Minulla on miehen kanssa ongelma, josta on nyt joulunpyhät jauhettu. Ajaudumme inttämään ja asia vaan mutkistuu. Pyysin miestä kysymään joltain kaveriltaan neuvoa, mutta hänellä ei kuulema ole kavereita. Ehdotin muutamaa, mutta aina oli jokin syy miksi juuri mainitulta ihmiseltä ei voi kysyä. Minunkin kavereiltani saisi kysyä, mutta hän ei halua. Kysytään sitten Suomen kansalta.
Syksyllä tapasin miehen parhaan kaverin (työkaveri ja muun ajankin kaveri). Kävimme tämän Kaverin luona syömässä, ja myöhemmin Kaveri poltti ison kuubalaisen sikarin ja nautiskeli runsaasti alkoholia. Itse viihdyin ihan hyvin siitä huolimatta, että Kaveri oli aikamoisessa tuiskeessa.
Myöhemmin Mies jostain helvetin syystä katsoi tarpeelliseksi kysyä Kaveriltaan, mitä mieltä on minusta. Kaverin mielestä vaikutin hankalalta ihmiseltä, ja hänen mielestään meidän ei pitäisi olla yhdessä (Miehelle olisi parempikin). Lisäksi Kaveri oli sanonut minua sekopääksi, koska minulla on lievä neurologinen vamma, joka kylläkään ei näy ulospäin. Mies van oli kertonut vammastani Kaverilleen.
Jostain vielä helvetillisemmästä syystä Mies riensi selittämään minulle kaiken sen, mitä Kaveri oli minusta sanonut. Noh, mitäpä tuohon voi itse sanoa. Ensinnäkään en ole sekopää, ja toisekseen ihmettelin sitä, miksi Kaverilla on mielipide siitä pitääkö minun ja Miehen olla yhdessä vai ei.
Mies puolustaa kaveriaan sillä, että sehän oli humalassa kun tapasi minut ja lisäksi se oli vain ensiarvio. Joo, mutta Kaveri ei ollut humalassa mielipidettä kertoessaan ja se ei ollut "vain ensiarvio". Ei ole olemassa mitään "vain ensiarviota". Menettekö itse uudestaan sellaiseen paikkaan, jossa teidät on arvioitu vääräksi kumppaniksi, sekopääksi ja hankalaksi ihmiseksi?
Nyt mies haluaa, että menemme uudeksi vuodeksi Kaverin luo kylään. Minä en aio mennä. Minusta on hämmästyttävää, että minun pitää vielä erikseen selittää tätä. Minusta ei pidetä siellä, miksen voisi viettää juhlaa sellaisten ihmisten kanssa jotka pitävät minusta ja joiden kanssa viihdyn? Enkä halua mennä pilaamaan kenenkään iltaa kun kerran ei pidetä.
Mies väittää nyt, että minä olen hankala. Se oli kuulema "vain ensiarvio" ja minä olen liian jyrkkä ja ehdoton mielipiteissäni. Jaa, minun mielestäni miehen Kaveri on liian jyrkkä ja ehdoton. Minun pitäisi kuulema mennä tutustumaan uusiin ihmisiin ja pitää hauskaa. Voiko olettaa, että minulla olisi Kaverin luona hauskaa? Ja minkähänlaisia ne Kaverin kaverit ovat?
Jos olen tehnyt jotain väärin tai loukannut Kaveria, vastaan siitä. Mutta kun näin ei ole, hän vain ei pidä minusta. Miehen mielestä on nyt jotenkin käsittämätöntä, että minua pitäisi kunnioittaa. Ei tarvitse pitää, mutta voisi tosiaan kunnioittaa!
Mietin tässä onko Miehessä miestä lainkaan pitämään minunkin puoliani. Mistä asti toisen naisystävää on saanut nimitellä sekopääksi? Mistä asti on ollut täysin ok, että toisen naisystävä on pelkkä hankala kakkosvaihtoehto, jonka kanssa ei suositella menemään yhteen? Osaako Mies ollenkaan pitää puoliaan saati minun puoliani?
