Tuntuu pahalta, kun anoppi otti toistamiseen vallan avata minun ja mieheni ostamani lahjat lapselle. Halusin, että hän itse avaisi ne tai vähintään meidän vanhempien kanssa. Sillä saa tietysti äkkiä pienen lapsen huomion. Olisi varmaan ok, että avaisi jonkun itse ostamansa, mutta että jatkuvasti meidän tai muiden ostamia paketteja :(
Mummo tuolla tavoin riistää meiltä vanhemmilta, kun on liian päällepäsmäri. Appi samalla vain höröttää ja ottaa valokuvia mummon avatessa paketteja ja esitellessä niitä lapselle. Appea huvittaa se, että anoppi saa lapsen innostumaan päsmäröidessään ja haluaa kuvitella ettei äiti ole ollenkaan niin tärkeä lapselleen. En ole itse mikään hössöttäjä, enkä koe että minun täytyisi kilpailla lapseni suosiosta ja siksi rynnätä tekemään ja kokemaan.
Tuli vahva tunne, että olisipa meillä ollut joulu vain oman perheen kesken! Emme tälläkertaa halunneet joulua, että aattona täytyy ravata joka paikassa. Oma äitini ei käyttäydy tuolla tavoin. Ymmärtää paikkansa ja osaa antaa minulle tilaa lapseni kanssa.
Joulu anopin ja apen kanssa..
38
2371
Vastaukset
- -mies-
Etkö sinä onneton osaa avata suutasi tuollaisessa tilanteessa?
Jos anoppisi on häslääjäluonne, niin ei se sitä tee edes ilkeyttään. Jos jokin asia loukkaa sinua niin miset mainitse siitä? Turha täällä netissä on nitistä ja natista jos ei ole itsellä edes kanttia sanoa että antaa lapsen avata omat lahjansa.
Ja sitäpaitsi mitä pahaa siinä on jos mummo avaa lahjat, mikäli lapsi on niin pieni ettei siitä oikein tule mitään?
"Emme tälläkertaa halunneet joulua, että aattona täytyy ravata joka paikassa."
Ja silti menitte ja ravasitte tai vaihtoehtoisesti menitte vieraaksi tai kutsuitte appivanhemmat käymään?
Mistähän vika saattaisi löytyä, olisko vaikka peilistä apua? Ei jouluaatto ole mikään yleinen vierailupäivä. Normaali ihminen voi kyllä ilmoittaa, että vietämme rauhallisen perhejoulun ja katsotaan sitten tapaninpäivänä sitä vierailua.- mie nautin katsellen
Ei koskaan, ei milloinkaan, äidin paikkaa kukaan vie lapsen mielessä. Sellainen pelkokin on hölmö. Paitsi tietysti, on olemassa kehnojakin äitejä, mutta tässä ei ollut siitä kysymys. Nuorten äitienkin on hyvä tietää, että lapselle äiti on äiti ja mummu on mummu. Lapset oivaltavat lapsen viisaudella.
Joulu on ilon juhla. Yksi ilon aiheita on suvun yhteinen puuhastelu, vaikkapa sitten kirjavien papereiden kanssa. Lapsi lienee kovin pieni ja mummi iloitsee lapsen ilosta. Vanhemmilla siihen on aikaa vielä vuosia tai vuosikymmeniä.
Sitä paitsi on temperamentiltaan erilaisia ihmisiä. Myös mummuikäiset saattavat olla vilkkaampia ja eloisampia kuin äiti-ikäiset. Hyvästä iloisesta mummusta on vielä paljon kaikenlaista iloa, jopa apua.
Ja jos olisit halunnut mummun ja papan istuvan hiljaa katsomossa, olisit itse istunut lattialle lapsen viereen ja sanonut, että katsokaas nyt, kun taapero ja sen äiti ihmettelevät, mitä papereista paljastuukaan. - aapee..
mie nautin katsellen kirjoitti:
Ei koskaan, ei milloinkaan, äidin paikkaa kukaan vie lapsen mielessä. Sellainen pelkokin on hölmö. Paitsi tietysti, on olemassa kehnojakin äitejä, mutta tässä ei ollut siitä kysymys. Nuorten äitienkin on hyvä tietää, että lapselle äiti on äiti ja mummu on mummu. Lapset oivaltavat lapsen viisaudella.
Joulu on ilon juhla. Yksi ilon aiheita on suvun yhteinen puuhastelu, vaikkapa sitten kirjavien papereiden kanssa. Lapsi lienee kovin pieni ja mummi iloitsee lapsen ilosta. Vanhemmilla siihen on aikaa vielä vuosia tai vuosikymmeniä.
Sitä paitsi on temperamentiltaan erilaisia ihmisiä. Myös mummuikäiset saattavat olla vilkkaampia ja eloisampia kuin äiti-ikäiset. Hyvästä iloisesta mummusta on vielä paljon kaikenlaista iloa, jopa apua.
Ja jos olisit halunnut mummun ja papan istuvan hiljaa katsomossa, olisit itse istunut lattialle lapsen viereen ja sanonut, että katsokaas nyt, kun taapero ja sen äiti ihmettelevät, mitä papereista paljastuukaan.Kylläpä aina onkin tietysti syy miniässä. Kyse ei ole pelkästään anopin häsläämisestä, vaan tietynlaisesta vallanotosta. Hän nauttii kaikesta siitä varsinkin jos huomaa muiden hämääntyvän. Tuntee silloin voittavansa jotakin?
Kaikki eivät ole niin taitavia kommunikoimaan todellisessa elämässä, eikä se ole mikään synti. Olemme erilaisia. Edelliselle "miehelle" tiedoksi, että vanhemmat nimenomaan kutsuivat appivanhemmat kylään koska eivät halunneet ravata jouluaattona siellä täällä. Silti niin lyhyen matkan päässä, että pakko on jokatapauksessa käydä ettei kukaan loukkaannu.
No kaikesta viisastuu. - Mummukka !
aapee.. kirjoitti:
Kylläpä aina onkin tietysti syy miniässä. Kyse ei ole pelkästään anopin häsläämisestä, vaan tietynlaisesta vallanotosta. Hän nauttii kaikesta siitä varsinkin jos huomaa muiden hämääntyvän. Tuntee silloin voittavansa jotakin?

No kaikesta viisastuu.Tehkääpä nyt isovanhemmille leikkimielinen aattoillan ohjelma !
Seuraavaksi jouluksi ehdolla tällainen ajatus ?
Mainitsette ohjelmassa aattoillan kulun !
Ohjelman voitte lähettää isovanhemmille jo ennen aattoiltaa !
Muistakaa te viihdytätte vieraitanne !
Isäntäpariskunta ohjaa illan kulkua ja sen päättymistä !
Voit ap.mainita ennen H-hetkeä kuinka lapselle jaetut lahjat avataan.
Isovanahemmat avaavat lasten kanssa antamansa lahjat jonka jälkeen vanhemmat (tai vanhemmat ensin
Leikkimielisen ohjelman voi lähettää kutsuna isovanhemmille ja siinä voi olla muitakin
aattoiltatoiveita ja teitä yhdistävää ohjelmaa.
Järjestäkää ap.sinun vanhempien ja isovanhempien ja lapsen kanssa vaikkapa "soihdut sammuu"
tai muuta mukavaa piirileikkiä jossa lapsi on kekeisellä sijalla ja tietenki koko porukka sitten vaikka letkajenkkana loppussa tai jotain muuta ihan mitä vain keksitte jotta jäykkä tunnelma
unohtuu .
Sinun ap tulee saada miehesi mukaan jos et itse uskalla viedä aattoillan kulkua toivomaasi
suuntaan .
Tämä valinta pätee ainoastaan teidän kodissanne ja taasen isovanhempien kodissa
viettämänne joulu kulkee heidän ehdoillaan ! - Kosteetorttu
Mummukka ! kirjoitti:
Tehkääpä nyt isovanhemmille leikkimielinen aattoillan ohjelma !

viettämänne joulu kulkee heidän ehdoillaan !ymmärrän.. ärsyttävää kun joku koittaa leveän suunsa kera määräillä tahdin teidänkin jouluunne. Se ei ole mukavaa, eikä todellakaan ole mummin asia availla muksujen lahjoja tms. Mihesi ilmeisesti on tahtonut anopille tunkea puoliväkisin? Niin täälläkin, mutta meni nyt yksinään ilman minua.
Olen ns hirviö-anopin miniä. Sellaisen joka aina keksii jotakin jäynää oli vappu,joulu tai juhannus. Se ämmä on todellinen JYRÄ.. Ei sanaa ei anopille voi sanoa ilman että siitä seuraisi oikea helvetillinen show, mitä muistellaan vielä seuraavanakin vuonna.. ja sitä seuraavana..
Sano miehellesi jo nyt, että anoppilaan ei sitten ensi jouluna mennä. Sanele hänelle mitä haluat joululta, hän kertokoon mitä haluaa teidän YHTEISELTÄ JOULULTA. Näin minä päätin nyt ja tässä että teen. Ei enää anopin sanelemaa joulua ainakaan meidän perheeseen.. - Kosteetorttu
Kosteetorttu kirjoitti:
ymmärrän.. ärsyttävää kun joku koittaa leveän suunsa kera määräillä tahdin teidänkin jouluunne. Se ei ole mukavaa, eikä todellakaan ole mummin asia availla muksujen lahjoja tms. Mihesi ilmeisesti on tahtonut anopille tunkea puoliväkisin? Niin täälläkin, mutta meni nyt yksinään ilman minua.
Olen ns hirviö-anopin miniä. Sellaisen joka aina keksii jotakin jäynää oli vappu,joulu tai juhannus. Se ämmä on todellinen JYRÄ.. Ei sanaa ei anopille voi sanoa ilman että siitä seuraisi oikea helvetillinen show, mitä muistellaan vielä seuraavanakin vuonna.. ja sitä seuraavana..
Sano miehellesi jo nyt, että anoppilaan ei sitten ensi jouluna mennä. Sanele hänelle mitä haluat joululta, hän kertokoon mitä haluaa teidän YHTEISELTÄ JOULULTA. Näin minä päätin nyt ja tässä että teen. Ei enää anopin sanelemaa joulua ainakaan meidän perheeseen..ihan varmana olikin saada aloittajan mieli pahaksi. Lukekaa avaukset vähän tarkemmin ennen kuin vastaatte.. huomaavainen ja ystävällinen saati sydämmellinen ei aloittajan anoppi ole. Jos olisi, ei olisi ronkkinut vanhempien ostamia lahjoja ja näin tahallaan?? aiheuttaneet turhaa mielipahaa..
- Blond77
lienee olet hieman tunnekylmä tapaus joten avaudu jossain miestenosastolla..
- -mies-
aapee.. kirjoitti:
Kylläpä aina onkin tietysti syy miniässä. Kyse ei ole pelkästään anopin häsläämisestä, vaan tietynlaisesta vallanotosta. Hän nauttii kaikesta siitä varsinkin jos huomaa muiden hämääntyvän. Tuntee silloin voittavansa jotakin?
Kaikki eivät ole niin taitavia kommunikoimaan todellisessa elämässä, eikä se ole mikään synti. Olemme erilaisia. Edelliselle "miehelle" tiedoksi, että vanhemmat nimenomaan kutsuivat appivanhemmat kylään koska eivät halunneet ravata jouluaattona siellä täällä. Silti niin lyhyen matkan päässä, että pakko on jokatapauksessa käydä ettei kukaan loukkaannu.
No kaikesta viisastuu."Kylläpä aina onkin tietysti syy miniässä."
Niin onkin!
"Kyse ei ole pelkästään anopin häsläämisestä, vaan tietynlaisesta vallanotosta. "
Niin, kun miniä on niin pökiö, että antaa anopin ottaa vallan!
Jos on lapanen niin aina kyllä jostakin lähipiiristä, viimeistään sitten työpaikalta, löytyy joku joka käyttää sitä hyväkseen. Ei pidä antaa pompotella itseään ja jos kuitenkin näin käy, oikea tapa ratkaista ongelma ei ole surkutella netissä, vaan katsoa peiliin, suoristaa selkä ja opetella sanomaan "ei".
Sitäpaitsi anoppia ei varmasti voi muuttaa, mutta omaa käytöstään voi. Niinpä kokeile ensi jouluna sanoa että me pidetään perhejoulu ja sillä sipuli. ei se oikeasti ole vaikeata. - -mies-
aapee.. kirjoitti:
Kylläpä aina onkin tietysti syy miniässä. Kyse ei ole pelkästään anopin häsläämisestä, vaan tietynlaisesta vallanotosta. Hän nauttii kaikesta siitä varsinkin jos huomaa muiden hämääntyvän. Tuntee silloin voittavansa jotakin?
Kaikki eivät ole niin taitavia kommunikoimaan todellisessa elämässä, eikä se ole mikään synti. Olemme erilaisia. Edelliselle "miehelle" tiedoksi, että vanhemmat nimenomaan kutsuivat appivanhemmat kylään koska eivät halunneet ravata jouluaattona siellä täällä. Silti niin lyhyen matkan päässä, että pakko on jokatapauksessa käydä ettei kukaan loukkaannu.
No kaikesta viisastuu."pakko on jokatapauksessa käydä ettei kukaan loukkaannu. "
No jos on pakko olla appivanhemmille mielin kielin, niin sitten on oltava appivanhemmille mielin kielin.
Mitä siitä täällä valitat kun olet itse tiesi valinnut? Ja mikset laita miestäsi palauttamaan appivanhempia ruotuun? Minä heittäisin vaikka omat vanhempani niska-pers otteella pihalle, jos alkaisivat omassa talossani silmille hyppimään, eivätkä kuuntelisi selvää suomenkieltä. - -mies-
Kosteetorttu kirjoitti:
ihan varmana olikin saada aloittajan mieli pahaksi. Lukekaa avaukset vähän tarkemmin ennen kuin vastaatte.. huomaavainen ja ystävällinen saati sydämmellinen ei aloittajan anoppi ole. Jos olisi, ei olisi ronkkinut vanhempien ostamia lahjoja ja näin tahallaan?? aiheuttaneet turhaa mielipahaa..
"ihan varmana olikin saada aloittajan mieli pahaksi."
Jos tämä pitää paikkansa, niin miksi vitussa sitten pitää kokoajan varoa pahoittamasta anopin mieltä?
En käsitä miksi ilkeitä ihmisiä pitäisi ymmärtää. Ulos vaan elämästä ja kontaktit minimiin, ei yksikään lapsi siihen kuole että näkee mummoa pari kertaa vuodessa. - Paketinpurkajat
aapee.. kirjoitti:
Kylläpä aina onkin tietysti syy miniässä. Kyse ei ole pelkästään anopin häsläämisestä, vaan tietynlaisesta vallanotosta. Hän nauttii kaikesta siitä varsinkin jos huomaa muiden hämääntyvän. Tuntee silloin voittavansa jotakin?
Kaikki eivät ole niin taitavia kommunikoimaan todellisessa elämässä, eikä se ole mikään synti. Olemme erilaisia. Edelliselle "miehelle" tiedoksi, että vanhemmat nimenomaan kutsuivat appivanhemmat kylään koska eivät halunneet ravata jouluaattona siellä täällä. Silti niin lyhyen matkan päässä, että pakko on jokatapauksessa käydä ettei kukaan loukkaannu.
No kaikesta viisastuu.Ei lapsen joulua tule pilata sen vuoksi, että pelkää jonkun loukkaantuvan.
Oliko lapsi tyytyväinen mummun toimiin, vai kummasteliko hän sitä lahjan avaamisintoa?
Lasta ei mummu kuitenkaan saanut itsellen, vaikka antoikin ehkä ymmärtää, että paketit ovat häneltä.
Tuskinpa lapsi mummua jäi kaipaamaan, kun ilta tuli ja kaikki rauhoittuivat.
Mutta hyvä on kuitenkin muistaa aina, että itsekkäästi ME ensin ja sitten vasta mummut ja anopit.
Heillä ei ole päätäntävaltaa teidän joulussanne. - PukitonJaLahjaton
Mummukka ! kirjoitti:
Tehkääpä nyt isovanhemmille leikkimielinen aattoillan ohjelma !
Seuraavaksi jouluksi ehdolla tällainen ajatus ?
Mainitsette ohjelmassa aattoillan kulun !
Ohjelman voitte lähettää isovanhemmille jo ennen aattoiltaa !
Muistakaa te viihdytätte vieraitanne !
Isäntäpariskunta ohjaa illan kulkua ja sen päättymistä !
Voit ap.mainita ennen H-hetkeä kuinka lapselle jaetut lahjat avataan.
Isovanahemmat avaavat lasten kanssa antamansa lahjat jonka jälkeen vanhemmat (tai vanhemmat ensin
Leikkimielisen ohjelman voi lähettää kutsuna isovanhemmille ja siinä voi olla muitakin
aattoiltatoiveita ja teitä yhdistävää ohjelmaa.
Järjestäkää ap.sinun vanhempien ja isovanhempien ja lapsen kanssa vaikkapa "soihdut sammuu"
tai muuta mukavaa piirileikkiä jossa lapsi on kekeisellä sijalla ja tietenki koko porukka sitten vaikka letkajenkkana loppussa tai jotain muuta ihan mitä vain keksitte jotta jäykkä tunnelma
unohtuu .
Sinun ap tulee saada miehesi mukaan jos et itse uskalla viedä aattoillan kulkua toivomaasi
suuntaan .
Tämä valinta pätee ainoastaan teidän kodissanne ja taasen isovanhempien kodissa
viettämänne joulu kulkee heidän ehdoillaan !Siis aattonakin se Iso Oravanpyörän pyöritys...niinkö?
Eik se voisi olla Ohjelmaton kokonaisuus.Myös jos on Pukki hänellä on merkittävä rooli,ylitse muiden?
luulisin. - kirvesmiehenmuija
Kosteetorttu kirjoitti:
ihan varmana olikin saada aloittajan mieli pahaksi. Lukekaa avaukset vähän tarkemmin ennen kuin vastaatte.. huomaavainen ja ystävällinen saati sydämmellinen ei aloittajan anoppi ole. Jos olisi, ei olisi ronkkinut vanhempien ostamia lahjoja ja näin tahallaan?? aiheuttaneet turhaa mielipahaa..
Kuule kosteetorttu. Ei ole tarkoitus saada alottajalle mielipahaa. Sitä näkyy olevan jo tarpeeksi. Mutta tuo teksti oikein huutaa mustasukkaisen äidin purkausta.
Ei ole tervettä olla noin mustasukkainen lapsestaan. Tarkoitukseni ainakin on ravistella häntä hieman jotta hän itsekkin alkaisi ajatella tuota asiaa muultakin kantilta kuin siltä mitä mustasuikkainen mieli sanoo.
Ei lapsi rakasta yhtään enempää mummoa kuin äitiäkään riippumatta kumman kanssa lahjat aukasee. Mutta voi hyvinkin olla että se mummo ei ole montaa vuotta edes aukasemassa niitä lahjoja. Äidillä niitä piisaa vielä pilvin pimein ja sitten aikanaan omien lastenlasten kanssa.
Ei kannata tehdä asiasta jokotai kysymystä vaan yrittää yhdessä. Usein valitettavasti totuus ensin sattuu. Mutta ehkäpä myös auttaa kattomaan asiaa muultakin suunnalta. - kirvesmiehenmuija
kirvesmiehenmuija kirjoitti:
Kuule kosteetorttu. Ei ole tarkoitus saada alottajalle mielipahaa. Sitä näkyy olevan jo tarpeeksi. Mutta tuo teksti oikein huutaa mustasukkaisen äidin purkausta.
Ei ole tervettä olla noin mustasukkainen lapsestaan. Tarkoitukseni ainakin on ravistella häntä hieman jotta hän itsekkin alkaisi ajatella tuota asiaa muultakin kantilta kuin siltä mitä mustasuikkainen mieli sanoo.
Ei lapsi rakasta yhtään enempää mummoa kuin äitiäkään riippumatta kumman kanssa lahjat aukasee. Mutta voi hyvinkin olla että se mummo ei ole montaa vuotta edes aukasemassa niitä lahjoja. Äidillä niitä piisaa vielä pilvin pimein ja sitten aikanaan omien lastenlasten kanssa.
Ei kannata tehdä asiasta jokotai kysymystä vaan yrittää yhdessä. Usein valitettavasti totuus ensin sattuu. Mutta ehkäpä myös auttaa kattomaan asiaa muultakin suunnalta.Jatkan vielä
Ei lapsi kuole se on totta. Mutta sinä et vissiin ole saanut jostakin syystä koskaan luoda lämmintä suhdetta omiin isovanhempiisi.
On suuri rikkaus lapsen saada olla isovanhempiensa kanssa. Isovanhempien pitäisi olla osa ihan normaalia arkea. Niin paljon kuin se matkoista johtuen pystyy oleman.
Lapsella on oikeus luoda oma suhde isovanhempiinsa. Terveellä itsetunnolla olevat vanhemmat ei siihen puuttuisi. Sen ymmärrän että jos isovanhemmat ovat alkoholisteja tai meilenterveyspotilaita on asia erikseen. - Miniä on ihminen
kirvesmiehenmuija kirjoitti:
Kuule kosteetorttu. Ei ole tarkoitus saada alottajalle mielipahaa. Sitä näkyy olevan jo tarpeeksi. Mutta tuo teksti oikein huutaa mustasukkaisen äidin purkausta.
Ei ole tervettä olla noin mustasukkainen lapsestaan. Tarkoitukseni ainakin on ravistella häntä hieman jotta hän itsekkin alkaisi ajatella tuota asiaa muultakin kantilta kuin siltä mitä mustasuikkainen mieli sanoo.
Ei lapsi rakasta yhtään enempää mummoa kuin äitiäkään riippumatta kumman kanssa lahjat aukasee. Mutta voi hyvinkin olla että se mummo ei ole montaa vuotta edes aukasemassa niitä lahjoja. Äidillä niitä piisaa vielä pilvin pimein ja sitten aikanaan omien lastenlasten kanssa.
Ei kannata tehdä asiasta jokotai kysymystä vaan yrittää yhdessä. Usein valitettavasti totuus ensin sattuu. Mutta ehkäpä myös auttaa kattomaan asiaa muultakin suunnalta.Anoppien jättiläisongelma on se, etteivät he muista olevansa KYLÄSSÄ poikansa ja erityisesti miniänsä kodissa. Toimivat siellä yhtä omavaltaisesti kuin pojan ollessa pienenä kotona. Tai niinkuin uusi koti olisi nyt pelkästään pojan koti. Anoppi on miniälle vieras aikuinen. Häneltä odotetaan kohteliasta ja asiallista käytöstä jokaisella vierailulla.
Jos miniä ei olisikaan pojan vaimo ja tämä sama anoppi, vieras nainen, kävisi hänellä jostakin syystä kylässä, ei tulisi kuuloonkaan, että hän voisi ruveta kukkoilemaan tämän nuoremman naisen huushollissa! Käytössääntöjä kuuluisi ehdottomasti noudattaa. Ellei, ei tarvitsisi kuvitellakaan, että kutsuttaisiin uudelleen kylään tai että haluttaisiin tavata jatkossa.
Miksi tämä sama ei päde miniään? Miksi nainen menettää ihmisarvonsa tultuaan miniäksi? Miksi hänen odotetaan katsovan sormien läpi anopin pullistelut, antavan anteeksi törkeät omavaltaisuudet, epäkohteliaisuudet, moitteet, loukkaukset?
Ylikävelyllänne te anopit tuhoatte välit miniöihinnne!
- Voi juma
On teillä ongelmat.
- Blond77
.. anoppi ja appiukko vaikuttavat parisuhteeseen, se voi olla ongelmien alku ja liiton loppu mikäli anoppi päsmäröi miniänsä ulos suvustaan..
- leikkivä pukin apu
Blond77 kirjoitti:
.. anoppi ja appiukko vaikuttavat parisuhteeseen, se voi olla ongelmien alku ja liiton loppu mikäli anoppi päsmäröi miniänsä ulos suvustaan..
... tai miniä lapsellisella käytöksellään jyrää itsensä pihalle miehensä suvusta ...
Minkäs ikäinen se lapsi, jonka lahjakasassa mummikin peuhasi, on? Että on siis jo niin iso, että hoitaa paperinrepimiset ihan itte? Ja iloitsee ihan yksinään koko hommasta?
Pahin osa ap.n viestissä kyllä on selvä vinkki siitä, että miniän ja anoppilan välit eivät kauan kestä näin kiukkuista miniää, joka ei osaa puhua. Ja se on nimenomaan lapsen vahinko. - Piparminttuli
leikkivä pukin apu kirjoitti:
... tai miniä lapsellisella käytöksellään jyrää itsensä pihalle miehensä suvusta ...
Minkäs ikäinen se lapsi, jonka lahjakasassa mummikin peuhasi, on? Että on siis jo niin iso, että hoitaa paperinrepimiset ihan itte? Ja iloitsee ihan yksinään koko hommasta?
