Itse olen 26v mies ja tapasin 59v naisen johon ihastuin ja hänkin on niin ihastunut minuun. Tapaillaan, tehdään kivoja yhdessä, ihanaa seksiä. Nainen jo ehdottelee vakavampaa suhdetta, hänen mielestä ikä on vain numeroita. Ja niinhän se minunkin mielestäni on, mutta onkohan hurja ikäeromme kuitenkin liikaa.
Huh kylläpäs on vaikea tilanne.
nuori mies ja paljon vanhempi nainen
148
25088
Vastaukset
- wiuwau
Uskon, että ikäeroa on liikaa.
Toivon teidän kannaltanne, ettei ole. :) - parempikatsoakkatua
Ihana kuulla että nautit elämästä ja että ikä ei ole este. Itse seurustelin aikanaan 12 vuotta nuoremman miehen kanssa. Mutta. Siinä kävi niin että minun sydän särkyi. Mies halusi jotain muuta lopulta. Mieti, haluatko perheen? Sitä vanhempi nainen ei voi saada. Muutoin, miksi ei voisi olla yhdessä? Yksi asia on se, että todennäköisesti ihana naisesi kuolee sinua ennen. Nämä ovat ne faktat. Muutoin, onni on ja se voi olla joskus vain hetken!
:-)- Herätys
Ootko ikinä kuullut, että nuoriakin kuolee ? Ja nykyään aika paljonkin alkosairauksiin yms.
- The Woman
Ei aina se vanhempi kuole ensin.
Itse olen ihastunut 36 vuotiaaseen mieheen työn merkeissä ja olen 47v.
En tiedä tuleeko tästä vielä mitään, mutta merkkejä on; kirjoitin ne eilen paperille, jotta itsekkin uskoisin. Puoltavia merkkejä oli ainakin kahdeksan. Kolme niistä selvin sanoin.
Uskon, että jos kemiat kohtaa, niin ikä ei tässä vaiheessa elinkaarta ole ainakaan esteenä. Ja mitä vanhemmista on kyse, sen vähemmän ikäeroa on.
Itse olen ainakin pihkassa, vaikka homma vasta alussa onkin.
20v mies ja 40v. nainen. suuri ikäero, ok, 50%
60 vuoden päästä samat henkilöt;
80v. mies ja 100v. nainen. Ikäeroa 20%.
Huomasin tekstin juuri vanhaksi, mutta lähetän tämän koska tästä on aina kyselyitä ja on aina vastauksia vailla. - AK m36V
The Woman kirjoitti:
Ei aina se vanhempi kuole ensin.
Itse olen ihastunut 36 vuotiaaseen mieheen työn merkeissä ja olen 47v.
En tiedä tuleeko tästä vielä mitään, mutta merkkejä on; kirjoitin ne eilen paperille, jotta itsekkin uskoisin. Puoltavia merkkejä oli ainakin kahdeksan. Kolme niistä selvin sanoin.
Uskon, että jos kemiat kohtaa, niin ikä ei tässä vaiheessa elinkaarta ole ainakaan esteenä. Ja mitä vanhemmista on kyse, sen vähemmän ikäeroa on.
Itse olen ainakin pihkassa, vaikka homma vasta alussa onkin.
20v mies ja 40v. nainen. suuri ikäero, ok, 50%
60 vuoden päästä samat henkilöt;
80v. mies ja 100v. nainen. Ikäeroa 20%.
Huomasin tekstin juuri vanhaksi, mutta lähetän tämän koska tästä on aina kyselyitä ja on aina vastauksia vailla.Missä päin the Woman suomea vaikuttaa??? itsellä vähän samanlainen tilanne. ihastunut 9v vanhempaan NAISEEN!! IKÄ ON VAIN NUMEROITA!!
- The Woman
AK m36V kirjoitti:
Missä päin the Woman suomea vaikuttaa??? itsellä vähän samanlainen tilanne. ihastunut 9v vanhempaan NAISEEN!! IKÄ ON VAIN NUMEROITA!!
Oulun-läänissä.
- Anonyymi
AK m36V kirjoitti:
Missä päin the Woman suomea vaikuttaa??? itsellä vähän samanlainen tilanne. ihastunut 9v vanhempaan NAISEEN!! IKÄ ON VAIN NUMEROITA!!
Kiihotun
- Anonyymi
AK m36V kirjoitti:
Missä päin the Woman suomea vaikuttaa??? itsellä vähän samanlainen tilanne. ihastunut 9v vanhempaan NAISEEN!! IKÄ ON VAIN NUMEROITA!!
Kiihotun
Huh,huh kaikkea se maa päällä kantaa.
- 15+1
uskon että suhteenne toimisi kun vain muutaman tosiasian hyväksyy. siskoni(28v seurustelee 70 miehen kanssa ja hyvin menee). sukulaisesi ja tuttavasi saattavat kauhistella ikäeroa mutta mitä sitä ihminen tunteilleen voi... onnea!
- -täysillä vaan-
tuossa mitään muuta suhteen kannalta olennaisia esteitä on, kuin jollet itse halua lapsia jossain vaiheessa. Muuten ikäerolla ei ole oikein mitään merkitystä, jos juttu kerran toimii.
- HUH HUH!!!
Hän voisi olla äitisi ikäeronne puolesta !
Ikä on toki vain numeroita, mutta noinkin paljon numeroita välillänne huh huh !!!
Hanki ihmeessä nuorempi nainen itsellesi jonka kanssa jatkat elämääsi niinkuin normaalit ihmiset ja jätä tuo
nainen!!!
Mitähän tuo nainen luulee itsestään:-))) - No niin on
HUH HUH!!! kirjoitti:
Hän voisi olla äitisi ikäeronne puolesta !
Ikä on toki vain numeroita, mutta noinkin paljon numeroita välillänne huh huh !!!
Hanki ihmeessä nuorempi nainen itsellesi jonka kanssa jatkat elämääsi niinkuin normaalit ihmiset ja jätä tuo
nainen!!!
Mitähän tuo nainen luulee itsestään:-)))Miksi ? Mitä merkitystä on muitten ihmisten luuloilla ? Etkö sinä oikeasti tiedä, että on paljon parisuhteita kymmenien vuosien ikäeroilla, niin nuori mies / vanhempi nainen kuin päinvastoin. Ota läpyt pois ohimoilta, aukaise silmät ja korvat mutta varsinkin mieli ja elä tätä päivää äläkä pimeällä keskiajalla.
- asd
HUH HUH!!! kirjoitti:
Hän voisi olla äitisi ikäeronne puolesta !
Ikä on toki vain numeroita, mutta noinkin paljon numeroita välillänne huh huh !!!
Hanki ihmeessä nuorempi nainen itsellesi jonka kanssa jatkat elämääsi niinkuin normaalit ihmiset ja jätä tuo
nainen!!!
Mitähän tuo nainen luulee itsestään:-)))joo, entäs sitten? samanikäinen voisi olla sisko. onks se sitten parempi kuin äiti?
- Anonyymi
No niin on kirjoitti:
Miksi ? Mitä merkitystä on muitten ihmisten luuloilla ? Etkö sinä oikeasti tiedä, että on paljon parisuhteita kymmenien vuosien ikäeroilla, niin nuori mies / vanhempi nainen kuin päinvastoin. Ota läpyt pois ohimoilta, aukaise silmät ja korvat mutta varsinkin mieli ja elä tätä päivää äläkä pimeällä keskiajalla.
Tuo oli tosi hyvin sanottu, ajat muuttuvat.
- Meno-paussi
Ikäeroa 33 vuotta! Haluaisin uskoa, ettei iällä ole väliä, mutta kun itse seurustelen 11 vuotta nuoremman miehen kans ja välillä tuntuu, että sekin on liikaa!? Mitä yhteistä teillä voi olla? Onko hänellä lapsia, hehän voivat olla sua vanhempia? Kun aikuistut, tajuat, että haluat perheen ja lapsia, entä sitten??? Olen skeptinen!
- Yrittäkää
Jos kerran olette rakastuneita toisiinne, niin siitä vaan! Eihän kukaan voi mennä sanomaan, että mikä ikäero on ok ja mikä ei, jotainhan teissä on, mitä te molemmat tarvitsette toisiltanne ja mitä rakastatte toisissanne. Olette ehkä sielunkumppaneita, millä ei ole mitään tekemistä iän kanssa. ONNEA!
- VahaMIäs
Mikä on mature,suomeksi. Kyllä on rohkeita ajatuksia,kaikki tuo onnistuu jos Teillä on molemmilla kykyä nähdä asiat onnistuvana.
- Rohkea ja erilainen
VahaMIäs kirjoitti:
Mikä on mature,suomeksi. Kyllä on rohkeita ajatuksia,kaikki tuo onnistuu jos Teillä on molemmilla kykyä nähdä asiat onnistuvana.
Oisiko materian kanssa jotain tekemistä ? Sellainen, joka kustantaa toiselle (loiselle) materiaalin elää ja olla, tai jotain sinne päin. - Maailma kaipaa rohkeita, erilaisia, eri tavalla ajattelevia, uskaltavia yksilöitä, jota eivät kysy muilta lupaa eivätkä sopivaisuussääntöjä. Eikö niin ?
- ...sivusta
Rohkea ja erilainen kirjoitti:
Oisiko materian kanssa jotain tekemistä ? Sellainen, joka kustantaa toiselle (loiselle) materiaalin elää ja olla, tai jotain sinne päin. - Maailma kaipaa rohkeita, erilaisia, eri tavalla ajattelevia, uskaltavia yksilöitä, jota eivät kysy muilta lupaa eivätkä sopivaisuussääntöjä. Eikö niin ?