Mies ei halua loukata Kaveriaan ottamalla tapausta puheeksi, mutta on kuitenkin valmis loukkaamaan minua. Lisäksi Mies arvioi ja arvostelee ulkonäköäni tauotta. Suurin osa vaatteistani on mauttomia, vääränvärisiä, vähän liian pitkiä tai lyhyitä, tukka on huonosti lukemattomilla eri tavoilla ja itsetuntoni on paskana. Vietän joulua yksin.
Uutena Vuotena Mies saapuu vanhempiensa luota Kaverinsa bileisiin.
Kiitän asiallisista mielipiteistä. Ulkopuolista näkemystä tarvitaan, vaikka kyllä teki hyvää purkautuakin.
Syksyllä tapasin miehen parhaan kaverin (työkaveri ja muun ajankin kaveri). Kävimme tämän Kaverin luona syömässä, ja myöhemmin Kaveri poltti ison kuubalaisen sikarin ja nautiskeli runsaasti alkoholia. Itse viihdyin ihan hyvin siitä huolimatta, että Kaveri oli aikamoisessa tuiskeessa.
Myöhemmin Mies jostain helvetin syystä katsoi tarpeelliseksi kysyä Kaveriltaan, mitä mieltä on minusta. Kaverin mielestä vaikutin hankalalta ihmiseltä, ja hänen mielestään meidän ei pitäisi olla yhdessä (Miehelle olisi parempikin). Lisäksi Kaveri oli sanonut minua sekopääksi, koska minulla on lievä neurologinen vamma, joka kylläkään ei näy ulospäin. Mies van oli kertonut vammastani Kaverilleen.
Jostain vielä helvetillisemmästä syystä Mies riensi selittämään minulle kaiken sen, mitä Kaveri oli minusta sanonut. Noh, mitäpä tuohon voi itse sanoa. Ensinnäkään en ole sekopää, ja toisekseen ihmettelin sitä, miksi Kaverilla on mielipide siitä pitääkö minun ja Miehen olla yhdessä vai ei.
Mies puolustaa kaveriaan sillä, että sehän oli humalassa kun tapasi minut ja lisäksi se oli vain ensiarvio. Joo, mutta Kaveri ei ollut humalassa mielipidettä kertoessaan ja se ei ollut "vain ensiarvio". Ei ole olemassa mitään "vain ensiarviota". Menettekö itse uudestaan sellaiseen paikkaan, jossa teidät on arvioitu vääräksi kumppaniksi, sekopääksi ja hankalaksi ihmiseksi?
Nyt mies haluaa, että menemme uudeksi vuodeksi Kaverin luo kylään. Minä en aio mennä. Minusta on hämmästyttävää, että minun pitää vielä erikseen selittää tätä. Minusta ei pidetä siellä, miksen voisi viettää juhlaa sellaisten ihmisten kanssa jotka pitävät minusta ja joiden kanssa viihdyn? Enkä halua mennä pilaamaan kenenkään iltaa kun kerran ei pidetä.
Mies väittää nyt, että minä olen hankala. Se oli kuulema "vain ensiarvio" ja minä olen liian jyrkkä ja ehdoton mielipiteissäni. Jaa, minun mielestäni miehen Kaveri on liian jyrkkä ja ehdoton. Minun pitäisi kuulema mennä tutustumaan uusiin ihmisiin ja pitää hauskaa. Voiko olettaa, että minulla olisi Kaverin luona hauskaa? Ja minkähänlaisia ne Kaverin kaverit ovat?
Jos olen tehnyt jotain väärin tai loukannut Kaveria, vastaan siitä. Mutta kun näin ei ole, hän vain ei pidä minusta. Miehen mielestä on nyt jotenkin käsittämätöntä, että minua pitäisi kunnioittaa. Ei tarvitse pitää, mutta voisi tosiaan kunnioittaa!
Mietin tässä onko Miehessä miestä lainkaan pitämään minunkin puoliani. Mistä asti toisen naisystävää on saanut nimitellä sekopääksi? Mistä asti on ollut täysin ok, että toisen naisystävä on pelkkä hankala kakkosvaihtoehto, jonka kanssa ei suositella menemään yhteen? Osaako Mies ollenkaan pitää puoliaan saati minun puoliani?
Mies ei halua loukata Kaveriaan ottamalla tapausta puheeksi, mutta on kuitenkin valmis loukkaamaan minua. Lisäksi Mies arvioi ja arvostelee ulkonäköäni tauotta. Suurin osa vaatteistani on mauttomia, vääränvärisiä, vähän liian pitkiä tai lyhyitä, tukka on huonosti lukemattomilla eri tavoilla ja itsetuntoni on paskana. Vietän joulua yksin.
Uutena Vuotena Mies saapuu vanhempiensa luota Kaverinsa bileisiin.
Kiitän asiallisista mielipiteistä. Ulkopuolista näkemystä tarvitaan, vaikka kyllä teki hyvää purkautuakin.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Jättää se mies, ei millää pahalla. Ei kuulosta hyvältä tollanen jatkuva arvosteleminen, meneehän siinä itsetunto paskaks jos koko aika haukutaan. Ja ootkohan sä nyt kovin etusijalla muutenkaan sen elämässä. Jos menis vaan kohti uusia tuulia :)
Munmielestä sä kerjäät nenääsi.
Jos sen kaverin mielipiteistä ei kannata välittää ja ko. henkilö itse on ohittanut nuo mielipiteet täysin typerinä.
Ja jospa se haluaisi käydä kanssasi alennusmyynneissä.
Jospa se haluaisi ylpeänä esitellä sinua siellä bileissä ja samalla todistaa noita lausuntoja asiattomiksi.
Ja sinuthan on kuitenkin kutsuttu paikalle.
miten niin sen kaverin mielipiteistä ei kannata välittää, jos kerran oikein erikseen ne minulle kerrot?
Ollaanko tuollaisista asioista yleensä välittämättä vai?
ai sinä olisit ylpeä minusta, ja minulla olisi paha olla? Oletko noin pinnallinen?
Ei minun tarvitsee todistaa mitään. Jos Kaverisi on kännipäissään saanut ensivaikutelman joka hänen täytyy kertoa sinulle (ja jonka sinä kerrot minulle) niin ei se aiheuta minulle mitään todistamisvelvollisuutta.
Sinä ja kaverisi olette molemmat asiattomia.
Kai sinusta saa olla tyytyväinen ja ylpeä.
Olisi väärin jos en olisi.
Eikä sinun tarvitse mitään todistaa vaan minun.
Siksi se ei minusta ollut loukkaava koska se on minusta merkityksetön mielipide ja varsinkin kun sen itsensä asiat ovat niinkuin ovat.
Mitä se yleensä ymmärtää naisista.
(tosin en voi tässä kyllä itseäni kehua)
Voihan se olla että hän todella (miehesi kaveri) ei pidä sinusta, tai voi olla että hän pitää sinusta TODELLA paljon. ;)En osaa sanoa mitä sun kannattais tehdä, muuttaa miehen kaverin näkemykset vai vetäytyä. mutta ilmeisen selvää on että miehesi on sinulle joko liian typerä tai törkeä (vaikuttaa molemmilta), voihan olla että hän tiedostaa sen koska mielipidettä kaveriltaan on kysynyt. Voi myös olla että miehesi valehtelee koko jutun & hänellä itsellään on isoja ongelmia itsetunnon/sinun kokonaisvaltaisen hyväksymisen kanssa.Kaverithan yleensä ovat vain ihmisiä jotka tukevat kaverinsa mielipidettä...
En osaa sanoa ovatko piirteesi (mm. jyrkät mielipiteet) ärsyttäviä vai ihastuttavia koska en ole niitä kuullut. Ehkä ne ovat todellisuudessa mahtavia? Tai ehkä ne syntyvät juuri tuossa seurassa tietynlaisiksi koska vaistoat ettei sinusta pidetä? Ehkä ne ovat oikeasti rasittavia ja pohjimmainen tarkoituksesi on itsesi suojaaminen (oman heikon itsetuntosi suojaaminen) niiden avulla, ettei kukaan polje sinua ja sillä saat pidettyä muut "alempana"?Faktaa on se että jossain ei ole sinun paikkasi, onko se kaverisi vai miehesi. Miksi siedät miestä joka ei siedä sinua?Ja onko miehesi niin juntti ettei ymmärrä että loukkaa sinua? Ehkä hänen tarkoituksenaan onkin se sama mistä naisia syytetään, sun muuttaminen sellaiseksi mitä et ole? Voihan sanoa että voit muuttua mutta jos perusluonteesi ei miellytä, niin varmaan muitakin naisia löytyy...
sorry... mutta ymmärrän hyvin. Täydellisesti suorastaan, olen itse juuri samanlainen mielenlaadultani. Se olis ehdoton ei, ja siitä olisi turha enää keskustella.
Mutta.
Kun näin mielenkiintoisesti toit itseni mielen silmieni eteen, niin entä jos tekisikin toisin? Jos lähtisikin? Jos kohtaisi sen oman pahan olonsa ja loukkaantumisensa ja alemmuudentunteensa? Tätä on vaikea selittää, mutta jotenkin näkisin, että kohtaisi oman "toisen puolensa". Repisi rikki sitä kuvaa, joka itsellä on itsestään. Joo, kuulostaa sekopäiseltä. Ehkä onkin. Ehkä on parasta jatkaa niin kuin ennenkin.
Vaatteet. Tiedän. Tunnen. Mutta tässäkin, vapauta itsesi... unohda itsesi... kokeile...
On mulla tietenkin mielessä kuva, jonka mukaan asioiden pitäisi mennä parhaalla mahdollisella tavalla, mutta enhän minä sitä tähän laita. Toivottavasti keksitte sen itse.
Kirjoitat "Lisäksi Mies arvioi ja arvostelee ulkonäköäni tauotta. Suurin osa vaatteistani on mauttomia, vääränvärisiä, vähän liian pitkiä tai lyhyitä, tukka on huonosti lukemattomilla eri tavoilla ja itsetuntoni on paskana."
Tarkoittiko tuo miestä jonka kanssa seurustelet?
Mikäli tarkoitti, niin hänen suurin päämäärä on saada sinut tuntemaan huonoutta! Näin ollen on suurempi todennäköisyys siitä, ettei miehen mainitsema kaveri ole mitenkään arvosetellut sinua vaan on miehen omaa tuotantoa.
On myös suuri mahdollisuus, että hän on kertonut satunsa siksi, että uudenvuoden bileissä otat asian käsiteltäväksi ky. kaverin kanssa ja mies pääsee haukkumaan sinua skitsoksi.
Mies kehottaa sinua tutustumaan uusiin ihmisiin? No, kilauta kavereillesi ja lähde heidän kanssa pitämään hauskaa. Mikäli mies alkaa estelemään muistuta, että mies itse kehotti sinua tutustumaan uusiin ihmisiin.
Ja olen myös sitä mieltä, että kannattaa etsiä parempaa miesseuraa.
kyllä se tarkoitti ihan miestä itseään. Vaatteeni ja tukkani ovat jokapäiväinen puheenaihe. Tarkoituksesta en tiedä, mutta alan olla väsynyt.
