Kauppalehti teki hyvän ja rohkean selvityksen kassojen toiminnasta,
siinähän kävi ilmi että kassat ovat suurelta osin maksaneet korvaukset väärin. Ja toinen
seikka oli se että Liitot eivät vieläkään tuo ilmi sitä että voi olla pelkästään kassan jäsen
eikä liittoon tarvitse kuulua saadakseen ansiosidonnaisen päivärahan.
Tutkimukset jäi vielä tutkimatta se iso ja tärkeä seikka joka vieläkin esiintyy työpaikoilla,
nimittäin edelleenkin työntekijöitä pakotetaan liittymään ammattiliittoon. MOT:ssa tuotiin asia esille ja todettiin että pakottamista tapahtuu edelleenkin.
Muutama vuosi sitten merimies unioni antoi asiasta virallisen ilmoituksen jäsen lehdessään, siinä oli että järjestäytymättömien kanssa ei tehdä töitä, kansanedustaja teki asiasta selvityspyynnön oikeuskanslerille joka totesi että asia on periaatteessa väärin mutta niin se vain on.
Kävi ilmi ettei oikeuskanslerikaan uskaltanut vastustaa ammattiliittoja vaikka ne selvästi rikkoivat
lakia.
Itsekkin olen työskennellyt merillä ja telakalla ja havainnut että pakottamista tapahtuu edelleen, ja
toivat paperimiehetkin esiin tänä vuonna mediassa sen seikan että järjestäytymättömät istutaan vaikka ulos mutta niitä ei paperitehtaissa ole.
Samaa sanoi metallimies tämän vuoden ajankohtaisohjelmassa ettei ollut mahdollista työskennellä metallialalla jos ei ollut liitossa.
Liittoon pakottamista voisi rinnastaa siihen että pakotetaan ottamaan jäsenkirja jostakin puolueesta ja siitä ei olekkaan enää kovin pitkä matka muinaisen Neuvostoliiton toimintaan.
ps.jos se yrittäminen on niin helppoa ja rikastuttavaa niin miksi punapääomalle kävi niin surkeasti
vaikka sitä johdettiin demarien ja liittojen tyyliin??
siinähän kävi ilmi että kassat ovat suurelta osin maksaneet korvaukset väärin. Ja toinen
seikka oli se että Liitot eivät vieläkään tuo ilmi sitä että voi olla pelkästään kassan jäsen
eikä liittoon tarvitse kuulua saadakseen ansiosidonnaisen päivärahan.
Tutkimukset jäi vielä tutkimatta se iso ja tärkeä seikka joka vieläkin esiintyy työpaikoilla,
nimittäin edelleenkin työntekijöitä pakotetaan liittymään ammattiliittoon. MOT:ssa tuotiin asia esille ja todettiin että pakottamista tapahtuu edelleenkin.
Muutama vuosi sitten merimies unioni antoi asiasta virallisen ilmoituksen jäsen lehdessään, siinä oli että järjestäytymättömien kanssa ei tehdä töitä, kansanedustaja teki asiasta selvityspyynnön oikeuskanslerille joka totesi että asia on periaatteessa väärin mutta niin se vain on.
Kävi ilmi ettei oikeuskanslerikaan uskaltanut vastustaa ammattiliittoja vaikka ne selvästi rikkoivat
lakia.
Itsekkin olen työskennellyt merillä ja telakalla ja havainnut että pakottamista tapahtuu edelleen, ja
toivat paperimiehetkin esiin tänä vuonna mediassa sen seikan että järjestäytymättömät istutaan vaikka ulos mutta niitä ei paperitehtaissa ole.
Samaa sanoi metallimies tämän vuoden ajankohtaisohjelmassa ettei ollut mahdollista työskennellä metallialalla jos ei ollut liitossa.
Liittoon pakottamista voisi rinnastaa siihen että pakotetaan ottamaan jäsenkirja jostakin puolueesta ja siitä ei olekkaan enää kovin pitkä matka muinaisen Neuvostoliiton toimintaan.
ps.jos se yrittäminen on niin helppoa ja rikastuttavaa niin miksi punapääomalle kävi niin surkeasti
vaikka sitä johdettiin demarien ja liittojen tyyliin??
Vastaukset 19
Vanhimmat
mikä pakko sitä on mennä kertomaan ettei kuulu liittoon?
Mielestäni kyseessä on henkilökohtainen asiani, enkä kerro työkavereille kuulunko liittoon vai en, vaikka nykyään kuulunkin
Luottamusmies saa tiedon siitä, ketkä ovat jäseniä. Sen tiedon jälkeen taas on helppo päätellä, ketkä eivät ole. Sitten muina miehinä käy kysymässä, onko tullut mieleen liittyä. Seuraavalla kerralla voidaan ottaa puhutteluun isommalla porukalla. Lopulta annetaan joko puskapostin hoitaa tiedotuspuoli tai kajautetaan se jossain työntekijöiden kokouksessa. Kaikki koulutetut apinat tietävät, mitä sen jälkeen tehdä. Näin yksinkertaista se on.
Luottamusmies ei saa sellaista tietoa, ei pidä huijata.
perintäsopimus -jäsen rekisterin on työnantajan nimenomaan toimitettava pääluottamus miehelle ja työsuojelu valtuutetulle.sitä kautta saa varmasti tietää ainakin ne ketkä kuuluvat liittoon.
moni maksaa jäsenmaksun itse eikä ole työnantajaperinnässä.
En usko pakkottamisiin.Mutta,mutta, kai se on tunnustettava että paperilla ja laivoilla aika hyvät palkat ja työsuhteen ehdot ovat,asialla on siis toinenkin puoli.
Nyt vain huudellaan pakottamisesta,kuitenkin se on kaikkien työntekijöiden etu,eikä vapaamatkustajat juhli.että näin...
aikoinaan minua uhkailtiin niin psyykkisesti kuin
fyysisesti, kun en alkuun kuulunut liittoon. Se oli työpaikkakiusaamista pahemmasta päästä. Lopulta pakosta jouduin liittymään, erosin kun aion valittaa asiasta yksilönvapauden loukkauksena. Nykyään en kuulu mihinkään liittoon.
Kyllä nykyaikana pitää olla oikeus itse päättää mihin kuuluu jäsenenä. Yksilönvapaus kunniaan ! ja kaikenmaailman pakkoliitot saavat jäädä viime vuosituhannelle.
Noniin ..eikös semmosia maita olekkin jo missä ei Merimiesunionit jyllää niitä kutsutaan mukavuuslippumaiksi ..terve menoa vaan sellaselle jos täällä eläminen kismittää ..
Mielenkiintonen näkemys (--ajatuksen juoksua.. )
sinä yksin työnantajan kanssa neuvottelemassa työolojen paratamissta eikä kukaan tue sun näkemystä, sitähän sinä vissiin haluat ..eiköhän täällä tutussa maassa ole kuitenki hyvä tehä töitä. Mietippä että meet samoihin töihin vaikka Panamassa siellä ei kait pakoteta pikemminki kielletään :))))
Kyse ei ollut siitä missä maassa tai minkälaisen lipun alla haluaa tehdä töitä, vaan yksilön vapaudessa jolla on lain suoja. Vahinko vaan tämä lain suoja ei koske kaikkia työntekijöitä järjestäytymisen suhteen, vaan edelleenkin pakotetaan liittymään ammattiliittoon ja sitä kautta rahoittamaan poliittisia puolueita ja ideologíoita.
Pakottamista on turha perustella sillä että se on kyseisen yksilön parhaaksi, sitä yritettiin jo muinaisessa neuvostoliitossa huonoin tuloksin.
Ja mitä tulee palkkoihin mukavuuslipun alla purjehtiville, niin juttelin tossa pari vuotta sitten 3. konemestarin kanssa risteilijällä ja hän totesi palkakseen n.4200 eur/kk ja verotus oli todella minimaalinen, kyllä siitä jää varaa pitää palkatontakin vapaata ja ostaa vakuutusturvaa.