Joo, mäkin luulen että maturella tarkoitetaan jotain materiaalisen elämän kustantajaa. Niin kuin namusetä, niin mature on namutäti.
Mutta jos on kyse rakkaussuhteesta, niin voiko silloin olla mature? - Ai mikä 'rakkaus' ?
...sivusta kirjoitti:
Joo, mäkin luulen että maturella tarkoitetaan jotain materiaalisen elämän kustantajaa. Niin kuin namusetä, niin mature on namutäti.
Mutta jos on kyse rakkaussuhteesta, niin voiko silloin olla mature?Eikö se oikea 'rakkaus' just sillä viisiin punnita ? Jos sitä ei ole, niin tavara ja mammona korvaa sen.
- mana vaan
...sivusta kirjoitti:
Joo, mäkin luulen että maturella tarkoitetaan jotain materiaalisen elämän kustantajaa. Niin kuin namusetä, niin mature on namutäti.
Mutta jos on kyse rakkaussuhteesta, niin voiko silloin olla mature?Käännös
Adjektiivit
1. kypsä (henkisesti)
2. huolellinen
3. syvällinen
4. täysikasvuinen
5. maturoitunut
Verbit
6. kypsyä
7. aikuistua
8. kypsetä
Muut/tuntemattomat
9. aikuinen
10. kypsentää
11. erääntynyt
12. kasvaa aikuiseksi
13. erääntyä
- <3
Ei se ikäero mitään merkkaa,kun et vain ala kuuntelemaan mitä muut puhuu ja ajattelee...se on pääasia
että sulla itsellä on hyvä olo ja tunne suhteesta :-) - Samaa kokeva jo 6v.
Mistään rakkaudesta siun on ees turha haaveilla, mutta niin kauan kun siulla on panohaluinen ihana muru vierelläsi, niin anna mennä. Aikanaan se jo luonnollisistakin syistä loppuu, mutta jos tykkääminen on molemminpuoleista...no problem. Silloin ikä on pelkkiä numeroita.Heh. Nimim. kokemusta vastaavasta.
- 32
Itselläni on 29 vuotta vanhempi mies, olen sitä mieltä että suhteessa pitää olla lähes samanikäisiä, muuten tulee ongelmia.
Olen ollut hänen kanssaan naimisissa 20 vuotta, aluksi ikäero ei tuntunut missään, mutta nyt kun hän on yli 70 vuotias ja minä parhaassa iässä, niin nyt tökkii.
Älkää ihmiset ottako itseänne vuosia vanhempaa puolisoa, ongelmia tulee , ellette halua olla loppuikäänne hoitaja toiselle, siis ei sitten enää oikeastaa muuta suhteesta löytdykkään.- Kummanainen vm 78
Viestiketjun aloittajalle kommentoisin, että kerran täällä vaan eletään ja elämästä pitää nauttia. Jos tunnet olosi onnelliseksi tämän vanhemman naisen kanssa ja jos olet (niin kuin varmasti olet) miettinyt asioita joka kantilta (kuten että lapsia/perhettä tämän ihmisen kanssa et varmasti tule perustamaan ja että jos hän vielä on hehkeä, niin ehkä ei sitä enää ole kymmenen vuoden kuluttua kun itse olet vielä "parhaassa" iässä jne), niin nauti!
Itse olen ollut 12 vuotta itseäni 30 vuotta vanhemman miehen kanssa ja meillä on yksi yhteinen lapsi (hänellä kaksi aikuista lasta edellisestä liitostaan). Olen todella elänyt elämäni parasta aikaa, enkä voisi olla onnellisempi. Olemme sielunkumppaneita. Toki tiedostan, että joudumme tulevaisuudessa kohtaamaan luultavimmin todella vaikeita aikoja, ja todennäköisesti hän kuolee minua aiemmin. Luotan kuitenkin siihen, että osaan silloinkin ajatella asiaa niin, että olen saanut jakaa elämästäni suuren, ihanan ja ikimuistoisen ajan hänen kanssaan - kaikki eivät kohtaa suurta onnea koko elämänsä aikana! Niinpä olen valmis kohtaamaan hänen kuolemansa ja "aloittamaan" elämässäni sen jälkeen uuden jakson. Toivottavasti tämä ei tule kuitenkaan tapahtumaan vielä pitkään aikaan. Tällä hetkellä hän on 62 ja itse olen 32. Hän on fyysisesti erittäin hyvässä kunnossa ja ikäistään varmasti 10 vuotta nuoremman näköinen.
Ja aluksihan saimme kokea läheisiemme kummeksunnan ja paheksunnan, mutta rakkautemme sulatti pahat kielet ja olemme jo kymmenisen vuotta olleet "ihan normaali" pariskunta kavereittemme ja sukulaisiemme, myös mieheni lasten keskuudessa. :o)
Mäkin mielelläni lukisin kokemuksia ikäerosuhteista - enkä vaan asiasta tietämättömien ja ilman omakohtaisia kokemuksia muodostettuja mielipiteitä. Eiköhän meillä kaikilla ole oikeus onnellisuuteen - ja uskaltaisin väittää, ettei samanikäisyys ole se tärkein asia parisuhteessa. - The Woman
Kamalaa.
Olen ihastunut itseäni 11 vuotta nuorempaan mieheen. Silti ei ole sanottua, kumpi meistä kuolee ensin. Esim. itse olisin ainakin valmis hoitamaan rakastamaani ihmistä, mikäli hän olisi siinä tilassa että hoitajaa tarvitsee. Esim. jos vaikka loukkaantuu kolarissa, joutuu pyörätuoliin tai sokeutuu.
Jos ihminen ei ole valmis hoitamaan toista kun tarve vaatii, oli hoidettava sitten vanha tai nuori, niin mitään rakkautta ei heidän välillään ole ollutkaan.
Ihmiset jotka noin ajattelevat kuin sinä, eivät ole oikeata rakkautta kokeneetkaan ja ovat pinnallisia ihmisiä. - Take thaat
Kummanainen vm 78 kirjoitti:
Viestiketjun aloittajalle kommentoisin, että kerran täällä vaan eletään ja elämästä pitää nauttia. Jos tunnet olosi onnelliseksi tämän vanhemman naisen kanssa ja jos olet (niin kuin varmasti olet) miettinyt asioita joka kantilta (kuten että lapsia/perhettä tämän ihmisen kanssa et varmasti tule perustamaan ja että jos hän vielä on hehkeä, niin ehkä ei sitä enää ole kymmenen vuoden kuluttua kun itse olet vielä "parhaassa" iässä jne), niin nauti!
Itse olen ollut 12 vuotta itseäni 30 vuotta vanhemman miehen kanssa ja meillä on yksi yhteinen lapsi (hänellä kaksi aikuista lasta edellisestä liitostaan). Olen todella elänyt elämäni parasta aikaa, enkä voisi olla onnellisempi. Olemme sielunkumppaneita. Toki tiedostan, että joudumme tulevaisuudessa kohtaamaan luultavimmin todella vaikeita aikoja, ja todennäköisesti hän kuolee minua aiemmin. Luotan kuitenkin siihen, että osaan silloinkin ajatella asiaa niin, että olen saanut jakaa elämästäni suuren, ihanan ja ikimuistoisen ajan hänen kanssaan - kaikki eivät kohtaa suurta onnea koko elämänsä aikana! Niinpä olen valmis kohtaamaan hänen kuolemansa ja "aloittamaan" elämässäni sen jälkeen uuden jakson. Toivottavasti tämä ei tule kuitenkaan tapahtumaan vielä pitkään aikaan. Tällä hetkellä hän on 62 ja itse olen 32. Hän on fyysisesti erittäin hyvässä kunnossa ja ikäistään varmasti 10 vuotta nuoremman näköinen.
Ja aluksihan saimme kokea läheisiemme kummeksunnan ja paheksunnan, mutta rakkautemme sulatti pahat kielet ja olemme jo kymmenisen vuotta olleet "ihan normaali" pariskunta kavereittemme ja sukulaisiemme, myös mieheni lasten keskuudessa. :o)
Mäkin mielelläni lukisin kokemuksia ikäerosuhteista - enkä vaan asiasta tietämättömien ja ilman omakohtaisia kokemuksia muodostettuja mielipiteitä. Eiköhän meillä kaikilla ole oikeus onnellisuuteen - ja uskaltaisin väittää, ettei samanikäisyys ole se tärkein asia parisuhteessa.Onko naapurin Ilkka 25v viime aikoina vilkuttanut sulle silmää?
- nkgtieglgff
Kylläse 30 ja ylikin on liian paljon ikäeroa..
12 vuotta ja silleen olis kyllä sillä rajalla, että sais olla enimmillään ikäeroa, minun mielestä.- ......
Pistää nuoremmankin teinitytön "rakastumaan" isoisänsä ikäiseen rahjukseen! No entä Paavo Lipponen, Päivihän on nuorempi kuin Paavon tytär! Jotain sairasta siinäkin on!
26 vuotias nulkki ja 59 vuotias mummeli, ei hyvää seuraa jos seurustelu jatkuu 10-20 vuotta!
Nuorta miestä vanhempi nainen kiihoittaa oudosti, mutta löysä liha ja kuivat paikat takaavat suhteen kariutumisen, ellei mies ole jotenkin sairas henkisesti! Huono ennuste jatkolle! - Yöäk !
