Kuinka varma olet ollut, että ratkaisusi on oikea naimisiin mennessäsi?
Kuinka varma olet ollut naimisiinmennessäsi?
koko22
18871
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
tulisesti ja syvästi rakastunut. Elämkokemus oli rajallista, mikä tietenkin helpotti uskoa ikuiseen rakkauteen.
Mielenkiinnosta, kuinka vanha olit?
Olin juuri täyttänyt 22. Mieheni lisäksi oli ollut joitain satunnaisia poikakavereita. Rakkaus oli ehdotonta ja kaiken kanstavaa. En siis epäröinyt hetkeäkään, avioliitto oli onnen täyttymys.
Ja elivät onnellisena elämänsä loppuun asti.
Tämän on pakko olla vitsi :)
Jos ei ole niin todella hienoa!
elimme ja olmme yhdessä 7 vuotta, ennekuin menimme naimisiin. Häiden alla iski epävarmuus onko tämä nyt varmasti oikea ratkaisu. Olisiko ruoho sittenkin vihreämpää aidan toisella puolella? Nyt tuosta on kulunut aikaa 20 vuotta. Edelleen ollaan naimisissa. Vodet ovat olleet ylä- ja alamäkeä, enimmäkseen tasankoa. Aina joskus käynyt mielessä millaista olisi ollut jonkun muun kanssa.
Mutta mitään suurempia=todellisia ongelmia ei ole ollut ja kuvaisia vuosia sanalla tyytyväinen.
Että tämä kokemus varmuudesta.
Tapailtiin pari kk ja ehditiin ehkä pari viikkoa virallisesti seurustella, kun asia oli selvä ja kosinta tuli.
Täsmennettäköön, ettemme ole mitään yksinkertaisia tapauksia, vaan kyse on siitä, että molemmille tuli sopiva vastaan. Tiesin aikaisempien seurustelujen perusteella, mikä sopii ja mikä ei. Mukana oli tunnetta mutta myös ehdottomasti järkeä.
Tuosta on kulunut kohta 3v ja olemme edelleen hyvin rakastuneita ja onnellisia. Sopivuus ja tunteet on ne asiat, jotka saa varmuuden aikaan.
en ollut yhtään varma. Ollaan oltu jo 19 vuotta naimisissa, mutta ei tämä mitään täydellistä ole milloinkaan ollut.
Olen aina ollut kovin herkkä sukulaisteni mielipiteille ja tullessani raskaaksi miehelleni, alkoi äitini vihjailemaan naimisiin menosta. Kuulemma hänen äitinsä ei hyväksyisi susiparina olemista, kun lapsikin tulisi. Minä tyhmänä otin äitini puheet omikseni ja tässä sitä nyt ollaan.
Mieskin "leuhki" seurustelun aikana, että hän on niin hyvä mies, että hän ei hakkaa, eikä juo. No, onhan ne ihan hyviä kriteereitä, mutta kyllä sitä pitäisi olla jotain muutakin, kun naimisiin asti menee.
sun kannattaa nyt seurata tarkasti näitä palstoja. Tämäkin palsta täyttyy vain ristiriidoista seksin suhteen. Miksi menet naimisiin? Mitä haluat elämältä ja mikä on tällä hetkellä tärkeää elämässäsi? Mitä luulet, miksi avioituminen on tärkeää? Luuletko, että haluat kahlita puolisosi? Aikuiset ihmiset osaavat rakastaa, vaikka sormusta ei sormessa olisikaan.
Mikä suhteesi on uskontoon ja mitä se merkitsee sinulle elämässä? Onko sinulla lähelläsi ihmisiä, joiden kanssa voit keskustella näistä asioista jotta saisit ajatuksillesi perspektiiviä ja suhteutta? Millaisista ihmissuhteista sinulla on kokemusta lähipiirissäsi?
Juurikin näitä kaikkia olen miettinyt. Avioliitto on minulle selvä ja ainoa ratkaisu parisuhteessa elämiseen, joten avioliittoon meneminen itsessään ei ole kysymys, kysymys on se onko tämä se ihminen, jonka kanssa mennä.
Ehkä aluksi olin asian suhteen jotenkin epävarmempikin. Olen ehkä vähän kyynikko.
Nyt, kuuden vuoden ja kahden lapsen jälkeen olen täysin varma. Minulle näin on hyvä. En yritä väittää, etteikö ehkä voisi olla yhtä hyvin jonkun muunkin kanssa. En aio kuitenkaan lähteä kokeilemaan. Nyt on niin hyvin. Rakkaus on osittain myös päätös,
Toisen puolesta en voi päättää. Voin vain yrittää olla niin hyvä, että hänelläkin olisi hyvin.