Tottakai alemman vaatimustason työntekijöillä on pienempi palkka kun osaajia ja tulijoita riittää, mutta eivät nämä filippiiniläiset saisi kotimaastakaan kovinkaan helposti paremmin palkattua työtä.
ps. minkä takia Kelassa pitää olla kuusi pääjohtajan paikkaa ja minkä takia ammattiliitolla pitää olla yksi?? on meillä vielä matkaa aitoon demokratiaan.
Ammattiliittojen ylintä päätäntävaltaa ei käytä puheenjohtaja, vaan esim Metallissa 49 jäseninen liittovaltuusto jonka jäsenet ovat Metalliliiton jäsenten liittokokoukseen valitsemien edustajien asettamia. Kyllä minun mielestäni demokratia toteutuu paremmin näin kuin 6 palkatun johtajan toimesta!
Nariskaa vain liiton jäsenyyttä vastaan, mutta kuka maksaa esim luottamusmies ja työsuojeluorganisaation ylläpidon?
Työnantaja maksaa luottamusmiehelle ja työsuojeluvaltuutetulle kuukausittaisen korvauksen joka määräytyy työntekijöiden määrän mukaan. Alimmillaan kyse on 48€/kk ja korkeimmillaan 133€/kk(silloin kyse jo yli 400 työntekijän luottamusmiehestä). Tämä raha kuluu jo siinä kun kuluja tulee niin puhelimen käytöstä kuin oman auton käytöstä jopa työajan ulkopuolella työntekijöiden asioiden hoitoon.
Ammattiliitot huolehtivat luottamushenkilöiden koulutuksesta ja lisäksi liitot ne ovat jotka neuvottelevat sopimukset työntekijöiden turvaksi.
Onko kukaan teistä ammattiliittojen morkkajista ollut ikinä töissä työpaikalla jossa työnantaja ei noudata työehtosopimusta?
Tili jää pieneksi jos työnantaja kieltäytyy maksamasta vuorolisiä,pekkasia,lomarahoja,ylityökorvauksia.
Entäs työsuojelu ilman ammattiliiton mahdollistamaa työsuojelúorganisaatiota?
Pelkkä työnantajan lain pakottamana asettama työsuojeluvaltuutettu/työsuojeluasiamies ei huolehdi työsuojelusta työntekijän parhaaksi! Kokemusta tästäkin on.
Jokainen työelämässä oleva haluaa päästä terveenä eläkkeelle, ja se on mahdollista yhä useammalle kunhan kunnollinen työsuojeluorganisaatio saadaan kasvamaan useammille työpaikoille!
Eräässä työpaikassa työnantaja sekä työsuojeluvaltuutettu pitivät normaalina ja terveellisenä sitä, että lasikuitutyötä tekevät saivat käyttöönsä pelkkiä pölysuodattimia. Samalla työpaikalla oli ohjeena käyttää asetonia käsien puhdistamiseen. Miten virkeitä eläkeläisiä kuvittelette tällaisilta työpaikoita tulevan?
Ainoastaan ammattiliittojen ylläpitämä edunvalvontajärjestelmä pystyy vaikuttamaan näihin epäkohtiin, koska työsuojelupiirien aika ja resurssit menevät liittoihin kuulumattomien työntekijöiden palkka ja työehto-ongelmien selvittämiseen.Siksi se työsuojelupiirin tarkastaja joutaa niin harvoin teidänkin työpaikoille!
Vapaamatkustajat jotka kuvittelevat saavansa samat edut vaikka eivät liittoon kuulukkaa kuormittavat meidän lakisääteistä työsuojelujärjestelmäämme niin ettei todelliselle työsuojelulle riitä resursseja.
Olen oman työpaikkani pääluottamusmies ja voin vakuuttaa että minulla ei ole aikaa eikä halua puuttua liittoon kuulumattoman ongelmiin. Samoin kuin irtisanomistilanteessa luonnollisesti ajan sen ryhmän etuja joka mahdollistaa toimimiseni tässä luottamustehtävässä.
Minun työpaikaltani voi työnantaja irtisanoa loimaan kassalaisen jos haluaa, koska lainsäädännön mukaan luottamusmies edustaa vain sitä osaa työntekijöistä jotka ovat järjestäytyneet.
