En voinut olla kirjoittamatta kun näin tuon foorumin kuvauksen; Jääkö mies taka-alalle ja miten sujuu seksi lapsen syntymän jälkeen?
Ennen lasta olimme erittäin onnellisia, ja aina kiinni toisissamme. Lapsen syntymän jälkeen minä lakkasin suorastaan olemasta. Minulla oli enää lähinnä orjan rooli, eikä mitään oikeuksia. Lapsi tuli kirjaimellisesti väliimme ja pysyi siinä lähes murrosikään asti.
Kävimme läpi kaikki saatavilla olevat parisuhdeterapiat ja hoidot mielenterveystoimistoa myöten. Vaimolleni sanottiin joka paikassa, että lapsi heti pois sängystä! Kun kotona sitten muistutin siitä, sain osakseni vain pilkallisen hörähdyksen. Lapsihan pysyy siinä niin kauan kunnes hän itse haluaa oman sängyn.
Mikään ei auttanut koska tuloksena oli aina kova riita.
Erotakkaan en ole ainakaan vielä halunnut, sillä mielestäni perheessä pitää olla ainakin yksi täysijärkinen kasvattaja.
Nykyisin lapsi on jo isompi, ja vaimoni on alkanut elää sinkkuelämää. Tehköön sen salaa, sillä en halua että lapsi näkee livenä samaa sontaa mitä telkkarissa.
En vieläkään voi uskoa tapahtunutta todeksi, mutta pakkohan se on. Olen vahingossa nähnyt joitakin vaimoni lääkärintodistuksia, enkä malttanut olla lukematta niitä. Karua tekstiä, mutta toisaalta on helpottavaa tietää, että olen ollut koko ajan oikeassa.
Mitä tästä opimme? Hakeutukaa heti lääkäriin jos on vähänkin oireita parisuhteen unohtumisesta! Ehkä sille on silloin vielä jotain tehtävissä.
Ennen lasta olimme erittäin onnellisia, ja aina kiinni toisissamme. Lapsen syntymän jälkeen minä lakkasin suorastaan olemasta. Minulla oli enää lähinnä orjan rooli, eikä mitään oikeuksia. Lapsi tuli kirjaimellisesti väliimme ja pysyi siinä lähes murrosikään asti.
Kävimme läpi kaikki saatavilla olevat parisuhdeterapiat ja hoidot mielenterveystoimistoa myöten. Vaimolleni sanottiin joka paikassa, että lapsi heti pois sängystä! Kun kotona sitten muistutin siitä, sain osakseni vain pilkallisen hörähdyksen. Lapsihan pysyy siinä niin kauan kunnes hän itse haluaa oman sängyn.
Mikään ei auttanut koska tuloksena oli aina kova riita.
Erotakkaan en ole ainakaan vielä halunnut, sillä mielestäni perheessä pitää olla ainakin yksi täysijärkinen kasvattaja.
Nykyisin lapsi on jo isompi, ja vaimoni on alkanut elää sinkkuelämää. Tehköön sen salaa, sillä en halua että lapsi näkee livenä samaa sontaa mitä telkkarissa.
En vieläkään voi uskoa tapahtunutta todeksi, mutta pakkohan se on. Olen vahingossa nähnyt joitakin vaimoni lääkärintodistuksia, enkä malttanut olla lukematta niitä. Karua tekstiä, mutta toisaalta on helpottavaa tietää, että olen ollut koko ajan oikeassa.
Mitä tästä opimme? Hakeutukaa heti lääkäriin jos on vähänkin oireita parisuhteen unohtumisesta! Ehkä sille on silloin vielä jotain tehtävissä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
en vaan tiedä onko se lapsista johtuvaa.
Meillä vaimo tavallaan on unohtanut meikäläisen ja tavallaan oman olemassa oloni.
Vaikea sitä on selittää, miten se ilmenee. Mutta kuitenkin olen neuvoton asian suhteen. Hänelle asiaa kertoessani tai kysyessäni saan hirveän kiukku puuskan ja selvityksen miten olen "huono" joka suhteessa. MUTTA !!! Vaimo on ihan jees-mielellä ja kaikki on hänestä hyvin...???
Nyt kun olen alkanut "kopioida" hänen käytöstään ja kirjaimellisesti matkimaan hänen kommenttejaan ja ottamaan samalla tavalla etäisyyttä.
