Teille

pärjäätkö omillasi?
3496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olikohan tämä nyt kohdistettu erityisesti jollekin..?
No, vastaan kuitenkin: hyvin olen pärjännyt omillani, aikuinen ihminen olen. Olin työttömänä pitkään eroprosessin aikana, mutten silti halunnut jäädä kuolleeseen liittoon elämään taloudellisesti miehen siivelle. Toinen "erojoulu" käsillä, uusi työpaikka, mukava asunto minulla ja lapsilla... Kaikki tuntuu kerrankin olevan just eikä melkein kohdillaan :)

Äänestä
  • samassa työpaikassa yli kymmenen vuotta ja pärjään tosi hyvin omillani
    erottu yli vuosi sitten
    meillä vuokra-asunto 76 neliötä,kahdelle ihmiselle
    ihana keskellä kaupunkia ja töihin lyhyt matka samoin lapsella kouluunsa
    empä vaihtais entiseen ja tukia ei saada ;) olen sen verran hyvä tuloinen kuulemma sanoi kela;)
    joten pärjään kyllä;)

    Äänestä

Ei yksinäinen unta saa
vaan valvoo vuoteellaan
hän kellon käyntiin koittaa viimein nukahtaa
ei yksinäinen unta saa
vaan ajatukset seuraa toisiaan
kunnes aamu jälleen silmiin sarastaa

Hämärässä hiljaisuuden ääniä
kuuntelee hän kirja kädessään
joka päivä on yötä rakkaampi
joka aamu iltaa kauniimpi
hän huomaa, vaikkei niin tahtoiskaan
hän huomaa tähän alkaa jo tottua

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulee ero, kirjoitti:

pärjäätkö omillasi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu