auttakaa?

lopetimme silloisen poikaystäväni kanssa reilu kuukausi sitten kaksi vuotta kestäneen parisuhteemme.
Aluksi kaikki vaikutti suhteellisen normaalilta, mutta nyttemmin on osoittautunut, että minussa on kai jotain vikaa?

Ensinnäkin hän ilmoitti että hän ei halua olla kanssaan tekemisissä. Ja kun kysyin, miksi hän kartteli minua, hän sanoi lisäksi että haen sillä sääliä, että otan yhteyttä häneen. Omasta mielestäni halusin vain tietää, missä vika, jos kerran sovittiin että ollaan kavereita?

Entiseni on kyllä haukkunut minua ja haukkunut on hän myös nyttemminkin. Aina kun sanon, että en pidä siitä, hän vastaa, että kohtelen häntä huonosti ja että hänen haukkumisensa oli näin ollen täysin sallittua. En jaksa kuunnella sitä. En ymmärrä, miten kohtelen huonosti? Kärsin seurustelusuhteemme alkuvaiheilla paniikkihäiriöstä, johon sain lääkkeet. Sain sittemmin kohtauksia, joissa menin shokkiin ja pyrin pääsemään pois: kyllä, olen kuulemma näissä tilanteissa moukaroinut entistäni, mutta tiedettäköön, että en ole tehnyt sitä tarkoituksella ja häpeän sitä vieläkin. Parannuin siitä ja olot parantuivat, mutta aika näytti että kasvoimme erillemme ja siksi, koska uskottomuus tuli vierailemaan.

Toinen, mitä entiseni tekee minua kohtaan on se, että hän väittää asioita, joita olisin mukamas tehnyt. Eräs esimerkki on se, että olin haukkunut häntä puhelimessa. Tuskin haukkuisin ketään? Entisellani on railakkaat elämän tavat ja tähän mainittakoon päihteet eri muodoissa, joista suurinpana osana alkoholi. Sillä ajanhetkellä, kun oli lääkitys ja olin ns. pahimmillani taisi olla vaikutus? En muista tästä ajanjaksosta paljoa mitään, ainoastaan siihen asti kunnes lääkitys nousi. Muistaminen rupesi ns. palautumaan kun lääkitys loppui.

Sain myöhemmin kuulla, että entiseni jota rakastin niin kovasti, oli aiheuttanut eräälle tytölle jossain määrin samanlaisia oireita kuin itselleni, mutta oli yksi seikka: minä seurustelin, se tyttö ei. Minua ei haukuttu läskiksi, häntä haukuttiin. Minua ei kielletty, hänet kiellettiin useita kertoja. Minua ei pakotettu tekemään mitään, mitä en halunnut tehdä. Hänet pakotettiin. Kuulemma tämä "suhde" kesti vain hetken
mutta tuntuu pahalta tytön puolesta. Tyttö on vielä itseäni kaksi vuotta nuorempi, eli tällä hetkellä joku 22 vanha?

Outoa on se, että entiseni paras ystävä ja minä olimme ns. seksisuhteessa melkein heti kun erosimme. Minä olin ollut se uskollinen osapuoli, vaikka aina ei olisi jaksanut. Mietin, että millainen kaveri hän on entiselleni tai millaisena entistäni ajatellaan ja kohdellaan tai millainen minä olen kavereilleni, jos päädyin hänen parhaan kaverinsa kanssa olemaan hetkellisesti yhdessä kaksi viikkoa tapahtuneen eron jälkeen?
Onko minussa jotain vikaa? olenko vitsi?

haluan teidän mielipiteitänne, kiitos
1659
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On vikaa. Minkä ihmeen takia vatvot asioita, joilla ei ole sinun kanssasi mitään tekemistä? Anna menneiden olla ja jatka elämistä, älä analysoi joka ikistä asiaa jonka EX-poikaystäväsi on tehnyt/tekee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nainen____-2010 kirjoitti:

lopetimme silloisen poikaystäväni kanssa reilu kuukausi sitten kaksi vuotta kestäneen parisuhteemme.
Aluksi kaikki vaikutti suhteellisen normaalilta, mutta nyttemmin on osoittautunut, että minussa on kai jotain vikaa?

Ensinnäkin hän ilmoitti että hän ei halua olla kanssaan tekemisissä. Ja kun kysyin, miksi hän kartteli minua, hän sanoi lisäksi että haen sillä sääliä, että otan yhteyttä häneen. Omasta mielestäni halusin vain tietää, missä vika, jos kerran sovittiin että ollaan kavereita?

Entiseni on kyllä haukkunut minua ja haukkunut on hän myös nyttemminkin. Aina kun sanon, että en pidä siitä, hän vastaa, että kohtelen häntä huonosti ja että hänen haukkumisensa oli näin ollen täysin sallittua. En jaksa kuunnella sitä. En ymmärrä, miten kohtelen huonosti? Kärsin seurustelusuhteemme alkuvaiheilla paniikkihäiriöstä, johon sain lääkkeet. Sain sittemmin kohtauksia, joissa menin shokkiin ja pyrin pääsemään pois: kyllä, olen kuulemma näissä tilanteissa moukaroinut entistäni, mutta tiedettäköön, että en ole tehnyt sitä tarkoituksella ja häpeän sitä vieläkin. Parannuin siitä ja olot parantuivat, mutta aika näytti että kasvoimme erillemme ja siksi, koska uskottomuus tuli vierailemaan.

Toinen, mitä entiseni tekee minua kohtaan on se, että hän väittää asioita, joita olisin mukamas tehnyt. Eräs esimerkki on se, että olin haukkunut häntä puhelimessa. Tuskin haukkuisin ketään? Entisellani on railakkaat elämän tavat ja tähän mainittakoon päihteet eri muodoissa, joista suurinpana osana alkoholi. Sillä ajanhetkellä, kun oli lääkitys ja olin ns. pahimmillani taisi olla vaikutus? En muista tästä ajanjaksosta paljoa mitään, ainoastaan siihen asti kunnes lääkitys nousi. Muistaminen rupesi ns. palautumaan kun lääkitys loppui.

Sain myöhemmin kuulla, että entiseni jota rakastin niin kovasti, oli aiheuttanut eräälle tytölle jossain määrin samanlaisia oireita kuin itselleni, mutta oli yksi seikka: minä seurustelin, se tyttö ei. Minua ei haukuttu läskiksi, häntä haukuttiin. Minua ei kielletty, hänet kiellettiin useita kertoja. Minua ei pakotettu tekemään mitään, mitä en halunnut tehdä. Hänet pakotettiin. Kuulemma tämä "suhde" kesti vain hetken
mutta tuntuu pahalta tytön puolesta. Tyttö on vielä itseäni kaksi vuotta nuorempi, eli tällä hetkellä joku 22 vanha?

Outoa on se, että entiseni paras ystävä ja minä olimme ns. seksisuhteessa melkein heti kun erosimme. Minä olin ollut se uskollinen osapuoli, vaikka aina ei olisi jaksanut. Mietin, että millainen kaveri hän on entiselleni tai millaisena entistäni ajatellaan ja kohdellaan tai millainen minä olen kavereilleni, jos päädyin hänen parhaan kaverinsa kanssa olemaan hetkellisesti yhdessä kaksi viikkoa tapahtuneen eron jälkeen?
Onko minussa jotain vikaa? olenko vitsi?

haluan teidän mielipiteitänne, kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu