Joulu ja karaoke

Vanha Vetäjä

Tulipa taas vietettyä osa joulusta ihmisiä laulatellen. Onneksi aatto oli pitkästä aikaa vapaa, mutta kuitenkin.... Mutta sattuihan tässä taas joulua edeltävinä iltoina taas kaikkea pientä ja isompaakin.
Jotkut vakiolaulajat olivat yhdessä paikassa ostaneet kimpassa joululahjankin ja vielä noita konvehteja
näkyy pari rasiaa olevan (se nestemäisempi lahja on melkein tuhottu).
Sitten noita erilaisia sattumuksia keikoilta. Yhtenä iltana luokseni tulee rouva, arviolta n. 50-55v, kysyy joululauluja. Pahoittelin että joululevy ei ollut mukana ja silloin rouva kaivaa käsilaukustaan muutaman
cd:n ja toivoo, että soitan noista "tuon ja tuon ja vielä tuon". Sanoin, että eiköhän tuo onnistu kun on hieman rauhallisempi ilta, mutta jatko olikin rouvalla sellainen, että halusi minun häivyttävän levyltä laulut pois ja hän voisi naiskuorossakin laulaneena laulaa kyseiset laulut. Sitä sitten selvitettiin monta minuuttia, että ei ihan noin vain onnistu - on niin huonot laitteet. Harmistuneena poistui koko ravintolasta.
Lisäksi tuossa tuli tapaus, joka olisi halunnut musiikin omasta kännykästään. Oli kuulemma tehnyt kavereidensa kanssa oman version yhdestä joululaulusta ja halusi sen esittää nyt kaikille. Ja taas
meni selittämisen puolelle!
Näitä tapauksia on ennenkin ollut ja aivan vastaavia. Tuntuu vain siltä, että näiden juhlapyhien aikoihin
tällaiset tapaukset vain lisääntyvät hetkellisesti. No tuovat ainakin vaihtelua normaaleihin iltoihin.

Kaikille mukavaa loppuvuotta ja iloisia lauleluita ensi vuonna!

2

401

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Selvis

      Näkyy tuo karaokejuontajan elämä olevan melko värikästä verrattuna meikäläisen vastaavaan. Kiitos vain tapahtumaselostuksista. Toivottavasti nämä kuoroissakin laulaneet rouvat pysyvät myös nuotissa... :o)

      • Karaokekoukku

        siis Vanhalle Vetäjälle ja Selvikselle rattoisaa loppuvuotta ja mukavia karaokeiltoja ensi vuodelle.
        Myös muille karaoken ystävillekin hyvää lauluvuotta, karaoke on ja pysyy voimissaan ja kehittyy, hyvä niin.
        t. KK


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      149
      1215
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      119
      1038
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      214
      780
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      765
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      63
      725
    6. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      25
      716
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      696
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      622
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      44
      621
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      58
      554
    Aihe