Onko normaalia...

ihan normaalia ole, jos pitkänkin ajan jälkeen vielä sekoittaa päivääsi. Toisaalta taas, tunteilleen kun ei kukaan mitään mahda. Usein kai käy niin, että tunteet vain siirtyvät kohteesta toiseen, kun ovat ensin jossakin välissä haalenneet ja se antaa siihen mahdollisuuden.
Ystäväsi ovat mänttejä, jos eivät ymmärrä sinua tukea. Ei kieltämällä ketään tueta. Mutta et voi saada tukea myöskään, jos et heille asiasta puhu.
Mitäs jos kokeilisit kertoa jollekin heistä ja sanoisit tarvitsevasi apua asiassa. Hankala tilanne kyllä ja voi tietysti olla jonkinasteista pakkoajatusta myös mukana tai sitten siirrät jonkun muun elämänalueen ongelmat tähän juttuun ja siksi et pääse yli.
Toivottavasti saat ajatuksesi kuriin. eihän tuollaisesta elämisestä tule mitään, kun ei pysty keskittymään mihinkään muuhun.

No voih...ystävät kielsivät sillä pelkäsivät että satutat vielä itsesi, ja kannustivat sillä halusivat sinun olevan onnellinen. Kuulostaa siltä että olet satuttanut itsesi pahasti tämän ihastuksen takia. Miksi ystäväsi kielsivät sinua kiinnostumasta tähän kyseiseen ihastumisen kohteeseen? Oliko hän kenties varattu vaiko peluri, liian nuori, sukua? Ja oletko ottanut yhtetyttä tähän ihastukseesi ja kertonut hänelle tunteistasi...joskus on parempi puhua asiat suoriksi että ne eivät jää sydämmeen vaivaamaan. Ja ystävät kuuntelevat jos sinulla on huolia, ja vain ystävät voivat auttaa sinua tämän asian kanssa. Ja jos tämä viesti auttoi edes vähän niin hienoa edistystä sekin on :)

And that's what hurts the most
Is knowing that I could never hold you close
Cause when I reach out for you, you're like a ghost
You know your haunting me
All the places you would be are all I see
Cause you're just a memory, memory, memory