että on ihan yksin, vaikkei se olekaan koko totuus. Siis ystäviä on, mutta he eivät ole kovin lähellä tai helposti tavoitettavissa.
Mä olen myös huono avautumaan asioistani kännykässä. Tarvitsisi nähdä toinen ihminen ja hänen ilmeensä/eleensä.
Toinen puoli on sitten se, etteivät kaikki onnellisesti suhteessa olevat oikein osaa suhtautua ihmiseen, jolla on erotuska päällä. Mulla on yksi pitkäaikainen ystävyys (tunnettu yli 20 vuotta) katkeamassa sen takia, ettei ystäväni siedä mitään eroaiheista puhetta minulta. En tiedä, onko asia niin vieras hänelle, onko omassa suhteessa ongelmia vai mistä on kyse. Kaikki menee sujuvasti niin kauan kuin puhellaan ilmoista tai ruuanlaitosta, mut sen syvemmälle en pääse. Pistää miettimään, onko moisessa ystävyydessä enää mitään säilyttämisen arvoista.
Lisään vielä, että allekirjoittanut asuu itse ulkomailla tuhannen kilometrin päässä ystävistä, eivätkä ystävyyssuhteet ole välimatkaan loppuneet...Skype ja Webkamera on myös loistava keino pitää yhteyksiä. Lähes kaikilla ystävilläni on lapsia, eikä tuo ole tapaamisia estänyt. Myös FB on loistava tapa sopia treffejä.
Ilmeisesti jotkut vain käpertyvät oman perheensä pariin siten, etteivät hyväksy ketään käymään, tapaamaan kahvilassa esim. kerran kuukaudessa tai harrastamaan jotain. Sitten erotessa itketään kun on niin yksin.
Ehkä vain itse olen niin sosiaalinen, että näen tälläisen sisäänpäin kääntyneen elämäntavan hyvin erikoisena.
ihmisille on vaikeeta puhua mistään vaikeista asioista.
Onhan se tietysti helpompaa, jos aina vaan puhutaan että on ilmoja pidelly.
Jotkut ihmiset ei oikein kestä 'syvällisiä' keskusteluja.
Joskus voi olla vaikea myös sanoa mitään, jos ei ole itse kokenut vastaavaa eikä
osaa asettua toisen asemaan. Ei pidä liikaa tuomita ystäviä tai läheisiä, jotka ei
halua/kykene puhumaan vaikeista asioista.
Joulu ehkä kaikista juhlapyhistä on se juhla, jota vähiten vietetään ystävien kanssa.
Itse olen viettänyt monta joulua yksin vanhempien ja perheen parissa, ja kyllä se
on ollut todellinen kriisin paikka viimeisinä vuosina ennen omia lapsia. Aina vaan
mietin, miksei itsellä ole sitä perhettä jo, kun ikääkin alkoi olla jo aika paljon mittarissa.
Mutta täytyy sanoa, että todella särkee sydäntä ajatella, että joku viettäisi joulua kokonaan yksin.
Jos itsellä olisi lähipiirissä sellainen ystävä tai sukulainen, niin varmasti kyllä järjestäisin joulunviettoon
mukaan. Tietysti jos on joku selkäänpuukottaja kyseessä, niin sitten ei kyllä mahtuisi mukaan vaikka mikä olisi. Eihän se tietenkään sama asia ole kuin oma perhe ja voihan sitä itsensä kokea ulkopuoliseksi, mutta
eihän sitä koko iltaa tarvitse kyläillä voi vaan piipahtaa. Tietysti jotkut ihmiset viihtyvät ja ovat tottuneita olemaan omissa oloissaan, että mieluummin valitsevat olla itsekseen kun mukana tällaisissa juhlissa. Varmasti on myös tapoja viettää jouluja yksin (jotain tapahtumia tms.) ja itse ehkä lähtisin ainakin kirkkoon. Toivoisin, että kaikki muistaisivat niitä yksinäisiä ihmisiä lähellään jouluna, jos se vaan on mahdollista.
sanoinko, etten tapaisi ystäviä tai harrastaisi jotain? Tapaan nyt eronneena ja tapasin silloin kun olin vielä liitossa ex-miehen kanssa. Mutta kyllä mun elämääni vaikuttaa isosti se, että herätessä olen yksin, kun tulen töistä, kotona on vastassa "vain" nelijalkaisia elollisia ja menen nukkumaan yksin. Enhän minä siihen kuole ja eipä kukaan tule keskeyttämään, jos vaikka kirjoitan/luen/kuuntelen musiikkia, on yksin olemisessakin puolensa, mutta en sitä varsinaisesti ole elämääni valinnut.
Miksi sinua ärsyttää se, että joku kokee olevansa yksin? Hyvä, jos itse tykkäät pitää yhteyttä FB:n tai mesen tai skypen välityksellä. Mulla noissa tulee tekniikka väliin, en luontevasti ole pystynyt puhumaan vaikkapa omista tunteistani webbikameraa tuijottaen. Mieluummin sitten vaikka kirjoitan ne oloni näkyviin kenen tahansa näkyville nettiin, kun "puhun" ne jollekin pömpelille ja yritän olla häiriintymättä, vaikka ääni pätkisi ja ystävän naama nykisi näytöllä. FB:hen en ole edes liittynyt. En rehellisesti sanottuna jaksa jakaa tuttujani lampaisiin ja vuohiin ja laskea sitä, kuka näkee mitäkin, jos seinälle kirjoittaisin vaikka "ahdistaa vieläkin ero".
Mulla on tällä hetkellä kolme todella hyvää ystävää. Välillä voi mennä parikin kuukautta, etten tapaa heistä ketään. Tahti oli ihan sama silloin kun olin vielä suhteessa, nyt vaan se mun tarpeeni olla ihmisten parissa on isompi, kun kotona olen ilman ihmisseuraa.
niitä hyviä naisystäviä, joita luulin heidän olevan. Se oli eräs pettymys, että keskiluokkaiseen maailmakatsomukseen eivät kuulukaan oikeat ystävät. Siihen kuuluvat vain ne, joista on hyötyä.
Pettymys ei ollut paha, koska olin elänyt vähän muutakin elämää. Se vain vahvisti, ettei ns. kunnon ihmisistä kannata odottaa ystävyyttä, ne todelliset ystävät ovat muualta. Sekös joitakin saattaa harmittaa.
Ensimmäisen eron jälkeen olen pitänyt huolen että ystävät ovat aina tärkeitä. Toisaalta olen huomannut että monella on käsitys, että parisuhteen on annettava ”kaikki”, jopa ystävyys. Joidenkin puoliso saattaa jopa kyseenalaistaa ”rakkauden” ellei noita ystäviä jätetä. Se on väärin mutta todella ahdistava paikka monelle.
Tyhmää mutta sanoapahan kuitenkin, rakkaudet jättävät mutta hyvä ystävä pysyy aina. Ellei puolisosi hyväksy ystäviäsi, älä usko häntä. Tulee aika jolloin tarvitset ystävää.
Lainaus: "Miksi sinua ärsyttää se, että joku kokee olevansa yksin" -> ei yksinäisyys ärsytä, vaan se että valitetaan kun eron jälkeen ei ole "ketään"
Ne jotka ovat pitäneet suhteet ystäviinsä, ei ole koskaan täysin yksin. Jos ystäviä ei ole mutta on avoin uusille tuttavuuksille, seuraa kyllä löytyy jouluksikin.
Jouluksi esim Eurosinkut järjestävät joka joulu yhteisiä sinkkujoulutapahtumia eri ikäluokkaan kuuluville. Sinne voi myös itse ilmoittautua järjestäjäksi. Joulu ulkomailla ei ole paha vaihtoehto yksinäiselle. Olen lähtenyt yksin ulkomaanreissuille itsekin ja kun valitsee ohjelmoidun matkan, ei yksinäisyysongelmaa tule. Taatusti hauskaa, jos lähtijän asenne on avoin.