22 taisin olla kun naimisiin menin tai ainakin kohta täyttämässä... Kaikki oli vaa heti varmaa... seurustelu naps heti, kihlaus 3kk jälkeen, muutto yhteen, eka lapsi, naimisiin ja kaikki tämä tapahtui tosi äkkiä, oma koti, toinen lapsi... Naimisiin hinkuin minä... anoppi vissii ihmetteli et rahan peräänkö olen vai ku kaikkeen sotkeentu... pankkilainasta aviopapereihin... no rakkaudesta minä halusin lapsellinen kun olin ja uskoin ihmeisiin mutta silti yhdessä ollaan ja eroamassa ei ikinä... mutta rakkaudeksi sitä voi sanoa vasta nyt...
Olin 22-vuotias, olimme seurustelleet jo kahdeksan vuotta, asuneet saman katon alla niistä reilut kolme. Mistään elämässäni en ole koskaan ollut niin varma :) Ei jännittänyt pätkääkään, ei mikään, ei missään vaiheessa. Se oli vain sataprosenttisen oikein. Toki olin ajatellut asiaa aiemmin myös vähemmän vaaleanpunaisten lasien läpi, realistisesti, ja kyseenalaistanut... aitoa varmuutta kun ei saa kyseenalaistamatta ensin, muutoin se on vain hölmön uskoa.
Mut joo. Täysin varma. Odotin sitä hääaamun paniikkia mistä kaikki puhuu, eipä kuulunut...
ennen lähes kaikki elivät yhdessä ainoaassa aviossa kuolemaan asti. 70 luvun jälkeen 75% entä nyt vajaat 50% ja niistäin varmaan pettämistä harrastanut
Monestakin asiasta, mutta osaltaan myös siitä, että nykyään ei tarvitse kitkutella huonossa suhteessa statuksen tai taloudellisen toimeentulon vuoksi. Osaltaa siitä, että ihmisillä on utopistisia kuvitelmia "hyvästä parisuhteesta" ja melkoisen itsekeskeinen asenne elämään...
Tai se johtuu siitä, että ei ennenkään ehkä tehty niin? Ihmiset kuolivat nuorempina ja ennen keskiaikaa erottiin ihan samoin kuin nyt. Eikä erottu vaikka yleensä miehellä olikin niitä seikkalujansa.
ongelmaan avioliitto on ollut ratkaisu : ).
Nuorena vielä uskoin, että kun vain päättää niin mikä tahansa onnistuu. Ei tullut mieleen, että asenne olisi tullut olla molemmilla sama. Ratkaisu oli onnistunut jos ajattelet sitä, että mies oli isänä ihan ok. Miehenä ei ihan niin ollut mutta ystävänä hyvä. Uskoin kovasti siihen, että kyllä se rakkaus sitten joskus vuosien saatossa tulee.
Samoin ratkaisua pitivät enemmänkin lähiympäristö oikeana, kun lapsia tehdään, niin silloin mennään naimisiin – lasten takia. Ongelma on siis painostus ja avioliitto sen ratkaisu. Sen olen kyseenalaistanut jo useaan otteeseen, ratkaisu ei ollut oikea.
Naimisiin ei pitäisi mennä tuolla asenteella, että "kyllä se rakkaus sieltä vielä joskus tulee.."
Vaan naimisiin mennään, kun kumpikin rakastaa toistaan ja paljon!
Siitä voi sitten tunnetta vähän hävitäkkin vuosien koettelemisten vuoksi, mutta sitä oikeaa, aitoa ja ehtaa on vielä jäljellä loppuelämäksi asti.
Ei pitäisi mennä naimisiin vääristä syistä, on vain yksi ja ainoa oikea ja se on kummankin puoleinen rakkaus toisiinsa. Sitä pitää vaalia koko suhteen ajan.
on, eli ei pidä uskoa vanhempia ihmisiä. Kun tuohon vain kasvatettiin, ja siihen että ensin järki ja vasta sitten tunne. En edes uskonut että sellaista vahvaa rakkautta on kenenkään välillä, ehkä joiden harvojen.
Toisaalta jos olisin jäänyt odottamaan sitä suurta rakkautta, että olisi voinut elää ihan perheenä, olisi lapset jääneet tekemättä. Vasta nyt olen löytänyt rakkauden ja miehen jonka kanssa en epäröi yhtään elää loppuelämääni.