Pahin osa ap.n viestissä kyllä on selvä vinkki siitä, että miniän ja anoppilan välit eivät kauan kestä näin kiukkuista miniää, joka ei osaa puhua. Ja se on nimenomaan lapsen vahinko.Hei leikkivä pukin apu. Näin se on. Nuoren äidin käytös on todella lapsellista mustasukkaisuutta. Ja jos välit katkeavat appivanhempiin niin se on lapsi joka siinä kärsii.
Lapsi menettä arvokkaita hetkiä isovanhempien kanssa.
On tietysti ymmärrettävää että monet äidit on mustasukkasia lapsestaan, sillä he eivät ole nähneet sellaista suhdetta kun isovanhempien ja lastenlsten välillä on. Se on ainutlaatuinen suhde. Edes omien lasten kanssa ei ole samanlaista.
Nyt joku nuori äiti älähtää. Mutta totta se vain on. Lapsenlapset on ihan jotain muuta kuin omat lapset. Ne on todella rakkaita.
Mutta sen äidit tajuavat vasta kun niistä tulee isoäitejä. Eikä tämä ole minun mielipiteeni yksin. Jokainen isoäiti sanoo samaa. Ja tunnen aikas monta.
- Liina Anniina
Nyt on "syy" molemmissa: anopin lapsellisessa ajattelemattomuudessa ja sinun päättämättömyydessäsi joulunvieton suhteen.
Anoppi ei tarkoita pahaa, on vain villiintynyt pienestä lapsenlapsestaan. Sinunkin pitäisi uskaltaa tehdä todellinen ja raaka päätös, että vietätte aaton perheen parissa, jos rasitut muitten seurasta aattoiltana.
Etkö voisi piilottaa muutamia lahjoja jemmaan myöhemmin avattaviksi, kun appivanhemmat ovat häippässeet omalle tontilleen?
Joululahjoja kun voi pienelle lapselle antaa joulupäivänäkin.
Ainakin itse teen niin, jos huomaan, että lahjoja on kertynyt lapsille aattoillaksi liikaa. Tämä ihan vinkiksi kaikille. Iloa voi jakaa useammalle päivälle. Pienet lapset kun ihan saattavat tukahtua siihen pakettien ja paperien määrään. Jos kerralla tulee liikaa leluja, niin lapsen sietokyky ei jaksa kaikkea härveliä ja hiluvitkutinta edes ottaa vastaan.
Joulunaikaa kun on useampi päivä, niin ei kai koko pottia tarvitse räjäyttää yhtenä iltana. Sanotte vain, että pukki on unohtanut lahjan autotalliin tms.- Motvalls
"Anoppi ei tarkoita pahaa, on vain villiintynyt pienestä lapsenlapsestaan."
Voisitko selittää meille, miten oikein olet saanut selville tuon? Siis olematta itse tuo hössöttävä isoäiti.
Niksahtaako joillakin päässä jokin hilavitkutin, minkä jälkeen ei enää ymmärretä käyttäytyä normaalisti kun lapsenlapsia alkaa tulla? Ja kaikkien muiden pitää sitten vain ymmärtää loputtomasti ja keksi kaiken maailman kommervenkkejä, etteivät asiat tulehtuisi. Kun se anoppi ei itse tajua enää mistään mitään vaikka on vasta viisikymppinen (esimerkiksi, kaikki mummelit eivät ole täyttäneet 80 ja ole seniiliyden partaalla). - Anoppiretale
Motvalls kirjoitti:
"Anoppi ei tarkoita pahaa, on vain villiintynyt pienestä lapsenlapsestaan."
Voisitko selittää meille, miten oikein olet saanut selville tuon? Siis olematta itse tuo hössöttävä isoäiti.
Niksahtaako joillakin päässä jokin hilavitkutin, minkä jälkeen ei enää ymmärretä käyttäytyä normaalisti kun lapsenlapsia alkaa tulla? Ja kaikkien muiden pitää sitten vain ymmärtää loputtomasti ja keksi kaiken maailman kommervenkkejä, etteivät asiat tulehtuisi. Kun se anoppi ei itse tajua enää mistään mitään vaikka on vasta viisikymppinen (esimerkiksi, kaikki mummelit eivät ole täyttäneet 80 ja ole seniiliyden partaalla).Minulla ainakin sukat pyörähtivät jaloissa kun kuulin tulevasta mummoudesta
ja aistin pikkuvauvan tuoksun nenäpäässä .
Äidinvaistot lopsahtivat käyntiin uudemman kerran.
Sitä vain jotenkin hullaantuu eri tavoin lapsenlapsestaan mitä oman lapsen kanssa.
Juuri tällainen uusi villiintyminen on merkki tulevasta lapsenlapsesta.
Jotkut ukit hullaantuvat veistelemään jopa uusia leikkiautoja pojanpojalleen.
Sitten tätä yliruokintaa harrastetaan lapsenlapsen kanssa mielin määrin ostellaan
pikkuautoja hyllyt väärällä ja puututaan lapsen kasvatukseen ihan hullun lailla jos
te vanhemmat ette stoppaa meitä höyrypäitä isovanhempia.
Mitä vielä löydämme itsemme konttamassa pikkuatojen perässä lasten lailla ja nukutamme
pikkunuket uneen ja hellimme joka askelta jonka pikkuinen osaa ihan itse kävellä. - LIINA ANNIINA
Motvalls kirjoitti:
"Anoppi ei tarkoita pahaa, on vain villiintynyt pienestä lapsenlapsestaan."
Voisitko selittää meille, miten oikein olet saanut selville tuon? Siis olematta itse tuo hössöttävä isoäiti.
Niksahtaako joillakin päässä jokin hilavitkutin, minkä jälkeen ei enää ymmärretä käyttäytyä normaalisti kun lapsenlapsia alkaa tulla? Ja kaikkien muiden pitää sitten vain ymmärtää loputtomasti ja keksi kaiken maailman kommervenkkejä, etteivät asiat tulehtuisi. Kun se anoppi ei itse tajua enää mistään mitään vaikka on vasta viisikymppinen (esimerkiksi, kaikki mummelit eivät ole täyttäneet 80 ja ole seniiliyden partaalla).Jaa, ei mene nyt jakeluun, mutta käännetään mieliksesi toisinpäin, että "anoppi tarkoittaa pahaa, ja on täysin lamassa lapsenlapsensa vuoksi".
Tuon villiintymispäätelmäni voi jokainen äiti tehdä, kun seuraa kuinka iloiseksi yleensä mummot ja mammat tulevat lapsenlapsestaan.
Minun ei tarvitse olla hössäävä isoäiti itse, jotta voisi tehdä päätelmän. Jokainen tuntee mummoja, jotka kuljettavat lapsenlapsensa kuvaa rahalompakossaan ja näyttävät kuvaa ystävilleen. Mummelit kyselevät yleensä toisiltaan: onko sulla lapsenlapsia. Heistä sitten kerrotaan puolin ja toisin.
Jos pitää ja rakastaa lapsenlastaan, niin ei tarvitse olla 80 ja seniili.
-50 voi myös rakastaa ja "villiintyä", ostella kaikenlaista kivaa, potkupukua ja lelua.
Joten en ymmärrä, tarviiko tähän nyt niin selvänäköä edes.
- Voi juma
miksi niitä paketteja pitää ollenkaan avata jos lapsi itse siihen jo pystyy. Jos taas ei pysty niin en tajua todellakaan miksi mummo ei saisi hössöttää, jos kerran ap ei ole hössöttäjä eikä halua kilpailla eikä rynnätä tekemään ja kokemaan? Ja appikin selvästi haluaa kuvitella että äiti ei ole tärkeä lapselle? Varmaan pitäisi olla äiti että tajuaisi miten joku voi olla lapsesta mustasukkainen noin, mutta kun en ole niin en tajuakaan. Kun ei se ketään muutakaan ihmetytä näköjään.
Sitten joku mainitsi että mummo antoi ymmärtää että paketit olivat häneltä. Tapoja kai on monia enkä tiedä mikä nykyään on muotia, mutta silloin kun itse olin niin pieni etten osannut paketteja itse avata niin käsittääkseni minun kyllä annettiin ymmärtää että ihan kaikki lahjat olivat joulupukilta.- Anoppiretale
Sinua poloa on jymäytetty pahemman kerran laspsesta asti olemattomalla Joulupukilla.
Voi sun kanssas kun heität noita väläytyksiä meistä typeryksistä.
Anoppien ja miniöiden "äiti-mummu kilpa alkaa oitis kun lapsi parkaisee itsensä elämään.
Siinä otetaan mittaa niin miniästä kuin anopista.
Appiukot polkaistaan syrjään .
Pyöritään lasten jaloissa ihmettelemässä omia lahjojamme .
Millaisen hymyn pikkuinen antaa vastalahjaksi ja voi sitä onnen tunnetta kun pikkuväki
avaa paketin toisensa jälkeen .
Aivan käsittämätöntä touhua mutta silti niin mukavaa kun saa katsella pikkuväen iloa
Tästä osasta tulee suuri taisto kuka saa parhaimman näköalapaikan paerikääröjen
seassa.
Kenelle lapsi luovuttaa suurimman riemunsa ?
Tällaista pyytetöntä hyvää on harvoin tarjolla aikuisten maailmassa. - Voi juma
Anoppiretale kirjoitti:
Sinua poloa on jymäytetty pahemman kerran laspsesta asti olemattomalla Joulupukilla.
Voi sun kanssas kun heität noita väläytyksiä meistä typeryksistä.
Anoppien ja miniöiden "äiti-mummu kilpa alkaa oitis kun lapsi parkaisee itsensä elämään.
Siinä otetaan mittaa niin miniästä kuin anopista.
Appiukot polkaistaan syrjään .
Pyöritään lasten jaloissa ihmettelemässä omia lahjojamme .
Millaisen hymyn pikkuinen antaa vastalahjaksi ja voi sitä onnen tunnetta kun pikkuväki
avaa paketin toisensa jälkeen .
Aivan käsittämätöntä touhua mutta silti niin mukavaa kun saa katsella pikkuväen iloa
Tästä osasta tulee suuri taisto kuka saa parhaimman näköalapaikan paerikääröjen
seassa.
Kenelle lapsi luovuttaa suurimman riemunsa ?
Tällaista pyytetöntä hyvää on harvoin tarjolla aikuisten maailmassa.Aika rankkaa. Eikös sitä kuitenkin sanota että lapset ovat vain lainassa, eikä sinänsä kenenkään omaisuutta....Voisihan sitä ihailla vähän kauempaakin lapsen iloa jos siis lapsi osaa avata pakettinsa itse. Niin että kaikki näkisi eikä kelleen tulisi paha mieli?
Jonkun verran niitä joulupukkeja tuntuu nykyäänkin pyörivän vähän siellä sun täällä joten kaipa niitä kakaroita huijataan nykyäänkin. Muistaakseni alta kouluiän kyllä aloin antamaan omia lelujani sukulaisille joululahjaksi joten jossain vaiheessa vissin lamppu syttyi sen asian suhteen. :-D - Anoppiretale
Voi juma kirjoitti:
Aika rankkaa. Eikös sitä kuitenkin sanota että lapset ovat vain lainassa, eikä sinänsä kenenkään omaisuutta....Voisihan sitä ihailla vähän kauempaakin lapsen iloa jos siis lapsi osaa avata pakettinsa itse. Niin että kaikki näkisi eikä kelleen tulisi paha mieli?
Jonkun verran niitä joulupukkeja tuntuu nykyäänkin pyörivän vähän siellä sun täällä joten kaipa niitä kakaroita huijataan nykyäänkin. Muistaakseni alta kouluiän kyllä aloin antamaan omia lelujani sukulaisille joululahjaksi joten jossain vaiheessa vissin lamppu syttyi sen asian suhteen. :-DNiin jos lapsella jotain häiriötä vanhempi väki tuottaa niin kaipa hän osaa sanoa
isovanhemmilleen oman tahtonsa jos ei muuten niin itkulla.
Mutta kyse onkin vanhempien paheksunnasta Vanhemmista jotka kokevat isovanhempien
käyttäytymisen häritsevän heidän omia tapojaan ja mieltymyksiään.
Itse en ole vetänyt viivoittimella rajoja isovanhempieni suhteen kun elin miniävaihetta .
Hyvä jos viitsivät olla lapseni lähellä .
Ainoastaan isältäni meni pasmat sekaisin ennen vaariksi tuloa .
Kiikutteli isoa nallea kainalossa=).