Mummomuori totesi viisaasti "Rakkaudet jättävät mutta hyvä ystävä pysyy aina. Ellei puolisosi hyväksy ystäviäsi, älä usko häntä. Tulee aika jolloin tarvitset ystävää".
eronnut pitkästä suhteesta? Kiinnostaisi tietää, millä kokemuksella näitä neuvoja annat.
Kai mä kuulun sitten valittajiin, kun tuossa jouluketjussa totesin, ettei mulla ole ketään, jonka kanssa viettäisin joulua. En osaa kutsua itseäni ystävien perhejoulun keskelle. Ajatus vieraista ihmisistä jouluseurana on myös vieras, eh. Vaikka olenkin vanha, olen säilyttänyt vieraiden ihmisten ja joukkojen jännittämisen taidon. Pystyn esim. töissä esittelemään viisikymmenpäiselle väkijoukolle aihetta x, mutta vapaalla en suin surminkaan lähde kokonaan vieraitten ihmisten joukkoon, jollei esim. harrastus pakota sitä tekemään. Tämä on - jos kukaan ei tähän mennessä ole huomannut - introverttiyttä. Tykkään kyllä ystävieni seurasta ja tutustun uusiinkin ihmisiin, mutta yksi kerrallaan ja varovasti.
Ei kai sitä ikinä joudukaan sellaiseen tilanteeseen, että olisi tahtomattaan yksin, jos on valmis vaikka eurosinkkuilemaan. Ts. jos on helppoa lähestyä vieraita ihmisiä ja sosiaalista supliikkia riittää.
Olen kyllä eronnut:) Mitä nimimerkkini kertoo, olen taistelija. Elämässä selviää rankoistakin kokemuksista taistelemalla. En tarkoita tätä siis fyysisessä mielessä. Luonteenpiirteet, henkinen vahvuus yms asiat vaikuttavat varmasti erosta selvitytumiseen. Jotkut selviävät nopeammin, toiset eivät ehkä koskaan. Mielestäni yksinäisyyttä tärkeämpiä asioita elämässä on esimerkiksi terveys. Sairautta et välttämättä saa pois, mutta yksinäisyyteen voit aina itse vaikuttaa, vaikka se työtä voi joillekin teetättääkin.
Positiivisena ihmisenä yritän tässä vain sanoa, että nauttikaa elämästä. Ei tilanne helpotu voivottelemalla, vaan tekemällä jotain sen eteen. Se, mikä on kellekin oikea keino löytää tasapaino, on hyvin yksilöllinen. Jos ei ole allerginen, kannattaa hankkia lemmikki. Se lähentää kynnyskysymystä tutustua vieraisiin ihmisiin.
Ja mikä tärkeintä, älkää unohtako vanhoja ystäviänne. Soitto, kortti, tapaaminen...olen tässä ja välitän sinusta.
Hyvää joulua kaikille eronneille!
Minä myös ihmettelen erästä ystävää joka on kolmannessa suhteessaan. Hän on aikaisempien suhteiden aikana pitänyt tiiviisti yhteyttä esim. soiteltiin vähintään kerran viikossa, mutta nyt tässä uudessa suhteessa soitellaan ja nähdään ehkä pari kertaa vuodessa. Hän oli jopa paras kaverini. Hän ei myöskään tapaa muita kavereitaan enää ollenkaan. Ihmetyttää vaan.
Onneksi minulla on myös muita parhaita kavereita. Erään kanssa pidämme toisiamme jopa siskoina. Ystäväni asuvat ympäri suomea, ja kyllä me on aina puheltu puhelimessa vaikeita ja syviäkin aiheita.
Myös kirjoittelen syvällisiä sähköpostilla tai tekstarilla.
Ensimmäinen vuosi eron jälkeen oli tosi yksinäinen. Mutta sitten liityin facebookiin ja en kyllä ole ollut yksinäinen sen jälkeen. Menoa riittäisi niin että en jaksa osallistua moisiin. En ymmärrä joidenkin ihmisten halveksuntaa nykyajan vempaimia kohtaa, kännykkää, tietokonetta, facebookia kohtaan. Itselleni niistä on ollut vain iloa.
