Treffikato

En ole ole ollut vuosiin treffeillä. Ei kiinnosta enää nämä miesten jutut. En edes tiedä millainen mies on nykyään. Näitä palstoja lukiessa näkee sen, ettei mies ja nainen enää useinkaan kohtaa toisiaan. Mihen ja naisen tarpeet eivät kohtaa. En ole menettänyt mitään. Maailma on sanoja täynnä, mutta vähemmän aitoja tekoja En ole yksinäinen, mutta minua ei myöskään peloita olla yksin. Viihdyn itseni seurassa. Luotan itseeni.
4541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nykyäänhän ei edes voi mennä naimisiin toisen kanssa ennen kuin on käyttänyt toisen sukupuolitautitesteissä. Toista se oli ennen vanhaan. Ihmisiltä on moraali ja oikeudentaju kadonnut kokonaan, ollaan niin saatanan itsekeskeisiä! Ehkei kaikki ole semmoisia, mutta eipä ole paljon juhlimista kun vain 5 prosentilla länsimaisista ihmisistä on oikeus- ja moraalintaju jäljellä.

Äänestä
  • Se on kulttuurievoluutiota ja samaan suuntaan tullaan vielä menemään pitkän aikaan - toivottavasti. Koita mukautua

    Äänestä

  • Enpä ihan heti olisi keksinyt tai älynnyt sitä, että kumppani pitäisi käyttää sukupuolitestissä ennen alttarille menoa. Niinpä. Toista oli ennen vanhaan, mutta emme elä enää sitä aikaa. Moraali ja oikeustaju on kadonnut monelta. Johtuuko tämä juuri PK seudulla olevista ihmisistä? Kyllä maaseudulla ainakin vielä tervehditään ja keskustellaan naapureiden kanssa.

    Harmivaan kun kukaan ei ole keksinyt androidi/kyborgia vai mitä ne oli. Ainakin saisi kumppanin kenellä on moraali tallella. Tietenkään kone ei omaa tunteita, mutta kai sitä voisi siihenkin tottua. Ellei kukaan keksi lääkettä tunteiden poistoon ja järjen voittoon. Tästä lääkkeestä voisin maksaa ja paljon. Mikäs sen parempaa kun ei tarvitsisi enää ikinä murehtia yksinäisyyttään.

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Enpä ihan heti olisi keksinyt tai älynnyt sitä, että kumppani pitäisi käyttää sukupuolitestissä ennen alttarille menoa. Niinpä. Toista oli ennen vanhaan, mutta emme elä enää sitä aikaa. Moraali ja oikeustaju on kadonnut monelta. Johtuuko tämä juuri PK seudulla olevista ihmisistä? Kyllä maaseudulla ainakin vielä tervehditään ja keskustellaan naapureiden kanssa.

    Harmivaan kun kukaan ei ole keksinyt androidi/kyborgia vai mitä ne oli. Ainakin saisi kumppanin kenellä on moraali tallella. Tietenkään kone ei omaa tunteita, mutta kai sitä voisi siihenkin tottua. Ellei kukaan keksi lääkettä tunteiden poistoon ja järjen voittoon. Tästä lääkkeestä voisin maksaa ja paljon. Mikäs sen parempaa kun ei tarvitsisi enää ikinä murehtia yksinäisyyttään.

    ...joku päivä tekee tuon unelmakoneen. Siihen asti voi vaan etsiä luomu vaihtoehtoja. Mutta se on niin satunnaista. Joillekin osuu kohdalle hyvä kumppani heti mutta toiset taas jää niin ilman että...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huomen kirjoitti:

En ole ole ollut vuosiin treffeillä. Ei kiinnosta enää nämä miesten jutut. En edes tiedä millainen mies on nykyään. Näitä palstoja lukiessa näkee sen, ettei mies ja nainen enää useinkaan kohtaa toisiaan. Mihen ja naisen tarpeet eivät kohtaa. En ole menettänyt mitään. Maailma on sanoja täynnä, mutta vähemmän aitoja tekoja En ole yksinäinen, mutta minua ei myöskään peloita olla yksin. Viihdyn itseni seurassa. Luotan itseeni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu