Olen väsynyt, niin väsynyt nykyiseen suhteeseeni.
Kohta kuusivuotta parisuhdetta avovaimoni kanssa, jolla on 20v aikuinen tytär.
Tytär ei ole hyväksynyt minua koskaan elämään äitinsä kanssa, koska olen hänelle uhka.
Näen sen tyttären uhkakuvan niin, että mikäli äiti viettää aikaa avomihensä kanssa, ei tyttärelle jää
äidillä aikaa, niinpä tyttären tehtävä on varmistaa että äiti on aina läsnä, eikä miehensä kanssa.
Asun avovaimoni ja hänen tyttärensä kanssa samassa kaupungissa noin kolmenkilometrin päässä toisistamme, ja tyttärellä on oma asunto. Tyttärellä on poikakaveri mutta he eivät asu yhdessä vielä.
Äiti ja tytär käyvät samassa työpaikassa, samoilla kyydeillä joka arkipäivä, silti tytär soittaa joka ilta vähintäin kaksikertaa äidilleen ja viikonloppuisin 4-6 kertaa päivässä.
He käyvät yhdessä vaateostoksilla, kirpputorilla, kuntosalilla, lenkillä jne.
Minä vietän aikani koirani kanssa ja suren yksinäisyyttäni, rakastan avovaimoani ja haluaisin edes vähän aitoa vastarakkautta mutta kun yhteistä aikaa ei vain ole.
Kun yritän keskustella vaimoni kanssa omistani toiveistani, juttu tuokio päättyy riitaan ja syyttelyyn, että minä en hyväksy hänen lastaan, ja mitään ongelmaa ei ole.
Eniten minua surettaa nämä asiat. Haluaisin muuttaa vaimoni kanssa unelma kotiin, jota olen katsellut sillä silmällä jo onkin aikaa, mutta tajusin hiljattain, että se ei ole koskaan mahdollista, sillä vaimoni ei olisi onnellinen jos joutuisi asumaan vaikka 150km päässä tyttärestään.
Toinen mikä surettaa on se, että entä jos vaimoni joutuu onnettumuuteen, miten silloin tytär pärjää?
Kukaan meistä ei tiedä, koska kutsu tulee ajasta eteenpäin, miten tytär pärjää silloin?
Minulle on sanottu, eroa, eroa, ala uusi elämä.... mutta entä kun rakastan vaimoani, niin mitä minä sitten teen?
Kohta kuusivuotta parisuhdetta avovaimoni kanssa, jolla on 20v aikuinen tytär.
Tytär ei ole hyväksynyt minua koskaan elämään äitinsä kanssa, koska olen hänelle uhka.
Näen sen tyttären uhkakuvan niin, että mikäli äiti viettää aikaa avomihensä kanssa, ei tyttärelle jää
äidillä aikaa, niinpä tyttären tehtävä on varmistaa että äiti on aina läsnä, eikä miehensä kanssa.
Asun avovaimoni ja hänen tyttärensä kanssa samassa kaupungissa noin kolmenkilometrin päässä toisistamme, ja tyttärellä on oma asunto. Tyttärellä on poikakaveri mutta he eivät asu yhdessä vielä.
Äiti ja tytär käyvät samassa työpaikassa, samoilla kyydeillä joka arkipäivä, silti tytär soittaa joka ilta vähintäin kaksikertaa äidilleen ja viikonloppuisin 4-6 kertaa päivässä.
He käyvät yhdessä vaateostoksilla, kirpputorilla, kuntosalilla, lenkillä jne.
Minä vietän aikani koirani kanssa ja suren yksinäisyyttäni, rakastan avovaimoani ja haluaisin edes vähän aitoa vastarakkautta mutta kun yhteistä aikaa ei vain ole.
Kun yritän keskustella vaimoni kanssa omistani toiveistani, juttu tuokio päättyy riitaan ja syyttelyyn, että minä en hyväksy hänen lastaan, ja mitään ongelmaa ei ole.
Eniten minua surettaa nämä asiat. Haluaisin muuttaa vaimoni kanssa unelma kotiin, jota olen katsellut sillä silmällä jo onkin aikaa, mutta tajusin hiljattain, että se ei ole koskaan mahdollista, sillä vaimoni ei olisi onnellinen jos joutuisi asumaan vaikka 150km päässä tyttärestään.
Toinen mikä surettaa on se, että entä jos vaimoni joutuu onnettumuuteen, miten silloin tytär pärjää?
Kukaan meistä ei tiedä, koska kutsu tulee ajasta eteenpäin, miten tytär pärjää silloin?
Minulle on sanottu, eroa, eroa, ala uusi elämä.... mutta entä kun rakastan vaimoani, niin mitä minä sitten teen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
No poikkeuksellisen läheinen suhde on sitten tytöllä ja äidillään, jos noin paljon ovat tekemisissä keskenään. Ei se ainakaan minun korviini kovin normaalilta kuulosta. Jos tilanne ei muuksi muutu, niin järkevämpää ehkä sitten vain erota, vaikka häntä rakastatkin. Turhaan kidut tuossa suhteessa kun voisit jossain toisessa suhteessa saada enemmän yhteistä aikaa ja vastarakkautta.
Ei ole normaalia, vaan läheisriippuvuutta, mutta tytär on juuri aikuistumassa, ja tilanne ehkä piankin muuttuu luonnostaan. Puhu asiallisesti ja rakentavasti vaimon kanssa, ei syytellen. Mahdollisesti voisitte hakea ulkopuolisen apua perheterapiasta? Heitä voisi myös totuttaa olemaan irti toisistaan, vähä vähältä enemmän. Voisitteko tehdä vaimon kanssa viikonloppumatkoja tai pitempiäkin, niin että se aika olisi teille rauhoitettu? Menkää iltaisin kävelylle ilman puhelinta, ravintolaan, elokuviin tms, jossa "joudutte" olemaan kahden. Viettäkää koti-iltoja niin että puhelin on suljettu. Hätätilassa sopikaa tyttärentapaamispäivät, joita ei sitten ole joka päivä. Voisitko yrittää tutustua tyttöön paremmin, niin että hän ei enää pitäisi sinua uhkana vaan kaverina? Voisitko puhua tästä ongelmasta hänelle kauniisti ja suoraan, onhan hän jo aikuinen ja itsekin seurusteleva ihminen.
Vaikutat onneton mies aika kiltiltä. Et pidä omista oikeuksistasi kiinni. Näytät uskovan sellaiseen jumalaiseen rakkauteen, jossa toivot, että kaikki osapuolet uhrautumalla ja tinkimällä omista haluistaan löytäisivät yhteisen onnen. Sellainen rakkaus on illuusio. Käytännössä vain sinä kilttinä miehenä uhraudut - samalla kun avovaimosi ja hänen tyttärensä eivät näe syytä luopua omista eduistaan. Sinun tahtosi on heille toissijainen, kun et pidä kiinni siitä mitä sinä haluat.
Sinä olet itse vastuussa siitä, mitä sinä tahdot ja saat. Mieti, mitä haluat elämältä. Mieti, mitä haluat suhteeltasi. Listaa asioita ylös. Älä ajattele ollenkaan sitä, mitä naisesi haluaa, vaan sitä, mitä sinä ihan itse haluat. Pohdi mikä on juuri sinulle tärkeää. Sitten, ala tekemään työtä saavuttaaksesi nämä päämäärät.
Rakkautesi menee tällä hetkellä ikäänkuin pöytälaatikkoon. Ei avovaimosikaan voi tietää, mitä sinä todella tahdot, jos luovutat aina kun teille tulee riita. Vaadi, että sinua kuunnellaan ja kunnioitetaan. Älä siis pelkää riitelemistä. Jos tulee riita, pidä kiinni siitä, mitä sinä tahdot. Jos naistasi ei kiinnosta ollenkaan mitä sinä tahdot, silloin mitä sinä luulet todella merkitseväsi hänelle? Kuuntele hänen toiveitaan, mutta kuuntele enemmän itseäsi.
Giuseppe Verdi kirjoitti oopperansa Rigoletto yli sata vuotta sitten. Kuuluisa Herttuan aaria alkaa: "Nainen on häilyväinen - onneton joka häneen luottaa." Luota siis itseesi, tee omat päätöksesi.
http://www.youtube.com/watch?v=8A3zetSuYRg
Kyllä äidin ja tyttären noin läheinen suhde ei ole normaalia. Itse seuraan hyvin läheltä samanlaista äiti-tytär- suhdetta, paitsi tämä tytär on jo 25-vuotias. Äiti on ylihuolehtivaisen suojeleva tytärtään kohtaan. Ikävä kyllä tytär on omaksunut äidiltään, ettei vieraisiin ole luottamista, omista asioista ei puhuta kenellekään, ei edes läheisille. Kaikki vapaa-aikansa äiti ja tytär ovat kahdestaan, myös viikonloput. Saunovat kahdestaan, käyvät yhdessä ostoksilla jne. Tytär ei ole koskaan seurustellut. Kouluaikaan hänellä oli pari hyvää tyttökaveria, mutta äiti haukkui nämä tytöt tyttärelleen, ja vaati tytärtä katkaisemaan välinsä heihin. Muuten tämä äiti vaikuttaa ihan normaalilta ihmiseltä, mutta tyttären tulevaisuus minua huolestuttaa. Äiti on selvästi läheisriippuvainen, eikä ymmärrä tyttärensä aikuistuneen ajat sitten. Tytär taas on tottunut alistumaan äitinsä tahtoon. Tähän kuvioon ei mitenkään mies sopisi. Kummallekaan! Tämä tytär on erittäin sievä ja saisi varmaan helposti poikaystävän, jos vain äitinsä antaisi hänen olla rauhassa.