Hei kaikille!
Eräs asia on vaivannut minua viime päivinä kuumeisesti, ja jotenkin tuntuu että jollekin muulle tästä puhuminen helpottaisi oloani.
Olen nyt seurustellut noin 3-4 kuukautta. Tapasin nykyisen tyttöystäväni puoli vuotta sitten. Alussa tapailimme satunnaisesti ja pikkuhiljaa etenimme jo siihen vaiheeseen, että yhdessäolo oli viikoittaista ja teimme paljon asioita yhdessä.
Olen nyt totaalisen rakastunut tähän tyttöön ja pakko myöntää, että suhde tuntuu todella hyvältä. Ehkä juuri johtuen tästä hyvänolontunteesta minua on alkanut harmittaa "suhteemme" alkuaika. Ennen kuin tapasin nykyisen tyttöystäväni olin aika pitkään elänyt melko huoletonta sinkkuelämää ja lähestulkoon hyppinyt ns. "kukasta kukkaan". Hävettää myöntää, mutta johtuen aikaisemman monivuotisen suhteeni ikävästä lopusta, olin päättänyt ottaa kaiken irti ja kulutin erittäin paljon aikaa viihteellä ja tapailin useita eri naisia.
Kun tapasimme tyttöystäväni kanssa, en ensin ajatellut, että siitä varsinaisesti tulisi mitään. Hävettää myöntää, mutta luulin ensin että tästä tuskin kumpuaa mitään yhtä kahvittelua enempää. Noin kuukausi siitä, kun olimme tyttöystäväni kanssa tavanneet ja tapailleet tapasin eräissä juhlissa tytön jonka kanssa vietin illan kuluessa aikaa. Ilta päättyi siihen, että pussasimme hänen lähtiessä kotiin.Oli puhetta että tapaisimme seuraavana päivänä eräissä toisissa juhlissa, mutta tämä ei kuitenkaan koskaan toteutunut ja mitään muuta ei oikeastaan koskaan sitten tapahtunutkaan. En silloin tuota asiaa koommin ajatellut, mutta se nousi muutama päivä sitten äkillisesti mieleeni.
Olen nyt ryhtynyt pohtimaan omaa toimintaani tuolloin. Minua hävettää ja tuntuu, että olisin pettänyt nykyistä tyttöystävääni. Emme olleet tuolloin puhunneet mitään seurustelusta mutta olimme jo nähneet toisemme muutaman kerran.Oma asenteeni oli tuolloin aivan samanlainen riippumatta siitä, että olin jo tavannut jonkun toisen henkilön. Pidin itseäni rehellisesti ottaen sinkkuna edelleen, sillä olin niin tottunut satunnaiseen tapailuun, ja en tiedä etsinkö oikeastaan edes mitään muuta. Nyt minua häiritsee jatkuvasti ajatus siitä, että olenko ollut epärehellinen ja missä oikeastaan kulkee tapailun ja seurustelun raja. Tuskinpa sellaista on määritetty, mutta juuri nyt tuntuu että tuolloin olen kulkenut ainakin omassa päässäni ihan ihme reittejä. Kun olimme tapailleet noin 3 kuukautta puhuimme jatkosta ja totesimme, että molemmista tuntuu todella hyvältä. Tuolloin päätimme, että alamme seurustelemaan. Kunnioitan tätä suhdetta, ja en halua ketään muuta kuin hänet. Kun seurustelen, seurustelen sitten 100 prosenttisesti, ja minusta se on suhde jolloin ei muita saa olla.
Tällä hetkellä minua harmittaa melkoisesti oma taustani ja aikaisemman eroni jälkeinen hurvittelujakso jolloin varmasti pahoitin melko monen ihmisen mielen. Olen nyt sitoutunut 100 prosenttisesti tähän suhteeseen ja haluan todella paljon, että se toimisi. En vain tajua miksi piinaan itseäni tällä ajatuksella....

Vastaukset 9
Vanhimmat
lähteä tekopyhäksi ja sen kautta vakuutella itselleen kaikkea. Oli mikä oli.
En nyt oikein ymmärrä kommenttiasi tekopyhyydestä. En mä yritä tässä itselleni mitään vakuutella. Asia saa minut murehtimaan. Pohdin omaa käytöstäni. Pohdin moraalia. Pohdin tapailun ja seurustelun rajaa.
Otat sen nyt vaan niin, että annat sen itselles anteeksi, kaikki tekee joskus hölmöti, inhimillistä.
Sä luultavasti oot ihana mies naiselles, etkä toista hölmöilyäs...
Äläkä kerro naiselles muuta kuin, että oot tajunnu haluavasi vain häntä.
Minä olen nainen joka seurustelee miehen kanssa jossa tilanne on niin samanlainen että mies olisi voinut kirjoittaa tuon aloitustekstin. Ainut erotus on että minä tiedän. En tiedä tietääkö aloittajan tyttöystävä. Minustakin olisi mielenkiintoista kuulla mielipiteitä tästä asiasta.
Olen hänelle kertonut myöhemmin, että tapaillessamme en oikein ollut varma mistään ja en oikein tiennyt pitäisikö sitoutua suhteeseen vai ei. Hän kertoi, että itse sitoutui minuun, mutta sanoi, ettei tuomitse minua siitä että ajattelin niin kuin ajattelin. Olemme molemmat samalla linjalla asiasta,että tuossa vaiheessa suhdetta ei oiken voi toista omia.
Kun asiasta myöhemmin sovimme, ja päätimme alkaa seurustelemaan oli asia minusta selkeä ja kunnioitan sellaista suhdetta.
Näin olen asian päättänyt. Nyt kun seurustellaan, on minulla vain hänet ja ei muita. Toivon, että hän ajattelee samoin.
Se mitä tapahtui, johtui minusta paljolti omasta epävarmuudestani ja siitä, että en kokenut sitoutuneeni mihinkään. Ajan myötä tajusin, että tää tyttö onkin mulle se oikea.
asiahan on niin että jos ette ole seurustelleet/sopineet seurustelusta niin ethän ole pettänyt häntä. Itse koin juuri sen että minulle selvisi pari vuotta myöhemmin että poikaystäväni oli tapaillut muita kun tapasimme. Alkuunhan emme olleet suhteessa eikä lupauksia puolin toisin tehty. Itsekin tapailin toista tavatessamme mutta lopetin sen kun tapasin tämän miehen. Kuitenkin se että nyt tiedän hänen tapaillee vakavammin toista naista kun tapasimme laittaa miettimään että miksi helvetissä hän sitten minua tapaili jos suunnitteli peräti yhteistä tulevaisuutta jonkun muun kanssa?? Tämä kyseinen suhde kumminkin kariutui ja hän jatkoi minun kanssani. Koen että minua on huijattu/petetty kun hän kertoi olevansa yksin silloin. Mitä olisi tapahtunut jos suhde olisi jatkunut tämän toisen naisen kanssa? minut olisi jätetty, olin ns. toinen (tai kolmas, neljäs?) vaihtoehto. Hän ei ollut alunperin niin kiinnostunut minusta kun minä hänestä. Meidän suhde johtaa nyt eroon ja minusta tuntuu että kaikki alkuhuuma/ihastuminen olikin pelkkää valetta hänen puoleltaan. Tuntuu että on pohja vedetty alta eikä kukaan enää ole rehellinen taikka aito.
Elikkä luulen että sinun ei tarvitse miettiä asiaa sen kummemmin jos olet tosiaan vain tavannut jonkun toisen tytön etkä sen kummemmin häneen sitoutunut.
Tähän pitää nyt siis tarkentaa, että en minä ole ketään tapaillut samaan aikaan. Mitään kahden naisen pyöritystä ei ole todellakaan ollut. Sellaiseen mä en lähtisi. Oli kyse siitä, että kun olimme tapailleet jonkin aikaa niin pussasin erästä tyttöä juhlissa. Muuta ei ole siis tapahtunut.Tuolloin ainakin itselläni oli vielä aika paljolti sellainen olo, että tapailimme ja that's it. Mielestäni on aina hyvä, että seurustelusta sovitaan. Me aloitimme virallisesti seurustelun todetessamme, että tämä tuntuu hyvältä, ja että kumpikin haluaa tähän sitoutua. Ainakin meillä molemmilla oli siihen asti ollut käsitys siitä, että aikaisempu yhdessäolo oli vain tapailua. Kun aloimme seurustelemaan sovimme, että ketään muita ei ole ja niin olen sen halukas pitämäänkin...
sovitaan yhdessä, sitten kumpikin tietää että seurustellaan. Seksi on mielestäni selvä merkki että muita ei pidä olla. Älä murehdi joskus ollutta suutelua aikana jolloin ei oltu oikein sovittu mistään. tsemppiä!