Alussa oli uskovainen. Ja hänen uskonsa oli puhdas ja vilpitön.
Hänelle syntyi poikia. Ja pojat eivät halunneet uskoa isänsä uskoa.
Niin pojalle piti antaa valtaa että hän pysyisi uskossa. Eikä pojalla ollut vieläkään uskoa.
Ja poika sai pojan. Eikä pojanpojalla ollut sitäkään vertaa uskoa mitä hänen isällään oli. Niin piti antaa hänellekin vielä paremmalta kuullostava asema järjestössä.
Ja hänkin sai pojan. Eikä tälläkään ollut isiensä uskoa.
Niin piti perustaa vieläkin paremmalta kuulostava valtajärjestelmä.
Ja hänelle syntyi poika. Sitten olikin kulunut jo niin kauan aikaa, että kukaan ei enää oikein uskonut mihinkään. Ja kaikille pojille piti antaa jokin huomattava asema että he pysyisivät uskossa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Turun Elämän sana srk on siinä.
Elämän sana seurakunnan sivulla: Todistuksia, siellä oli kymmeniä todistuksia mutta yllätys, yllätys, näillä ihmisillä ei ollut kellään sukunimeä. Herää kysymys, että onko nämä todistukset keksitty omasta päästä?
Amerikan intiaaneille on käynyt noin! Sielläkin kävi apostolit julistamassa Evankeliumia. Kolumbuksen saapuessa oli jäljellä vain Kristilliset juhlat samoihin aikoihin kuin Kristikunnassa! Jossakin vaiheessa intiaanit olivat keksineet eliittiuskon, eli vain valtaapitävät saivat olla uskovaisia ja sitten se tosiaan häipyi tuo Kristinusko sukupovien saatossa ja johtajat eivät hekään enää osanneet kristinuskosta mitään Kolumbuksen saapuessa!