Kaikenlaisia yrittäjiä

Sinisilmäinen hölmö

Kaikenlaisia yrittäjiä
Eräs vuosien takainen hyvänpäivän tuttu pyysi minua joulukuun aikana muutamiksi päiviksi töihin, kun hän käynnisteli uutta työmaaruokalaa. Lupasin mennä ja hän sanoi maksavansa pimeästi, koska tunteja ei kuitenkaan tulisi hirveästi. No kaksi ekaa viikkoa meni hyvin, mutta sitten sairastuin todella rajusti. Kahtena päivänä olin töissä puolitiedottomana, mutta sitten en jouluviikolla pystynyt enää menemään töihin, olin viittä vaille etten joutunut jopa sairaalaan. Asiallisesti ilmoitin hänelle, etten pysty menemään töihin, minulla on lääkärintodistus.Jouduin ilmoittamaan hänelle asian teksiviestillä, koska hän ei
lukuisista yrityksistä huolimatta suostunut vastaamaan puheluihini. Kun olimme sopineet että en joulun jälkeen enää mene hänelle töihin, lähetin tilinumeroni, johon voi maksaa palkan. Sieltä alkoi tulemaan sitten sellaista viestiä, että palkkaa ei tipu, koska olin kusettanut häntä, kun en mennytkään sovittuina päivinä töihin. Ilmoitin, että tekemäni tunnit maksetaan sitten verokortilla. No se sopi hyvin ja hän oikein vaatimalla vaati verokortin postitse. Ilmoitin vieväni verokortin henkilökohtaisesti ja niin tänään vein sen hänelle. Ilmoitin että hänellä on kolme päivää aikaa maksaa palkka. Hän totesi että maksu tulee 15 päivä, joka on tilipäivä. Sanoin että emme ole sellaisesta sopineet, jolloin hän hermostui tyystin ja alkoi tönimään minua ja uhkasi poliisilla jos en lähde. Kotona tarkistin asian ja hänen olisi pitänyt työsuhteen päättymispäivänä maksaa palkkani. Kerroin sen hänelle tekstiviestillä, kun ei hän vastaa puhelimeen, mutta tuon viestin jälkeen hän soitti itse ja rupesi uhkailemaan miehensä "liivijengillä", jos en jätä häntä rauhaan. Aivan hullu tapaus. Kenen puoleen tässä oikein voisi kääntyä, kun en mihinkään liittoonkaan kuulu? Ja kyse on 435 eurosta. Olen ollut viidellä yksityisyrittäjällä töissä ja kolmen kanssa on ollut ongelmia, mutta ei nyt sentään moottoripyöräjengillä ole peloteltu kun olen minulle kuuluvaa palkkaa vaatinut. Voi sitä raukkaa joka tuolle tyypille töihin menee, se on välittömästi sota pystyssä jos sairastuu ja sitten jää palkka saamatta.

4

635

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tyhmästä päästä...

      Kannattaako hyvänpäivän tutulle tehdä pimeästi töitä ilman minkäänlaista sopimusta? Suullinen sopimuskin on sopimus, mutta siinä on aina sana toisen sanaa vastaan... Eikös sitä ole jo monta vuotta kesätyöntekijöillekin toitoteltu mediassa, että työsopimus tehdään kirjallisesti heti työsuhteen alussa. Siinä on sitten mustaa valkoisella jos ja kun ongelmia tulee. Kaikenlaista yrittäjää kun tähän pieneen Suomeenkin mahtuu. Ja työsuhteen päätyttyä pyydetään tehdystä työstä työtodistus, sillä työnanatajan on se annettava pyydettäessä.
      Jos itse tekisin töitä pimeästi niin pyytäisin palkan joka päivä käteisellä työajan päätyttyä. Tuskin itsekään lainaat kenellekään suuria summia rahaa ilman minkäänlaista sopimusta? En minä ainakaan.
      Pimeä työ on sitä harmaata aluetta, jota viranomaiset yrittävät kitkeä, joten heiltä et apuja saa. Palkkaa oma liivijengi tai unohda rahat. Seuraavalla kerralla sitten muistat kiltisti jättää ne pimeät työt niin voi joskus palkan saadakin käteen :)

      • paskiaisia riittää

        Ei viranomaisille kannata mitään puhua mistään pimeistä töistä. Kertoo vain että meni suullisella sopimuksella puolitutulle töihin ja nyt on sellainen tilanne ettei suostu maksamaan palkkaa.

        Kyse on kuitenkin aika pienestä summasta, myy velka nahkaliivimiehille tai hae ämmän autosta renkaat palkaksi tms. jos et muuta keksi.

        Varsinkin ravintola-, rakennus- ja kuljetusalalla ei kannata tehdä päivääkään töitä ellei ole selkeää kirjallista työsopimusta. Alojen yrittäjissä taitaa olla enemmän epärehellisiä kuin rehellisiä yrittäjiä.


    • 7+7

      Siis meinaatko että menet pimeästi töihin ja saisit mahdolliset sairaslomapalkan ja palkka maksettaisiin tilille! Nyt kuitenkin saisit palkan verokortilla normaalina yrityksen palkkapäivänä ja silti alat vaatimaan tessin mukaisia etuja!

      Jos menet pimeästi töihin, ei ole mitään sairasajan palkkaa, irtisanomisaikaa tai muita työsuhde-etuja. Silloin tavallaan vietät työn kaltaisen tekemisen täyttämää vapaa-aikaa jossain paikassa ja joku sinulle sujauttaa käteen jotain korvausta ajastasi. Mietis nyt uudemman kerran tätä asiaa. Sano nyt vielä että saat työttömyyskorvaustakin samalta ajalta.

      • pööpöö

        No enpä saa työttömyyskorvausta, vaan olen opiskelija joka halusi saada vähän lisätuloja. En pyytänyt sairasajan palkkaa, enkä mitään muitakaan työsuhde-etuja, vaan palkan tekemistäni tunneista. Taitaa olla vastaaja itse näitä "yrittäjiä".


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2434
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      29
      1817
    3. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      73
      1511
    4. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      266
      1420
    5. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      138
      1230
    6. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      13
      990
    7. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      11
      983
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      978
    9. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      65
      965
    10. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      953
    Aihe