Ne rasvat?

" Voisiko joku, jolle Puskan on pakko vastata, pyytää Puskaa vielä kerran kirjallisesti kertomaan siitä "asiantuntijoiden yksimielisyydestä" tyydyttyneiden rasvojen osuudesta sv-tautien synnyssä. Los Angles Times -lehdessä julkaistiin 20.12.2010 artikkeli, jossa Walter Willet kertoo selväsanaisesti ja suoraan, että runsas rasvojen saanti ei ole, eikä ole ollut amerikkalaisten ylipainon ja metabolisten sairauksien syy ja ongelma. Yhtä selväsanaisesti hän kertoo, että hiilihydraatit ovat se ongelma. Ongelman lähteiksi hän nimeää erikseen mm. perunan, valkoisen leivän, pastan ja valkoisen riisin. Walter Willet on wikipedian mukaan maailman toiseksi siteeratuin henkilö lääketieteessä. Hän on julkaissut yli 1000 tieteellistä artikkelia koskien ravintoa ja sairauksia. Eikä Willet ole edes ainoa tuossa artikkelissa haastateltu. Monta muutakin tunnettua nimeä siellä vilahtaa kertomassa rasvojen virheellisestä demonisoinnista ja liiallisten hiilihydraattien todellisesta vaarallisuudesta. Eikä tuo ole läheskään ensimmäinen artikkeli, jossa alan kuuluisat tiedemiehet yrittävät saada ääntänsä kuuluviin ja kertoa, että rasvoja on parjattu vuosikymmeniä turhaan ja länsimaalaisten nykyinen hiilihydraattien saanti on rajusti liiallista.

Viimeksi kun olen Puskan kuullut/nähnyt asiasta jotain lausuvan, niin hänen mukaansa mikään ei ole niin selvää kuin asiantuntijoiden yksimielisyys tyydyttyneiden rasvojen yhteydestä sydän- ja verisuonitauteihin. Jos Puska on edelleen tuota mieltä, niin eihän THL:n yhdelläkään suosituksella voi olla silloin minkäänlaista painoarvoa. "
http://sundqvist.blogspot.com/2010/12/harvardin-yliopisto-toteaa.html
7178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Suositeusten mukaan ravinnosta saa olla 30E% rasvaa.

Rasva ei ole vaarallista kohtuudella nautittuna. Juuri sitä nuo tutkijat sanovat.

Mutta kun ihminen on lihava - joka johtuu useimmiten liiasta syömisestä - nimenomaan rasva on se joka tekee tuhojaan. Ja lihottaa eniten. Ja sen karsiminen ja sen laadun tarkkailu on paras tapa huolehtia itsestään.

Ihmisille on kannata väittää että rasva on terveellistä koska silloin lihavat(kin) vasta innostuisivat syömään sitä. Silloin se vähäkin kohtuus hukkuisi siihen kuvitelmaan että mitä enemmän syö rasvaa sen terveellisempää. Mutta kun sen terveellisyys päättyy tuohon 30E%:iin.

Äänestä
  • kuten virallinen puskankin mainostama lautanen sisältää.

    Äänestä

  • muten vain kirjoitti:

    kuten virallinen puskankin mainostama lautanen sisältää.

    Niiden laadustakin on suosituksensa. Kaikki hiilihydraatti ei ole samanarvoista kuten ei kaikki rasvakaan.

    Ohjeita pitää vaan noudattaa.

    Äänestä

  • niinsenyton kirjoitti:

    Niiden laadustakin on suosituksensa. Kaikki hiilihydraatti ei ole samanarvoista kuten ei kaikki rasvakaan.

    Ohjeita pitää vaan noudattaa.

    kävin keskussairaalan ravitsemusterapeutilla, se suositteli lautasta ja nutrilettia, olis antanut ilmaiseksi eka erän. mutta ei puhunut hiilihydraattien lihottavuudesta mitään. sattumalta rupesin VHH.n kokeilijaksija en edes kovin tiukaksi, ja huhtikuusta tähän asti parikymmentä kiloa miinusta painosta, sekä vireystila kehittynyt erinomaiseksi. puhukaa vaan leipäteollisuuden puolesta sehän teille palkan maksaa. samoin teollisuusrasvan koska tuleehan sieltä kymmenykset teille. ainoa pahapuoli on että ihmisten suolet kurisevat ja silti lihovat ja saavat lihavuudesta johtuvia sairauksia. että siinä teille hyvistä hiilihydraateista. kun syö riittävästi kasviksia tulee vääjäämättä hiilihydraatteja siinä sivutuotteena samoin vitamiineja ja hiveniä, joita ns. hyvissä hiilihydraateissa ei ole taikka ovat siinä muodossa etteivät voi imeytyä kehoon keinorasvojen takia, taikka liiallisen suolakammon ansiosta.

    kalloon se että THL:n kirjoitukset ja suositukset on pelkkää satua.

    Äänestä

  • veijo ite kirjoitti:

    kalloon se että THL:n kirjoitukset ja suositukset on pelkkää satua.

    mutta se pitäisi saada kaikkien ihmisten tietoon. pohjoiskarjalan diabetes ongelma yksi esimerkki siitä.

    Äänestä

  • muten vain kirjoitti:

    mutta se pitäisi saada kaikkien ihmisten tietoon. pohjoiskarjalan diabetes ongelma yksi esimerkki siitä.

    -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

?/! kirjoitti:

" Voisiko joku, jolle Puskan on pakko vastata, pyytää Puskaa vielä kerran kirjallisesti kertomaan siitä "asiantuntijoiden yksimielisyydestä" tyydyttyneiden rasvojen osuudesta sv-tautien synnyssä. Los Angles Times -lehdessä julkaistiin 20.12.2010 artikkeli, jossa Walter Willet kertoo selväsanaisesti ja suoraan, että runsas rasvojen saanti ei ole, eikä ole ollut amerikkalaisten ylipainon ja metabolisten sairauksien syy ja ongelma. Yhtä selväsanaisesti hän kertoo, että hiilihydraatit ovat se ongelma. Ongelman lähteiksi hän nimeää erikseen mm. perunan, valkoisen leivän, pastan ja valkoisen riisin. Walter Willet on wikipedian mukaan maailman toiseksi siteeratuin henkilö lääketieteessä. Hän on julkaissut yli 1000 tieteellistä artikkelia koskien ravintoa ja sairauksia. Eikä Willet ole edes ainoa tuossa artikkelissa haastateltu. Monta muutakin tunnettua nimeä siellä vilahtaa kertomassa rasvojen virheellisestä demonisoinnista ja liiallisten hiilihydraattien todellisesta vaarallisuudesta. Eikä tuo ole läheskään ensimmäinen artikkeli, jossa alan kuuluisat tiedemiehet yrittävät saada ääntänsä kuuluviin ja kertoa, että rasvoja on parjattu vuosikymmeniä turhaan ja länsimaalaisten nykyinen hiilihydraattien saanti on rajusti liiallista.

Viimeksi kun olen Puskan kuullut/nähnyt asiasta jotain lausuvan, niin hänen mukaansa mikään ei ole niin selvää kuin asiantuntijoiden yksimielisyys tyydyttyneiden rasvojen yhteydestä sydän- ja verisuonitauteihin. Jos Puska on edelleen tuota mieltä, niin eihän THL:n yhdelläkään suosituksella voi olla silloin minkäänlaista painoarvoa. "
http://sundqvist.blogspot.com/2010/12/harvardin-yliopisto-toteaa.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu