Suomi saisi unohtaa koko tämän naurettavan kisan nimeltä euroviisu. Musiikistahan ei ole kisassa kyse ollenkaan, päinvastoin, joko äänestetään sitä rakasta naapurimaata, seksikkäintä lavashowta tai rahoittajat sopivat keskenään, kuka voittaa tänä vuonna. Suomellahan ei tunnetusti ole tällaisia uskollisia naapurimaita, Ruotsi ja Norja kyllä jakavat pisteitä keskenään. Olisipa Suomelta biisi minkälainen tahansa ja esiintyjä kuka tahansa, ei näissä kisoissa ole sijaa syrjäiselle pikkuvaltiolle pohjoisesta. Voisimme siis unohtaa koko kisat ja antaa muiden kilpailla tästä naurettavasta tittelistä "euroviisuvoittaja".
Eilisistä jatkoon päässeistä sen verran, että kyllä Jari voitti mennen tullen esimerkiksi sen "in the disco"-kappaleen, hirveä kerrassaan puhumattakaanb siitä 16-v tyttösestä, jonka ääni oli jotain hirveää. Mutta tätähän me osasimme odottaa, kun musiikista ei ole kyse ollenkaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Viisut ovat hyvää viihdettä, vaikka kappaleet ovatkin mitä sattuu. Marion ja Pihasoittajat (esim) ovat osoittaneet, että ei se menestys niin kaukana ole kunhan saadaan vielä hitunen onnea mukaan.
Suomi on joka tapauksessa Euroopan osa joten pysytään mukana vaan.