Nykyisenä työmarkkinoiden vaikeana aikana en minä ainakaan jättäis liittymättä ammattiliittoon!
On kokemusta, jo 16-vuotiaana kesätyöläisenä minut pakotettiin lakon uhalla liittymään liittoon, enkä saanut palkkaakaan niin paljon kuin olin neuvotellut, vaan liiton miehet olivat sitä mieltä että (markka-aikaan) 500 riittää kesämiehelle.
Seuraava kosketukseni näihin "reiluihin kavreihin" oli kun menin opistoon, ja lähdin työpaikastani jossa siin olin joutunut pakosta olemaan liitossa. - Pääsin muutaman vuoden jälkeen koulusta suoraan laman syliin eikä löytynyt töitä, no sittenpä päätin ottaa liittoon yhteyttä ja kyselin liiton korvauksen perään - puhelimen toisessa päässä kuului paskainen nauru-etkö hakenut vapaakirjaa, haha hahahaha .Enpä paljon ajatellut vapaakirjoja -enkä tiennyt sellaisesta, työyhteisöhän ei edes puhunut minulle ja eristi minut koko yhteisöstä koska olin arvostellut heidän liittoaan.
No pääsin sitten töihin ja siellä eräs naishenkilö kävi päälle, nykyään sanottaisiin suoritti seksuaalista häirintää - no ilmoitin siitä luottamusmiehelle, hän otti asioista selvää ja tuli juttelemaan että unohda se juttu, se muija on työsujelutarkastaja vaimo!!!
Että tällaisia kokemuksia AY - liittotovereista.
"...koulusta suoraan laman syliin eikä löytynyt töitä, no sittenpä päätin ottaa liittoon yhteyttä ja kyselin liiton korvauksen perään..."
No voi että, eikö maksaneet ?? Ja vain siksi että työkokemus ja ansiotulot puuttuivat.
Kyllä pitäisi heti koulunpenkiltä päästä ansiosidonnaiselle.
Kyllä oli Arskalla ankea nuoruus:)))))))))))))))))))))))))))))
Jos on on merimiehillä ainakin ollut että jos ei liity liittoon niin laiva ei lähde satamasa merelle "villien" työntekijöiden kanssa.
Merimiehen kertomaa kauan aikaa sitten. Kapu oli pestannut nuoren työtön laivaan, luottari oli esittänyt että pitää liittyä liitoon, johon tyttö oli vastannut minä en kommunistien liittoon liity. Luottari oli mennyt kapun juttusille asiasta kapu oli tullut tytölle sanoon jos et liity niin tuosta ulos ja pesti päättyy tähän. Niinpä tyttö oli liittoon liittynyt.
Ja tarinaa riittää:))))
On ollut ankea nuoruus ja sen on ja sen on aiheuttanut ylimieliset AY-pamput . Tuon hekohekohekon olen kuullut noiden ay-ylimysten suusta aikaisemminkin.
"No voi että, eikö maksaneet ?? Ja vain siksi että työkokemus ja ansiotulot puuttuivat.
Kyllä pitäisi heti koulunpenkiltä päästä ansiosidonnaiselle."
Eipä taida tämä trolli tietää mistä puhuu; sanottakoon että tuossa kohtaa lain mukaan korvaukset olisivat minulle kuuluneet, jos olisin osannut anoa vapaakirjan , mutta toverithan olivat hiljaa asiasta. Nykyään tuota sanottaisiin työpaikkakiusaamiseksi.
"...lain mukaan korvaukset olisivat minulle kuuluneet..."
Jos korvaus määräytyy ansioiden perusteella, sait sen mitä nolla tuloilla pitääkin saada.
Lain mukaan minulle olisi kuulunut ansiosidonnainen, totuus on vaan että toverit kusettivat minua.
Tovereita ei myöhemminkään laki tai moraali ole haitannut.
Ay-liike on ollut näemmä viimeiset 50 vuotta vain tovereiden rahasampo, samin kuin eläkeyhtiöiden hallitukset.
Sitä joko ymmärtää tai sitten ei:)))