Ennen eroa olin luultavasti masentunut, ja jopa hieman eristäytynyt. Miehen alkoholismi vei kaikki voimat. Eron jälkeen jouduin ihan opettelemaan seurustelua ja sosiaalisia taitoja. Olen luonteeltani todella ujo ja jännittäjä. Mutta onneksi rohkea samalla.
Itselleni ei tee tiukkaa elää yksin lemmikkien kanssa. Totuin yksinäisyyteen jo lapsena ollessani ainoa lapsi samoin edellisessä suhteessa asuin jo oikeastaan puolet viikosta yksin kun mies oli ryyppyreissuillaan. Nyt vaan nautin yksinolosta, ja siitä että ei tarvitse pelätä että miten matalilla verensokereilla 3 vuorokautta yötäpäivää syömättä ryypännyt mies tulee kotiin.
sellainen olo, etten jaksa taistella. Monta vuotta yritin ratkoa suhteen ongelmia ja kuvittelin, että kyllä siitä vielä hyvä tulee. Toinen ei yrittänyt ratkoa yhtään mitään, vaan vältteli parhaansa mukaan ja lopulta jätti mut. Mitä siis mun taisteluni hyödytti? Ei niin mitään. Ja päällepäätteeksi tunnen itseni huonoksi ja kelpaamattomaksi (hylätyksi, heh, miksi ihmeessä?). Ystävienkin suhteen pelkään samanlaista hylkäämistä ja tosiaan vain ne kolme ihmistä ovat mulle niin tuttuja, että melkein uskallan heitä lähestyä, vaikka olisin itse miten romuna.
Ihmisten tapaaminenkin vaatii voimaa, ainakin siinä kohden, jos on apea ja itkuinen.
Mulla on kolme kissaa. Onneksi olen tottunutkin yksinoloon. Olen ainoa lapsi ja lapsuudessani olin aina se "kolmas pyörä", en kenenkään paras kaveri. Se sama asetelma tuntuu jatkuvan aina vaan, en löydä paikkaani ihmisten välisissä suhteissa. En vaan osaa muuttaa sitä toiseksi - ihan niin kuin en osannut ratkaista päättyneen parisuhteenkaan ongelmia. Ja siitä, ettei osaa tehdä mitään, on entistä pahempi olo ja kokee itsensä vielä huonommaksi ihmiseksi.
No, joulu sentään on ohi ja tänään oli tavallinen työpäivä, ympärillä muita ihmisiä.
Juuri niin-hyviä ystäviä EI unohdeta, kun ollaan parisuhteessa. Ja tämä ottaa pattiin aina niitä OMASTA mielestään "niin hyviä" ystäviä...
Meitähän on moneksi, se on selvää. Se vain ihmetyttää, että millaisia ystäviä ystävilleen ovat olleet ne, jotka parisuhteessaan unohtavat ystävänsä kokonaan? Ystävät ovat pitäneet heitä hyvinä ystävinä, mutta onko se kaikki ollut pelkkää esittämistä siihen asti, kunnes joku kumppani kainaloon löydetään? Sitten ei tarvitse enää piitata?
Itse en sitä ole joutunut kokemaan, enkä myöskään ole ystäviäni oman parisuhteeni vuoksi hylännyt. Mutta sivusta olen katsellut parikin kertaa, kun hyvänä ystävänä pidetty ihminen on seurustelun aloitettuaan jättänyt kaiken ja kaikki, mikä on liittynyt hänen omaan elämäänsä. Jopa sellainenkin, joka on toista ystävää samasta asiasta ensin katkerin sanankääntein arvostellut, on heti tilaisuuden tullen unohtanut omat ystävänsä. Uudeksi elämänsisällöksi on muodostunut vain se, mitä seurustelukumppanin mukana on arkeen tullut. Ei voi tosiaan kuin miettiä, millaista "hyvän ystävän" roolia tällaisen ihmisen elämä on aiemmin ollut, koska muuten on vaikea käsittää, ettei mitään yhteyttä entisiin ystäviin pidetä.