...... kirjoitti:
Pistää nuoremmankin teinitytön "rakastumaan" isoisänsä ikäiseen rahjukseen! No entä Paavo Lipponen, Päivihän on nuorempi kuin Paavon tytär! Jotain sairasta siinäkin on!
26 vuotias nulkki ja 59 vuotias mummeli, ei hyvää seuraa jos seurustelu jatkuu 10-20 vuotta!
Nuorta miestä vanhempi nainen kiihoittaa oudosti, mutta löysä liha ja kuivat paikat takaavat suhteen kariutumisen, ellei mies ole jotenkin sairas henkisesti! Huono ennuste jatkolle!"Löysä liha ja kuivat paikat" ovat kuitenkin pieni ongelma verrattuna sinun asenneongelmiisi. Ikäeroissa sinällään ei ole mitään sairasta, vain ihmisten sairailla, vinoutuneilla, vinksahtaneilla ajatuksilla ja käsityksillä kaikesta siitä, mistä ei tiedä mitään. Olet parempi kuin hyvä esimerkki.
- iäkäs naisellinen
...... kirjoitti:
Pistää nuoremmankin teinitytön "rakastumaan" isoisänsä ikäiseen rahjukseen! No entä Paavo Lipponen, Päivihän on nuorempi kuin Paavon tytär! Jotain sairasta siinäkin on!
26 vuotias nulkki ja 59 vuotias mummeli, ei hyvää seuraa jos seurustelu jatkuu 10-20 vuotta!
Nuorta miestä vanhempi nainen kiihoittaa oudosti, mutta löysä liha ja kuivat paikat takaavat suhteen kariutumisen, ellei mies ole jotenkin sairas henkisesti! Huono ennuste jatkolle!kyllä ne on muut asiat jotka tuovat sitten "pulmia" niihinkin löytyy apuja
toki kiihkeää voi olla suhde kokeneen ja vähemmän kokeneen välillä..
mikä estää jatkamasta jos maistuu.. - NäInOn
...... kirjoitti:
Pistää nuoremmankin teinitytön "rakastumaan" isoisänsä ikäiseen rahjukseen! No entä Paavo Lipponen, Päivihän on nuorempi kuin Paavon tytär! Jotain sairasta siinäkin on!
26 vuotias nulkki ja 59 vuotias mummeli, ei hyvää seuraa jos seurustelu jatkuu 10-20 vuotta!
Nuorta miestä vanhempi nainen kiihoittaa oudosti, mutta löysä liha ja kuivat paikat takaavat suhteen kariutumisen, ellei mies ole jotenkin sairas henkisesti! Huono ennuste jatkolle!Entäs löysä kikkeli ja veltto kroppa.Tai bodattu kroppa, joka näyttää ikämiehellä oksettavalta.Lisäksi ikääntyneen miehen ärtyisyys,joka tuntuu olevan tabu.
Miehet kyllä valehtelevat itelleen sujuvasti,kun kuvittelevat pysyvänsä nuorempina kauemmin.
- vähän liian...
pitkään. Olen muutaman vuoden yli 40-vuotias, mutta näytän 10-vuotta nuoremmalta.
Munaako he haluavat, kun noin pitkään katsovat?
En kyllä itse erityisemmin pidä vanhoista "haaskoista".
Olen enemmän nuorekkaampien naisten seurassa viihtyvä.- pano raama
Täällä taas yksi joka kuvittelee näyttävänsä 10-vuotta nuoremmalta. :)) Sitä munaako ne haaskat katsovat?
Ehkä olet käsittänyt väärin, katsovat ehkä siksi kun itse tuijottelet. Taidat itse tuijotella kun kiinnität tuollaiseen huomiota. - harppuuna-ko
ja typerää nimitellä ketään iän perusteella.
Miehet ovat ihme kyllä turhamaisempia kun naiset, usein kuvittelevat käyvänsä nuoremmasta vaikka asia on tarkalleen päin vastoin.
Olen kuullut tuon: "Minua luullaan kymmenen vuotta nuoremmaksi" monen miehen suusta, se herättää myötähäpeän sekaista sääliä.
ei ikä merkitse mitään jos haluaa nauttia elämän tarjoamista hyvistä hetkistä.Samanikäisetkin eroavat usein. - miauuuu
Olen muutaman vuoden yli 50 vuotias nainen, mutta näytän yli 10 vuotta nuoremmalta, 3-kymppiset nuoret miehet katselee usein liian pitkään, mitäköhän niillä on mielessä, nammm. Mikäs siinä, kivahan se on, kaikki on sallittu, jos molemmat nauttii ja tarpeet kohtaa!!
- N43 ja haluttu
Just nelikymppiset miehet ajattelavat noin. Kuvittelevat olevansa kovaa tavaraa nuorten naisten markkinoilla. Hakeutuvat nuorten naisten pariin saadakseen seuraan.
Tässä on vaan se suurii ero: nuoret miehet hakeutuvat aikuisten naisten seuraan ihan omasta halustaan ja kiinnostuksestaan.
Kaikissa ikäluokissa löytyy niitä 'haaskoja'. Niin miehissä, kuin naisissa. Ikävä kyllä. - Pidän herrasmiehistä
pano raama kirjoitti:
Täällä taas yksi joka kuvittelee näyttävänsä 10-vuotta nuoremmalta. :)) Sitä munaako ne haaskat katsovat?
Ehkä olet käsittänyt väärin, katsovat ehkä siksi kun itse tuijottelet. Taidat itse tuijotella kun kiinnität tuollaiseen huomiota.Hmm...haaska on äärettömän ruma sana naisesta.
- Anonyymi
pano raama kirjoitti:
Täällä taas yksi joka kuvittelee näyttävänsä 10-vuotta nuoremmalta. :)) Sitä munaako ne haaskat katsovat?
Ehkä olet käsittänyt väärin, katsovat ehkä siksi kun itse tuijottelet. Taidat itse tuijotella kun kiinnität tuollaiseen huomiota.Ihmettelen kun jotkut vanhemmat miehet esim. Tinderissä sanovat: olen huomattavasti nuoremman näköinen kuin oikea ikäni on. Kun katsoo heidän kuvia, niin ovat kyllä huomattavasti vanhemman näköisiä. Olisikohan käynti optikolla paikallaan ja peiliin katsomisen paikka.
- kyyllä!
Mikäs tuossa, ei mitään ihmeellistä. Antakaa paukkua vaan, mitä se muille kuuluu. Hienoa :)
- mies 45 epop
joo anna mennä vaan !
kummia vastauksia osa täällä kun ei osata järjellä ajatella sitä että
jokainen voi elää toisen kanssa päivittäin katsomatta ikää.
eiköhän se luonne tee useimmat tepposet suhteiden loppumiselle mutta että
ikä niin ei taida oikein pitää paikkaansa vaan sehän on vain numero paperilla.
jos toisen kanssa asiat luonnistuu luonnollisesti ja tullaan toimeen , on huumoria
ja onnellisuutta sekä jos lemmenpuuhat onnistuvat niin mikäettei sellaiselle
yhteiselle elämälle olisi estettä sillä mm. päivän kunto ratkaisee !
meilläkin avopuolison kanssa menee ihan hyvin ikäerosta riippumatta ja rakkaus kukoistaa
ja en yhtään nuorempaa tahtoisi . kumppani on ihan just ``oikean`` ikäinen.
minä mieshenkilö olen 45 vuoden ja kumppanini on 21 , vuoden vanhempi kuin nuorin tyttäreni.- sama täällä!
Me olemme samanikäinen pariskunta. Ja täytyy kyllä
sanoa että nuorempaa tyttöystävää en edes haikaile! ;-)
Onnea elämään kaikille!!
- raukkatta vaan
Itsellä on kaveri, joka on 28vuotias ja hänen vaimonsa 53vuotias.Tällä naisella on viellä edellisestä liitosta 30vuotias tytär jolla on 3vuotias poika.
Joskus toisaalta huvittavaa lähetä kaveriporukalla baariin, kun on "äippä" mukana. Mikäs siinä jos homma toimii, mutta entäs sitten kun alkaa vanhhuden päivät ja toinen on vasta parhaassa iässä??
No onhan tässä maassa ennenmuinoin 16v tytär naitettu 50vuotiaalle kartanon herralle.- hyvä kevät
olisi 40 ja nainen 55, niin ok. Mutta ......
- naminaminami!
vauuuu! missä tapasitte, kerro paikka, mäkin taaahdon nuoren ihanan miehen! Ei mitään ongelmaa, pitäkää toisistanne kiinni älkääkä välittäkö kateellisten katseista ja puheista!
- Voi elämä näitä
Voihan se olla tuo vanhempi nainenkin, kun käyttää poikaa hyväkseen omien tarpeidensa tyydyttämiseen.
Pojalle sanoisin, että kannattaa ajatella tulevaisuuttaan NYT! Ympäristö aivan varmasti tuomitsee suhteenne, joten tulette jäämään yksin elämään siinä omassa kuplassanne. Molemmat saatte omituisen-maineen, ja taatusti se hiukan häiritsee. Lopulta teille jää vain toisenne, ja eristäydytte muusta maailmasta omaan fantasiaelämäänne, jossa huomattava ikäero "on vaan numeroita". Tosiasia on se, että parin vuoden päästä naisesi on eläkkeellä ja saa vielä vanhuuseläkettäkin. Haluatko viedä esim. firman pikkujouluihin vanhuuseläkkeellä olevan naisesi? Tuskimpa.
Mitä pidempää juttu jatkuu, sairastut siinä vähitellen itsekin. Se mitä nyt kuvittelet rakkaudeksi, voi olla ihan jotain muuta esim. jokin oire seksuaalisesta kieroutumisesta.
Miksi ette voisi olla vain ystäviä? Ympäristö ja oletettavasti sun kaverit tekee siitä numeron. Sulla pitää olla vahva itsetunto nyt. On tosi hienoa jos jaksat. Itselläni vähän vastaavaa ollut, mutta mies ei kestänyt/halunnut. olen 53 vee ja mies on 25... Ei vaan onnistunut, minä olisin kyllä halunnut mutta mutta mutta...
- mmmmmnn
Itse ihmettelen sitä kun olen ikäistäni nuoremman näköinen mies ja sitten seurustelen ikäisteni naisten kanssa, sitä ei kaikki oikein hyväksy.
- ???
oksettaa...
- miehenalku20
mie oon 20 vuotias miehenalku. baarissa tulee usein epätoivoisestikin etittyä naista. harvoin sitä saan, kun olen melko ujo. pari kertaa on ollut niin, että ihan vain pillun perässä olen mennyt paljon vanhemman naisen kanssa sänkyyn. oman ikäisten kanssa voisi alkaa seurustelemaankin jos niitä kiinnostaisi, vanhemmissa naisissa kiinnostaa vain pillu. eka kertani oli 29 -vuotiaan yh-äidin kanssa, kun olin 17. olin päässyt puhumalla baariin sisään, ja valehtelin tälle tapaamalleni naiselle iäkseni 20. ilmeisesti hän sen uskoi.
noh, seksi oli uskomatonta - vieläkin paras kokemukseni. niinhän siinä kävi, että ihastuin vahingossa tähän naiseen, ja hän taisi jopa rakastua minuun. teinipoikana pimppi mielessä kävin kymmenisen kertaa visiitillä tätä mammaa panemassa. kunnes en enää kehdannut. kerroin hänelle että olen 17. voi luoja sitä ilmettä hänen ilmettään.
se mitä tässä ajan nyt takaa, on se, että itselleni seksi oli aluksi pääasia, kunnes oli pakko kertoa totuus, sillä minullekkin alkoi kehittyä vakavempia tunteita. meidän tapauksessamme olin niin nuori, että ikä tosiaan oli enemmän kuin numeroita. ehkä keskustelun aloittajan kannattaa miettiä, että onko hyvä seura ja erinomainen seksi kumminkaan hyvä asia, jos ikäeroa on liikaa. itse olen useasti miettinyt, että jos olisin tavannut tuon 29 -vuotiaan naisen nyt, niin mitä tekisin. tuskin se olisi mitään muuta kuin yhden yön juttu.
vanhemmista naisista kyllä tykkään hyvän seksin vuoksi. ovat paljon villimpiä kuin omanikäiset tytöt. vanhin nainen, jonka kanssa olen harrastanut seksiä taisi olla jotain 55. ei huono ollenkaan - uudelleenkin voisin sen ikäistä kokeilla.- seuraavareissuuootan
Itse joudun paljon olemaan poissa kotoa kokouksien yms takia. Laivareissut porukalla ovat pahimipia/hauskimpia. Itse olen 28 ja kaikkein hauskin kokousreissu oli se, kun 80v mummot pyysivät mukaani hyttiinsä. No siellä juotiin ja vauhti pääsi siihen, että poika ei lähdekkään mihinkään.... eikä ole ainoa reissu.
Monilla reissuilla olen joutunut yli 40v naisten piirittämäksi.
syyski olen kuullut: olen niin "reppana", että jonkun pitää pitää susta huolta, sä oot niin hassu, jne. - ???
seuraavareissuuootan kirjoitti:
Itse joudun paljon olemaan poissa kotoa kokouksien yms takia. Laivareissut porukalla ovat pahimipia/hauskimpia. Itse olen 28 ja kaikkein hauskin kokousreissu oli se, kun 80v mummot pyysivät mukaani hyttiinsä. No siellä juotiin ja vauhti pääsi siihen, että poika ei lähdekkään mihinkään.... eikä ole ainoa reissu.
Monilla reissuilla olen joutunut yli 40v naisten piirittämäksi.
syyski olen kuullut: olen niin "reppana", että jonkun pitää pitää susta huolta, sä oot niin hassu, jne.anto varmaa kun viimistä päivää,noloo vaa jos tuppaa kuolee kesken panon! Eikä hampaat oo tiellä....
- näin vain....
Ikä on niin suhtellinen käsite. 29 vuotias nainen on vielä tosi nuori ja kaukana mammasta. 17 ja 20 vuoden välissä on vain 2-3 vuotta. Tuskin siinä kovasti kauhistuu.
Itsestä yli viisikymppisenä tuntuu 29, 17 ja 20 vuotiaat yhtä nuorilta kaikki.
- Suvikki74
Lapsia ei suhteestanne voi tulla. Naiset vanhenevat nopeammin eli pahimmassa tapauksessa kun näytät vielä nuorelta, rakkaasi on mummo. Häntä varmasti luullaan jo äidiksesi, tulevaisuudessa mahdollisesti isoäidiksesi.
Toisaalta simpsakka ja nuorekas nainen päihittää nuoremmat naiset kypsyydellä ja tyylikkyydellä, kuten
Madonna, Demi Moore ja Aira Samulin. Vanhuuden mukana tulee sairaudet ja meno hidastuu vääjäämättä, myös elämäntilanne on eri kun hän on eläkkeellä ja sinulla on ammatillisesti kiirettä. Paljon esteitä, mistä pienin ei ole ympäristön paine. Sen saavat kokea esim. tummaihoisten kanssa seurustelevat suomalaiset, pituuseroparit, jos puolisko on vamma jne. Raaka maailma, toivotaan että rakkaus voittaa esteet. :) - niinkauan kuin
onnenne kestää!
Ei nuoremmatkaan suhteet aina kestä koko elämää. Jos teillä on hauskaa yhdessä ja kaipaatte toistenne läheisyyttä, älkää antako kenenkään estää niitä hetkiä mitä nyt elätte.
Siksi toisekseen, kuka titää nuorikaan, että onko huomista? - oman onnen seppä
Itse elän avoliitossa 20v nuoremman miehen kanssa.Noin 10v sitten tapasimme ja nyt asuttu kuusi vuotta yhdessä.Elämme normaalia arkea.Töitä,pari yhteistä harrastusta.Oma koti on kiintopisteemme ja paikka mistä haetaan voimat arjen vaatimuksiin.Vapaallakin viihdymme toistemme seurassa.Molemmilla on sekä omia,että yhteisiä kavereita,joiden kanssa vietetään yhteistä aikaa.Alussa mietin ikäeroamme enemmän,nykyään en edes muista sitä.Joskus tulee tilanteita mistä huomaan,että toinen on nuorempi,mutta ei häiritsevällä tavalla.
Omaan kokemukseeni perustuen sanon,että ikäeronne ei ole este onnistumiselle.Henkinen vahvuus ja kypsyys ratkaisee paljon.Ja rakkaus toiseen tietysti.Onnea teille! - erkki 1936
Eipähän ainakaan ole tiukka. Purkki tummelia ja kyllä se siitä.
- säälittävää.
Valtava tarve kontrolloida tilanteita, keskusteluja ja muita ihmisiä.Sulla muumiolla ei ole ukkoa edes.Saatko palkkaa tästä paskanjauhamisesta??
- 9+++
Ei nuoruus ja tiukkuus ole sama asia. Kunnostaan huolehtiva vanhempi nainen tuntuu paremmalta. Olen kokeillut nuoria sekä vanhempia.
Älkää pojat paljastako tietämättömyyttänne.
- Onnelliset yhdessä
Olen seurustellut vuosia minua yli 20 vuotta nuoremman miehen kanssa.
En ole koskaan ollut niin onnellinen kenenkään kanssa, kun nyt hänen kanssaan.
Olin naimisissa täsmälleen saman ikäisen mieheni kanssa yli 15 vuotta,
jotka olivat tuskaa. Onneksi tajusimme erota.
Rakkaus ei todellakaan katso ikää.
Mielestäni on todella kummallista että nykyään ollaa suvaitsevaisia
lähes kaikissa muissa "seka"suhteissa, paitsi niissä joissa ainoa ero on ikäero.
Vielä vähän aikaa sitten ei katsottu hyvällä esim. varallisuus eroja. Rikas ei saanut olla köyhän kanssa,
mutta nykyään se on ihan tavallista. Kuninkaallinen ei saanut naida tavista. Nykyään tuleva kuningas voi naida entisen narkkarinkin. Korkeasti koulutettu ei saanut olla kouluttamattoman kanssa. Nykyään maisterit voivat vapaasti naida peruskoulun kesken jättäneen. Eri rotuiset sekaliitot olivat kiellettyjä monissa maissa. Mutta nykyään tuntuu lähes joka blondilla olevan värillinen mies. Eri sukupuolta olevien parisuhde oli vielä 80-luvulla lääketieteellinen sairaus samoin kuin eläimiinsekaantuminen, mutta nyt se onkin kaikkein muodikkain tapa seurustella. Joku poika jopa meni naimisiin koiransa kanssa ja kansa juhli häitä.
AINOA ASIA mistä enää nykyään saa paheksua parisuhteessa olevia on IKÄERO?
Vaikka muuten samaa rotua ja eri sukupuolta olevat ovat täysin normaalissa heterosuhteessa,
niin kadulla katsotaan kieroon jos parilla on vähänkään enemmän ikäeroa. MIKSI?
Aina on ihmisiä jotka kuvittelevat olevansa oikeutettuja määräämään kuka saa olla kenenkä kanssa.
Minulla ja nuoremmalla puolisollani on paljon enenmmän yhteistä kuin saman ikäisellä ex-miehelläni.
Vietämme paljon aikaa yhdessä ja harrastamme samoja asioita. Viihdymme toistemme seurassa.
Miksi me emme saisi olla onnellisia ja rakastuneita ihan rauhassa?
Mitä se on teiltä muilta pois jos me olemme onnellisia yhdessä?
Eikä ole mitään järkeä miettiä parinkymmenen vuoden päässä olevia asioita,
koska erittäin todennäköisesti edes sen saman ikäisen kanssa parisuhde ei kestä ikuisesti.
Mielummin nautin nyt edes muutamasta täydellisen ihanasta vuodesta nuoren mieheni kanssa,
kun olisin ilman tätä upeaa kokemusta. Ehkä se onkin syynä siihen että meillä menee vieläkin
niin hyvin, koska elämme tässä ja nyt sen sijaan että odottaisimme yhteisiä eläkepäiviä?
Nauttikaa elämästänne nyt! Voitte olla huomenna kuolleita. Kukaan ei tiedä tulevasta. - visuxxxxxxxxxx
niin siitä haluaa jotakin panna,,,ainakin kännissä ja nyt naiset luulee et ne on puuma naisia jota nuoret miehet haluaa, ei kuka haluaa vanhaan ihoon kiinni ym puumanaiset on korvikkeita kun muuta ei saa
- Komistus!
Höpöhöpö, mun mies ainakin sais vaikka mikä nuoren tytön jos haluais.
Hän on todella hyvän näköinen ja kuntoinen, lihaksikas kiinteä kroppainen.
Olisin parikymppisenäkin ollut ihmeissäni jos olisin silloin ollut noin upean miehen kanssa.
Siitä olenkin erittäin onnellinen että mieheni nimen omaan valitsee minut
ja tiedän että hän rakastaa aidosti minua. Hän on kestänyt kanssani vaikeat ajat,
enkä tiedä miten olisin ilman häntä pärjännyt. - <<<<
Katselepas nuoria löllyköitä, nykyisin on yhä enemmän nuoria tosi lihavia naisia. Moni vähän vanhempi huolehtii paremmin ulkonäöstään.
Itse olin sängyssä paljon huonompi nuorempana. Sellainen mies katsoo ikää. joka pelkää naisen vaatimusta tulla tyydytetyksi. Hän tietää että nuori nainen ei osaa vaatia laatua rakastelulta. - PUUMANAINEN 40
"Ei kukaan halua vanhaan ihoon kiinni". Olet itsekin joskus vanha. Tekstistäsi päätellen olet naisten vihaaja ja tosi lapsellinen. "Luulee, et ne on puumanaisia". Ainut joka jotain luulee taidat olla sinä
- puumaei
samaa mieltä, et nuoret miehet ottaa vaik minkälaisen naisen kun se halu on niin kova p...a
- PystyyKualluKurppa?
"Ketä käytetään hyväksi? Voihan se olla tuo vanhempi nainenkin, kun käyttää poikaa hyväkseen omien tarpeidensa tyydyttämiseen."
Pystyy syyttään pedoksi? Ei juma...hanki nyt elämä!
Eiköhän se kuule mene just niin että se 26-vuotias "pikkupojuliini" saa omat tarpeensa tyydytettyä aikuisen naisen kanssa. Mitä ihmeen haittaa siitä sinulle on jos kumpikin täysi-ikäinen ihminen saa toisistaan seksuaalista tyydytystä? Vai johtuuko järkytyksesi siitä että saattaa oma poikasi saattaa harrastaa seksiä kypsän naisen kanssa? Katsoppas piruuttaan kuinka paljon netissä on Milf tai Mature pornoa. Suuri osa teini-ikäisistä pojistakin haaveilee seksistä aikuisen naisen kanssa. Miksei sitten 26-vuotias saisi nauttia siitä?
"Ympäristö aivan varmasti tuomitsee suhteenne"
Joo tollaset muijat on ne jotka tuomitsee suhteen, koska ne on niin katkeria siitä ettei niillä ole miestä joka tyydyttäisi ne seksuaalisesti. Jos ne itse saisivat tarpeeksi tyydyttävää seksiä, niin ei niillä olisi mitään tarvetta puuttua toisten elämään. Mutta se perikateus iskee, kun itse ei saa, niin kukaan muukaan ei saa saada?
"Molemmat saatte omituisen-maineen"
Niin kenen taholta? Juoruakkojen jotka kauhistelevat ja väittävät täysin normaalia parisuhdetta oireeksi "seksuaalisesta kieroutumisesta". Tollasten muijien jutut on oire kieroutuneesta seksuaalisuudesta! Saateko jotain perversiä tyydytystä juoruta toisten seksielämästä?
Kiihottaako sinua ajatella kuinka se nuori "poika" rakastelee kiihkeästi kypsää naista, samalla kun toivot itse olevasi hänen paikallaan, mutta sinulla ei ole rokeutta edes yrittää etsiä todellista rakkautta, vaan näivetyt päivä päivältä enemmän yksinäisyyteesi.
"Haluatko viedä esim. firman pikkujouluihin vanhuuseläkkeellä olevan naisesi?"
Mitä helvettiä? Tuonko perusteella pitäisi puoliso valita? Kenet haluat viedä firman pikkujouluihin?
Sori nyt mutta suurin osa ei vie firman pikkujouluihin yhtään minkään ikäistä naistaan!
Oikeesti hei... koitas ny päästä 2000-luvulle jo sääkin? - Sijaissynnyttäjä
Edes lasten hankinta vastaavassa parisuhteessa ei tule olemaan ongelma,
koska nythän 63-vuotias homoseksuaalikin voi halutessaan hommata lapsen:
http://mtv3.mobi/uutiset/viihde/musiikki/2010/12/1247619.xml - mäoonkännissämissäsä
:)
- HÄ;HÄ.
TUNNISTETTU!!
- AbC192
HÄ;HÄ. kirjoitti:
TUNNISTETTU!!
Voi, voi te nuoret pojat mitä menetättekään siinä, että teillä ei ole vanhempaa naista, joka osaa todella nauttia hyvästä rakastelusta. On pehmeä iho ja pimppi on kypsän naisen pehmeä ja hellävarainen. Rakastelu vanhemman naisen kanssa on suuri nautinto. Seuratkaa esim; deitti-ilmoituksia, kuinka paljon siellä on keski-iän paremmalla puolella olevia naisia, jotka suorastaan huutavat miestä avukseen, vaikka eivät kehtaa julkisesti asioista puhua niiden oikeilla nimillä "tahdon rakastella". Hunajaa nännien päähän ja sen jälkeen nuolemaan ja hellästi puristelemaan rintoja ja siitä hellästi ja sujuvasti siirtyä alaspäin ja laittaa vaikka kypsän mansikan pimppiin ja taas on nuoltavaa. Aah... Aah... nauttikaa niinkauan kun voitte. Ja sinä ketjun aloittaja pidä naisestasi hyvää huolta, nuorista ei ole mihinkään..
- seksuaalinen H ja D
muuta ei kannata miettiä.. tuli mitä tuli, oli homma kuin päin tahansa
- Kokenut kolli
Se on nyt sitä lentoa näin alussa. Onhan se seksi ihanaa, varsinkin kun on vielä alkuhuuma päällä.
Valitettavasti jokainen rakkaus saa aikaan surutyön. Näin se on. - once in a lifetime
Itse olin aikoinaan 21v. vanhemman naisen kanssa. Ihanaa seksiä joka päivä,nam. Kehoitan nauttimaan niin kauan kun hyvältä tuntuu.
Kerran täällä vaan eletään! - kulmikas
Eihän toi mitenkään normaalia ole, aivan liian vanha ton
ikäiselle miehelle....suorastaan epänormaalia.
Hanki ikäisesi muija niin kehtaa näyttää tutuillekin, eikä
tartte piilossa salaa jyystää ja säkki päässä...heh
No kumien kaa ei tietty tartte vekslata, voi vejellä
ihan paljaalla, kitkavoiteet vaan sekaan jottei
ala roihuamaan....- seksiä!
Mikä ihmeen alan asiantuntija sinä luulet olevasi, jos kuvittelet että juuri sinulla on oikeus määritellä mikä on normaalia ja mikä ei? Minun mielestäni on epänormaalia että ajattelet että nainen on vain "jyystämistä" varten. Koita ymmärtää että parisuhteessa on kyse muustakin kuin seksistä.
Oikeassa parisuhteessa ollaan yhdessä muun kuin pelkän seksin takia. Ehkäpä se on juuri se teidän ero, että tuo nuori mies on tajunnut ettei tyydyttävään parisuhteeseen riitä nuori ikä, vaan se että henkisesti sopii yhteen ja yhdessä on hyvä olla, muutenkin kun vain seksin ajan. - huhu huh
Ei tuu kestämään, on liikaa ikäeroa jo yli 10vuottakin on liikaa.
- Yhdessä jo 30v.
En vaihtaisi päivääkään pois. Mitä siitä ikäerosta, se on vain pintaraapaisua. Ei rakkaus katso ikää eikä aikaa, ne ovat vain numeroita. Eihän ihminen ole pelkkä ulkokuori, joka niin luulee, jää paljosta vaille. Minulla on ihana ihminen rinnalla, paras mahdollinen toveri. Nauramme ja itkemme yhdessä.
Olin armeijassa kun hänet tapasin. Hän oli silloin nelikymppinen, simsakka tyttö, joka laittoi meille pojille hyvää ruokaa, ja leipoi hyvää pullaa. Saimme vielä yhdessä, pikkuisen "riitta-anelman".
Nyt olen itse viisikymppinen, ja vaimoni on seitenkymppinen, hän on edelleenkin viehättävä, nauravainen ja laulavainen, positiivinen ja elämän myönteinen, suloinen ihminen, joka suorastaan jumaloi minua. Minulla on ollut IHANA ELÄMÄ Irjani kanssa, päivääkään en vaihtaisi pois.
Irja oli leski, ja hänellä oli ikäiseni poika, armeijassa, jonka avulla itseasiassa tutustuinkin hänen äitiinsä, olemme hänen poikansa kanssa nykyisinkin mitä parhaita kavereita, ja lapsemmekin ovat melkein päivilleen saman ikäisiä tyttöjä.
Minun rakas vaimoni on aina minulle se sama rakas Irja. Kukaan muu ei voi olla hän, en halua ketään toista. Mitä siitä vaikka ulkokuori rupistuu, kun se aivan sama, naurava ja ihana vaimoni tulee olemaan loppuun asti sen kuoren sisällä. "Rupsahda rauhassa rakkaani, minä RAKASTAN SINUA!"- muistaälävälitä
kiitos todella lämmittävästä kirjoituksesta..kun täällä on monenlaista mollaajaa,niin positiivinen ja kannustava kirjoitus aina vie voiton.)
Ja onne vain teille kahdelle jatkossakin
Ja kirjeen aloittajalle : RAKKAUS JA ROHKEUS voittakoon ja toivottavasti onnistutte ja olette vahvoja muiden mielipiteistä huolimatta:) - aikuinenaine
Mä oon seurustellut nyt 3kk itseeni nuoremman miehen kanssa. Ite oo 49 ja hän 38. Hän kertoo olevansa ensimmäistä kertaa elämässään todella rakastunut. Mutta minä en jotenkin uskalla uskoa kun hän kuitenkin joskus huomauttelee että huomasitko kaupassa kuinka se ja se katsoi meitä kummaksuen. Hän pitää itseään nuoremman näköisenä kuin on, mielestäni hän on kyllä ihan ikäisensä näköinen. Olisi niin ihana heittäytyä todella rakkauden vietäväksi, mutta? Kerroppa miten sait Irjan uskomaan tunteisiisi vai uskoiko heti. Minulla varmaan rikki hakattu itsetunto voi olla suurin ongelma. Yritän elää eteenpäin ja antaa pojalle mahdollisuuden.
- rakkaudessa....
aikuinenaine kirjoitti:
Mä oon seurustellut nyt 3kk itseeni nuoremman miehen kanssa. Ite oo 49 ja hän 38. Hän kertoo olevansa ensimmäistä kertaa elämässään todella rakastunut. Mutta minä en jotenkin uskalla uskoa kun hän kuitenkin joskus huomauttelee että huomasitko kaupassa kuinka se ja se katsoi meitä kummaksuen. Hän pitää itseään nuoremman näköisenä kuin on, mielestäni hän on kyllä ihan ikäisensä näköinen. Olisi niin ihana heittäytyä todella rakkauden vietäväksi, mutta? Kerroppa miten sait Irjan uskomaan tunteisiisi vai uskoiko heti. Minulla varmaan rikki hakattu itsetunto voi olla suurin ongelma. Yritän elää eteenpäin ja antaa pojalle mahdollisuuden.
aidot tunteet näkyy ja tuntuu sanoitta.
Kyllä nainen tuntee, jos mies on tosissaan. Itse olisin Irjani vuoksi mennyt vaikka takaperin puuhun, tai kävellyt käsilläni, niin rakastunut olin ja olen vieläkin. Ei tarvitse nuorempien perään kuolata, Irjan viereen tyynylle on soma painaa pää.
Rakkaus ei katoa mihinkään, se vain syvenee iän myötä. - *rakkaus
Tästä kirjoituksesta välittyy ihana, aito rakkaus.
Nykyään syydetään seksiä ja ulkonäköä joka tuutista.
Ihmiset ovat kadottaneet kyvyn rakastaa aidosti.Kun ihastuminen/rakastuminen lopahtaa, loppuu kaikki muukin.Sitten vasta alkaa rakkaus.
Kiitos ihanasta kirjoituksesta.
- karmaisevaa
tosi inhottavaa! Voisi olla äitisi!
- Hah !
Mutta kun ei ole ! Olisiko se ero siinä ?
- aikuinenaine
Joo kyllä ikä on vain numeroita, mutta sinun pitää realistisesti ajatella haluatko kenties joskus perheen, siis lapsia. Itse olin suhteessa nuorempaan mieheen olen 50 ja mies on 37. Viisi vuotta seurusteltiin ja hyvin meni hän kertoi että ei ole elämässään kokenut niin suuria asioita mitä kanssani koki ja sai kertoa aina kaikesta totuuden ei tarvinnut keksiä mihinkään mitään tekosyitä. Keskustelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä ja hauskaa oli. Seksi sujui erittäin hyvin molempia tyydyttäen, opettelimme siinäkin kaikkea uutta. MUTTA sitten hän kertoi että haluaakin perillisen, sen toiveen täyttämiseen olen jo lliian vanha. Nyt mminusta tuntuuu että olen hyväksikäytetty, ja ehkä hieman katkeroitunutkin. Joten miettikää tarkkaan ja olkaa rehellisiä toisillenne. Kaikkea hyvää teille toivon.
- Eräs nainen
Minäkin 54 ja ottasin 30-40 miehen..mitä sitä vanha ukkoa..ku siitä ei oo mihinkään.Nähty on sekin
- lämmin paska
ja sokeri sulaa suussa niin siitä vaan, se tukee kuin kyr..vanhaa naista heh
- vielä jos
olen ryyköstänyt ovat .niitä on vain 14 kpl- olleet kahta lukuunottamatta minusta vanhempia,
Lasken oikeastaa päänahoiksi ne kaksi minusta nuorempaa.
vielä yhtään 90 luvulla syntynyttä en ole korkannut
Eli vois sanoa että olen tietyssä mielessä neitsyt - Kypsänainen
vielä jos kirjoitti:
olen ryyköstänyt ovat .niitä on vain 14 kpl- olleet kahta lukuunottamatta minusta vanhempia,
Lasken oikeastaa päänahoiksi ne kaksi minusta nuorempaa.
vielä yhtään 90 luvulla syntynyttä en ole korkannut
Eli vois sanoa että olen tietyssä mielessä neitsytteille ja älä epäröi, vaan anna mennä ja nauti niin pitkään kun tuota kestää....=) ihana kuulla näin itse nuorien kanssa "pyörineenä" että voi syntyä jotain vakavampaakin....en voisi kuvitellakaan että harrastaisin seksiä itseäni vanhemman miehen kanssa,olen nyt siis 47 vuotias ja viimeisin mies kehen kylläkin sitten rakastuin,oli 32vuotias...meno oli mieletöntä ja se kemia uskomatonta...eipä ole tähän ikään mennessä semmosta eteen tullut enkä tiedä tuleeko enää....kivaa kyllä oli...=)
käyn treffeillä vain nuorempien kanssa ja seksiä tuli viimeksi harrastettua 24 vuotiaan kanssa...kokemus oli ihan jees eli ei riittävä...lopetin homman siihen ja tyyppi oli tosi pahoillaan koska mä olin ollut niin mahtava kokemus...mutta ihan jees ei riitä kun on tottunut ilotulituskemiaan...=)
sitä siis odotellessa...=)
- n 44
60-vuotias nainen on mummeli ja sinä et ole oikein terve. Kumpikaan ei saa mitään, nainen on saanut seksiä koko ikänsä ja varmaan et pysty tarjoamaan mitään uutta. Tämähän se vikana onkin, kun nuori mies luulee olevansa jotain muuta mitä on kun on pornoteollisuuden ja netin kasvattama ja naiskuva on täysin väärä. Kuvitellaan, että sillä iällä voidaan kattaa koko pöytä. Pienivehkeinen mies on aina pienivehkeinen mies, myös nuorena, vain hölmömpi. Nykyiset nuoret miehet ovat jo muutenkin säälittäviä mammanpoikia, vähän androgyynejä. En ymmärrä , että löytyy oikeasti naisia jotka olisivat kiinnostuneita näistä oman pojan ikäisistä.
- Prkl !
Kantsisko käväistä siellä syvällä omien korvies välissä ja tutkia omat soopas ennen kuin ohjeistat muita ?
- Paula kakkonen;)
Paula Koivuniemi on todella komea ja "dimmi mimmi", vaikka on jo yli kuusikymmentä. On hyvännnäköisiä "aikuisia" naisia ja sitten niitä jotka ovat kuin työkirveellä tehtyjä vaikka ovat vasta 18v.
Mun mielestä sul ei pitäis kysyä neuvoa keneltäkä..annat asian mennää niin kuinka se mene..katellisia ihmisiä maailma kuhisee..onhan mullaki ollut nuorempia..kukaan ei katso että voihh mamma jne..sehän on upea kun nuori mies haluaa vanhempa naista tai vanhempi nainen haluaa nuorempa miestä..en näe siinä mitään sairasta...
