Kiitos vihreät tuulimyllyn rakentajat. Olette todella järjenjättiläisiä. Teidän ansiostanne ja harjoittamanne huuhaapolitiikan kansan köyhimmät eivät kohta syö kuin kynsiään sillä sähköhän ei ole ainoa hyödyke mikä nousee. Sähkön perässä nousee ruuan ja vuokrien hinnat. Olen alkanut todella miettimään jos sanoisi sähkönsä irti ja hommaisi kaasujääkaapin kesäksi ja kaasulla toimivan hellan millä kokkaisi ruokaa. Tämä olisi periaatteellinen ratkaisu sillä en halua olla rakentamassa teille enää yhtään tuulimyllyä ja rahoittamassa tämän myllyn tuottamaa täysin kilpailukyvytöntä sähköä.
Koska te viherpiipertäjät menisitte edes päiväksi rehelliseen työhön. Ymmärrän kyllä että, rikkaan suvun rahoilla on kiva järjestellä köyhipien kansalaisten asioita yhä vain vaikeammaksi. Mitä muuten vihreä työvomasta vastaava ministeri Sinnemäki tekikään ennen kuin keksi alkaamaan politikoimisen. Minä voin kertoa. Hän runoili täyttä ureaa olevia kyhäelmiä eräälle muka muka taiteelliselle yhtyeelle. Voihan vittu mitä sakkia suomen kansa joutuukan elättämään. Olisi parempi kaikkien osapuolien niin kansan kuin viherpiipertäjien osalta että, te vihreät keskittyisette tekemään ainoastaan leivästä paskaa. Paskan haju ei tunnetusti vahingoita ketään. Teidän nykyinen toiminta tekee sitä.Hävetkää leipäsudet(lubus polakka).

Vastaukset 10
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus
Onneksi sähkö ja sähkön siirtohinta on eriytetty. Ei näy niin pahasti kun kaksi asiaa kallistuu.
Kivaa on asiassa politiikkojen maireat puheet, että mistä tämä asia johtuu, että kallistuvat,miksei
he voi tehdä mitään ja lääp,lääp
Laskussa näkyy verot ja ALV. Puhtaasti poliittisia maksuja.
Millähän pienituloiset eläkeläiset alkavat elelemään. Täällä on varmaan parin vuoden sisällä kerjääviä eläkeläisiä kuin venäjällä.
Eihän niillä ole edes yhtäkään täysjärkistä ehdokasta, kaikki tavalla tai toisella vammaisia ja vajakkeja.
Erehdyin kerran äänestämään näitä sekopäitä. En tee sitä virhettä enää koskaan.
Kokoomuspuolueen siis tämän suomen ainoan työväenpuolueen toivon talkoot alkavat 2011.
Anneta Vihreille maata jostain syrjäsestä paikasta jossa on Susia ja Karhuja mutta ei sähköä...saavat perustaa sinne ihan oman populisaation omine lakeineen jossa voivat pyssytellä ja piikitellä ihan rauhassa...
Kela korottaa mamujen avustuksia indeksin suhteessa joten ainakin he pärjäävät. Eli vihreillä on pullat hyvin uunissa.
Toimi Suomalaisille eläkeläisille kuin leikattuna jo vuodesta 1995 alkaen. Ei kannata olla Suomalainen eläkeläinen Suomessa.
Vihreiden äänillä saada mitään lakia läpi mutta Kokoomus näki asiassa mahdollisuuden kasvattaa rikkaiden johtajien optioita ja samalla paikata valtiontaloutta joka sananmukaisesti kusee koska jo ennestään Kokoomus on antanut rikkaille huomattavat verohelpotukset.