Aloin pitämään pientä päiväkirjaa hänen teoistaan / sanoistaan, merkaten ajat, paikat yms. ylös. Sieltä niitä poimien käytän samoja juttuja, mutta kaskas, ne eivät olekaan kivoja. Ja vaimolle näyttäessäni päiväkirjaa, tyyliin "sitä perässä, mitä sinä edellä" vastaus on taas kiukkua ja natinaa. Jos hän ylipäänsä myöntää asian olevan totta, hän ei kuitenkaan ole tarkoittanut sanomisiaan samalla tavalla kuin minä, esim minun äänensävy on ½ oktaavia vittumaisempi.
Mielenkiinnolla odotan koska se kyllästyy ja lähtee...(sitä en kuitenkaan toivo), eikä se lapsiaan jätä, enkä minä. Taistellaan saatana, mitäpä sitä lapsiensa eteen ei kärsisi. !!! ???
siis lapsihan siinä eniten kärsii ja luulee koko valtataisteluanne omaksi syykseen.
menkää edes te oivaltaneet avioliittoneuvojan juttusille. saatte siellä itsellene jotain millä kestää paremmin eteenpäin. tuli siellä sitten mitä tuli: ero tai uusi onni.
Olen aika tuore iskä, joten en ole vielä vuositolkulla joutunut tästä kärsimään. Kyllähän se V-mäiseltä tuntuu, kun parisuhde ei ole millään muotoa balanssissa. Teki niin tai näin, se on aina väärin päin. Osakseen ei saa muutakuin vittuilua asiasta jos toisesta. Lapsille kyllä ollaan iloisia, mutta sanoppa mitä tahansa niin on kuin ilmaa tai saa riidan aikaiseksi. No en sitä kyllä väitä, että viha pitäisi syyttömiin lapsiin kohdistaa.
Minulla ei ole oikeutta harrastaa, vaikka antaisin puolison harrastaa, en saa valittaa hänen kylmyydestä, en saa valittaa väsymyksestä, vaikka ehdin nukkumaan vähemmän hän, minun pitää osata lukea ajatuksia, minun pitää olla innostunut kaikista mahdollisista asioista jne jne. Sitä alkaa itsekkin palaan niin loppuun, että ei enää viitsi edes yrittää. Tuntuu jopa mukavalta, jos kysytään ylitöihin, ettei tarvitsisi mennä kotiin. Pahoina aikoina on tuntunut, että voisi hypätä järveen, narauttaa pitkään kiinni olleen korkin auki tai yksinkertaisesti erota. Hyviä päiviä ei ole, on vain huonoja tai keskinkertaisia. Pääosin huonoja.
Onneksi kuitenkin jaksoin odottaa, vaikka olin suunnitellut lähtöni ja tulevaisuuteni jo hyvin pitkälle. Nyt näyttäisi näkyvän valoa tunnelin päässä. Ongelman aiheuttajat ilmeisesti olivat pillerit. Samat eivät enää synnytyksen jälkeen sopineetkaan. No tässä on viikon verran ollut ihan mukavaa ja puoliso on ollut aivan eri ihminen. Ehkä tämä sittenkin kääntyi paremmaksi, aika näyttää.
Pisti silmään kun ilmeisesti olette kaikki miehiä,jotka vaimo on "unohtanut". Meillä on taas toisinpäin. Lapsi on vuodenikäinen, mies tekee pitkää päivää töissä ja minä olen lapsen kanssa kotona. Kun mies tulee kotiin, kaiken huomion saa lapsi, ja minulle ei jää mitään. Ymmärrän kyllä että lapsi tarvitsee huomiota mutta eikö sitä pitäisi jonkun verran riittää myös kumppanille? Jotkut viikonloput menee paremmin,mutta aika harvoin...
Kuullostaa oudolta naisen sanomana, mutta voihan se olla niinkin. Vaikea kuitenkin uskoa, että mies ei enää haluaisi seksiäkään vaan pitäisi lasta vieressään sängyssä.
Lapsihan nukkuu varsin paljon joten ainakin yhden lapsen perheissä pitäisi riittää aikaa sukupuolielämällekkin.
Toista lastahan ei tulekkaan jos puoliso nostaa lapsen eteen jos yrität koskea.
Pari vuotta jaksoin ruinata, mutta sitten lopetin senkin koska puoliso voisi aivan yhtä hyvin kuussa, kuin siinä sängyn toisella laidalla.
Joku kertoi pitäneensä päiväkirjaa vaimon sanomisista. Meillä se ei auttaisi sillä vaimo kieltää koskaan sellaista puhuneensa vaikka heti perään sanoisin, että kylläpä sanoit ilkeästi. Hän osaa vieläpä olla niin vakuuttava, että melkein itsekkin uskon! Onko teillä sellaista, että jos kysyt että missä jokin tavara on, niin sinulle vastataan vihaisena, että "en minä ainakaan ole sitä hukannut"? Jo kysyminen koetaan syyttelynä, ja vaikka puhut eleensä mitä tahansa niin ollaan koko ajan "karvat pystyssä", että "mitähän se nyt tuollakin tarkoitti?" Sitten jos tulee jokin vahinko, esim. hän pudottaa vaikkapa maljakon, hän esiintyy vähintään Jeesuksen veroisena marttyyrinä jolle ei uskalla sanoa yhtään mitään vaan on parasta lähteä vaikka kävelylle.
Luullakseni tämä johtuu alemmuuskompleksista joka syntyy siitä, että hän tietää kyllä olevansa syyllinen parisuhteen tuhoon ja on pikkuhiljaa kehittänyt mielessään aina vain pidemmälle meneviä puolustustekniikoita. Lopputulos muistuttaa jo sairaskertomusta.
Parisuhdeterapioista lyhyesti; Eronnut terapeutti käskee,nimenomaan käskee, eroamaan. Oman kriisinsä selvittäneet nostavat kädet pystyyn.
Koittakaahan jaksella. Lapsi on kuitenkin se tärkein, ja lapsella omat vanhemmat. Tässä tilanteessa se vaatii suunnatonta kärsivällisyyttä ainakin toiselta, mutta se kannattaa. Ystäväpiirissämme on eronneita pilvin pimein, enkä jaksa uskoa, että loputon sota vanhempien välillä on lapselle pahempi kuin pieni riitely. Ne uudet "ihanat" puolisot kun tuppaavat vaihtumaan melko tiheään ainakin alkuvaiheessa, ja silloinhan lapset ovat pienimillään. Vähän isommat sitten osaavat purkaa pahaa oloaan ainakin minulle.Paljonhan puhutaan "sopueroista", mutta minä en ole sellaiseen törmännyt. Ja molemmat opttavat lapsia vihaamaan ex-puolisoa. Vähemmän kehittävää lapselle...
Meillä odotellaan toista mukulaa mikä tarkoittaa sitä että ensimmäisen jälkeen on jonkinlaista seksielämää ollut.Meillä oli kans esikoisen syntymän jälkeen aika hiljaista siinä vuoderintamalla.Minä vonkasin ja mies loikki karkuun.Siinä tuli kyllä kikenlaista mietittyä että olenko mä nyt vaan joku hautomo ja imettäjä olenko jotenkin epäeroottinen ja vastenmielinen. Se oli näin naiselle aika kamalaa.Lopulta se vonkailu mikä ei tuottanu tulosta alkoi tuntumaan tosi nöyryyttävältä.
No siitä alkoi sitten tämä ns. vittuilu kierre. Mä olin niin kyllästynyt tilanteeseen että päätin tehdä miehen elämästä hankalaa.Kun en kerran kyennyt puhumaan niin kuin asiat on. Ei ollut niin pientä asiaa mistä en olisi jotakin päänaukomista keksinyt. Onnistuin vetämään tän tilanteen melkeen niin pitkälle että oltiin eroa tekemässä.
Eräänä viikonloppuna vein muksun mieheltä salaa anoppilaan yökylään ja päätin laittaa kaiken peliin. Olihan kysymys avioliitosta, lapsesta kaikesta meidän elämästä.
Siinä sitten itkettiin ja huudettiin ja halattiin ja puhuttiin siis oikeasti PUHUTTIIN ja tärkeintä että molemmat myönsi asioita jopa minä.Se Kannatti kuluneesta on 3 vuotta aikaa ja tässä sitä ollaan maha pystyssä pari kk eräpäivään. Loistavaa seksiä ja estotonta omista tarpeista puhumista.
Hei,
Olen elänyt 20 -vuotta avioliitossa. Siitä viimeiset 5 -vuotta teimme avioeroa. Osasimme erota sovussa. Meillä on kolme lasta, ja pystymme puhumaan lasten asioista. Soittelemme joskus muutenkin, ihan vain kuulumisia kysellen.
Toivon, että ihmiset eivät syyttelisi toisiaan elämänsä epäonnistumisesta. Jokaisen pitäisi pystyä kantamaan vastuunsa omasta elämästään, omasta onnestaan.
Ota vastuu omasta elämästäsi. Jollet sinä ole onnellinen, eivät lapsesikaan ole.
Älä syytä puolisoasi. Et pysty muuttamaan häntä.
Jos halua muutosta, muutu itse. Keskity omaan napaasi. Rakkaudella.