pettynyt

Olen 31-vuotias sinkkunainen, eronnut omasta tahdostani yli 2 vuotta sitten pitkään jatkuneen valehtelun ja epärehellisyyden vuoksi. Olen ollut eron jälkeen aivan ilman miesseuraa koska en uskalla tutustua keneenkään. Heti jos joku tulee juttusille tai olen tilanteessa jossa joudun kontaktiin miehen kanssa, menen aivan lukkoon. Olen itsestäni huolta pitävä, pieni ja pirteä nainen, puheliaskin. Ex-mieheni kanssa aloin seurustella jo 17-vuotiaana eli muita suhteita ei juurikaan ennen sitä ehtinyt olla. Ja koska exäni oli erityisen mustasukkaista sorttia, opin visusti olemaan katsomatta muihin miehiin päin tai puhumaan heille. Yhteisiin juhliinkaan en lähtenyt jos tiesin siellä olevan muita kuin sukulaismiehia ettei vaan olisi mustasukkaisuus herännyt. Ja aina aiheetta. Nyt siis en enää osaa tai uskalla lähestyä miestä, tämä on aika kamalaa kun läheisyydenkaipuu on välillä kova tai vaikka miespuolisen ihmisen leffaseura. Minulla on ihana jo yli kymmenvuotias tytär suhteestamme enkä tietenkään mitään yhden illan heiloja kotiini haluakaan viedä. Mutta koen vielä olevani nuori enkä haluaisi loppuelämääni ihan yksinkään olla. Mikä avuksi? Viinaa en juurikan käytä enkä kapakoissa istu, vaikkakin se kerran pari vuodessa piristääkin. Miten oppisin jälleen luottamaan kehenkään kun en uskalla edes juttusille jäädä? Mitään treffipalstoja en halua lukea, ei ole minua varten. Eipä silti, elämäni on ihan rikasta ja täyttä muuten, harrastan ja olen kivassa työssä eli en istu alinomaa yksinäisyyttäni ruikuttamassa ja pohtimassa. Mutta jos vaikka silloin tällöin mökkiseuraa saisi ettei ihan muumioidu... ;) Onkohan niitä ihan tavallisia, suht. raittiita, luotettavia, suomalaisia miehiä enää missään olemassa vai haikailenko turhaan?
2542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä raittiita ja savuttomia miehiä löytyy. Sanoisinko että itse olen absolutisti, mutta ikää on alle 30v ja reippaasti. Tiedän sen tunteen kun ei voi luotta vastakkaiseen sukupuoleen ollenkaan. Se on hyvä että on mukava työ josta tykkää ja harrastuksia. Näin ei tarvitse aina ajatella yksinäisyyttä. Minä tiedän kokemuksesta miltä on olla yksin ja kuinka sitä voi hetkellisesti lievittää. En uskoisi että nykyään joku nainen puhuu mökki seurasta. Mökkeily on mukavaa ja rauhoittavaa. Enää vaan ei paljoa mökkeillä kun asun juuri mökkini vieressä. Eri rakennus nääs kun viereen talo pystytettiin.

Leffaseura on ihan kiva juttu ja ainakin sillä saisi läheisyyden kaipuuta hivenen täytettyä. Jo se että saa olla lähellä riittää. Vaikka saisi istua vieressä esim autossa. Siinäkin jo vaistoaa sitä läheisyyden kaipuuta.

Kyllä niitä raittiita miehiä on. Tässä yksi todiste kappale.

Äänestä

oon kans saman ikäinen ja sama asia vaivaa mua. n.3v olen ollu sinkkuna,naimisissa en o ollu mutta pitkä aikaisia suhteita on useampi ollu ja jotenki kai niitten ansiosta olen olen kans tullu ihan liian ujoksi. ei kans kiinnosta savuisista baareista etsiä sitä kumppania. no ei ol sitä mökkiäkään(missä takuulla viihtyisin) olen sellanen luonnossa viihtyvä ja sellasta kumppania itelle kans toivonki. mut en oikee tiedä mistä sellaista alkaisin etsiä!? niin eipä mulla muuta,että kyllä niitä kunnollisia miehiä on,ja varmaanki myös naisia,mutta tarjonta ja kysyntä ei aina kohtaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LonelyGirl kirjoitti:

Olen 31-vuotias sinkkunainen, eronnut omasta tahdostani yli 2 vuotta sitten pitkään jatkuneen valehtelun ja epärehellisyyden vuoksi. Olen ollut eron jälkeen aivan ilman miesseuraa koska en uskalla tutustua keneenkään. Heti jos joku tulee juttusille tai olen tilanteessa jossa joudun kontaktiin miehen kanssa, menen aivan lukkoon. Olen itsestäni huolta pitävä, pieni ja pirteä nainen, puheliaskin. Ex-mieheni kanssa aloin seurustella jo 17-vuotiaana eli muita suhteita ei juurikaan ennen sitä ehtinyt olla. Ja koska exäni oli erityisen mustasukkaista sorttia, opin visusti olemaan katsomatta muihin miehiin päin tai puhumaan heille. Yhteisiin juhliinkaan en lähtenyt jos tiesin siellä olevan muita kuin sukulaismiehia ettei vaan olisi mustasukkaisuus herännyt. Ja aina aiheetta. Nyt siis en enää osaa tai uskalla lähestyä miestä, tämä on aika kamalaa kun läheisyydenkaipuu on välillä kova tai vaikka miespuolisen ihmisen leffaseura. Minulla on ihana jo yli kymmenvuotias tytär suhteestamme enkä tietenkään mitään yhden illan heiloja kotiini haluakaan viedä. Mutta koen vielä olevani nuori enkä haluaisi loppuelämääni ihan yksinkään olla. Mikä avuksi? Viinaa en juurikan käytä enkä kapakoissa istu, vaikkakin se kerran pari vuodessa piristääkin. Miten oppisin jälleen luottamaan kehenkään kun en uskalla edes juttusille jäädä? Mitään treffipalstoja en halua lukea, ei ole minua varten. Eipä silti, elämäni on ihan rikasta ja täyttä muuten, harrastan ja olen kivassa työssä eli en istu alinomaa yksinäisyyttäni ruikuttamassa ja pohtimassa. Mutta jos vaikka silloin tällöin mökkiseuraa saisi ettei ihan muumioidu... ;) Onkohan niitä ihan tavallisia, suht. raittiita, luotettavia, suomalaisia miehiä enää missään olemassa vai haikailenko turhaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu