Elikkäs asia on lyhykäisyydessään tämä:
Olen juuri 20 vuotta täyttänyt nainen. Seurustelukokemusta ei ole hirveästi karttunut, mitä nyt joskus lukioaikana muutamaan otteeseen seurustelin jonkin aikaa. Ei voi kuitenkaan puhua, että minulla olisi ollut missään elämäni vaiheessa ns. vakavaa suhdetta.
Tämä alkaa tottakai rassaamaan itseäni, kun näen kuinka ystäväni ympärilläni alkavat yksi toisensa jälkeen pariutua ja hankkia lapsia. Jopa sukulaislapset (n. 15-17-vuotiaat) seurustelevat täyttä päätä. Olisi minustakin kivaa seurustella ja olisi niin ihanaa, että maailmassa löytyisi ainakin yksi ihminen, joka olisi siinä lähellä jakamassa ilot ja surut. Tällä hetkellä opiskelen kuitenkin yliopistossa ja opiskelut vievät runsaasti aikaa. Olisin varmaan ihan paska tyttöystävä, koska haluan kuitenkin panostaa koulunkäyntiin. Eli seurustelu ei kuitenkaan tässä elämäntilanteessa olisi minulle nro. one.
Sitten päästäänkin ongelmaan: äitilleni tästä sinkkuudestani on tullut todella iso asia. Hän päivittäin jaksaa muistuttaa minulle siitä, kuinka minua nuoremmatkin jo seurustelevat ja ihastelee aina ystäviäni jotka ovat parisuhteessa (vaikka se parisuhde olisikin ihan perseestä suoraan sanottuna, kuten monella ystävälläni on). Äiti jaksaa esimerkiksi jauhaa aina sisaruksistaankin, jotka ovat jääneet sinkuiksi. Hän suoraan sanottuna halveksuu heitä. Aina kun hän pääsee halveksumaan heitä, hän lisää myös minut listan jatkoksi: sinäkin olet samalla tavalla yksinäinen. voivoi... jo on elämä pilalla.
Hän myös kutsuu minua vanhaksipiiaksi. Olen yrittänyt selittää hänelle, että moinen sana, vaikkakin se olisi leikillään sanottu, loukkaa minua syvästi. Olen myös huomauttanut hänelle, että nykyaikana ei enää käytetä käsitettä "vanhapiika".
Mitä voin tehdä? Ei 20-vuotias omasta mielestäni ole vielä lähelläkään vanhaapiikaa.. minullahan on vielä elämäni parhaat vuodet edessä.
Olen juuri 20 vuotta täyttänyt nainen. Seurustelukokemusta ei ole hirveästi karttunut, mitä nyt joskus lukioaikana muutamaan otteeseen seurustelin jonkin aikaa. Ei voi kuitenkaan puhua, että minulla olisi ollut missään elämäni vaiheessa ns. vakavaa suhdetta.
Tämä alkaa tottakai rassaamaan itseäni, kun näen kuinka ystäväni ympärilläni alkavat yksi toisensa jälkeen pariutua ja hankkia lapsia. Jopa sukulaislapset (n. 15-17-vuotiaat) seurustelevat täyttä päätä. Olisi minustakin kivaa seurustella ja olisi niin ihanaa, että maailmassa löytyisi ainakin yksi ihminen, joka olisi siinä lähellä jakamassa ilot ja surut. Tällä hetkellä opiskelen kuitenkin yliopistossa ja opiskelut vievät runsaasti aikaa. Olisin varmaan ihan paska tyttöystävä, koska haluan kuitenkin panostaa koulunkäyntiin. Eli seurustelu ei kuitenkaan tässä elämäntilanteessa olisi minulle nro. one.
Sitten päästäänkin ongelmaan: äitilleni tästä sinkkuudestani on tullut todella iso asia. Hän päivittäin jaksaa muistuttaa minulle siitä, kuinka minua nuoremmatkin jo seurustelevat ja ihastelee aina ystäviäni jotka ovat parisuhteessa (vaikka se parisuhde olisikin ihan perseestä suoraan sanottuna, kuten monella ystävälläni on). Äiti jaksaa esimerkiksi jauhaa aina sisaruksistaankin, jotka ovat jääneet sinkuiksi. Hän suoraan sanottuna halveksuu heitä. Aina kun hän pääsee halveksumaan heitä, hän lisää myös minut listan jatkoksi: sinäkin olet samalla tavalla yksinäinen. voivoi... jo on elämä pilalla.
Hän myös kutsuu minua vanhaksipiiaksi. Olen yrittänyt selittää hänelle, että moinen sana, vaikkakin se olisi leikillään sanottu, loukkaa minua syvästi. Olen myös huomauttanut hänelle, että nykyaikana ei enää käytetä käsitettä "vanhapiika".
Mitä voin tehdä? Ei 20-vuotias omasta mielestäni ole vielä lähelläkään vanhaapiikaa.. minullahan on vielä elämäni parhaat vuodet edessä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Älä nyt ainakaan liikaa anna vaikuttaa niiden muiden milipiteiden sinun elämääsi, voi käydä huonosti jos liian hätäisesti alat kyhäämään jotain parisuhdetta.
Myös kannattaa miettiä mitä oikeasti elämältään haluaa, eikä aina vain mennä massan mukana.
Itse miehen löytäminen sinulle tuskin on erityinen ongelma, jos vaatimuksesi eivät ole aivan tähtitieteelliset.
Äitisi mielipiteet ovat jostain 50-luvulta. Olet vielä hyvin nuori ja löydät varmasti jonkun. Keskity rauhassa opiskeluun ja jätä äitisi ja muidenkin vanhoilliset mielipiteet omaan arvoonsa. Sitä paitsi voin kokemuksesta sanoa että on usein parempi että pariudutaan hiukan vanhempana, koska liian nuorena aloitetut suhteet menevät usein pieleen.
älä loukkaannu tuollaisista. itse olen 34-vuotias mies on minuakin sanottu vanhaksipojaksi vaikka kuinka usein varmaan viimeiset 5 vuotta, ja aina muistetaan kysellä onko emäntää löytynyt. olen maatalousyrittäjä ja mulla on elämässä paljon muita tärkeitä asioita ja minä vaan haluan olla mieluummin yksin kuin huonossa parisuhteessa. keskityt opiskeluun ja työhön laitat omaa elämää kuntoon. parisuhde on parhaimmillaan voimavara huonoimmillaan maanpäällinen halvetti. olet nuori nainen nauti omasta elämästä kerran täällä vaan ollaan.
Sä mikään vanha ole.
Multa isä kysyi joskus suoraan että olenko kuitenkin homo. Siis siitä huolimatta että olen vienyt joskus jonkun kotiinkin näytille. Ei nyt ihan ekaa kertaa homoksi luultu mutta en oikein tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa.
Lyhyesti, vastasit itse omaan kysymykseesi: "Ei 20-vuotias omasta mielestäni ole vielä lähelläkään vanhaapiikaa.. minullahan on vielä elämäni parhaat vuodet edessä."
Älä anna äitisi omien kompleksien määritellä sinua. Jos minun äitini määrittelisi minut, olisin ruma ja tyhmä psykopaatti.
(Hetkinen...)
Olet vasta 20 vuotta? Vanhapiikuudesta ei voi kyllä puhua.
Kun olet nyt yliopistossa, tapaat joka tapauksessa aivan eri ihmisiä mitä nuorempana kouluissa. Joku opiskelijamies varmaankin eteesi tupsahtaa, kunhan jaksat käydä silloin tällöin opiskelijariennoissa.