- Normaali heterosuhde
Miksi vain ne joilla on parisuhteessa ikäeroa, joutuvat perustelemaan muille miksi ovat yhdessä?
Ei keltään blondilta joka mustan miehen kanssa, kukaan vaadi perusteluja yhdessä oloon,
vaikka kuinka epäilisi blondin olevan vain ison "jorman" perässä.
Eikä todellakaan kukaan uskalla kysyä homolta miksi se haluaa olla toisen miehen kanssa?
Miksi sitten joidenkin pitäisi perustella täysin normaalia heterosuhdetta?
Varmaan tääkin pariskunta on yhdessä siksi että rakastavat toisiaan ja viihtyvät hyvin yhdessä.- 67v poikasen vaimo
Sitäpaitsi esimerkiksi Paula Koivuniemi on todella komea ja "dimmi mimmi", vaikka on jo yli kuusikymmentä. On hyvännnäköisiä "aikuisia" naisia ja sitten niitä jotka ovat kuin työkirveellä tehtyjä vaikka ovat vasta 18v.
Sitäpaitsi se ulkonäkö on loppujen lopuksi vain sivuseikka kaiken muun ihmisyyden rinnalla.
Itse olen vähintäinkin 4v nuoremman miehen kannalla, koska omani on senverran nuorempi. - Olen vaikuttunut
67v poikasen vaimo kirjoitti:
Sitäpaitsi esimerkiksi Paula Koivuniemi on todella komea ja "dimmi mimmi", vaikka on jo yli kuusikymmentä. On hyvännnäköisiä "aikuisia" naisia ja sitten niitä jotka ovat kuin työkirveellä tehtyjä vaikka ovat vasta 18v.
Sitäpaitsi se ulkonäkö on loppujen lopuksi vain sivuseikka kaiken muun ihmisyyden rinnalla.
Itse olen vähintäinkin 4v nuoremman miehen kannalla, koska omani on senverran nuorempi.Vau mikä ikäero!
- 51
jos on molemmilla selvät, vain panot tyyliin ni ok.Jos seisoo kurttujen edessä ni ok.Mutta ei vakavempaa ja sano se tälle tätillekkin.Tollanen 20 ikäero nyt vielä, mutta noin paljo.Myöhemmin sille tulee mummo vikoja jne.ja joudut vaihtelee sille vaippoja, muusta puhumattakaan.Mullon tuttuja 25-20 ikäeroilla noin päin ja nää ongelmat on tullu ajan kaa...päikkärit ja pään vapinat ,tekarit jne.muisti.Mutta jos molemmille käy niin nai..ne saa yleensä sarjaorkkuja ja on tykättyjä panoja sen takia...olen kyselly tuttaviltani kaikenlaista suhteista.Olen itse nainen ja 10v nuoremman kanssa 16v ja nyt alan mummoutua pikkuhiljaa....51 mittarissa mulla...ja mietin näitä itsekkin.Mutta jos suuri rakkaus voittaa kaiken ni anna palaa,muusta viis.
- Hah !
51 v. ja mummoudut ? Olen vanhempi, enkä aio mummoutua vielä piiitkäään aikaan. Ikä on mielentila, jos sinun mielesi on mummon, niin eo kai sille mitään sitten voi.
- almaelma
se on pitemmän päälle liikaa...itse olet ainakin kohta iässä jolloin haetaan elämänkumppania ja perustetaan perhettä....nainen 59 vee ei hanki enää vauvoja.....lisäksi ikäeron aiheuttamat muut erilaiset tilanteet.....toinen on kohta eläkkeellä, erilaiset elämäntavat jne.
kyllä tässä lienee sinulla vihetymys kokeneen naisen tarjoamaan seksiin. Samoin ehkä naisella, nuori jaksava mies. Onnea teille silti, olkaa fiksusti toisianne kohtaan! - haley's sis
Parisuhde ei ole mikään lisääntymisinstituutio. Ihmiset pariutuvat muistakin syistä kuin toteuttaakseen eläimellistä lisääntymisviettiään. Kaikki parit eivät sitäpaitsi välttämättä koskaan edes halua lapsia. Ei ole taetta siitäkään, että nuori nainen haluaisi lapsia, vaikka voisi niitä saadakin. Lastenteko-kortin vetäminen tällaiseen asiaan vaikuttaa vaan jotenkin epätoivoiselta.
Vanhempi nainen /nuorempi mies -pareista tulee ensimmäisenä mieleen näyttelijä Maxwell Caulfield:
http://www.dlisted.com/files/1380004736_6b34d672fa.jpg
http://4.bp.blogspot.com/_YftnIqYIyYM/TP34chYNDZI/AAAAAAAAAYg/WThP-z5MH5A/s1600/Maxwell Caulfield.jpg
http://bp2.blogger.com/_CNPZ0JYfo5Y/SGwjBx6FE4I/AAAAAAAABCU/AOTEDFyt2C4/s1600-h/Fabian2.jpg
joka siis meni naimisiin 21-vuotiaana toisen näyttelijän, Juliet Millsin kanssa, joka on tätä 18 vuotta vanhempi. Juliet on siis Haley "Pollyanna" Millsin sisar, jos ette tienneet :)
Ovat olleet nyt naimisissa yli 30 vuotta, että kyllä ns. ikäerosuhteetkin voivat kestää, jos perustuvat rakkauteen ja aitoon välittämiseen:
http://l.yimg.com/eb/ymv/us/img/hv/photo/movie_pix/miramax_films/chicago/_group_photos/juliet_mills7.jpg
http://www.contactmusic.com/pics/l/resurrecting_the_champ_230807/resurrecting_the_champ_05_wenn1531945.jpg- jee..
Tuo heppuhan oli Emmerdalen Mark :D
- Varokaa äidit..
...vanhat "puuma-akat" vievät teidän poikanne. En ymmärrä eikö vanhoilla akoilla ole muuta tekemistä kuin vikitellä nuoria miehiä',hyi helvetti. Muistakaa puumat, että ne nuoret pojat ovat jonkun äitin poikia ja aiheutatte heille suunnatonta tuskaa, pitäkää vanhat näppinne heistä erossa ja hankkikaa ikäistänne seuraa.
- Näpelöijä
Nykyajan äidit eivät päätä lapsiensa pariutumisen kohteista. Elämme jo vuotta 2011, emme pimeää keskiaikaa, palaa sinä sinne mielipiteinesi. Voit tietysti ensin kysellä "nuorilta pojilta", mitä he itse haluavat.
- tosiasiattosiasioita
Voi voi. Kyllä ne nuoret seksinnälkäiset miehetkin osaavat vikitellä viattomia naisparkoja kirjoittamalla runoja ja väittävät että heitä kiinnostavat kypsät aikuiset naiset. Kyllä on niin typerää ylireagointia sellaiset etteikö nykyään jotkut nuoret miehet osaisi olla varsinaisia pelureita. Tiedoksi vain niille turhaan huolestuneille äideille että kolikolla on aina kaksi puolta.
- ÖÖÖÖÖö
älä rupee noin vanhan kanssa olee!!´Sulla on vielä koko elämm aikaa löytää sun ikäsiä naisia=)
- Soulbrother #1
P.askaa sanon minä, anna mennä vaan. Ainoa nainen jota olen koskaan rakastanut oli 15 vuotta vanhempi. Ikä todellakin on pelkkä numero. Noita "vanhempi nainen tietää mitä tekee" -puheita en kyllä allekirjoita näillä kokemuksilla (pitääkin käydä baarissa ens vkl). Itseasiassa outoa kuinka "huono" voi olla hommissa kun on harrastanut kauemmin kuin minä olen elänyt :)
- varazombi
Tämän täytyy olla provo. Eihän kukaan voi oikeasti olla noin sairas.
- Nassiter
Moon nassinna vanahoja bitsei monasti
- haloja
Nassiter kirjoitti:
Moon nassinna vanahoja bitsei monasti
Voi kamala mikä asennevamma.. jos nainen muuttuu automaattisesti huoraksi jos on miestä vanhempi
- ak 36v
olen ihastunut 9 vuotta vanhempaan naiseen.
- ketoskanttura
Olisipa tämä totta. Olen 30 -vuotias nainen ja ihastunut 22-vuotiaaseen.
- TIEDÄN SUT
alkaako nimesi S:llä?
- ketoskanttura
TIEDÄN SUT kirjoitti:
alkaako nimesi S:llä?
Ööö. Joo. Mistä tiedät?
- uimari80
itse olen 33v ja nainen 51 mutta näyttää ihan nelikymppiseltä mutta hyvin toimii:)
aika näyttää miten asiat etenee.. - toisetnaiset
Jos nainen näyttää hyvältä 40-vuotiaana on hänellä luultavasti sellaiset geenit, että hän näyttää hyvältä vielä 60-vuotiaana. 20-vuotiaat ovat nättejä melkein automaattisesti, mutta kymmenen vuoden kuluttua voi olla jo aivan eri tilanne. Toiset naiset sanamukaisesti kaunistuvat vanhetessaan.
- oiyrlwoeuroawit
Itse nelikymppisenä olen saanut kokea 25v. miehen testosteronin voiman ja se on aivan niin kuin sen voi ajatellakin, kaikki toimii ihan täydellisesti. Lisämausteena upea treenattu lihaksikas kroppa ja syötävän hyvännäköinen, huh. Ja kyllä osaa, ei ollut mitään oppipojan haparointia.
- antaa mennä
Miksi ihmiset eivät nauti alkuhuumasta rauhassa ja vaikka vähän vakavammasta suhteestakin vaan rupeavat jo ihan alkuvaiheessa miettimään ikäeroa ja sen ongelmia tulevaisuudessa? Jos ongelmia syntyy jossain vaiheessa (ja anteeksi nyt vain, mutta luultavasti sellasia tulee noin suuren ikäeron takia...) niin sitten voi miettiä kannattaako jatkaa suhdetta, mutta jos kiinnostusta on molemmin puolin nytten niin, miksette vain nauti toistenne seurasta?
- vanhaanaarasta
Ei itellä koskaan ole tullut mieleenkään ryhtyä vakavampaan suhteeseen fb:n kanssa. Oon kolmikymppinen ja kumppanit ovat oleet ikähaarukassa 50-70v viimeisen 12 vuoden ajan. Nykyinen partneri on 66-vuotias ja molemmat tiedämme tasan mitä suhteelta haluamme.
- Ajattelija7777
Ei kannata hedelmättömän naisen kanssa olla, muista että geenien eteenpäin vieminen on tärkeää. Ethän halua lopettaa oman sukusolusi eteenpäin viemistä. Toisinpäin sillä ei ole väliä, koska mies voi jatkaa sukusolujen eteenpäinviemistä.
- evergreen62
Ehdottomasti on liian suuri ikäero. Olipa kumpi tahansa noin paljon nuorempi, niin ei se ole hyvä. Itse olen ärsyyntynyt siitä, että hyväkroppaisena naisena joudun nuorten miesten huomion kohteeksi. En pidä heidän huomiostaan ja erityisen loukkaantunut olen siitä, että minua kutsutaan puumaksi. En totsesti ole siihen aihetta antanut. Ellei sitten ole väärin pitää huolta omasta ulkonäöstään.
- hmm___
2010vuosi..nyt ap on 32
vain seksi ihanaa 26 vuotialle, ei mummo - Anonyymi
En ota kantaa muuhun kuin, että ikä ei ole vain numeroita.
Ikä on harmaantumista, vaihdevuosia, kulumia, lapsettomuutta, eläke, suvaitsemattomia sukulaisia ja ystäviä, partneria vanhempia lapsia, hidastumista, muistisairauksia, eläke, virtsankarkailua.- Anonyymi
En voisi kuvitellakaan seurustelevani itseäni paljon nuoremman kanssa. Korkeintaan muutaman vuoden nuorempi.
- Anonyymi
Moikka!
Ja tervehdys naiset 55-75-vuotta.
Olen 25-vuotias. Vuoden olen sinkkkuna viihtynyt. Muutaman kerran olen nainu ikäisteni tyttöjen kanssa tänä aikana, ja ihan kivoja kokemuksia ovat olleet. Parempia kokemuksia kuin arkiseksi eksäni kanssa. Hänen kanssaan seurustelin sentään yli viisi vuotta, kunnes tajusimme myöntää toisillemme, että visiot tulevasta meillä poikkeavat aivan liikaa, jotta sen olisi pystynyt jotenkin hoitamaan. Mutta seksi mua vaivasi lähes koko suhteemme ajan. Uskoton en ollut.
Mutta sängyssä minulla oli aina ohjat, ja vain minulla. Hän ei koskaan kaikkien vuosien aikana tuntunut itse antavan itsestään, ruumistaan, oikein mitään. Hän nautti orgasmeista, mutta seksimme oli sitä, että minä jyystin, ja hän vain lähes paikoillaan otti munaa itseensä.
Noin kuukausi eromme jälkeen, ylikin. Ku se oli toukokuuta silloin. Tapasin kuppilassa yli 60-vuotiaan blondin, joka näytti mulle mitä seksi voi parhaimmillaan olla. Hänelle riitti yksi yö, itselleni olisi sopinut tavata uudemmankin kerran...
Nyt mulla on taas syntynyt tavallista voimakkaampi halu päästä vällyjen väliin tällasen tosi Ladyn kanssa, jolla on jo elämää ja kokemuksia takana, tietää edes jotain elämästä, osaa keskustella ja naida.
Haen 55-75-vuotiasta naista seksisuhteeseen tai yhden yön juttuun allekirjoittaneen kundin kanssa. Oon siis 25, 178cm, 77kg, vaaleanruskeat kaartuilevat hiukset, silmät ovat siniset. Ja ei mun ilman naista oo tarvinnu olla ellen ite oo sitä halunnut. BTW täytyy vielä sanoa, että oon kyllä aina tullut vanhempien ihmisten kanssa paremmin juttuun kuin ikäisteni. En tiedä mistä johtuu.
¨
Toivoisin, että pidetään salaisena tapaamiset ainakin aluksi, koska monet paheksuvat miehen ja naisen ikäeroa, jos nussimisesta ja rakastelusta on kyse vuonna 2020
Jos yhtään herätti kiinnostusta tai edes ripauksen uteliaisuutta niin meilaa: [email protected] (tein osoitteen juuri äsken.)
Itse oon pirkanmaalla, mutta pääsen kyllä liikkumaan, jos tarvis.
En välitä minkämuotoinen kroppa sulla on tai ootko pullea vai laiha, pieni rintainen, vai uhkea, alhaalla pidän, kun on tuuhea karvoitus, mutta posliini käy ihan yhtä hyvin. Tärkeintä on, että henkinen puoli synkkaa ensin. SIlloin seksikin yleensä on vaivatonta.
Ottakaaapa Naiset yhteyttä! - Anonyymi
Moikka!
Ja tervehdys naiset 55-75-vuotta.
Olen 25-vuotias. Vuoden olen sinkkkuna viihtynyt. Muutaman kerran olen nainu ikäisteni tyttöjen kanssa tänä aikana, ja ihan kivoja kokemuksia ovat olleet. Parempia kokemuksia kuin arkiseksi eksäni kanssa. Hänen kanssaan seurustelin sentään yli viisi vuotta, kunnes tajusimme myöntää toisillemme, että visiot tulevasta meillä poikkeavat aivan liikaa, jotta sen olisi pystynyt jotenkin hoitamaan. Mutta seksi mua vaivasi lähes koko suhteemme ajan. Uskoton en ollut.
Mutta sängyssä minulla oli aina ohjat, ja vain minulla. Hän ei koskaan kaikkien vuosien aikana tuntunut itse antavan itsestään, ruumistaan, oikein mitään. Hän nautti orgasmeista, mutta seksimme oli sitä, että minä jyystin, ja hän vain lähes paikoillaan otti munaa itseensä.
Noin kuukausi eromme jälkeen, ylikin. Ku se oli toukokuuta silloin. Tapasin kuppilassa yli 60-vuotiaan blondin, joka näytti mulle mitä seksi voi parhaimmillaan olla. Hänelle riitti yksi yö, itselleni olisi sopinut tavata uudemmankin kerran...
Nyt mulla on taas syntynyt tavallista voimakkaampi halu päästä vällyjen väliin tällasen tosi Ladyn kanssa, jolla on jo elämää ja kokemuksia takana, tietää edes jotain elämästä, osaa keskustella ja naida.
Haen 55-75-vuotiasta naista seksisuhteeseen tai yhden yön juttuun allekirjoittaneen kundin kanssa. Oon siis 25, 178cm, 77kg, vaaleanruskeat kaartuilevat hiukset, silmät ovat siniset. Ja ei mun ilman naista oo tarvinnu olla ellen ite oo sitä halunnut. BTW täytyy vielä sanoa, että oon kyllä aina tullut vanhempien ihmisten kanssa paremmin juttuun kuin ikäisteni. En tiedä mistä johtuu.
¨
Toivoisin, että pidetään salaisena tapaamiset ainakin aluksi, koska monet paheksuvat miehen ja naisen ikäeroa, jos nussimisesta ja rakastelusta on kyse vuonna 2020
Jos yhtään herätti kiinnostusta tai edes ripauksen uteliaisuutta niin meilaa: [email protected] (tein osoitteen juuri äsken.)
Itse oon pirkanmaalla, mutta pääsen kyllä liikkumaan, jos tarvis.
En välitä minkämuotoinen kroppa sulla on tai ootko pullea vai laiha, pieni rintainen, vai uhkea, alhaalla pidän, kun on tuuhea karvoitus, mutta posliini käy ihan yhtä hyvin. Tärkeintä on, että henkinen puoli synkkaa ensin. SIlloin seksikin yleensä on vaivatonta.
Ottakaaapa Naiset yhteyttä!- Anonyymi
Täällä Joensuussa asustaa mun näköinen 64-vuotias leski, jolla on halut, mutta ei miestä...
- Anonyymi
pistin viestiä
- Anonyymi
Jos rakastaa ja Pitää oikeasti toisesta niin eihän siinä ole väliä muilla asioilla..jos saitte raha asiat hyvin sovituksi vielä ettei kumpikaan ole pettynyt niin siitä sitten vaan ..ei ole kattoa eikä rajaa jos hyvän suhteen on löytänyt..
- Anonyymi
Hei, olen juuri 71v täyttänyt. Jännän yhteensattuman kautta alkoi kiihkeä seksisuhde minua 30v.nuoremman miehen kanssa. Näimme sydämemme kyllyydestä. En ole koskaan rohjennut tällaiseen seksiin. Olemme molemmat varattuja, eikä meillä tietenkään ole mitään erosuunnitelmia...tilanne on jatkunut 3,5 vuotta ja jatkuu kuulemma niinkauan kuin haluan .
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882