Kaikki kaverinsa mielipiteet mies kertoo suodattamattomina siksi, että haluaa olla rehellinen ja kertoa kaikki. Se on kuulema joku periaate. Minä en sitä oikein käsitä, jos jollain kaverilla on b-luokan lausunto niin onko se rehellisyyden nimissä pakko kertoa minulle asti? Mies on nyt tavattoman hämmästynyt, kun olen pahoittanut mieleni.
Ennen kaikkea hän on hyvin hämmästynyt siitä, etten muka tule bileisiin kaverinsa luo.
Katkaise välit, äläkä ole yhteydessä enää, hän ei rakasta eikä arvosta sinua. Olet hänelle hätävara.
vastauksesta. Ensin ajattelin, että tuo on liioiteltua, ettei tilanne sentään noin paha ole. Mutta hätävara... oikeastaan hänen eksänsä romut ovat vieläkin hänen asunnossaan, kun eksä ei ole saanut niitä haettua.
Kaikki selittyy sillä että se eksä on hankala ja omituinen eikä saa romujaan haettua pois, mutta mistäpä minä tiedän miten tärkeitä ne eksän romut hänelle itselleen ovat.
sun ja poikaystäväsi välinen juttu, turhaan siitä suutut hänen kaverille. Hän antoi pyydetyn arvion tuntematta sua, eli sillä ei ole merkitystä. Sitäpaitsi sä et tiedä kuin sen osan keskustelusta mitä sun miehesi on halunnut että tiedät.
Sun miehellä tosin on isoja ongelmia. Heivaa se aasi (anteeksi). Miksi hänelle on niin tärkeää vetää sut alas tuolla tavalla? Mustasukkaisuutta? Pelkääkö hän että se kaveri vie sut? Tai joku muu, koska hänellä on tarvetta mollata sua? Puhu hänen kanssaan, että tuo on juuri oikea tapa saada sut lähtemään, ettei ketään voi pitää väkisin. Ja jos hän onnistuu pitämään sut sillä että sun itsetunto murenee, sä ehkä lakkaat olemasta se ihminen johon hän rakastui. Koska hän murtaa sut tuota menoa.
(miehellä ongelmia)
"Sun miehellä tosin on isoja ongelmia. Heivaa se aasi (anteeksi). Miksi hänelle on niin tärkeää vetää sut alas tuolla tavalla?"
Ongelma on juurikin siinä, että hän ei edes käsitä vetävänsä minua alas. Hän ei laisinkaan ymmärrä miksi olen masentunut tai pahoittanut mieleni tai miksi en halua mennä niihin helvetin bileisiiin.
En usko että hänellä on tarvetta mollata, vaan hän ei edes käsitä tekevänsä sitä. Itsetunnollani voi tosin kohta pyyhkiä lattian.
Kyllä miehesi tietää sinun pahoittavan mielesi b-luokan lausunnoista. Kun kerran olet hänelle sen kertonut ja silti hän jatkaa b-lausuntojen laukomista.
Myöskin olen eri mieltä etteikö hänellä ole tarvetta mollata sinua. Muuten hän ei mollaisi sinua.
Onko teillä aina ollut siten, että hän on arvostellut sinua?
Tuli mieleen ammattikouluajoita kun mies halusi päästä eroon seurustelukumppanistaan, aloitti armottoman mollauksen hänntä kohtaan.
Vaatteista vielä sen verran, kun mies seuraavan kerran mies arvostelee vaatteitasi, sano "No, lähdetään kauppaan ja sinä saat valita vaatteni ja maksat ne."
Samaa voi sanoa kampauksesta.
Epäilen, että mies perääntyy tuossa vaiheessa ja keksii jotain muuta.
Alistamisesta tuossa kuitenkin on kyse ja mies on alistaja.
Kerroit tuolla aikaisemmassa vastauksesasi, että miehen periaate on kertoa rehellisesti mitä toiset sinusta ajattelevat. Kertooko myös hän mikäli joku pitää sinusta kivan oloisena?
tulevat ja menevät, niillä ei niin väliä. Vaikutelmaa voi muuttaa ja usein ne muuttuvatkin. Usein kavereita myös ärsyttää hyvän ystävän vakiintuminen, onhan se usein pois kaverien yhteisestä ajasta.. Eli tavallaan mustasukkaisuutta miehestäsi.
MUTTA tuo että _miehesi_ arvostelee sinua ja ulkonäköäsi lakkaamatta. En ymmärrä, miten sellaista siedät? Itse en kyllä sietäisi. Ikinä ei ole ollut tarvetta seurustella "vain jonkun kanssa, joka jotenkin kelpuuttaa" vaan kyllä mulle on ollut tärkeää, että mies pitää minusta sellaisena kuin olen eikä mitään minusta halua muuttaa. Mielummin olen ollut yksin, kuin sellaisen kanssa, joka ei arvosta ja kunnioita.
aluksi siedin koska en minä siitä muserru, jos villapuseroni on mauton. Huvitti ehkä vähän, mutta jossain vaiheessa huumorintaju vaan loppuu. Kaikki vaatteet on nyt läpikäyty ja tukka on "omituisen värinen" (en ole värjännyt sitä, vaan oma värini on omituisen värinen) ja ennen ulos poistumista on joka kerta kauhea sirkus, niin alan vähitellen ei-sietää tätä systeemiä. Lisäksi mies arvioi ja matkii ilmeitäni ja eleitäni (miltä näytän ihmisten ilmoilla).
ja tällä hetkellä ihmettelen vaan sitä, että mitenkähän tähän tilanteeseen olen joutunut.
Tarkoitus saada toisen itsetunto niin alas, että hän ei enää usko, että voi saada ketään muuta. Pakene..
Se saattaa alkaa "tehota" sinuun ajan mittaan, vaikkei vielä tehoisikaan.
että mies on vaan sosiaalinen tunari? Hänellä on miljoona plus yksi selitystä tälle kaikelle, joista kaunein ja pasifistisin kiteytyy tähän viestiin (tältä palstalta):
"Ei erityisesti ole halua olla riidoissa mihinkään suuntaan.
Eikä se enää ole sitä mieltä mitä silloin oli, joten miten ärähtely parantaisi asiaa.
Lisäksi asiat voi sanoa ärähtelemättäkin ja tilanteesta riippuen se voi tehota paremmin.
Siis olen kehunut sinua lukuisia kertoja."
Vaan niin se taitaa olla, että on kauhea tarve muuttaa minua joksikin mitä tai millainen en ole. Ja se negatiivisen palautteen vaikutus alkaa olla tuhoisa. En kai minä sitäkään voi loputtomiin ihmetellä, miksi miehen on vaikea kohdella hyvin. Oli syy mikä tahansa, ei voi jatkua.
tunnuitte ymmärtävän minua paremmin kuin mies edes välkyimpinä hetkinään. Helpotti tavallaan saada vahvistusta näkemykselleni, ettei ulkonäön pilkkaamista ja kritisoimista tarvitse kuunnella joka päivä.
Toisaalta tästä eteenpäin on tehtävä ratkaisuja; mies jo tuolla toisessa ketjussa ilmoittikin minun ilmoittaneen että homma ohi. No onhan se, jos se vieläkin käkkii vanhempiensa luona (tärkeä homma kuten pyykinpesu kesken!) Juu en mä pesukoneellisena ihmisenä viitsi näitä puhelinriitoja enempää.
Eli tuloksesta (ero) huolimatta suuri kiitos. En kai minä olisi kysynyt ellen oikeasti olisi halunnut tietää miten muilla. Tai mitä silläkään on väliä miten muut, minä vaan en jaksa tuollaista enää.
en kyllä ole jatkuvasti moittinut sinua.
tosin myönnän että pidän tavattomasti siitä kiharaversiosta.
palstalle tulleisiin vastauksiin ollenkaan. Etkö osaa puhua mies miehelle vai, kun roikut vain minun kimpussani jankuttamassa.