Kyllä lapsi ilmaisee mikäli hän ei halua olla liian lähellä isovanhempiaan.
Siirtyy vanhempiensa suojaan.
Mutta kai nyt isovanhemmat saavat vähän höyrähtää lapsenlapsistaan .
Kuinka vanhemmat haluavat jakaa lapsen kokemaa iloa ja riemua.
Tästä sitten tulee joissain perheissä vanhemmuustaisto kuka saa olla lapsen lähellä
katsomassa lahjojen jakoa.Omaisuus=tässä tapauksessa vanhempien ensi käden oikeus jonka
jälkeen tulee vanhempien suostumuksella isovanhmpien oikeus.
Isovanhemmat jo tietävät kuinka lyhyt loppujen lopuksi vanhemmuusaika oikeastaan
onkaan ja nyt kun saamme vain nauittia ja heittäytyä itsekkin lapsikisi jälleen niin
tulee omat lapset ja miniät soimaamaan kun emme pysy paikallamme.
Ap.koki isovanhempien riistävän heiltä lapsen ja vanhemman kokemaa riemua
kun isovanhemmat olivat hänen mukaansa päällepäsmäreitä .
Sivusta seurattuna tämä on surkuhupaisaa :) - Voi juma
Anoppiretale kirjoitti:
Niin jos lapsella jotain häiriötä vanhempi väki tuottaa niin kaipa hän osaa sanoa
isovanhemmilleen oman tahtonsa jos ei muuten niin itkulla.
Mutta kyse onkin vanhempien paheksunnasta Vanhemmista jotka kokevat isovanhempien
käyttäytymisen häritsevän heidän omia tapojaan ja mieltymyksiään.
Itse en ole vetänyt viivoittimella rajoja isovanhempieni suhteen kun elin miniävaihetta .
Hyvä jos viitsivät olla lapseni lähellä .
Ainoastaan isältäni meni pasmat sekaisin ennen vaariksi tuloa .
Kiikutteli isoa nallea kainalossa=).
Kyllä lapsi ilmaisee mikäli hän ei halua olla liian lähellä isovanhempiaan.
Siirtyy vanhempiensa suojaan.
Mutta kai nyt isovanhemmat saavat vähän höyrähtää lapsenlapsistaan .
Kuinka vanhemmat haluavat jakaa lapsen kokemaa iloa ja riemua.
Tästä sitten tulee joissain perheissä vanhemmuustaisto kuka saa olla lapsen lähellä
katsomassa lahjojen jakoa.Omaisuus=tässä tapauksessa vanhempien ensi käden oikeus jonka
jälkeen tulee vanhempien suostumuksella isovanhmpien oikeus.
Isovanhemmat jo tietävät kuinka lyhyt loppujen lopuksi vanhemmuusaika oikeastaan
onkaan ja nyt kun saamme vain nauittia ja heittäytyä itsekkin lapsikisi jälleen niin
tulee omat lapset ja miniät soimaamaan kun emme pysy paikallamme.
Ap.koki isovanhempien riistävän heiltä lapsen ja vanhemman kokemaa riemua
kun isovanhemmat olivat hänen mukaansa päällepäsmäreitä .
Sivusta seurattuna tämä on surkuhupaisaa :)No näinpä itsekin kuvittelisin että minusta olisi vain mukavaa seurata jos lapsi ja isovanhemmat tulevat keskenään hyvin toimeen ja jos isovanhemmatkin ovat tulokkaasta onnessaan. Voisihan se asia olla paljon huonomminkin.
Ja eikös niillä lapsilla ole sellainenkin "minä itte"-vaihe jolloin apua ei kaivata keneltäkään vaikka taitokaan ei oikein olisi hallussa.... - Anoppiretale
Voi juma kirjoitti:
No näinpä itsekin kuvittelisin että minusta olisi vain mukavaa seurata jos lapsi ja isovanhemmat tulevat keskenään hyvin toimeen ja jos isovanhemmatkin ovat tulokkaasta onnessaan. Voisihan se asia olla paljon huonomminkin.
Ja eikös niillä lapsilla ole sellainenkin "minä itte"-vaihe jolloin apua ei kaivata keneltäkään vaikka taitokaan ei oikein olisi hallussa...."minä itte"- on hyvinkin lapsilla ja lapsenmielisillä .
Esimerkkinä !
Anopin ja miniän välinen "minä itte"-vaihe .
- Vm-37
Mihin?
Tuo kaikki kertomasi on hyvin mielenkiintoista luettavaa...hyvin...hyvin.Saiko lapsesi lahjoja jota et itse saanut lapsena?.Oliko lumilapio lahjoissa mukana,näin lumitalvena?.
JK:seuraan teittiä kirjoittajia mielenkiinnolla...- Anoppiretale
Voi miten olisin ostellut rinsessanukkeja pojanpojalleni" vähän olin vajaa" pikkutyttönä
jaettiin yksi räsynukke sisareni kanssa.
Yhden nukkevauvan hankin isona tyttönä "pojantytön varalle" .Nyt pojanpoikani leikkii kotia mummun
kanssa ja peittelee pikkunuken uneen .
Mummon harmiksi enimmäkseen pikkuautot pörräävät kädessä ))
Kyselet lumilapion perään pulpahtiko omat lapsuusmuistot käyntiin meitin keskusteluista.
Lumilapio on tarpeen niin lapselle,lapsenlapselle ja vanhemmalle väelle.
Oppii lapsi ukin kanss oikeita miesten töitä (tasarvon nimiin saa niitä lumikasoja puskea mummokin )
Lumilinnan rakentamiseen tarvitaan jo mummonkin apuva .Tulisi vain suvilunta !
JK seurajaalle hyvää uutta vuotta vain täältä mummon luota saamaa toivotan myös
pastalaisille .
- kääk
Niin...
Miinä olen hirveän itsekäs miniä kun haluaisin joskus ihan rauhassa viettää aaton oman perheen kanssa, pelata jotain pelejä lasten kanssa ja ehkä hissukseen ravistella paketteja ja yrittää arvuutella mitähän siellä voisi olla kun se joulupukki on käynyt...
Tätä vaan ei saa tehdä kun anopille tulee paha mieli jos anoppi ei saa käydä hätäseen räpäsemässä meidän lasten jouluaaton h-hetkeä. Anoppi kun on niin innokas...
Eli meille rynnätään 5 minuuttia ennen joulupukin tuloa ja rynnätään samantie ikkunaan katsomaan kun joulupukki parkkeeraa autoa siihen lähistölle (kun kerran mummu on jo tullut ja tietää että nyt kun mummu on tullut niin joulupukkikin saa tulla ja sitä rataa). --Siinäpä seison sitten oviaukolla ja estän pääsemästä ikkunaan ja kyselen onkos tuolla toisessa ikkunassa joulupukin poro vai jonkun koira...
Sitten revitään lasten lahjat hirveää vauhtia auki kun mummun pitää nähdä ne kaikki ja sitten istutaan se 45 minuuttia kahvipöydässä ja kaakattamassa kun ostin sitä sille ja tätä tälle.. (Huutelen päälle ja tähän asti on onnistunutkin sen verran plokata että samaan lauseeseen ei mummeli ole saanut sanoja ostaa ja joululahja)
Koko show kestää tunnin ja sitten se menee omaan kotiinsa viettämään joulua rauhallisesti.
Lapset 3 ja 5 ja minä entisenä jouluihmisenä vihaan aattoa!- nokkosenkukka
Täällä on näköjään toinen mustasukkanen nuori äiti. Mitä sinä menetät jos isoäiti on teillä jouluna osana joulun viettoa.
Kyllä hän kuuluu sinun perheeseen jos olet naimisissa lapsen isän kanssa. Miltähän sinusta tuntuisi jos lapsesi jossain vaiheessa hylkää sinut, Et kuuluisi heidän perheeseensä. Eivät haluaisi olla tekemisissä kanssasi. Viettäisivät joulun keskenään kun sinun tapasi ei olisi heidän mieleen.
Kannattaa mennä vähän itseensä ja miettiä mitä voisit tehdä toisin. Niin että kaikilla olisi hyvä olla. - Käytöstavat
nokkosenkukka kirjoitti:
Täällä on näköjään toinen mustasukkanen nuori äiti. Mitä sinä menetät jos isoäiti on teillä jouluna osana joulun viettoa.
Kyllä hän kuuluu sinun perheeseen jos olet naimisissa lapsen isän kanssa. Miltähän sinusta tuntuisi jos lapsesi jossain vaiheessa hylkää sinut, Et kuuluisi heidän perheeseensä. Eivät haluaisi olla tekemisissä kanssasi. Viettäisivät joulun keskenään kun sinun tapasi ei olisi heidän mieleen.
Kannattaa mennä vähän itseensä ja miettiä mitä voisit tehdä toisin. Niin että kaikilla olisi hyvä olla.Jos jonkun kannattaisi miettiä, voisiko tehdä jotakin toisin, niin anoppien! Mikä ihmeen oikeus heillä on tulla miniän kotiin käyttäytymään niin omavaltaisesti kuin ikinä lystäävät!
Jos anopin tuttavapiirin naiset, tai vaikkapa miniän sukulaiset käyttäytyisivät yhtä ylikävelevästi ja röyhkeästi anopin omassa huushollissa, niin jopa sota syttyisi.
Miniä on samalla tavalla vieras ihminen anopille kuin nämäkin.
Noudattakaa anopit samanlaisia käytöstapoja miniän huushollissa kuin muittenkin naisten kotona. Käytöstavathan on tarkoituksella kehitetty sitä varten että sopu säilyisi.
Naurettavia edelliset puheet mustasukkaisuudesta! Anoppien keksimä peitenimi heidän röyhkeydelleen!
- nokkosen kukka
Kuulehan. Huomaa selvästi että olet mustasukkanen lapsestasi. Miksi olet noin lapsellinen.
Kuule kyllä ne appi ja anoppikin kuluu sinun perheeseen. Miksi et mene kaveriksi aukasemaan niitä lahjoja. Istu sinne lattialle ja aukase yhdessä. Kai ne lapset saa useamman kuin yhden lahjan, joten varmaan sullekkin jää niitä avattavaksi yhdessä lapsen kanssa.
Tuo sinun käytös ei osoita kovin aikuista käytöstä. - mummeli kainuusta
Joulussa täytyy olla joulumieltä. Se on perhejuhla. Se että jokinen sukupolvi voisi perheessä nauttia siitä, kannattaa tehdä suunnitelma joulun vietosta.
Jokaiselle jotain pikkutekemistä lasten kanssa niin että lasten joulusta voi jokainen nauttia. Silä lapset ne jolun tekevät.
Miksi te nuoret ette ymmärrä että joulu on tärkeä kaikille myös isovanhemmille. Ottakaa heidät suunnitelmiin mukaan ja tehkää asioita yhdessä. Ei tuo teidän ongelma ole kuin mielikuvituksen puutetta.
Jätä mustasukkaisuus. Sillä selvästi sitä on teillä ilmassa. - anoppi on ITSEKÄS
On näköjään joissakin suvuissa ihan jouluperinteenä, että tosiaan ymmärtävät anoppia, että anoppi se tietty avaa ja hänen kuuluukin avata pikkulasten lahjat.
Sitä ei saa tehdä se lapsi, ei lapsen oma äiti, ei lapsen oma isä vaan nainen, joka on sattunut synnyttämään pojan jotain 40-v sitten. Onhan tässä tietty jokin sairas prioriteetti, jota pitää ehdottomasti kunnioittaa, vanhemmat äidit aina ensin.
Kyllä tällä logiikalla ansaitseekin avata lahjat. Ilman muuta se anoppi on läheisempi sille pikkulapselle, kuin tämän pikkulapsen oma äiti tai isä.
Se nyt vaan on häikäilemätön tapa omia se lapsi itselleen, ehkä saada takaisin sen joulunhenki, jota ei enää omassa avioliitossa muuten tavoita. Palata takaisin äitiyteen, ja syyttää samalla muita mustasukkaisuudesta, kun itse itsekkäänä vanhana naisena, selvästi oman elämänsä ehtoopuolella, avaa väkisin ja voimalla pikkulapsen lahjat. - Anoppi VIP
Jee, seuraavaksi ketjun upeat anoppinaiset ehdottavat:
-anopin pitää saada puhaltaa lapsen synttärikakun kynttilät, joka ainoa vuosi, varsinkin ne ekat kaksi vuotta.
Muuten lapselle ei synny läheistä suhdetta isänsä äitiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12661Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1481208Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491105- 127988
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?205921Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13835Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 72825
- 39812