Tuollakin joku sanoi ettei kavereiden akkoja haukuta ja ettei sinun tarvitse minkään rehellisyyden nimissä kantaa paskaa minun kotiini. Olet vaan hiljaa ja minua loukkaamatta.
sinä olisit miehelle vähemmän tärkeä kuin tuo hänen Kaverinsa.
Tosiasiassa tilanne taitaa olla juuri tuo, jos tuttavuussuhteenne on tuore ja miehen Kaverisuhde on pitkäaikainen. Niinhän sitä sanotaan, että naisia maailmassa riittää, mutta hyviä kavereita on harvassa.
tämä on selvä asia, jopa niin selvä ettei minun kannata kuin kuitata tämä. Keskustella ei kannata, riita siitä vaan tulee ja asiat ovat niin kuin ovat.
Eli kuten sanoit.
"Kirjeesi perusteella saa sellaisen käsityksen, että todellakin ehdollistat rakkautesi. “Jos pukeudut niin kuin minä haluan ja pidät sellaisista vaatteista kuin minä, kelpaat minulle ja suostun haluamaan sinua”. Kuulostaa pahalta ja itsekin olet sen tiedostanut, ettei näin voi suhteessa olla."
http://www.suhdesoppa.fi/kysymykset/puolison-ulkonako-ja-vaatteet-arsyttavat/
Mikäli tuosta on apua?
Tajusin tässä juuri sellaisen asian, että tuo tomppeli näkee minut lähinnä vain ns. kotivaatteeissani Kotivaatteet käsittävät kaikenlaisia epämääräisiä riepuja joissa on reikiä ja koirankarvoja. Näissä vaatteissa siivoan ja katson teeveetä ja niin poispäin.
Kotivaatteiden lisäksi käytän siistimpiä vaatteita, mutta kun tuo ei ole katselemassa minua silloin.
Miten tällainen ongelma ratkaistaan? Pitääkö järjestää jokin päivittäinen puolen tunnin mittainen tilaisuus, jolloin istun siistit vaatteet päällä hänen ilokseen? Ja sitten vasta vaihdan kotivaatteet?
Voisin pitää muunkinlaisia pelle-esityksiä.
saa olla millaisissa vatteissa olo tuntuu mukavalta. Vaikka kuinka toista se ärsyttäisi.
"Miten tällainen ongelma ratkaistaan? Pitääkö järjestää jokin päivittäinen puolen tunnin mittainen tilaisuus, jolloin istun siistit vaatteet päällä hänen ilokseen? Ja sitten vasta vaihdan kotivaatteet? "
En sano että puolen tunnin naamiaiset juuri on oikea ratkaisu, mutta on siinä ajatusta. Jos katsoo tarpeelliseksi pukeutua ulkomaailmassa kaikkia tuntemattomia ja merkityksettömiä ihmisiä varten, niin miksi sen kotiotuksen pitää aina saada vain se toinen puoli.
Itse olen kotona lomapäivinä haissut hikisenä ja tukka paskaisena karvat siistimättä kalsarit jalassa. Ensi viikolla ulkoasu muuttunee, mutta sitten ei minua paljon kotona enää näekään.
tuossa riitelyn tuoksinassa kerroinkin, mies itse näyttää mielestäni plussapallolta. Hänellä on aina tusina samanvärisiä t-paitoja ja toinen tusina farkkuja.
Plussapallolta hän näyttää silloin, kun pitää sitä karmeaa oranssia versiota. Ja kyllä, keskivartaloon on kertynyt ylimääräistä.
Otan esittämäsi aspektin huomioon siinä vaiheessa, kun tyyppi itse keksii jotkut toiset vetimet minua ilahduttaakseen. Sitä paitsi ongelma ei ole niinkään se, etten olisi juuri hänen silmissään kivan näköinen vaan se, että muka kaikki vaatteeni noin ylipäätään olisivat kauheita.
huomiossa oli kyllä perää. Mutta kuittaan asian sillä, että mies itse käyttää tällaisia mukavia vaatteita jatkuvasti eikä vain kotona, joten se siitä.
(Eli oranssia t-paitaa, josta k-ketjun pitäisi mielestäni jo laittaa sievoinen summa hänen tililleen. Näyttää plussapallolta.)
Teet vaatekaapissasi nyt inventaarion, alennat kuluneimmat pyhävaatteesi kotivaatteiksi ja alennat ainakin nyt ne reikäiset kotivaatteesi lattiarievuiksi. Ja jos vielä mies suostuu maksumieheksi niin ei muuta kuin ukko kainaloon ja uusia vaatteita ostamaan. Tottakai tosin sen tyylisiä mistä itse pidät, mutta siistejä. Itselläni oli poikakaveri joka rakastui punkkarityttöön mutta alkoi ehdottelemaan kaikenmaailman kukkamekkoja sittemmin. Sellaista nyt ei pidä sietää sillä tuskin tyylilaji oli alussakaan mikään salaisuus, hakekoon jokainen sellaista seuraa joka ihan alunperinkin miellyttää.
On ollut myös ukkeli joka röhnötti kaikenaikaa kalsareissaan. Ei sitäkään oikein jaksa. Kun sitten eroa tehtiin ja samassa kämpässä yhä asusteltiin niin näki herraa joskus ihmismäisissä vaatteissa kun oli lähdössä humputtelemaan. Kyllä tuli mieleen että voi jospa olisi minunkin kanssani joskus halunnut lähteä tai kotioloissa pukeutua johonkin muuhun kuin kalsareihin.
Ja sama tietysti toisinpäin, plussapallokuteet helvettiin jos ne sinua oikeasti häiritsevät.
Kohtuullisesti ajateltuna tämä vaateasian vuoksi ei ainakaan eroa kannata puuhata, eiköhän siihen ratkaisu löydy. Nimittäin ei ole ihan vähissä nämä suomalaiset peruseinarit jotka eivät pukeutumisesta välitä tuon taivaallista. Vaimot ne miehensä tuunaa tässä asiassa, eikä miehetkään valita. Ovat tyytyväisiä jos ei raahata vaatekauppaan ja pukevat sitä mitä tarjotaan. Pieniä myönnytyksiä tässä voisi siis mielestäni nainenkin tehdä jos ei edes rahasta ole kiinni.
Tuohon muuhun en oikeen osaa sanoa muuta kuin että eikös se miehesi ole ilmaissut puhuneensa sinusta pelkkää hyvää ja pitävänsä kaverinsa mielipiteitä typerinä yms. Jonkinnäköinen tonttuhan (näin joulunajan kunniaksi) hän kyllä on kun meni sinulle kaverinsa mielipiteitä kertomaan, saati edes alunperin kysymällä kysymään. Eniten hämää että tämä alkoi riidasta ja näyttää erehdyttävästi lähes siltä että tämän palstan neuvojen perusteella puuhataan eroa. Älä usko sanaakaan, älä minunkaan kirjoituksia. Mitäpä me täällä mistään loppujenlopuksi tiedetään.
No, toivon mukaan uuden vuoden vastaanotto sujuu sinulta hyvissä tunnelmissa vaikkapa kavereiden kanssa. Tuon kaverin kanssa ei nyt tähän hätään kannata olla tekemisissä ennenkuin pöly vähän laskeutuu.
Sä olet joku nipottaja vegaani,tai muu vastaava.
varsinkin "muu vastaava" tullee kyseeseen
että kappalejako on erittäin loistava. En kyllä tekstiä jaksanut lukea ku pari riviä, mut väliäkö sillä.
Kuvailet Aspergeria.
on asperger? Miten?
Teppo naisi kaltaistasi marisijaa oikein voimalla nieluun ja suoleen.